Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

9. LUKU

”Paetkaa seksuaalista moraalittomuutta!”

”Paetkaa seksuaalista moraalittomuutta!”

”Kuolettakaa siksi maan päällä olevien ruumiinjäsentenne taipumus seksuaaliseen moraalittomuuteen, epäpuhtauteen, hillitsemättömään seksuaaliseen himoon, vahingolliseen haluun ja ahneuteen, joka on epäjumalanpalvelusta.” (KOLOSSALAISILLE 3:5)

1, 2. Miten Bileam yritti vahingoittaa Jehovan kansaa?

 KALASTAJA menee paikkaan, jossa tietää kalan syövän hyvin. Hän valitsee syötin ja kiinnittää sen siiman päässä olevaan koukkuun. Sitten hän heittää koukun veteen ja jää kärsivällisesti odottamaan. Kun kala tarttuu syöttiin, kalastaja kiskaisee koukun sen leukoihin ja vetää saaliin rantaan.

2 Myös ihmisiä voidaan pyydystää samaan tapaan. Mieti esimerkiksi, mitä tapahtui israelilaisille, kun he olivat jo melkein perillä Luvatussa maassa. He leiriytyivät Moabin aavikkotasangolle. Moabin kuningas lupasi antaa Bileam-nimiselle miehelle paljon rahaa, jos tämä kiroaisi Israelin. Bileam keksi keinon, jolla saisi israelilaiset aiheuttamaan itse itselleen kirouksen. Hän valitsi syötin tarkkaan: hän lähetti nuoria moabilaisnaisia leiriin viettelemään israelilaismiehet. (4. Mooseksen kirja 22:1–7; 31:15, 16; Ilmestys 2:14.)

3. Miten Bileamin syötti toimi?

3 Toimiko Bileamin syötti? Kyllä toimi, sillä tuhannet israelilaismiehet syyllistyivät seksuaaliseen moraalittomuuteen moabilaisnaisten kanssa. He alkoivat myös palvoa epäjumalia, kuten Peorin Baalia, joka oli iljettävä seksin jumala. Tämän takia kaikkiaan 24 000 israelilaista kuoli aivan Luvatun maan kynnyksellä. (4. Mooseksen kirja 25:1–9.)

4. Miksi tuhannet israelilaiset syyllistyivät moraalittomuuteen?

4 Miten on mahdollista, että niin monet israelilaiset tarttuivat Bileamin syöttiin? He ajattelivat vain omia itsekkäitä halujaan ja unohtivat kaiken sen, mitä Jehova oli tehnyt heidän hyväkseen. Hän oli vapauttanut heidät Egyptin orjuudesta, antanut heille syötävää erämaassa ja tuonut heidät turvallisesti Luvatun maan rajalle. Heillä olisi ollut kaikki syyt pysyä uskollisina Jumalalle. (Heprealaisille 3:12.) Siitä huolimatta heidät saatiin houkuteltua seksuaaliseen moraalittomuuteen. Apostoli Paavali kirjoitti: ”Emme myöskään saa harjoittaa seksuaalista moraalittomuutta, niin kuin jotkut heistä syyllistyivät siihen.” (1. Korinttilaisille 10:8.)

5, 6. Mitä voidaan oppia siitä, mitä Moabin aavikkotasangolla tapahtui?

5 Uusi maailma on hyvin lähellä, joten olemme tavallaan samassa tilanteessa kuin israelilaiset Luvatun maan rajalla (1. Korinttilaisille 10:11). Maailmassa, jossa elämme, seksi on monille vielä suurempi pakkomielle kuin se oli moabilaisille. Tämä voi helposti vaikuttaa myös Jehovan palvelijoihin. Seksuaalinen moraalittomuus onkin tehokkaimpia syöttejä, joita Paholainen käyttää. (4. Mooseksen kirja 25:6, 14; 2. Korinttilaisille 2:11; Juudaksen kirje 4.)

6 Mieti, valitsisitko mieluummin itsekkään nautinnon, joka kestää vain hetken, vai uudessa maailmassa saatavan onnellisen elämän, joka kestää ikuisesti. Meidän kannattaa ehdottomasti noudattaa Jehovan antamaa käskyä: ”Paetkaa seksuaalista moraalittomuutta!” (1. Korinttilaisille 6:18.)

