Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

17. LUKU

Pysy Jumalan rakkaudessa

Pysy Jumalan rakkaudessa

”Rakentakaa itseänne pyhimmän uskonne perustalle – – jotta pysyisitte Jumalan rakkaudessa.” (JUUDAKSEN KIRJE 20, 21)

1, 2. Mitä voimme tehdä, jotta pysyisimme Jumalan rakkaudessa?

 KAIKKI haluavat olla vahvoja ja terveitä. Yritämme siksi syödä terveellisesti, liikkua säännöllisesti ja pitää muutenkin huolta itsestämme. Tämä vaatii ponnistelua, mutta koska haluamme pysyä kunnossa, emme anna periksi. Meidän on kuitenkin oltava vahvoja ja terveitä myös eräällä toisella tavalla.

2 Olet oppinut tuntemaan Jehovaa jo jonkin verran, mutta sinun on vahvistettava suhdettasi häneen edelleen. Juudas kannusti kristittyjä ”pysymään Jumalan rakkaudessa” ja selitti, miten he voisivat onnistua siinä. Hän sanoi heille: ”Rakentakaa itseänne pyhimmän uskonne perustalle.” (Juudaksen kirje 20, 21.) Miten voit rakentaa vahvan uskon?

RAKENNA USKOASI JATKUVASTI

3–5. a) Mitä Saatana haluaisi meidän ajattelevan Jehovan normeista? b) Miltä Jehovan lait ja periaatteet sinusta tuntuvat?

3 Sinun on tärkeää olla henkilökohtaisesti vakuuttunut siitä, että Jehovan normit ovat parhaita. Saatana haluaa sinun ajattelevan, että Jumalan normien mukaan eläminen on liian vaikeaa ja että olisit onnellisempi, jos päättäisit itse, mikä on oikein ja mikä väärin. Saatana on Eedenin ajoista lähtien yrittänyt saada ihmiset uskomaan näin (1. Mooseksen kirja 3:1–6). Eikä hän ole hellittänyt yhtään.

4 Onko Saatana oikeassa siinä, että Jehovan normit ovat liian rajoittavia? Ei ole. Kuvittele, että olet kävelyllä kauniissa puistossa. Sitten huomaat korkean aidan, joka estää pääsyn osaan puistosta. Saatat ihmetellä, miksi et saa kulkea puistossa vapaasti. Samalla hetkellä kuulet aidan takaa leijonan karjuntaa. Mitä ajattelet aidasta nyt? Olet varmasti kiitollinen siitä, että se suojelee sinua päätymästä leijonan kitaan! Jehovan antamat periaatteet ovat ikään kuin tuo aita ja Saatana kuin aidan takana oleva leijona. Jumalan sanassa varoitetaan: ”Pysykää järkevinä, olkaa valppaat! Teidän vastustajanne, Paholainen, kulkee ympäriinsä niin kuin karjuva leijona ja etsii, kenet voisi niellä.” (1. Pietarin kirje 5:8.)

5 Jehova haluaa, että elämämme on mahdollisimman onnellista. Hän ei halua, että Saatana onnistuisi pettämään meidät. Siksi hän on antanut lakeja ja periaatteita, jotka suojelevat meitä ja lisäävät onnellisuuttamme. (Efesolaisille 6:11.) Jaakobin kirjeen 1:25:ssä sanotaan: ”Se, joka katsoo tarkasti vapauteen kuuluvaan täydelliseen lakiin ja noudattaa sitä jatkuvasti, – – on onnellinen tehdessään niin.”

