Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

7. KERTOMUS

Rohkea mies

Rohkea mies

KUN ihmiset alkoivat lisääntyä maan päällä, niin useimmat heistä tekivät Kainin tavoin sitä, mikä on pahaa. Mutta yksi mies oli erilainen. Hän on kuvan mies, Hanok. Hanok oli rohkea mies. Ihmiset hänen ympärillään tekivät sitä, mikä on pahaa, mutta hän jatkoi Jumalan palvelemista.

Tiedätkö, miksi ihmiset tekivät silloin niin paljon pahaa? Muistatko, kuka sai Aadamin ja Eevan olemaan tottelemattomia Jumalalle ja syömään sitä hedelmää, jota Jumala oli kieltänyt heitä syömästä? Sehän oli paha enkeli. Raamattu sanoo häntä Saatanaksi. Ja hän koettaa tehdä kaikista pahoja.

Eräänä päivänä Jehova Jumala käski Hanokin kertoa ihmisille sellaista, mitä he eivät halunneet kuulla. Hän sanoi: ’Jumala hävittää jonakin päivänä kaikki pahat ihmiset.’ Tämä luultavasti suututti ihmisiä kovasti. He ovat voineet jopa yrittää tappaa Hanokin. Hanokin täytyi siis olla erittäin rohkea, kun hän kertoi ihmisille, mitä Jumala tulisi tekemään.

Jumala ei antanut Hanokin elää kauan noiden pahojen ihmisten keskellä. Hanok eli vain 365-vuotiaaksi. Miksi sanomme ”vain 365-vuotiaaksi”? Koska ihmiset olivat tuohon aikaan paljon voimakkaampia kuin nyt ja elivät paljon kauemmin. Hanokin poika Metusalah eli 969-vuotiaaksi!

Hanokin kuoleman jälkeen ihmiset tulivat yhä pahemmiksi. Raamattu sanoo, että ’heidän ajatuksensa olivat kaiken aikaa ainoastaan pahat’ ja että ”maa tuli täyteen väkivaltaa”.

Tiedätkö jonkin syyn siihen, miksi maan päällä oli siihen aikaan niin paljon vaikeuksia? Se johtui siitä, että Saatanalla oli uusi keino saada ihmiset tekemään pahaa. Tästä me saamme kuulla seuraavaksi.