MITÄ SEKSUAALINEN MORAALITTOMUUS ON?

7, 8. Mitä seksuaalinen moraalittomuus on? Miksi se on vakava asia?

7 Monilla ihmisillä on nykyään häpeämätön asenne, ja he halveksivat avoimesti seksiä koskevia Jumalan lakeja. Raamatussa seksuaalisella moraalittomuudella tarkoitetaan seksuaalista kanssakäymistä sellaisten ihmisten kesken, jotka eivät ole laillisesti naimisissa keskenään. Seksuaaliseen kanssakäymiseen voi kuulua sukupuoliyhteys, suuseksi, anaaliseksi tai toisen sukupuolielinten koskettelu seksuaalisessa tarkoituksessa. Seksuaalista moraalittomuutta on myös samaa sukupuolta olevien välinen seksi sekä ihmisten ja eläinten välinen seksi. (Ks. loppuviite 23.)

8 Raamatussa osoitetaan selvästi, että sellainen, joka harjoittaa seksuaalista moraalittomuutta, ei voi enää kuulua seurakuntaan (1. Korinttilaisille 6:9; Ilmestys 22:15). Hän voi myös menettää itsekunnioituksensa ja toisten luottamuksen. Moraalittomuus johtaa aina ongelmiin. Usein seurauksena on huono omatunto ja toisinaan myös ei-toivottu raskaus, avio-ongelmia, sairauksia tai jopa kuolema. (Lue Galatalaiskirjeen 6:7, 8.) Jos ihminen todella pysähtyisi miettimään moraalittomuuden seurauksia, se ei luultavasti tuntuisi hänestä enää kovin houkuttelevalta. Monesti ihminen kuitenkin ajattelee vain omien halujensa tyydyttämistä, kun hän ottaa ensimmäisen askeleen kohti moraalittomuutta. Tuo askel on usein pornografia.

PORNOGRAFIA – ENSIMMÄINEN ASKEL

9. Miksi pornografia on vaarallista?

9 Pornografian tarkoituksena on kiihottaa seksuaalisia haluja. Sitä on nykyään kaikkialla: lehdissä, kirjoissa, musiikissa, televisiossa ja internetissä. Monien mielestä pornografia on harmitonta, mutta tosiasiassa se on hyvin vaarallista. Pornon katselu voi aiheuttaa seksiriippuvuutta ja herättää kieroutuneita haluja, ja lisäksi ihmiselle voi tulla tavaksi masturboida. Pornografia voi myös johtaa ongelmiin avioliitossa tai jopa avioeroon. (Roomalaisille 1:24–27; Efesolaisille 4:19.) (Ks. loppuviite 24.)

Internetin käytössä tarvitaan varovaisuutta.

10. Miten Jaakobin kirjeen 1:14, 15:ssä oleva periaate voi auttaa karttamaan moraalittomuutta?

10 Meidän on tärkeää ymmärtää, miten seksuaalinen moraalittomuus voisi alkaa houkuttaa meitä. Mieti Jaakobin kirjeen 1:14, 15:ssä olevaa varoitusta: ”Jokaista – – koettelevat hänen omat halunsa, jotka vetävät ja houkuttelevat häntä. Kun sitten halu on hedelmöitynyt, se synnyttää synnin, ja kun synti on tehty, se tuottaa kuoleman.” Kun mieleesi siis tulee vääriä ajatuksia, yritä päästä niistä eroon heti. Jos näet eroottisia kuvia, käännä katseesi pois. Sulje netti tai vaihda kanavaa. Älä anna väärien halujen päästä sydämeesi; muuten ne voivat kasvaa niin voimakkaiksi, että niitä on hyvin vaikea hallita. (Lue Matteuksen 5:29, 30.)

