Työn kieltämisestä alkoi hyvin vaikea aika veljille. ”Valtakunnansalit suljettiin ja toimintamme kiellettiin”, kertoi lähetystyöntekijä Alma Parson. Sen jälkeen veljet kohtasivat monia koetuksia ja kärsimyksiä, menettivät työpaikkojaan ja joutuivat vankilaan. Sisar muisteli kuitenkin lämmöllä: ”Jehovan opastava käsi ja suojelus olivat selvästi ilmeiset monen monituista kertaa.”  Luottaen ”Jehovan opastavaan käteen” veljet jatkoivat työtä maan alla.

Lennart Johnson muisteli, miten toimittiin, kun seurakunnat eivät enää saaneet pitää kokouksia: ”Veljet – – alkoivat kokoontua huomaamattomasti pieninä ryhminä yksityiskodeissa. Niissä me tutkimme monistettuja Vartiotornin kirjoituksia. Kaikki uskolliset arvostivat suuresti sitä hengellistä voimaa, jota Jehova jatkuvasti antoi meille näissä pienissä tutkisteluryhmissä.”

Samaan aikaan viranomaiset tiukensivat valvontaa ja aiheuttivat veljille ja sisarille entistä enemmän vaikeuksia, mutta nämä jatkoivat pelottomasti. 15. syyskuuta 1950 ministeri Hungría kirjoitti maan presidentille: ”Olemme toistuvasti kutsuneet herra Lee Roy Brandtin ja muita Jehovan todistajien ryhmän johtajia ministeriöön ja käskeneet lopettaa kaiken tähän tasavallassamme kiellettyyn yhdistykseen liittyvän propagandan levittämisen. Määräystä ei selvästikään ole noudatettu. Saamme päivittäin eri puolilta maata raportteja, joiden mukaan he edelleen levittävät propagandaansa salassa ja pitävät pilkkanaan hallituksen määräyksiä.” Lopuksi kirjeessä suositeltiin Jehovan todistajien ”tärkeimpien ulkomaisten johtajien” karkottamista.

Vuoden 1950 lopulla veljet Knorr ja Henschel vierailivat maassa. Sen jälkeen jotkut lähetystyöntekijät määrättiin uudelle alueelle Argentiinaan, Guatemalaan ja Puerto Ricoon, toiset taas hankkivat ansiotyötä  voidakseen jäädä maahan. Esimerkiksi veli Brandt työskenteli sähköyhtiössä ja jotkut muut opettivat englantia. Vuoden 1951 Vuosikirjassa (engl.) sanotaan noista lähetystyöntekijöistä: ”Jo se, että he ovat jääneet maahan eivätkä ole lähteneet pakoon, on voimanlähde Herran uskollisille seuraajille, jotka ovat oppineet heiltä totuuden. Kaikki iloitsevat siitä, että he pysyvät rohkeasti työssään.”

Yksi englannin tunteja antaneista lähetystyöntekijöistä oli Dorothy Lawrence. Englannin lisäksi hän opetti kiinnostuneille Raamattua, ja hän auttoi useita omaksumaan totuuden.

Jehovan uskolliset palvojat ryhtyivät muihinkin toimiin jatkaakseen kenttäpalvelusta yhtämittaisesta valvonnasta huolimatta. Toisinaan he irrottivat kirjoista sivuja ja taittelivat niitä paidantaskuun tai kauppakassiin voidakseen saarnata huomiota herättämättä. Kenttäpalveluksen raportointilipuke näytti ostoslistalta: kirjojen, kirjasten, lehtien, uusintakäyntien ja tuntien sijasta lipukkeessa raportoitiin papaijat, pavut, munat, kaalit ja pinaatit. Monistettua Vartiotornia  kutsuttiin kaikkien tunteman kasvin mukaan maniokiksi.

Kesäkuun 16. päivänä 1954 Rafael Trujillo solmi Vatikaanin kanssa konkordaatin, joka antoi Dominikaanisen tasavallan roomalaiskatoliselle papistolle erikoisoikeuksia. Kielto oli ollut voimassa nelisen vuotta, mutta siitä huolimatta vuonna 1955 maassa oli 478 julistajaa. Miten tällainen kasvu oli mahdollinen noissa vaikeissa olosuhteissa? ”Voimamme salaisuus on Jehovan henki”, sanottiin vuoden 1956 Vuosikirjassa (engl.). ”Veljet ovat yksimielisiä, heillä on vahva usko, ja he menevät rohkeasti eteenpäin.”

Heinäkuussa 1955 Trujillo sai Jehovan todistajien päätoimistosta virallisen, notaarin vahvistaman kirjeen. Siinä selitettiin seikkaperäisesti todistajien puolueettomuutta ja pyydettiin, että Trujillo kumoaisi Jehovan todistajien ja Vartiotornin Raamattu- ja Traktaattiseuran vastaisen kiellon. Mitä tapahtui?