Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

LUKU 5

Kuningas luo valoa Valtakuntaan

Kuningas luo valoa Valtakuntaan

LUVUN YDIN

Jumalan kansa ymmärtää tärkeitä totuuksia Valtakunnasta, sen hallitsijoista ja alamaisista sekä uskollisuuden vaatimuksesta

1, 2. Missä mielessä Jeesus oli viisas opas?

 KUVITTELEHAN, että olet kiertämässä kaunista, ihastuttavaa kaupunkia kokeneen oppaan johdolla. Et ole ennen käynyt siellä, kuten eivät muutkaan samassa turistiryhmässä olevat, joten kuuntelet tarkkaan oppaan joka sanan. Välillä sinä ja muut turistit haluaisitte innokkaasti saada tietoa joistakin kohteista, joita ette ole vielä nähneet. Mutta kun kysytte niistä oppaalta, hän ei kerro niistä heti vaan vasta oikealla hetkellä, usein juuri kun kohde tulee näkyviin. Vähitellen oppaan viisaus tekee sinuun yhä suuremman vaikutuksen, sillä hän antaa tarvittavat tiedot juuri silloin kun ne on tarpeen tietää.

2 Tosi kristityt ovat samanlaisessa tilanteessa kuin nuo turistit. Haluamme innokkaasti saada lisää tietoa kaikkein ihastuttavimmasta kaupungista, ”kaupungista, jolla on todelliset perustukset” – Jumalan valtakunnasta (Hepr. 11:10). Ollessaan maan päällä Jeesus opasti henkilökohtaisesti seuraajiaan ja auttoi heitä tuntemaan Valtakuntaa syvällisemmin. Vastasiko hän heidän kaikkiin kysymyksiinsä ja kertoi Valtakunnasta kaiken kerralla? Ei. Hän sanoi: ”Minulla on vielä paljon sanottavaa teille, mutta te ette kykene kantamaan sitä nyt.” (Joh. 16:12.) Viisaana oppaana Jeesus ei koskaan kuormittanut opetuslapsiaan tiedolla, jota he eivät pystyneet vielä käsittelemään.

3, 4. a) Miten Jeesus on jatkuvasti opettanut uskollisille Jumalan valtakuntaa koskevia asioita? b) Mitä tarkastelemme tässä luvussa?

3 Jeesus esitti Johanneksen 16:12:een kirjoitetut sanat maanpäällisen elämänsä viimeisenä iltana. Miten hän opettaisi uskollisille Jumalan valtakuntaa koskevia asioita kuolemansa jälkeen? Hän vakuutti apostoleilleen: ”Totuuden henki – – opastaa teidät koko totuuteen.” (Joh. 16:13.) Pyhä henki on ikään kuin kärsivällinen opas. Sen välityksellä Jeesus opettaa seuraajilleen sen, mitä heidän on tarpeen tietää Jumalan valtakunnasta, juuri silloin kun se on tarpeen tietää.

4 Tarkastelemme nyt, miten Jehovan pyhä henki on opastanut vilpittömiä kristittyjä tuntemaan Valtakuntaa entistä paremmin. Katsomme ensin, miten meille selveni, milloin se alkoi hallita. Sitten käsittelemme sitä, keitä ovat sen hallitsijat ja alamaiset sekä millainen toivo heillä on. Lopuksi näemme, miten Kristuksen seuraajat oppivat ymmärtämään selvästi, mitä uskollisuus Valtakunnalle vaatii.

Käänteentekevän vuoden merkitys ymmärretään

5, 6. a) Millaisia vääriä käsityksiä raamatuntutkijoilla oli Valtakunnan perustamisesta ja elonkorjuusta? b) Miksi tällaiset väärät käsitykset eivät anna aihetta epäillä sitä, että Jeesus opasti seuraajiaan?

5 Kuten näimme tämän kirjan 2. luvusta, raamatuntutkijat osoittivat kymmenien vuosien ajan, että vuosi 1914 olisi merkittävä Raamatun ennustusten täyttymisen kannalta. Alkuaikoina he kuitenkin uskoivat, että Kristuksen läsnäolo oli alkanut vuonna 1874, että hän oli alkanut hallita taivaassa vuonna 1878 ja että Valtakunta saataisiin lopullisesti perustettua lokakuussa 1914. Elonkorjuu kestäisi vuodesta 1874 vuoteen 1914 ja huipentuisi voideltujen kokoamiseen taivaaseen. Antavatko tällaiset väärät käsitykset aihetta epäillä sitä, että Jeesus opasti noita uskollisia pyhän hengen välityksellä? Eivät missään nimessä.