11. Miten Jehova voi auttaa meitä, kun meillä on vääriä ajatuksia?

11 Jehova tuntee meidät paremmin kuin me itse. Hän tietää hyvin, kuinka epätäydellisiä me olemme. Jehova tietää kuitenkin myös sen, että voimme voittaa väärät halut. Hän sanoo: ”Kuolettakaa siksi maan päällä olevien ruumiinjäsentenne taipumus seksuaaliseen moraalittomuuteen, epäpuhtauteen, hillitsemättömään seksuaaliseen himoon, vahingolliseen haluun ja ahneuteen, joka on epäjumalanpalvelusta.” (Kolossalaisille 3:5.) Väärien halujen voittaminen ei ole helppoa, mutta Jehova on kärsivällinen meitä kohtaan, ja hän auttaa meitä (Psalmit 68:19). Eräs nuori veli jäi koukkuun pornografiaan ja masturbointiin. Hänen koulukavereidensa mielestä tällaiset asiat kuuluivat nuorten elämään, mutta hän itse sanoi: ”Se turrutti omantuntoni, ja moraaliton elämä vei minut mukanaan.” Hän ymmärsi, että hänen täytyi saada halunsa hallintaan, ja Jehovan avulla hän onnistui siinä. Jos mieleesi tulee moraalittomia ajatuksia, pyydä Jehovalta ”voimaa, joka ylittää tavanomaisen”, niin että voit pitää ajatuksesi puhtaina (2. Korinttilaisille 4:7; 1. Korinttilaisille 9:27).

12. Miksi meidän on tärkeää ”suojella sydäntämme”?

12 Salomo kirjoitti: ”Suojele sydäntäsi enemmän kuin mitään muuta suojeltavaa, sillä sieltä kumpuavat elämän lähteet.” (Sananlaskut 4:23.) Sydämellä tarkoitetaan tässä sisäistä ihmistä – sitä, jonka Jehova näkee. Se mitä katsomme, voi vaikuttaa meihin voimakkaasti. Jehovan uskollinen palvelija Job sanoi: ”Olen tehnyt liiton silmieni kanssa. Miten siis voisin osoittaa sopimatonta huomiota neitsyelle?” (Job 31:1.) Jobin tavoin meidän täytyy olla tarkkoja siitä, mitä katsomme ja ajattelemme. Rukoilemme samalla tavalla kuin psalminkirjoittaja: ”Käännä katseeni pois arvottomasta.” (Psalmit 119:37.)

DINAN HUONO VALINTA

13. Millaisia ystäviä Dina valitsi?

13 Ystävillä on meihin suuri vaikutus – joko hyvä tai huono. Jos valitsemme ystäviä, jotka noudattavat Jumalan normeja, meidän on itsekin helpompi noudattaa niitä. (Sananlaskut 13:20; lue 1. Korinttilaiskirjeen 15:33.) Se miten tärkeää on valita oikeanlaisia ystäviä, näkyy siitä, mitä tapahtui Dinalle. Hän oli patriarkka Jaakobin tytär, joten hän kasvoi perheessä, jossa palvottiin Jehovaa. Dinalla oli korkea moraali, mutta hän ystävystyi kanaanilaisten tyttöjen kanssa, jotka eivät palvoneet Jehovaa. Kanaanilaisilla oli seksistä hyvin erilainen näkemys kuin israelilaisilla, ja he olivat tunnettuja alhaisesta moraalistaan (3. Mooseksen kirja 18:6–25). Kun Dina oli ystäviensä seurassa, hän tapasi nuoren kanaanilaismiehen, Sikemin, joka ihastui häneen. Sikem oli ”kunnioitetuin koko isänsä talossa”, mutta hän ei rakastanut Jehovaa. (1. Mooseksen kirja 34:18, 19.)

14. Mitä Dinalle tapahtui?

14 Erään kerran Sikem teki jotain sellaista, mikä oli hänen mielestään aivan luonnollista ja sopivaa. Koska hän tunsi vetoa Dinaan, hän ”otti hänet mukaansa ja teki hänelle väkivaltaa”. (Lue 1. Mooseksen kirjan 34:1–4.) Tästä hirveästä teosta alkoi tapahtumasarja, joka aiheutti Dinalle ja koko hänen perheelleen suurta tuskaa (1. Mooseksen kirja 34:7, 25–31; Galatalaisille 6:7, 8).

15, 16. Miten voimme saada viisautta?

15 Meidän ei tarvitse tehdä samoja virheitä kuin Dina ja oppia kantapään kautta, että Jehovan normit ovat parhaaksemme. Sananlaskujen 13:20:ssä sanotaan: ”Se, joka kulkee viisaiden kanssa, viisastuu, mutta sen, joka on tekemisissä typerien kanssa, käy huonosti.” Ota tavoitteeksesi ”ymmärtää, mikä on oikein” Jehovan näkökannalta, niin voit säästyä tarpeettomalta tuskalta ja kärsimykseltä (Sananlaskut 2:6–9; Psalmit 1:1–3).

