Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

LUKU 75

Onnellisuuden salaisuus

Onnellisuuden salaisuus

LUUKAS 11:14–36

  • JEESUS AJAA DEMONEJA ULOS ”JUMALAN SORMELLA”

  • JEESUS KERTOO, MISTÄ AITO ONNELLISUUS ON LÄHTÖISIN

Jeesus on juuri toistanut ohjeet, jotka hän on antanut rukoilemisesta. Tämä ei ole ainoa asia, johon palataan hänen palveluksensa aikana useammin kuin kerran. Kun Jeesus teki ihmeitä Galileassa, hänen väitettiin tekevän niitä demonien hallitsijan avulla. Nyt häntä vastaan esitetään sama syytös Juudeassa.

Jeesus ajaa eräästä miehestä ulos demonin, joka estää tätä puhumasta. Ihmiset ovat hämmästyneitä. Hänen arvostelijansa kuitenkin syyttävät häntä: ”Hän ajaa demonit ulos Beelsebulin, demonien hallitsijan, avulla.” (Luukas 11:15.) Toiset taas haluavat lisätodisteita siitä, kuka Jeesus on, ja pyytävät häneltä merkkiä taivaasta.

Koska Jeesus tietää, että he yrittävät koetella häntä, hän vastaa heille samoin kuin arvostelijoilleen Galileassa. Hän sanoo, että jokainen valtakunta, joka on jakautunut, tuhoutuu, ja tekee seuraavan päätelmän: ”Samoin jos Saatana on jakautunut, kuinka hänen valtakuntansa voi kestää?” Sitten hän sanoo heille suoraan: ”Jos minä ajan demonit ulos Jumalan sormella, niin Jumalan valtakunta on tosiaan tavoittanut teidät teidän huomaamattanne.” (Luukas 11:18–20.)

”Jumalan sormen” pitäisi tuoda kuulijoiden mieleen se, mitä tapahtui aiemmin Israelin historiassa. Ne jotka näkivät Mooseksen tekevän ihmeen faraon hovissa, sanoivat: ”Tämän takana on Jumalan sormi!” Samoin ”Jumalan sormi” kirjoitti kymmenen käskyä kahteen kivitauluun. (2. Mooseksen kirja 8:19; 31:18.) Nyt ”Jumalan sormi” – Jumalan pyhä henki eli aktiivinen voima – tekee mahdolliseksi sen, että Jeesus ajaa ulos demoneja ja parantaa sairaita. Niinpä Jumalan valtakunta on ”tavoittanut” vastustajat, koska Jeesus, joka on nimitetty valtakunnan kuninkaaksi, tekee ihmeitä heidän keskuudessaan.

Jeesuksen kyky ajaa ulos demoneja osoittaa hänen olevan Saatanaa voimakkaampi. Jeesus havainnollistaa tätä vertauksella: jos joku pystyy voittamaan hyvin aseistautuneen miehen, joka vartioi palatsia, hän osoittaa olevansa tätä voimakkaampi. Jeesus toistaa myös vertauksen epäpuhtaasta hengestä, joka tulee ulos miehestä. Jos mies ei täytä tyhjäksi jäänyttä tilaa hyvillä asioilla, henki palaa seitsemän muun hengen kanssa, jolloin mies on huonommassa tilanteessa kuin ennen. (Matteus 12:22, 25–29, 43–45.) Israelin kansalle on käymässä samalla tavoin.

Se mitä Jeesus kertoo, saa erään naisen huudahtamaan: ”Onnellinen on se nainen, joka synnytti sinut ja imetti sinua!” Jokainen juutalainen nainen olisi halunnut tulla profeetan, varsinkin Messiaan, äidiksi. Tuo nainen ehkä ajattelee, että Maria on erityisen onnellinen, koska hän on näin hyvän opettajan äiti. Jeesus kuitenkin oikaisee naista ja kertoo, mikä on aidon onnellisuuden salaisuus. Hän sanoo: ”Ei, vaan onnellisia ovat ne, jotka kuulevat Jumalan sanan ja noudattavat sitä!” (Luukas 11:27, 28.) Jeesus ei ole milloinkaan antanut ymmärtää, että Marialle pitäisi osoittaa poikkeuksellista kunniaa. Kenenkään naisen tai miehen onnellisuus ei riipu sukulaisuussuhteista tai saavutuksista vaan Jumalan uskollisesta palvelemisesta.

Kuten aiemmin Galileassa, Jeesus moittii ihmisiä siitä, että he vaativat merkkiä taivaasta. Hän sanoo, että heille annetaan vain ”Joonan merkki”. Joona oli ”merkki” siten, että hän oli kolme päivää kalan vatsassa ja että hän saarnasi rohkeasti ja sai niniveläiset katumaan. Jeesus sanoo: ”Tässä on enemmän kuin Joona!” (Luukas 11:29–32.) Jeesus on myös ”enemmän kuin Salomo”, jonka viisautta Saban kuningatar tuli kuuntelemaan.

Jeesus lisää: ”Kun joku on sytyttänyt lampun, hän ei piilota sitä eikä laita sitä astian alle vaan lampunjalkaan.” (Luukas 11:33.) Hän tarkoittaa ehkä sitä, että noiden ihmisten opettaminen ja ihmeiden tekeminen heidän edessään on kuin lampun valon peittämistä. Koska heidän silmänsä eivät näe tarkasti, he eivät tajua hänen tekojensa tarkoitusta (Luukas 11:34, alaviite).

Jeesus on juuri ajanut ulos demonin ja saanut mykän miehen puhumaan. Tämän pitäisi saada ihmiset ylistämään Jumalaa ja kertomaan muille siitä, mitä Jumala tekee. Jeesuksen arvostelijat eivät kuitenkaan tee näin. Siksi Jeesus varoittaa: ”Pidä siis varasi, ettei sinussa oleva valo ole pimeyttä. Jos siis koko ruumiisi on täynnä valoa eikä mikään sen osa ole pimeä, se on kokonaan valoisa, niin kuin silloin kun lamppu valaisee sinua säteillään.” (Luukas 11:35, 36.)