6 Palataanpa vielä johdannon vertaukseen. Antaisivatko innokkaiden turistien kysymykset ja ennenaikaiset päätelmät aihetta epäillä oppaan luotettavuutta? Eivät toki. Vastaavasti vaikka Jumalan kansa yrittää joskus päästä selville hänen tarkoituksensa yksityiskohdista ennen kuin pyhän hengen on aika opastaa heidät ymmärtämään niitä, on selvää, että Jeesus johdattaa heitä. Siksi uskolliset ovat halukkaita ottamaan vastaan oikaisua ja muuttamaan nöyrästi näkemyksiään (Jaak. 4:6).

7. Millaisia hengellisen valon leimahduksia Jumalan kansa sai nähdä?

7 Vuoden 1919 jälkeen Jumalan kansa sai suureksi ilokseen nähdä useita hengellisen valon leimahduksia. (Lue psalmi 97:11.) Vuonna 1925 Vartiotornissa ilmestyi merkittävä kirjoitus ”Kansan synty”. Siinä esitettiin vakuuttavia raamatullisia todisteita siitä, että messiaaninen valtakunta oli syntynyt vuonna 1914 ja täyttänyt Ilmestyksen 12. luvussa olevan ennustuksen, jossa kuvaannollinen ”nainen”, Jumalan taivaallinen vaimo, synnyttää lapsen. a Lisäksi kirjoituksen mukaan Jehovan kansan sotavuosina kokemat vaikeudet ja vaino ilmaisivat selvästi, että Saatana oli heitetty alas taivaasta ja hän oli ”suuren suuttumuksen vallassa, koska hän tiesi, että hänen aikansa on lyhyt” (Ilm. 12:12).

8, 9. a) Miten Jumalan valtakunnan tärkeyttä alettiin korostaa? b) Mitä kysymyksiä tarkastelemme?

8 Kuinka tärkeä Valtakunta on? Vuonna 1928 Vartiotornissa alettiin korostaa sitä, että Valtakunta oli tärkeämpi kuin ihmisen pelastuminen lunnaiden avulla. Messiaanisen valtakunnan välityksellä Jehova pyhittää nimensä, saattaa kunniaan suvereeniutensa ja toteuttaa kaikki ihmiskuntaa koskevat tarkoituksensa.

9 Entä ketkä hallitsisivat Kristuksen kanssa Valtakunnassa? Ketkä olisivat sen maallisia alamaisia? Mihin työhön Kristuksen seuraajien tulisi keskittyä?

Elonkorjuu keskittyy voideltuihin

10. Mitä Jumalan kansa on ymmärtänyt jo kauan 144 000:sta Kristuksen seuraajasta?

10 Jo kymmeniä vuosia ennen vuotta 1914 tosi kristityt olivat ymmärtäneet, että 144 000 Kristuksen uskollista seuraajaa hallitsisi hänen kanssaan taivaassa. b Raamatuntutkijat tajusivat, että tuo määrä oli kirjaimellinen ja että ryhmää alettiin koota ensimmäisellä vuosisadalla.

11. Miten Kristuksen ”morsiamen” tulevat jäsenet ymmärsivät vähitellen, mikä oli heidän tehtävänsä maan päällä?

11 Mitä Kristuksen ”morsiamen” tulevien jäsenten pitäisi tehdä ollessaan vielä maan päällä? He havaitsivat, että Jeesus oli painottanut saarnaamistyötä ja yhdistänyt sen elonkorjuuaikaan (Matt. 9:37; Joh. 4:35). Kuten 2. luvussa kerrottiin, he uskoivat jonkin aikaa, että elonkorjuu kestäisi 40 vuotta ja huipentuisi voideltujen kokoamiseen taivaaseen. Mutta koska 40 vuoden mentyä työ jatkui, tarvittiin lisävalaistusta. Nykyään tiedämme, että elonkorjuuaika – ajanjakso jolloin eroteltaisiin vehnä rikkakasveista eli uskolliset voidellut kristityt tekokristityistä – alkoi vuonna 1914. Oli aika kohdistaa huomio taivaallisen luokan jäljellä olevien kokoamiseen!

Elonkorjuuaika alkoi vuonna 1914. (Ks. kpl 11.)

12, 13. Miten Jeesuksen vertaukset kymmenestä neitsyestä ja talenteista ovat täyttyneet viimeisinä päivinä?

