Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

81. KERTOMUS

Kansa luottaa Jumalaan

Kansa luottaa Jumalaan

TUHANSIA ihmisiä lähtee pitkälle matkalle Babylonista Jerusalemiin. Mutta kun he tulevat perille, Jerusalem on vain suuri rauniokasa. Siellä ei asu ketään. Israelilaisten on rakennettava kaikki alusta.

Ensimmäisiin rakennustöihin kuuluu alttarin rakentaminen. Alttarilla he voivat uhrata Jehovalle eläinuhreja. Muutaman kuukauden kuluttua israelilaiset alkavat rakentaa temppeliä. Naapurimaissa asuvat viholliset eivät kuitenkaan halua israelilaisten rakentavan sitä. Siksi he koettavat pelottelemalla saada heidät lopettamaan. Lopulta nämä viholliset saavat Persian uuden kuninkaan laatimaan lain, joka tekee rakennustyöstä lopun.

Vuodet vierivät. Nyt on kulunut seitsemäntoista vuotta siitä, kun israelilaiset palasivat Babylonista. Jehova lähettää profeettansa Haggain ja Sakarjan kehottamaan kansaa ryhtymään uudelleen rakennustyöhön. Israelilaiset luottavat Jumalan apuun ja tottelevat profeettoja. He alkavat taas rakentaa, vaikka laki sanoo, että heidän ei pitäisi sitä tehdä.

Niinpä persialainen virkamies Tattenai tulee kysymään israelilaisilta, millä oikeudella he rakentavat temppeliä. Israelilaiset kertovat hänelle, että silloin kun he olivat Babylonissa, kuningas Kyyros sanoi heille: ’Menkää nyt Jerusalemiin ja rakentakaa Jehovan, Jumalanne, temppeli.’

Tattenai lähettää kirjeen Babyloniin ja kysyy, sanoiko Kyyros, joka on nyt kuollut, todella niin. Pian Persian uudelta kuninkaalta tulee vastauskirje. Siinä kerrotaan, että Kyyros tosiaan sanoi niin. Siksi kuningas kirjoittaa: ’Antakaa israelilaisten rakentaa Jumalansa temppeliä. Ja minä käsken teitä auttamaan heitä.’ Temppeli valmistuu noin neljässä vuodessa, ja israelilaiset ovat hyvin onnellisia.

Kuluu vielä monia vuosia. Temppelin valmistumisesta on nyt lähes 48 vuotta. Jerusalemin asukkaat ovat köyhiä, eivätkä kaupunki ja Jumalan temppeli näytä kovin kauniilta. Babylonissa oleva israelilainen Esra saa tietää, että Jumalan temppeli on korjauksen tarpeessa. Tiedätkö, mitä hän tekee?

Esra menee tapaamaan Persian kuningasta Artakserksestä, ja tämä hyvä kuningas antaa Esralle monia lahjoja vietäväksi Jerusalemiin. Esra pyytää Babylonissa olevia israelilaisia auttamaan häntä näiden lahjojen viemisessä. Noin 6000 henkeä sanoo haluavansa lähteä matkalle. He ottavat mukaansa paljon hopeaa ja kultaa ja muita arvoesineitä.

Esra on huolissaan, koska matkan varrella on pahoja miehiä. Nämä miehet voivat ottaa heiltä hopean ja kullan ja tappaa heidät. Siksi Esra kutsuu kansan koolle, kuten näet kuvasta. Sitten he rukoilevat Jehovaa suojelemaan heitä heidän pitkällä matkallaan takaisin Jerusalemiin.

Jehova suojelee heitä. Kuljettuaan neljä kuukautta he saapuvat turvallisesti Jerusalemiin. Eikö tämä osoita, että Jehova voi suojella niitä, jotka etsivät häneltä apua?