16 Voimme saada viisautta tutkimalla Jumalan sanaa, rukoilemalla häntä ennen päätösten tekoa ja noudattamalla uskollisen ja ymmärtäväisen orjan hyviä neuvoja (Matteus 24:45; Jaakobin kirje 1:5). Me kaikki olemme tietenkin heikkoja ja epätäydellisiä (Jeremia 17:9). Miten siis reagoisit, jos joku sanoisi sinulle, että olet vaarassa tehdä jotain moraalitonta? Loukkaantuisitko vai ottaisitko nöyrästi vastaan apua? (2. Kuninkaiden kirja 22:18, 19.)

17. Kerro esimerkki siitä, miten toisen kristityn neuvo voisi auttaa meitä.

17 Kuvitellaan esimerkiksi seuraavanlainen tilanne: Sisaren työpaikalla eräs mies osoittaa hänelle erikoishuomiota ja pyytää häntä treffeille. Mies ei ole Jehovan palvelija, mutta vaikuttaa tosi mukavalta ja huomaavaiselta. Eräs toinen sisar näkee heidät yhdessä ja yrittää myöhemmin varoittaa sisarta. Miten treffeillä ollut sisar reagoi? Puolusteleeko hän itseään, vai tajuaako hän, että varoitus on aiheellinen? Sisar luultavasti rakastaa Jehovaa ja haluaa toimia oikein. Jos hän kuitenkin tapailee miestä edelleen, ”pakeneeko” hän seksuaalista moraalittomuutta vai onko hän sellainen, joka ”luottaa omaan sydämeensä”? (Sananlaskut 22:3; 28:26; Matteus 6:13; 26:41.)

JOOSEFIN HYVÄ ESIMERKKI

18, 19. Miten Joosef pakeni seksuaalista moraalittomuutta?

18 Joosef joutui nuorena orjaksi Egyptiin. Hänen isäntänsä vaimo pyysi häntä päivästä toiseen harrastamaan seksiä kanssaan, mutta Joosef tiesi, että se olisi väärin. Joosef rakasti Jehovaa ja halusi toimia hänen tahtonsa mukaan. Joka kerta kun nainen yritti vietellä Joosefin, tämä kieltäytyi. Koska hän oli orja, hän ei voinut noin vain jättää työtään. Kerran kun isännän vaimo yritti pakottaa hänet makaamaan kanssaan, hän ”pakeni ulos”. (Lue 1. Mooseksen kirjan 39:7–12.)

19 Lopputulos olisi voinut olla aivan toisenlainen, jos Joosef olisi hautonut moraalittomia ajatuksia tai haaveillut tuosta naisesta. Hyvä suhde Jehovaan oli hänelle kuitenkin tärkeämpi kuin mikään muu. Hän sanoi naiselle: ”Isäntäni ei – – ole pidättänyt minulta mitään muuta kuin sinut, koska olet hänen vaimonsa. Miten siis voisin syyllistyä niin suureen pahuuteen ja tehdä todellisuudessa syntiä Jumalaa vastaan?” (1. Mooseksen kirja 39:8, 9.)

20. Mistä tiedämme, että Jehova oli iloinen siitä, miten Joosef toimi?

20 Vaikka Joosef oli kaukana perheestään ja kotoaan, hän oli aina uskollinen Jehovalle, ja Jehova siunasi häntä (1. Mooseksen kirja 41:39–49). Jehova oli iloinen siitä, että Joosef pysyi uskollisena (Sananlaskut 27:11). Moraalittomuutta voi olla vaikea vastustaa. Muista kuitenkin psalmin 97:10 sanat: ”Te, jotka rakastatte Jehovaa, vihatkaa pahaa. Hän suojelee hänelle uskollisten elämän, hän pelastaa heidät pahojen käsistä.”