6. Miten voimme vakuuttua siitä, että Jehovan ohjeet ovat parhaita?

6 Elämämme on parempaa ja ystävyytemme Jehovan kanssa lujittuu, kun noudatamme hänen ohjaustaan. Hyödymme esimerkiksi siitä, että rukoilemme häntä usein, kuten hän kannustaa (Matteus 6:5–8; 1. Tessalonikalaisille 5:17). Olemme onnellisia, kun tottelemme hänen kehotustaan kokoontua palvomaan häntä veljiemme ja sisartemme kanssa ja kun rohkaisemme toisiamme ja teemme parhaamme saarnaamis- ja opetustyössä (Matteus 28:19, 20; Galatalaisille 6:2; Heprealaisille 10:24, 25). Kun mietimme sitä, miten kaikki tämä on hyödyttänyt meitä, uskomme vahvistuu ja olemme aina vain vakuuttuneempia siitä, että Jehovan ohjeet ovat parhaita.

7, 8. Mikä auttaa meitä olemaan murehtimatta koetuksia, joita eteemme voi tulla tulevaisuudessa?

7 Saatamme pelätä, että uskomme ei ole riittävän vahva, niin että kestämme koetukset, joita eteemme tulee. Jos sinusta joskus tuntuu siltä, muista Jehovan sanat: ”Minä, Jehova, olen sinun Jumalasi, ja minä opetan sinua elämään tavalla, josta on sinulle hyötyä, ja opastan sinua tiellä, jota sinun tulee vaeltaa. Kunpa kiinnittäisit huomiota minun käskyihini! Silloin rauhastasi tulisi niin kuin virta ja oikeista teoistasi kuin meren aallot.” (Jesaja 48:17, 18.)

8 Kun tottelemme Jehovaa, rauhamme on kuin virta, joka ei kuivu, ja oikeat tekomme ovat kuin meren aallot, joita vyöryy rantaan loputtomasti. Voimme pysyä uskollisina Jehovalle, tapahtuupa elämässämme mitä tahansa. Raamatussa luvataan: ”Heitä taakkasi Jehovalle, niin hän tukee sinua. Hän ei koskaan anna oikein toimivan kaatua.” (Psalmit 55:22.)

”MEIDÄN ON PYRITTÄVÄ KYPSYYTEEN”

9, 10. Mitä kypsyys tarkoittaa?

9 Kun vahvistat suhdettasi Jehovaan, silloin sinä samalla ”pyrit kypsyyteen” (Heprealaisille 6:1). Mitä kypsyys tarkoittaa?

10 Vanheneminen ei automaattisesti tee kenestäkään kypsää kristittyä. Meistä voi tulla kypsiä, kun teemme Jehovasta parhaan ystävämme ja yritämme nähdä asiat hänen tavallaan (Johannes 4:23). Paavali kirjoitti: ”Ne, joita syntinen ihmisluonto ohjaa, kohdistavat mielensä syntiselle luonnolle ominaisiin asioihin, mutta ne, joita henki ohjaa, hengen asioihin.” (Roomalaisille 8:5.) Kypsä ihminen ei keskity elämässään nautintoihin tai aineelliseen. Hän keskittyy Jehovan palvelemiseen ja tekee hyviä valintoja elämässään. (Sananlaskut 27:11; lue Jaakobin kirjeen 1:2, 3.) Hän ei anna kenenkään tai minkään houkutella häntä tekemään väärin. Kypsä ihminen tietää, mikä on oikein, ja haluaa päättäväisesti toimia sen mukaan.

11, 12. a) Mitä Paavali sanoi arvostelukyvystä? b) Mitä yhteistä on urheilijaksi ja kypsäksi kristityksi tulemisella?

11 Kypsyyden saavuttaminen vaatii meiltä vaivannäköä. Apostoli Paavali kirjoitti: ”Kiinteä ruoka kuuluu kypsille ihmisille, niille, jotka ovat käyttäneet arvostelukykyään ja näin valmentaneet sitä erottamaan oikean ja väärän.” (Heprealaisille 5:14.) Ajatus valmentamisesta liitetään usein urheiluun.

12 Kun näemme huippu-urheilijan suorituksen, tiedämme, että hänen on täytynyt valmentautua pitkän aikaa tullakseen taitavaksi. Kukaan ei synny urheilijaksi. Kun vauva syntyy, hän ei vielä hallitse käsiään ja jalkojaan. Pikku hiljaa hän kuitenkin oppii tarttumaan esineisiin ja kävelemään. Aikanaan hänestä voi valmennuksen ansiosta tulla urheilija. Samalla tavalla vaaditaan aikaa ja valmentautumista, jotta meistä voi tulla kypsiä kristittyjä.

