Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

DOMINIKAANINEN TASAVALTA

Haitin maanjäristys

Haitin maanjäristys

Kasvua kiinankielisellä kentällä

Vuonna 2005 haaratoimisto nimitti kiinaa puhuvan beteliläisen Tin Wa Ngin erikoistienraivaajaksi saarnaamaan kiinankielisille, joita maassa on runsaasti. Hän oli syntynyt ja kasvanut Dominikaanisessa tasavallassa, mutta hänen vanhempansa olivat muuttaneet Santo Domingoon Kiinasta.

Tammikuun 1. päivänä 2008 Santo Domingoon perustettiin mandariinikiinaa käyttävä seurakunta, ja vuonna 2011 Santiagoon muodostettiin ryhmä. 70 julistajaa, joista 36 on vakituisia tienraivaajia ja monet osa-aikaisia tienraivaajia, johtaa kuukausittain keskimäärin 76 raamatuntutkistelua.

Englantia puhuvien opetuslasten etsintää

Vuonna 2007 palvelukseen osallistui 27 466 julistajaa 376 seurakunnassa ja raamatuntutkisteluja oli 49 795. Englantia puhuvia ihmisiä varten ei kuitenkaan ollut omaa seurakuntaa, vaikka heitä oli melko paljon. Niinpä huhtikuussa 2008 haaratoimisto määräsi Santo Domingoon lähetystyöntekijät Donald ja Jayne Elwellin, jotta he muodostaisivat sinne englanninkielisen ryhmän. Pieni mutta innostunut joukko julistajia selvitti ensi töikseen, missä englantia puhuvia ihmisiä asui. Sitten he suunnittelivat alueet voidakseen todistaa perusteellisesti.

Santo Domingon englanninkielinen ryhmä kasvoi jatkuvasti, ja heinäkuussa 2009 siitä tuli seurakunta, jossa oli 39 julistajaa. Samanlaisiin toimiin ryhdyttiin muuallakin. Marraskuussa 2011 maassa oli seitsemän englanninkielistä seurakuntaa ja yksi ryhmä.

Kuurosokea nainen asennoituu Jehovan puolelle

Erikoistienraivaaja kommunikoi Lorysin kanssa viittomalla kädestä käteen.

Orpona kasvaneella Lorysilla on Usherin oireyhtymä. Hän syntyi kuurona, ja 16-vuotiaana hänen näkönsä alkoi heiketä. Hän näkee päivänvalossa jonkin verran mutta pimeällä ei mitään. Auringonlaskun jälkeen hänen ainoa kommunikointikeinonsa on kädestä käteen viittominen.

Muuan erikoistienraivaajapariskunta tapasi Lorysin, kun hän oli 23-vuotias. Hän asui silloin kuuron miehen kanssa, ja heillä oli yksivuotias kuuleva tytär. Pariskunta kutsui Lorysin kokoukseen, ja häntä kosketti se, mitä hän oppi siellä.

Lorys teki heti muutoksia elämässään. Esimerkiksi opittuaan, että hänen ei ollut sopivaa elää avoliitossa kumppaninsa kanssa, hän keskusteli tämän kanssa siitä, miten tärkeää oli laillistaa heidän suhteensa, ja selitti, ettei hän tinkisi Raamatun moraalinormeista. Mies yllättyi hänen suoruudestaan ja suostui menemään naimisiin hänen kanssaan.

Naimisiinmenon jälkeen Lorys aloitti kenttäpalveluksen ja meni pian kasteelle. Tutkiessaan todistajien kanssa hän oppi amerikkalaista viittomakieltä, ja nyt hän on opettanut sekä viittomakieltä että totuutta myös tyttärelleen.

Tuhoisa maanjäristys Haitissa

Tiistai 12. tammikuuta 2010 ei hevillä unohdu dominikaanilaisilta ja haitilaisilta. Tuona päivänä Haitissa sattui tuhoisa maanjäristys. Jehovan todistajien hallintoelin valtuutti viipymättä Dominikaanisen tasavallan haaratoimiston toimittamaan Haitin haaratoimistoon rahaa hätäapua varten. Koska rahasumma oli huomattava, sitä lähti viemään lähes kaksimetrinen, toistasataa kiloa painava Betelin lääkäri Evan Batista.