12 Vuodesta 1919 lähtien Kristus opasti jatkuvasti uskollista ja ymmärtäväistä orjaa korostamaan saarnaamistyötä, jonka hän oli antanut tehtäväksi ensimmäisellä vuosisadalla (Matt. 28:19, 20). Hän myös ilmaisi, mitä ominaisuuksia hänen voidellut seuraajansa tarvitsisivat huolehtiessaan tuosta tehtävästä. Vertauksessaan kymmenestä neitsyestä hän osoitti, että voideltujen olisi pysyttävä valppaina, hengellisesti valveilla, jos he halusivat saavuttaa lopullisen päämääränsä eli päästä taivaaseen suureen hääjuhlaan. Silloin Kristus liitettäisiin 144 000:sta koostuvaan ”morsiameensa”. (Ilm. 21:2.) Talenttivertauksessaan Jeesus opetti, että hänen voidellut palvelijansa olisivat ahkeria hänen heille uskomassaan saarnaamistyössä. (Matt. 25:1–30.)

13 Voidellut ovat kuluneiden sadan vuoden aikana olleet sekä valppaita että ahkeria. Heidän valppautensa varmasti palkitaan! Mutta koottaisiinko suuressa elonkorjuussa ainoastaan loput Kristuksen 144 000 hallitsijatoverista?

Valtakunta kokoaa maallisia alamaisiaan!

14, 15. Mitä neljää ryhmää käsiteltiin kirjassa Täyttynyt salaisuus?

14 Uskollisia miehiä ja naisia on jo pitkään kiehtonut Ilmestyksen 7:9–14:ssä mainittu ”suuri joukko”. Ei ole yllättävää, että ennen kuin Kristuksen oli aika luoda valoa tuohon joukkoon, monet sitä koskevat näkemykset olivat kaukana niistä kirkkaista, yksinkertaisista totuuksista, jotka tunnemme nykyään ja jotka ovat meille rakkaita.

15 Vuonna 1917 kirjassa Täyttynyt salaisuus (suom. 1919) esitettiin, että oli ”kaksi astetta eli lajia taivaallista pelastusta ja kaksi astetta eli lajia maallista pelastusta”. Ketkä muodostivat nuo neljä ihmisryhmää, joilla oli erilainen pelastustoivo? Ensimmäinen ryhmä oli 144 000, jotka hallitsisivat Kristuksen kanssa. Toiseksi oli suuri joukko, joka silloisen käsityksen mukaan koostui kristikunnan kirkkoihin edelleen kuuluvista nimikristityistä. Heillä oli uskoa jonkin verran mutta ei niin paljon, että he olisivat valinneet selvästi nuhteettomuuden tien. Siksi he saisivat taivaassa vähäisemmän aseman. Maan päällä puolestaan olisi kolmas ryhmä – ”vanhat arvokkaat” eli Abraham, Mooses ja muut entisajan uskolliset – joka käyttäisi valtaa neljänteen ryhmään, ihmismaailmaan.

16. Mitkä hengellisen valon leimahdukset nähtiin vuosina 1923 ja 1932?

16 Miten pyhä henki opasti Kristuksen seuraajia ymmärtämään totuudet, jotka ovat lähellä sydäntämme nykyään? Se tapahtui vähitellen, perättäisinä hengellisen valon leimahduksina. Vartiotornissa kiinnitettiin jo vuonna 1923 huomiota ryhmään, jonka toiveena ei ollut mennä taivaaseen vaan joka eläisi maan päällä Kristuksen hallitessa. Vuonna 1932 lehdessä tarkasteltiin Jonadabia, joka liittyi Jumalan voiteleman israelilaiskuninkaan Jeehun rinnalle sodassa väärää palvontaa vastaan (2. Kun. 10:15–17). Kirjoituksessa sanottiin, että nykyaikana olisi Jonadabin kaltaisista ihmisistä koostuva luokka, ja jatkettiin, että Jehova veisi heidät ”Harmagedonin ahdistuksen ajan yli” ja he eläisivät täällä maan päällä.

17. a) Mikä kirkas hengellisen valon leimahdus nähtiin vuonna 1935? b) Miten suurta joukkoa koskeva uusi ymmärrys vaikutti uskollisiin kristittyihin? (Ks. tekstiruutu ” Suuri helpotus”.)

17 Vuonna 1935 hengellinen valo leimahti kirkkaana. Washingtonissa Yhdysvalloissa pidetyssä konventissa suuren joukon osoitettiin olevan maallinen luokka, niitä lampaita, joista Jeesus puhui vertauksessaan lampaista ja vuohista (Matt. 25:33–40). Tuo suuri joukko olisi osa ”muita lampaita”, joista Jeesus sanoi: ”Nekin minun täytyy tuoda.” (Joh. 10:16.) Kun puhuja, veli Rutherford, pyysi: ”Haluaisivatko kaikki ne, joilla on toivo saada elää ikuisesti maan päällä, nousta seisomaan?”, yli puolet kuulijoista nousi ylös. Hän huudahti: ”Katso! Suuri joukko!” Monet liikuttuivat syvästi ymmärtäessään viimein, mikä heidän tulevaisuudentoivonsa oli.

