Yksi Juudan valtakunnan hallitsijoista oli kuningas Josafat. Hän tuhosi maasta Baalin alttarit ja epäjumalat. Hän halusi, että hänen alamaisensa saisivat tietoa Jehovan laista, ja lähetti siksi kaikkialle Juudaan leeviläisiä ja ruhtinaita opettamaan heitä.

Naapurikansat eivät uskaltaneet hyökätä Juudaan, koska ne tiesivät, että Jehova suojeli kansaansa. Ne jopa toivat lahjoja Josafatille. Mutta myöhemmin tilanne muuttui, ja moabilaiset, ammonilaiset ja Seirin alueen asukkaat tunkeutuivat maahan. Josafat tiesi, että hän ei selviäisi ilman Jehovan apua. Hän kutsui kaikki miehet, naiset ja lapset Jerusalemiin ja rukoili sitten Jehovaa heidän edessään. Hän sanoi: ”Jehova, me emme voi voittaa, jos sinä et auta meitä. Kerrothan, mitä meidän pitäisi tehdä.”

Jehova vastasi Josafatin rukoukseen. Hän sanoi: ”Älkää pelätkö. Minä autan teitä. Teidän ei tarvitse taistella. Te voitte vain seistä paikoillanne ja katsoa, kun minä pelastan teidät.” Mitä Jehova oikein tekisi?

Seuraavana aamuna Josafat ja hänen mukanaan olevat joukot lähtivät Jerusalemista Tekoaan, jossa viholliset olivat. Josafat valitsi laulajia ja käski heidän kulkea muiden edellä.

Laulajat lauloivat iloiten kovaan ääneen ja ylistivät Jehovaa. Sillä välin Jehova sai ammonilaiset ja moabilaiset niin sekaisin, että he alkoivat taistella toisiaan vastaan. Yksikään heistä ei säilynyt elossa. Näin Jehova taisteli kansansa puolesta ja pelasti sen. Kun naapurimaiden asukkaat kuulivat, mitä Jehova oli tehnyt, he tajusivat, että Jehova oli edelleen kansansa turvana. Jehovalla on aina keinot pelastaa palvelijansa, eikä hän tarvitse siihen kenenkään ihmisen apua.