Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

3. OSA

Egyptistä vapautumisesta Israelin ensimmäiseen kuninkaaseen

Egyptistä vapautumisesta Israelin ensimmäiseen kuninkaaseen

Mooses johdatti israelilaiset Egyptin orjuudesta Siinainvuoren luo, missä Jumala antoi heille lakinsa. Myöhemmin Mooses lähetti kaksitoista miestä vakoilemaan Kanaanin maata. Mutta kymmenen heistä toi mukanaan huonoja uutisia. Kuultuaan ne kansa halusi palata takaisin Egyptiin. Jumala rankaisi israelilaisia heidän uskonpuutteensa takia antamalla heidän vaeltaa 40 vuotta erämaassa.

Lopulta Joosua valittiin johtamaan israelilaiset Kanaanin maahan. Auttaakseen heitä saamaan maan haltuunsa Jehova teki ihmeitä. Hän pysäytti Jordanvirran juoksun, sai Jerikon muurit luhistumaan ja antoi auringon pysyä paikoillaan kokonaisen päivän. Kun kuusi vuotta oli kulunut, maa oli otettu kanaanilaisilta.

Tuomarit hallitsivat Israelia 356 vuotta Joosuan päivistä alkaen. Me opimme tuntemaan monia heistä, esimerkiksi Barakin, Gideonin, Jeftan, Simsonin ja Samuelin. Luemme myös monista naisista, kuten Rahabista, Deborasta, Jaelista, Ruutista, Noomista ja Delilasta. KOLMAS osa käsittää kaikkiaan 396 vuotta.

 

TÄSSÄ JAKSOSSA

34. KERTOMUS

Uudenlaista ruokaa

Jumala antaa erityislaatuista ruokaa, joka sataa taivaalta.

35. KERTOMUS

Jehova antaa lakinsa

Mitkä kaksi lakia ovat tärkeämpiä kuin kymmenen käskyä?

36. KERTOMUS

Kultainen vasikka

Miksi kansa haluaa palvoa sulatetuista korvarenkaista valettua patsasta?

37. KERTOMUS

Palvontateltta

Teltan sisällä säilytettiin liiton arkkua.

38. KERTOMUS

Kaksitoista vakoojaa

Kaksi vakoojista on eri mieltä kuin muut. Ketä israelilaiset uskovat?

39. KERTOMUS

Aaronin sauva kukkii

Miten kuolleessa puunkappaleessa voi vain yhdessä yössä alkaa kasvaa kukkia ja kypsiä manteleita?

40. KERTOMUS

Mooses lyö kalliota

Mooses sai kalliosta vettä, mutta sai samalla Jehovan vihastumaan.

41. KERTOMUS

Kuparikäärme

Miksi Jumala lähetti myrkyllisiä käärmeitä puremaan israelilaisia?

42. KERTOMUS

Aasi puhuu

Aasi näkee jotakin, mitä Bileam ei näe.

43. KERTOMUS

Joosuasta tulee johtaja

Miksi Joosua tulee Mooseksen tilalle, vaikka Mooses on vielä voimissaan?

44. KERTOMUS

Rahab kätkee vakoojat

Miten Rahab auttaa vakoojia, ja mitä hän pyytää heiltä?

45. KERTOMUS

Jordanin ylitys

Kun papit astuvat veteen, tapahtuu ihme.

46. KERTOMUS

Jerikon muurit

Miten yksi nauha voi estää muuria luhistumasta?

47. KERTOMUS

Varas Israelissa

Voiko yksi paha mies saada koko kansan vaikeuksiin?

48. KERTOMUS

Viisaat gibeonilaiset

Gibeonilaiset saavat huijauksen avulla Joosuan ja israelilaiset tekemään heidän kanssaan rauhan. Israelilaiset pitävät tästä huolimatta lupauksensa.

49. KERTOMUS

Aurinko pysyy paikallaan

Jehova teki Joosuan hyväksi sellaista, mitä hän ei ole milloinkaan muulloin tehnyt.

50. KERTOMUS

Kaksi rohkeaa naista

Miksi Jael saa kunnian, vaikka Barak johtaa Israelin armeijaa taistelussa?

51. KERTOMUS

Ruut ja Noomi

Ruut jättää kotinsa pysyäkseen Noomin kanssa ja palvellakseen Jehovaa.

52. KERTOMUS

Gideon ja hänen 300 miestään

Jumala valitsi miehet Gideonin pieneen armeijaan erikoisen kokeen avulla.

53. KERTOMUS

Jeftan lupaus

Lupaus vaikuttaisi Jeftan lisäksi hänen tyttäreensä.

54. KERTOMUS

Voimakkain mies

Miten Delila sai selville Simsonin voiman salaisuuden?

55. KERTOMUS

Pieni poika palvelee Jumalaa

Jumala antoi Samuelille tehtävän esittää tuomiosanoma ylimmäiselle papille Eelille.