Sunnuntaina 1. huhtikuuta 1945 Gilead-koulusta valmistuneet Lennart ja Virginia Johnson saapuivat Dominikaanisen tasavallan pääkaupunkiin Ciudad Trujilloon (nykyään Santo Domingo). He olivat ensimmäiset Jehovan todistajat tuossa maassa, jonka historiaa olivat leimanneet konfliktit ja taistelut. * ”Tämä on todellinen tienraivausalue”, todettiin vuoden 1946 Vuosikirjassa (engl.). ”Gilead-koulusta valmistuneiden oli aloitettava tyhjästä.” Maassa ei ollut haaratoimistoa, ei valtakunnansaleja eikä seurakuntia. Johnsoneilla ei ollut paikallisia tuttuja, ei espanjan kielen taitoa eikä asuntoa tai huonekaluja. Mitä he tekisivät?

”Majoituimme hotelli Victoriaan, jossa kahden hengen huone maksoi viisi dollaria yöltä ateriat mukaan luettuina”, Lennart muisteli. ”Samana iltapäivänä aloitimme ensimmäisen raamatuntutkistelumme. Kaksi dominikaanilaista naista, joiden kanssa olimme tutkineet Raamattua Brooklynissa, oli antanut meille sukulaistensa ja tuttaviensa nimiä ja osoitteita. Yksi heistä oli tohtori Green. Käydessämme hänen luonaan tapasimme myös hänen naapurinsa, Moses Rollinsin. Kun olimme kertoneet, mistä olimme saaneet nimet ja osoitteet, he kuuntelivat tarkkaavaisesti Valtakunnan sanomaa ja olivat halukkaita tutkimaan Raamattua. Moseksesta tuli pian ensimmäinen paikallinen Valtakunnan julistaja.”

 Kesäkuun alussa 1945 maahan saapui neljä muuta lähetystyöntekijää, ja pian he olivat levittäneet paljon kirjallisuutta ja aloittaneet monia raamatuntutkisteluja. Lokakuussa oli selvää, että tarvittiin kokouspaikka, joten lähetyskodin olo- ja ruokailuhuoneet muutettiin tilapäiseksi valtakunnansaliksi. Kokouksissa oli läsnä jopa 40 henkeä.

Ensimmäisiä totuuden omaksuneita oli Pablo Bruzaud, jota kaikki kutsuivat nimellä Palé. Hän oli linja-autoliikennöitsijä, jonka autot ajoivat Santiagon ja Ciudad Trujillon väliä, ja siksi hän kävi pääkaupungissa tiheään. Kerran hän tapasi siellä kaksi todistajaa. He antoivat hänelle kirjan ”Totuus on tekevä teidät vapaiksi”, ja hän ryhtyi tutkimaan Raamattua heidän kanssaan päivittäin. Tuota pikaa hän alkoi saarnata lähetystyöntekijöiden kanssa ja antoi näiden matkustaa ilmaiseksi hänen busseillaan. Myöhemmin hän tutustui Lennart Johnsoniin. He matkustivat yhdessä Ciudad Trujillosta Santiagoon ja vuorten yli Puerto Platan rannikkokaupunkiin tapaamaan kiinnostuneiden ryhmää, joka oli kirjoittanut päätoimistoon Brooklyniin New Yorkiin saadakseen lisää tietoa.

Maaliskuussa 1946 päätoimistossa palvelevat Nathan Knorr ja Frederick Franz tulivat käymään Dominikaanisessa tasavallassa. Vierailua odotettiin kovasti, ja veli Knorrin puhetta oli kuuntelemassa todistajien lisäksi 75 kiinnostunutta. Tuon käynnin aikana hän sopi veljien kanssa haaratoimiston perustamisesta.

Lähetystyöntekijöitä saapui lisää, ja palvelusvuoden 1946 lopussa julistajia oli 28. Koska hyvän uutisen saarnaamistyö  oli vasta käynnistymässä tuossa maassa, lähetystyöntekijät istuivat monta iltaa pohtimassa ja suunnittelemassa kenttäpalvelusalueita, jotta työtä voitaisiin tehdä järjestyksellisesti ja perusteellisesti.

Vuonna 1947 julistajamäärä oli noin 60. Samana vuonna joitakin lähetystyöntekijöitä siirrettiin Kuubasta Dominikaaniseen tasavaltaan, ja heidän joukossaan saapuivat Roy ja Juanita Brandt. Veli Brandt nimitettiin haaratoimistonpalvelijaksi, ja hän toimi tässä tehtävässä seuraavat kymmenen vuotta.

Palvelusvuoden 1948 lopussa hyvää uutista saarnasi ahkerien lähetystyöntekijöiden rinnalla noin 110 innokasta julistajaa. He eivät kuitenkaan tienneet, että edessä häämöttivät erittäin vaikeat ajat.