OLIN hyvin uskonnollinen ja osallistuin aktiivisesti katolisen kirkon toimintaan. Lauloin kirkkokuorossa ja lähdin pappien mukaan, kun he vetäytyivät maaseudulle retriittiin ja pitivät siellä messuja. Vuonna 1955 sisareni puhui minulle tulevasta paratiisista. Hän antoi minulle Raamatun, kirjasen ”Tämä hyvä uutinen valtakunnasta” ja kirjan ”Olkoon Jumala totinen”. Olin innoissani ja kysyin papilta, saisinko lukea saamaani Raamattua. Hän varoitti, että ”se sekoittaisi pääni”, mutta päätin siitä huolimatta lukea sitä.

Muutettuani isovanhempieni luo Boca Chicaan eräs pappi kysyi, miksen käynyt kirkossa. Selitin huomanneeni, että monia kirkon oppeja ei löydy Raamatusta. Pappi raivostui. ”Kuulkaahan, nuori nainen”, hän huusi, ”te olette lammas, joka on eksynyt laumastani.”

 ”En ole”, vastasin, ”vaan te olette eksynyt Jehovan laumasta, koska lampaat eivät kuulu kenellekään ihmiselle vaan Jehovalle.”

En enää koskaan mennyt kirkkoon. Muutin sisareni luo, ja minut kastettiin jo puolen vuoden kuluttua siitä, kun olin ensi kertaa kuullut totuudesta. Aloitin heti vakituisen tienraivauksen. Vuotta myöhemmin menin naimisiin kierrosvalvojana palvelevan Enrique Glassin kanssa. Ollessamme kerran saarnaamassa eräässä puistossa La Romanassa poliisit pidättivät Enriquen. Kun he veivät häntä pois, juoksin perään ja sanoin: ”Minäkin olen Jehovan todistaja ja minäkin olin saarnaamassa. Miksi ette vie minuakin?” Mutta he eivät halunneet pidättää minua.

Enrique oli ollut vankilassa jo kaikkiaan seitsemän ja puoli vuotta, ja tällä kertaa hän sai vankeutta vuoden ja kahdeksan kuukautta. Kävin katsomassa häntä joka sunnuntai. Kerran eräs vankilaviranomainen kysyi minulta, miksi olin siellä.

”Mieheni on täällä vankina, koska hän on Jehovan todistaja”, selitin.

”Olette nuori, ja teillä on elämä edessänne”, mies sanoi. ”Miksi tuhlaatte aikaanne Jehovan todistajien kanssa?”

”Minäkin olen Jehovan todistaja”, vastasin. ”Vaikka tappaisitte minut seitsemän kertaa ja herättäisitte kuolleista seitsemän kertaa, pysyn Jehovan todistajana.” Hän sai tarpeekseen ja käski minun poistua.

Kun kielto kumottiin, Enrique ja minä palvelimme vuosia kierros- ja piirityössä. Enrique nukkui pois 8. maaliskuuta 2008. Minä olen edelleen vakituinen tienraivaaja.