Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

19. KERTOMUS

Jaakobilla on iso perhe

Jaakobilla on iso perhe

KATSOHAN tätä isoa perhettä. Siinä ovat Jaakobin kaksitoista poikaa. Ja hänellä oli tyttäriäkin. Tiedätkö hänen jonkun lapsensa nimen? Opetellaanpa muutamia niistä.

Lea synnytti Ruubenin, Simeonin, Leevin ja Juudan. Kun Raakel näki, ettei hän saa lasta, hän oli hyvin murheellinen. Siksi hän antoi Jaakobille palvelijattarensa Bilhan, ja Bilha sai kaksi poikaa, Danin ja Naftalin. Sitten Leakin antoi Jaakobille palvelijattarensa Silpan, ja Silpa synnytti Gadin ja Asserin. Lea sai vielä kaksi poikaa, Isaskarin ja Sebulonin.

Lopulta Raakelkin sai lapsen. Se sai nimekseen Joosef. Me opimme Joosefista myöhemmin enemmän, koska hänestä tuli hyvin tärkeä henkilö. Nämä yksitoista poikaa syntyivät Jaakobille hänen asuessaan Raakelin isän Labanin luona.

Jaakobilla oli myös tyttäriä, mutta Raamattu mainitsee heistä nimeltä vain yhden. Hän oli Dina.

Tuli aika, jolloin Jaakob päätti lähteä pois Labanin luota ja palata takaisin Kanaaniin. Niinpä hän kokosi suuren perheensä sekä suuret lammas- ja karjalaumansa ja lähti pitkälle matkalle.

Kun Jaakob ja hänen perheensä olivat olleet jonkin aikaa Kanaanissa, Raakel synnytti toisen pojan. Se tapahtui heidän ollessaan matkalla. Synnytys oli niin vaikea, että Raakel kuoli siihen. Pieni poikalapsi oli kuitenkin terve. Jaakob antoi sille nimeksi Benjamin.

Haluamme muistaa Jaakobin kahdentoista pojan nimet, koska koko Israelin kansakunta polveutui heistä. Ovathan Israelin kaksitoista heimoa saaneet nimensäkin Jaakobin kymmenen pojan ja Joosefin kahden pojan mukaan. Iisak eli monta vuotta kaikkien näiden poikien syntymän jälkeen, ja hänen on täytynyt olla onnellinen saadessaan niin paljon pojanpoikia. Mutta katsotaanpa, mitä tapahtui hänen poikansa tyttärelle Dinalle.