18. Mihin Kristuksen seuraajat ovat keskittyneet palveluksessa ja millaisin tuloksin?

18 Kristus on siitä lähtien opastanut kansaansa kokoamaan tulevia suuren joukon jäseniä, jotka varjellaan suuren ahdistuksen läpi. Aluksi tuosta sadosta ei näyttänyt tulevan kovinkaan huomattava. Veli Rutherford jopa lausahti kerran: ”Minusta vähän näyttää siltä, ettei ’suuri joukko’ tulekaan olemaan niin kovin suuri.” Nykyään tiedämme, että Jehova on sittemmin siunannut elonkorjuuta runsaasti. Jeesuksen ja pyhän hengen opastuksella voidelluista ja heidän ”muihin lampaisiin” kuuluvista tovereistaan on tullut juuri niin kuin Jeesus ennusti ”yksi lauma”, joka toimii ”yhden paimenen” alaisuudessa.

Veli Rutherford ei voinut nähdä ennalta, miten valtava suuresta joukosta tulisi. (Vasemmalta oikealle: Nathan Knorr, Joseph Rutherford ja Hayden Covington)

19. Mitä voimme omalta osaltamme tehdä, jotta suuri joukko kasvaisi?

19 Valtaenemmistö uskollisista ihmisistä tulee elämään ikuisesti maanpäällisessä paratiisissa Kristuksen ja hänen 144 000 hallitsijatoverinsa alaisuudessa. Eikö olekin ilo miettiä sitä, miten Kristus on opastanut Jumalan kansaa ymmärtämään Raamatusta tämän kirkkaan tulevaisuudentoivon? On hienoa kertoa siitä ihmisille kenttäpalveluksessa! Haluamme varmasti tehdä tätä työtä niin paljon kuin olosuhteemme sallivat, jotta suuri joukko kasvaisi aina vain suuremmaksi ja ylistäisi Jehovan nimeä yhä voimakkaammin. (Lue Luukkaan 10:2.)

Suuri joukko kasvaa jatkuvasti.

Uskollisuus Valtakunnalle

20. a) Mistä Saatanan järjestö koostuu? b) Mitä uskollisuus vaatii kristityiltä?

20 Oppiessaan jatkuvasti lisää Valtakunnasta Jumalan kansan täytyi ymmärtää selvemmin myös se, mitä merkitsee uskollisuus tuolle taivaalliselle hallitukselle. Vartiotornissa osoitettiin vuonna 1922, että on kaksi järjestöä, Jehovan ja Saatanan, ja että Saatanan järjestö koostuu kaupallisista, uskonnollisista ja poliittisista aineksista. Ne jotka ovat uskollisia Kristuksen hallitsemalle Jumalan valtakunnalle, eivät saa tinkiä uskollisuudestaan olemalla sopimattomalla tavalla tekemisissä jonkin Saatanan järjestön osan kanssa (2. Kor. 6:17). Mitä tämä tarkoittaa?

21. a) Mitä varoituksia uskollinen orja on esittänyt liikemaailmasta? b) Mitä Vartiotornissa osoitettiin vuonna 1963 ”Suuresta Babylonista”?

21 Uskollinen orja on hengellisen ravinnon välityksellä paljastanut johdonmukaisesti liikemaailman turmeltuneisuuden ja varoittanut Jumalan kansaa antamasta myöten kaikkialla rehottavalle materialismille (Matt. 6:24). Julkaisuissamme on jatkuvasti kohdistettu huomio myös Saatanan järjestön uskonnolliseen osaan. Vuonna 1963 Vartiotornissa osoitettiin selvästi, että ”Suuri Babylon” ei edusta pelkästään kristikuntaa vaan koko väärän uskonnon maailmanmahtia. Kuten tämän kirjan 10. luvussa selitetään tarkemmin, Jumalan kansaa on näin autettu kaikissa maissa ja kulttuureissa ”lähtemään siitä ulos” ja hylkäämään kaikki väärän uskonnon epäpuhtaat tavat. (Ilm. 18:2, 4.)

