Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

76. KERTOMUS

Jerusalem hävitetään

Jerusalem hävitetään

ON KULUNUT yli kymmenen vuotta siitä, kun kuningas Nebukadnessar vei parhaiten koulutetut israelilaiset Babyloniin. Katso, mitä nyt tapahtuu! Jerusalem palaa! Ja niitä israelilaisia, jotka eivät ole saaneet surmaansa, viedään vankeina Babyloniin.

Muistat varmaan, että juuri näin Jehovan profeetat olivat varoittaneet käyvän, ellei kansa kääntyisi pahoilta teiltään. Mutta israelilaiset eivät kuunnelleet profeettoja. He jatkoivat väärien jumalien palvomista Jehovan asemesta. Siksi kansa ansaitsee rangaistuksen. Me tiedämme sen, koska Jumalan profeetta Hesekiel kertoo siitä pahuudesta, jota israelilaiset harjoittivat.

Tiedätkö, kuka Hesekiel on? Hän on yksi niistä nuorukaisista, jotka kuningas Nebukadnessar vei Babyloniin yli kymmenen vuotta ennen kuin Jerusalemia kohtasi tämä suuri hävitys. Myös Daniel ja hänen kolme ystäväänsä, Sadrak, Mesak ja Abednego, vietiin tuolloin Babyloniin.

Hesekielin ollessa edelleen Babylonissa Jehova näyttää hänelle, millaista pahuutta harjoitetaan Jerusalemin temppelissä. Jehova näyttää sen ihmeen avulla. Todellisuudessa Hesekiel on yhä Babylonissa, mutta Jehova näyttää hänelle kaiken, mitä tapahtuu temppelissä. Se mitä Hesekiel näkee, on pöyristyttävää.

’Katso, millaisia iljettävyyksiä ihmiset harjoittavat temppelissä’, Jehova sanoo Hesekielille. ’Katso seiniä, jotka ovat täynnä käärmeiden ja muiden eläinten kuvia. Ja katso israelilaisia, jotka palvovat niitä!’ Hesekiel näkee tämän ja kirjoittaa tapahtumat muistiin.

’Näetkö, mitä Israelin johtajat tekevät salaa?’ kysyy Jehova Hesekieliltä. Senkin hän näkee. Temppelissä on 70 miestä, ja he kaikki palvovat vääriä jumalia. He sanovat: ’Ei Jehova meitä näe. Hän on hylännyt tämän maan.’

Sitten Jehova näyttää Hesekielille naisia, jotka ovat temppelin pohjoisportilla. He istuvat siellä palvomassa väärää jumalaa Tammusta. Ja katso noita Jehovan temppelin sisäänkäynnin luona olevia miehiä. Heitä on noin 25. Hesekiel näkee heidät. He kumartavat kohti itää ja palvovat aurinkoa.

’Nämä ihmiset eivät kunnioita minua’, sanoo Jehova. ’He eivät ainoastaan tee sitä, mikä on pahaa, vaan he tulevat harjoittamaan sitä minun temppeliini.’ Siksi Jehova lupaa: ’He tulevat tuntemaan minun vihani voiman. Enkä minä sure heitä, kun heidät tuhotaan.’

Vain kolmisen vuotta sen jälkeen kun Jehova on näyttänyt Hesekielille tämän kaiken, israelilaiset kapinoivat kuningas Nebukadnessaria vastaan. Siksi hän lähtee sotimaan heitä vastaan. Puolentoista vuoden kuluttua babylonialaiset murtautuvat Jerusalemin muurien läpi ja polttavat kaupungin maan tasalle. Useimmat ihmiset tapetaan tai viedään vankeina Babyloniin.

Miksi Jehova on sallinut tämän hirvittävän hävityksen kohdata israelilaisia? Siksi, että he eivät ole kuunnelleet Jehovaa eivätkä totelleet hänen lakejaan. Tämä osoittaa, että meidän on aina tärkeää tehdä, mitä Jumala käskee.

Aluksi vain harvojen ihmisten sallitaan jäädä Israelin maahan. Kuningas Nebukadnessar asettaa Gedalja-nimisen juutalaisen näiden ihmisten päämieheksi. Mutta sitten jotkut israelilaiset murhaavat Gedaljan. Nyt kansa pelkää, että babylonialaiset tulevat ja hävittävät heidät kaikki tämän pahan teon vuoksi. Siksi he pakottavat Jeremian lähtemään mukaansa ja pakenevat Egyptiin.

Näin Israelin maa jää ilman asukkaita. Kukaan ei asu tuossa maassa 70 vuoteen. Se on aivan autiona. Mutta Jehova lupaa tuoda kansansa sinne takaisin 70 vuoden kuluttua. Mitä Jumalan kansalle tapahtuu sillä välin Babylonissa, jonne se on viety? Katsotaanpa.