13. Miten voimme oppia ajattelemaan Jehovan tavalla?

13 Tämä kirja on auttanut meitä näkemään, miten voimme ajatella Jehovan tavalla ja suhtautua asioihin niin kuin hän. Meitä on opetettu arvostamaan ja rakastamaan Jehovan normeja. Kun teet päätöksiä, kysy itseltäsi: Mitkä Raamatun lait tai periaatteet soveltuvat tähän tilanteeseen? Miten voin noudattaa niitä? Mitä Jehova haluaisi minun tekevän? (Lue Sananlaskujen 3:5, 6; Jaakobin kirjeen 1:5.)

14. Mitä meidän on tehtävä, jotta uskomme vahvistuisi?

14 Uskon rakentaminen ei pääty koskaan. Aivan kuten ravitsevan ruoan syöminen tekee meistä fyysisesti vahvoja, tiedon hankkiminen Jehovasta tekee uskostamme vahvan. Kun aloimme tutkia Raamattua, opimme perustotuuksia Jehovasta ja hänen ajattelutavastaan. Ajan kuluessa meidän on kuitenkin opittava ymmärtämään asioita syvällisemmin. Juuri tätä Paavali tarkoitti, kun hän sanoi: ”Kiinteä ruoka kuuluu kypsille ihmisille.” Kun sovellamme käytäntöön sen, mitä opimme, hankimme viisautta. Raamatussa sanotaankin, että ”viisaus on kaikkein tärkeintä”. (Sananlaskut 4:5–7; 1. Pietarin kirje 2:2.)

15. Kuinka tärkeää on se, että rakastamme aidosti Jehovaa ja veljiämme ja sisariamme?

15 Ihminen voi olla vahva ja terve, mutta hän tietää, että hänen on pidettävä itsestään hyvää huolta, jotta hän myös pysyisi sellaisena. Samoin hengellisesti kypsä ihminen tietää, että hänen on tehtävä paljon työtä, jotta suhde Jehovaan pysyisi vahvana. Paavali muistuttaa: ”Koetelkaa jatkuvasti, oletteko uskossa. Ottakaa jatkuvasti selvää siitä, mitä itse olette.” (2. Korinttilaisille 13:5.) Tarvitsemme muutakin kuin vahvan uskon. Meidän täytyy kasvattaa jatkuvasti rakkauttamme Jehovaan sekä veljiimme ja sisariimme. Paavali sanoi: ”Jos minulla olisi – – kaikki tieto ja jos minulla olisi kaikki usko, niin että voisin siirtää vuoria, mutta minulla ei olisi rakkautta, en olisi mitään.” (1. Korinttilaisille 13:1–3.)

KOHDISTA HUOMIOSI TOIVOON

16. Mitä Saatana haluaisi meidän ajattelevan?

16 Saatana haluaisi meidän ajattelevan, että teemmepä mitä tahansa, Jehova ei ole koskaan meihin tyytyväinen. Hän haluaa meidän lannistuvan ja ajattelevan, että ongelmiimme ei ole ratkaisua. Hän ei halua, että luotamme toisiin Jehovan palvelijoihin, eikä hän halua meidän olevan onnellisia. (Efesolaisille 2:2.) Saatana tietää, että kielteinen ajattelu voi vahingoittaa sekä meitä että suhdettamme Jehovaan. Jehova on kuitenkin antanut meille keinot taistella kielteistä ajattelua vastaan. Hän on antanut meille toivon.

17. Miten tärkeä toivo on?

17 Toivoamme verrataan 1. Tessalonikalaiskirjeen 5:8:ssa kypärään, joka suojaa sotilaan päätä taistelussa, ja sitä sanotaan ”pelastuksen toivoksi”. Toivo siitä, että Jehovan lupaukset toteutuvat, voi suojella mieltämme ja auttaa meitä vastustamaan kielteisiä ajatuksia.