Päätös lähettää veli Batista osoittautui viisaaksi, sillä päästyään rajalle hän kuuli, että lääkärinapua tarvittiin kipeästi. Haitin haaratoimiston vieressä olevalle konventtisalille tuotiin monia vakavasti loukkaantuneita hoidettavaksi. Kun haitilaisveljet tajusivat lähetin olevan lääkäri, he soittivat Dominikaanisen tasavallan haaratoimistoon ja pyysivät, että veli Batista saisi jäädä Haitiin. Lupa tietysti annettiin, ja tästä käynnistyi mittava avustushanke haitilaisveljiemme hyväksi – vain tunteja maanjäristyksen jälkeen.

Veljet auttoivat vuonna 2010 Haitin maanjäristyksen uhreja yhteisvoimin.

Dominikaanisen tasavallan haaratoimiston hankintaosasto otti heti yhteyttä ruokatarvikkeiden toimittajiinsa ja sai ostettua lähes seitsemän tonnia riisiä ja papuja sekä muita peruselintarvikkeita. Ne lähetettiin Haitiin torstaina 14. tammikuuta puoli kolmelta aamuyöstä. Tämä oli ilmeisesti ensimmäinen avustuslähetys, joka ylitti maan rajan. Myöhemmin samana päivänä kolme muuta lääkäriä ajoi seitsemän tunnin matkan Dominikaanisesta tasavallasta Haitin haaratoimistoon. He olivat perillä myöhään illalla, mutta sen sijaan että olisivat asettuneet majoitustiloihin, he menivät suoraan loukkaantuneiden luo ja uurastivat puoliyöhön asti. Seuraavana päivänä Dominikaanisesta tasavallasta saapui neljä lääkäriä lisää sekä neljä sairaanhoitajaa. Loukkaantuneille tehtiin kirurgisia toimenpiteitä hyvin vaikeissa olosuhteissa konventtisaliin järjestetyssä tilapäisessä leikkaussalissa. Nuo 12 hoitivat seuraavan viikon aikana yli 300:aa potilasta.

Vakavimmin loukkaantuneita kuljetettiin päivittäin hoitoon Dominikaaniseen tasavaltaan. Välillä samat ajoneuvot, jotka olivat tuoneet Haitiin avustustarvikkeita, kiidättivät potilaita sairaaloihin eri puolille Dominikaanista tasavaltaa. Haaratoimiston ohjauksessa potilasvierailuryhmät kävivät rohkaisemassa loukkaantuneita ja huolehtivat siitä, että he saivat tarvitsemiaan lääkkeitä ja muita tarvikkeita. Paikalliset seurakunnat järjestivät ruokaa ja majoituksen potilaiden mukana tulleille omaisille.

Jehovan todistajat jakoivat runsaat 450 tonnia lahjoitettuja tarvikkeita, muun muassa 400 000 ateriaa.

Jehovan kansan väsymätön, epäitsekäs työ katastrofin jälkeen on erinomainen esimerkki siitä, mitä Sananlaskujen 17:17:n lohduttavat sanat tarkoittavat käytännössä: ”Tosi toveri rakastaa kaiken aikaa ja on veli, joka on syntynyt ahdingon varalle.” Kokemus on kerta toisensa jälkeen osoittanut, että Jehova tukee henkensä ja kristillisen veljesseuran välityksellä uskollisia palvelijoitaan silloinkin kun he ovat hengenvaarassa. Avustustyötä tehtiin tiiviisti kuukausien ajan. Jehovan todistajat jakoivat runsaat 450 tonnia lahjoitettuja tarvikkeita; he tarjosivat muun muassa 400 000 ateriaa. Peräti 78 hoitoalalla työskentelevää veljeä ja sisarta eri puolilta maailmaa saapui apuun ja käytti uhrien hyväksi säästelemättä aikaansa ja osaamistaan lukemattomien muiden vapaaehtoisten rinnalla. *

^ kpl 1 Aiheesta tarkemmin: Herätkää! 12/2010 s. 14–19.