22. Miten monet Jumalan palvelijat ymmärsivät Roomalaiskirjeen 13:1:n kehotuksen ensimmäisen maailmansodan aikana?

22 Entä Saatanan järjestön poliittinen osa? Voisivatko tosi kristityt osallistua kansojen välisiin sotiin ja konflikteihin? Ensimmäisen maailmansodan aikana raamatuntutkijat ymmärsivät yleisesti, että Kristuksen seuraajat eivät saa tappaa toisia ihmisiä (Matt. 26:52). Roomalaiskirjeen 13:1:n kehotus totella ”esivaltoja” merkitsi kuitenkin monien mielestä sitä, että heidän tuli liittyä armeijaan, pukeutua sotilaspukuun ja jopa ottaa ase mutta ampua ilmaan, kun heitä käskettäisiin tappamaan vihollinen.

23, 24. a) Miten ymmärsimme Roomalaiskirjeen 13:1:n toisen maailmansodan aikana? b) Miten Kristuksen seuraajien näkemystä esivalloista tarkennettiin?

23 Juuri kun toinen maailmansota oli puhjennut vuonna 1939, Vartiotornissa julkaistiin syvällinen kirjoitus puolueettomuudesta. Siinä osoitettiin selvästi, että kristityt eivät osallistuisi millään tavoin Saatanan maailman sotiin ja konflikteihin. Se oli todella ajankohtaista opastusta. Näin Kristuksen seuraajat välttyivät siltä hirvittävältä verivelalta, johon kansakunnat joutuivat tuossa sodassa. Vuodesta 1929 lähtien julkaisuissamme oli kuitenkin esitetty sellainen näkemys, että Roomalaiskirjeen 13:1:ssä mainitut esivallat eivät tarkoittaneetkaan maallisia vallanpitäjiä vaan Jehovaa ja Jeesusta. Tämä näkemys vaati vielä tarkennusta.

24 Pyhä henki opasti Kristuksen seuraajat ymmärtämään tämän asian tarkemmin vuonna 1962, kun Vartiotorneissa 15.11. ja 1.12. julkaistiin Roomalaiskirjeen 13:1–7:ää käsittelevät merkittävät kirjoitukset. Jumalan kansa oivalsi viimein suhteellista alamaisuutta koskevan periaatteen, jonka Jeesus oli ilmaissut kuuluisissa sanoissaan: ”Maksakaa – – takaisin keisarille, mikä on keisarin, mutta Jumalalle, mikä on Jumalan.” (Luuk. 20:25.) Nyt tosi kristityt ymmärsivät, että esivallat ovat maallisia valtoja ja kristittyjen tulee olla niille alamaisia. Alamaisuus on kuitenkin suhteellista. Kun viranomaiset käskevät meitä tekemään sellaista, mikä on vastoin Jehova Jumalan tahtoa, vastaamme samoin kuin apostolit: ”Meidän täytyy totella Jumalaa hallitsijana ennemmin kuin ihmisiä.” (Apt. 5:29.) Tämän kirjan 14. luvussa kerrotaan enemmän siitä, miten Jumalan kansa on noudattanut kristillisen puolueettomuuden periaatetta käytännössä.

On hienoa kertoa toisille Raamattuun perustuvasta ikuisen elämän toivosta!

25. Miksi arvostat sitä, että pyhä henki opastaa ymmärtämään Jumalan valtakuntaa?

25 Ajattelehan, mitä kaikkea Kristuksen seuraajille on opetettu Valtakunnasta sadan vuoden aikana. Olemme oppineet, milloin Jumalan valtakunta perustettiin taivaassa ja miten tärkeä se on. Meillä on selvä kuva uskollisten kahdenlaisesta toivosta, taivaallisesta ja maallisesta. Tiedämme myös, miten voimme osoittaa uskollisuutta Jumalan valtakunnalle ja samalla suhteellista alamaisuutta maailman vallanpitäjille. Mitä sanoisit, tuntisitko ainoatakaan näistä kallisarvoisista totuuksista, ellei Jeesus Kristus olisi opastanut maan päällä olevaa uskollista orjaansa ymmärtämään ne ja sitten opettamaan niitä? Mikä siunaus onkaan, että Kristus ja pyhä henki ovat oppainamme!

a Aiemmin oli ajateltu, että tämä näky viittasi pakanallisen Rooman ja paavin hallitseman Rooman väliseen sotaan.

b Kesäkuussa 1880 Vartiotornissa sanottiin, että nämä 144 000 olisivat lihallisia juutalaisia, jotka kääntyisivät kristillisyyteen vuoteen 1914 mennessä. Myöhemmin vuonna 1880 lehdessä esitettiin kuitenkin näkemys, joka on lähempänä nykyistä ymmärrystämme.