HYVÄ ihminen haluaa, että hänen ajatuksensa, tunteensa ja tekonsa olisivat aina oikeanlaisia. Synti tarkoittaa sitä, ettei saavuta tätä tavoitetta täysin. Syntiä voitaisiin verrata siihen, että osuu tikanheitossa harhaan.

Syntiä on jokainen paha teko, tunne tai ajatus, esimerkiksi hallitsematon viha, puolison tai lasten solvaaminen, väärän halun hautominen tai itsekkäille mieliteoille periksi antaminen.

Kuka voi rehellisesti sanoa, ettei hän esimerkiksi ole koskaan rikkonut kymmenettä käskyä: ”Et saa himoita – – mitään, mikä lähimmäisellesi kuuluu”? (2. Mooseksen kirja 20:17.) Tiedämme, että ”ei ole ihmistä, joka ei syntiä tee” (1. Kuninkaiden kirja 8:46). Emme pysty elämään päivääkään tekemättä lainkaan syntiä.

Kyvyttömyytemme välttää virheitä osoittaa, ettei synnissä ole kyse vain vääristä teoista. Ongelma on syvällisempi. Olemme kaikki perineet synnin. Emme sairastu, vanhene ja kuole siksi, että päätämme tehdä pahaa, vaan ensisijaisesti siksi, että olemme syntyneet epätäydellisinä, taipuvaisina erehtymään. Tästä taipumuksesta emme voi omin avuin päästä eroon. ”Kuka voi tuottaa puhdasta epäpuhtaasta? Ei kukaan.” (Job 14:4.)

Aadam ja Eeva luotiin täydellisiksi, eikä heillä ollut taipumusta erehtyä. Kun he päättivät tehdä syntiä, heistä tuli kuin lommoinen kakkuvuoka, jolla tehdyissä kakuissa on kaikissa lommo. Emme siis voi vaikuttaa asiaan. Meissä on samanlainen ”lommo” kuin heissä: olemme perineet heiltä synnin, eli meillä on heikkouksia ja vääriä taipumuksia. Onko tällä jotain merkitystä?