18, 19. Miten toivo vahvisti Jeesusta?

18 Toivo teki Jeesuksesta vahvan. Hän kohtasi maanpäällisen elämänsä viimeisenä iltana koetuksen toisensa perään. Läheinen ystävä petti hänet. Toinen taas kielsi edes tuntevansa häntä. Jotkut hänen ystävänsä pakenivat ja jättivät hänet yksin. Hänen omat maanmiehensä nousivat häntä vastaan ja vaativat, että hänet pitää tappaa kiduttamalla. Mikä auttoi Jeesusta kestämään tämän kaiken? Heprealaiskirjeen 12:2:ssa sanotaan: ”Sen ilon vuoksi, joka oli asetettu hänen eteensä, hän kesti kidutuspaalun ja halveksi häpeää, ja hän on istunut Jumalan valtaistuimen oikealle puolelle.”

19 Jeesus tiesi, että olemalla uskollinen hän tuottaisi kunniaa Isälleen ja osoittaisi Saatanan olevan valehtelija. Tämä toivo toi hänelle paljon iloa. Hän myös tiesi, että pian hän olisi jälleen Isänsä kanssa taivaassa. Toivo siitä auttoi häntä kestämään. Meidän on Jeesuksen tavoin kohdistettava huomiomme toivoomme. Se auttaa kestämään, tulipa eteemme mitä tahansa.

20. Mikä auttaa säilyttämään myönteisen asenteen?

20 Jehova näkee uskosi ja kestävyytesi. (Jesaja 30:18; lue Malakian 3:10.) Hän lupaa ”antaa sinulle, mitä sydämesi toivoo” (Psalmit 37:4). Pidä toivo mielessäsi jatkuvasti. Saatana haluaa, että menetät toivosi ja ajattelet, että Jehovan lupaukset eivät toteudu koskaan. Älä anna periksi kielteisille ajatuksille! Jos joskus huomaat, että toivosi ei ole sinulle yhtä todellinen kuin ennen, pyydä Jehovalta apua. Muista Filippiläiskirjeen 4:6, 7:n sanat: ”Älkää olko mistään huolissanne, vaan esittäkää joka tilanteessa pyyntönne Jumalalle rukoillen ja anoen sekä kiittäen, niin Jumalan rauha, joka ylittää kaiken käsityskyvyn, varjelee teidän sydämenne ja mielenne Kristuksen Jeesuksen välityksellä.”

21, 22. a) Mikä on Jehovan tarkoitus maan suhteen? b) Mitä sinä olet päättänyt tehdä?

21 Käytä säännöllisesti aikaa sen miettimiseen, miten hieno tulevaisuus meitä odottaa. Pian jokainen palvoo Jehovaa (Ilmestys 7:9, 14). Ajattele elämää uudessa maailmassa. Se tulee olemaan parempaa kuin mikään, mitä osaamme edes kuvitella. Saatanaa, demoneja ja pahuutta ei enää ole. Et enää sairastu etkä koskaan kuole. Heräät joka aamu uuteen päivään täynnä energiaa ja onnellisena siitä, että olet elossa. Kaikki tekevät työtä yhdessä muuttaessaan maapalloa paratiisiksi. Kaikilla on hyvää ruokaa ja mukava koti. Kukaan ei ole enää julma tai väkivaltainen, vaan kaikki ovat aidosti ystävällisiä toisiaan kohtaan. Lopulta jokainen maan päällä elävä saa nauttia ”Jumalan lasten loistavasta vapaudesta” (Roomalaisille 8:21).

22 Jehova toivoo, että opit pitämään häntä parhaana ystävänäsi. Toimi aina hänen tahtonsa mukaan ja yritä päästä joka päivä lähemmäs häntä. Meidän kaikkien tavoitteena on pysyä Jumalan rakkaudessa ikuisesti! (Juudaksen kirje 21.)