KUN kapinallisten ja hallituksen joukot taistelivat keskenään Freetownissa vuonna 1997, tarjouduin vapaaehtoiseksi viemään postia Freetownista Guinean puolelle Conakryn tilapäiseen haaratoimistoon.

Nousin kaupungin linja-autoasemalla bussiin, johon tuli muitakin miehiä. Etäältä kuului ammuskelua, ja meitä alkoi pelottaa. Ajaessamme kaupungin halki jouduimme yhtäkkiä keskelle luotisadetta. Kuljettaja käänsi bussin ympäri ja kokeili toista reittiä. Pian meidät pysäytti ryhmä aseistautuneita kapinallisia. He käskivät meidät ulos bussista, mutta esitettyään meille kysymyksiä he päästivät meidät menemään. Myöhemmin meidät pysäytti toinen sotilaiden ryhmä, mutta koska yksi matkustajista tunsi heidän komentajansa, saimme taas jatkaa matkaa. Kaupungin laidalla kohtasimme vielä kolmannen kapinallisjoukon,  mutta kuulusteltuaan meitä he käskivät meidän ajaa eteenpäin. Matkalla pohjoiseen ohitimme monia muita tiesulkuja, kunnes viimein illansuussa pölyinen ajokkimme saapui perille Conakryyn.

Myöhemmillä matkoilla minulla oli mukana kirjalaatikoita, toimistotarvikkeita, haaratoimiston asiakirjoja ja avustustarvikkeita. Useimmiten matkustin autolla tai minibussilla, mutta kuljettaessani kirjallisuutta sademetsien halki ja jokien yli käytin myös kantajia ja kanootteja.

Kun kerran olin viemässä tarvikkeita Freetownista Conakryyn, kapinalliset pysäyttivät minibussimme rajalla. Yksi heistä huomasi matkatavarani ja alkoi kuulustella minua epäluuloisena. Juuri silloin näin kapinallisten joukossa entisen koulutoverini. Sotilaat kutsuivat häntä Kyrmyniskaksi, ja hän oli hurjimman näköinen koko porukasta. Sanoin kuulustelijalleni, että olin tullut tapaamaan Kyrmyniskaa, ja huusin häntä sitten nimeltä. Hän tunsi minut heti ja juoksi luokseni. Halasimme toisiamme ja nauroimme. Sitten hän vakavoitui.

”Onko sinulla ongelmia?” hän kysyi.

”Yritän päästä rajan yli Guineaan”, vastasin.

Hän käski heti sotilaiden päästää minibussimme jatkamaan matkaa ilman tarkastusta.

Kyrmyniskan ansiosta pääsin siitä lähtien aina suoraan läpi tuosta tarkastuspisteestä. Annoin sotilaille lehtiämme, ja he pitivät niistä kovasti. Pian he alkoivat sanoa minua Vartiotorni-mieheksi.