21. Miten eräs nuori veli jäljitteli Joosefia?

21 Joka päivä Jehovan palvelijat osoittavat rohkeasti, että he ”vihaavat pahaa” ja ”rakastavat hyvää” (Aamos 5:15). Sinäkin voit olla uskollinen Jehovalle, oletpa minkä ikäinen tahansa. Erään nuoren veljen usko joutui koetukselle koulussa. Eräs tyttö tarjosi hänelle seksiä vastineeksi siitä, että hän auttaisi tyttöä matematiikan kokeessa. Mitä veli teki? Hän toimi kuten Joosef. Hän sanoo: ”Hylkäsin heti hänen tarjouksensa. Pysymällä nuhteettomana olen säilyttänyt arvokkuuteni ja itsekunnioitukseni.” Moraalittomuudesta saatava hetkellinen nautinto tuo usein mukanaan surua ja tuskaa (Heprealaisille 11:25). Jehovan totteleminen sen sijaan tekee aina onnelliseksi (Sananlaskut 10:22).

APUA JEHOVALTA

22, 23. Miten Jehova voi auttaa meitä, jos tekisimme vakavaa syntiä?

22 Saatana yrittää pyydystää meidät käyttämällä syöttinä seksuaalista moraalittomuutta, ja sen vastustaminen voi olla meille todellinen haaste. Meillä kaikilla on luultavasti joskus vääriä ajatuksia (Roomalaisille 7:21–25). Jehova ymmärtää tämän ja muistaa, että ”olemme tomua” (Psalmit 103:14). Entä jos kristitty syyllistyy moraalittomuuteen ja tekee siten vakavaa syntiä? Onko hänen tilanteensa toivoton? Ei ole. Jos hän katuu aidosti, Jehova auttaa häntä. Jehova on ”valmis antamaan anteeksi”. (Psalmit 86:5; Jaakobin kirje 5:16; lue Sananlaskujen 28:13.)

23 Jehova on myös antanut ”lahjaksi ihmisiä”: vanhimpia, jotka välittävät meistä ja pitävät meistä huolta (Efesolaisille 4:8, 12; Jaakobin kirje 5:14, 15). He voivat auttaa meitä korjaamaan suhteemme häneen (Sananlaskut 15:32).

KÄYTÄ TERVETTÄ JÄRKEÄ

24, 25. Miten terve järki voi auttaa meitä karttamaan seksuaalista moraalittomuutta?

24 Jotta voisimme tehdä hyviä ratkaisuja, meidän täytyy ymmärtää, miten Jehovan lait hyödyttävät meitä. Emme halua olla sen nuoren miehen kaltaisia, jota kuvaillaan Sananlaskujen 7:6–23:ssa. Koska hän ei käyttänyt ”tervettä järkeä”, hän joutui seksuaalisen moraalittomuuden ansaan. Tervejärkisyys on paljon enemmän kuin älykkyyttä. Kun meillä on tervettä järkeä, yritämme ymmärtää Jumalan ajattelutapaa ja toimia sen mukaan. Muista, mitä Sananlaskujen 19:8:ssa sanotaan: ”Se, joka hankkii viisautta, rakastaa itseään. Se, joka arvostaa tarkkanäköisyyttä, menestyy.”

25 Oletko täysin vakuuttunut siitä, että Jumalan normit ovat oikeat? Uskotko, että niiden mukaan eläminen tekee onnelliseksi? (Psalmit 19:7–10; Jesaja 48:17, 18.) Jos et ole vielä varma, mieti, mitä kaikkea Jehova on tehnyt hyväksesi. Psalmissa 34:8 sanotaan: ”Maistakaa ja nähkää, että Jehova on hyvä.” Mitä enemmän mietit sitä, mitä Jehova on tehnyt hyväksesi, sitä enemmän alat rakastaa häntä. Rakasta sitä, mitä hän rakastaa, ja vihaa sitä, mitä hän vihaa. Yritä ajatella aina hyviä asioita – sitä, mikä on totta, oikeaa, puhdasta, rakastettavaa ja hyveellistä (Filippiläisille 4:8, 9). Sinäkin voit toimia oikein kuten Joosef, joka hyötyi Jehovan viisaudesta (Jesaja 64:8).

26. Mitä tarkastellaan seuraavaksi?

26 Jehova haluaa, että nautit elämästä ja olet onnellinen, oletpa naimaton tai naimisissa. Kaksi seuraavaa lukua käsittelevät sitä, miten avioliitosta voi tehdä onnellisen.