Alkuvuonna 1942 Japanin sotakoneisto kulki läpi Indonesian murskaten kaiken tieltään ja alisti maan rautaiseen otteeseensa. Monet veljet pakotettiin tekemään raskasta fyysistä työtä – rakentamaan teitä ja raivaamaan ojia. Toisia eristettiin rähjäisiin vankileireihin ja heitä kidutettiin, koska he kieltäytyivät tukemasta sotaponnistuksia. Ainakin kolme veljeä kuoli vankilassa.

Hollantilaissisar nimeltä Johanna Harp, joka asui kaukaisessa vuoristokylässä Itä-Jaavassa, onnistui välttymään leireille joutumiselta kahden ensimmäisen sotavuoden ajan. Hän ja hänen kolme teini-ikäistä lastaan  hyödynsivät vapauttaan kääntämällä kirjan Pelastus sekä Vartiotornin numeroita englannista hollanniksi. * Sitten käännetyistä julkaisuista tehtiin kopioita, jotka salakuljetettiin todistajille ympäri Jaavaa.

Ne muutamat todistajat, jotka onnistuivat säilyttämään vapautensa, kokoontuivat pienissä ryhmissä ja saarnasivat varovaisesti. ”Tähyilin koko ajan tilaisuuksia kertoa toisille totuudesta”, sanoi Josephine Elias (omaa sukuaan Tan). ”Kun kävin tapaamassa kiinnostuneita, kannoin mukanani šakkilautaa, jotta näyttäisi siltä kuin piipahtaisin ihmisten kotona vain pelaamassa šakkia.” Saarnatessaan ovelta ovelle Felix Tan ja hänen vaimonsa Bola teeskentelivät myyvänsä saippuaa. Felix kertoi: ”Japanin pelätyn sotilaspoliisin Kempeitain vakoojat seurasivat meitä usein. Menimme tutkisteluoppilaidemme luo eri aikoina, jottemme olisi herättäneet epäilyksiä. Kuusi oppilaistamme edistyi hyvin, ja heidät kastettiin sodan aikana.”

Yrittäessään sopeutua sota-ajan vaikeuksiin veljet kohtasivat pian uuden ankaran koetuksen. Japanilaiset viranomaiset määräsivät kaikki ulkomaalaiset (mukaan lukien Indonesian kiinalaiset) rekisteröitymään ja pitämään mukanaan henkilökorttia, jossa oli kuuliaisuudenvala Japanin keisarikunnalle. Monet veljet pohtivat, tulisiko heidän rekisteröityä ja allekirjoittaa henkilökortti vai ei.

Felix Tan selitti: ”Jakartan veljet kielsivät meitä Sukabumissa asuvia allekirjoittamasta henkilökorttia. Mutta me kysyimme viranomaisilta, voisimmeko vaihtaa kortin sanat ’allekirjoittanut on vannonut kuuliaisuutta’  Japanin armeijalle sanoihin ’allekirjoittanut ei aiheuta vaikeuksia’ Japanin armeijalle. Yllätykseksemme he suostuivat, ja me kaikki hankimme kortit. Kun Jakartan veljet kuulivat päätöksestämme, he kutsuivat meitä luopioiksi ja katkaisivat yhteyden meihin.”

Surullista kyllä suurin osa jyrkemmän kannan ottaneista Jakartan veljistä pidätettiin ja he luopuivat totuudesta. Eräs veli, joka ei hyväksynyt sovitteluratkaisua, päätyi samaan vankilaan André Eliaksen kanssa. ”Keskustelimme rekisteröitymisestä hänen kanssaan, ja autoin häntä suhtautumaan siihen tasapainoisemmin”, kertoi André. ”Hän pyysi nöyrästi anteeksi sitä, että oli katkaissut meihin yhteyden. Sitten meillä oli suurenmoinen tilaisuus rakentaa toistemme uskoa, mutta valitettavasti hän kovien vankilaolosuhteiden vuoksi kuoli.”

Kun sota loppui vuonna 1945, veljet ja sisaret olivat innokkaita menemään eteenpäin saarnaamistyössä. Eräs veli, joka oli ollut vankilassa ja jota oli kidutettu,  kirjoitti Australian haaratoimistoon: ”Tässä minä olen neljän pitkän ja uuvuttavan vuoden jälkeen. Uskoni on kuitenkin pysynyt vahvana. Huolimatta kaikista vaikeuksistani en ole koskaan unohtanut veljiä. Voisitteko lähettää minulle joitakin kirjoja?”

Pian saapui ensimmäinen pieni erä kaivattua kirjallisuutta maahan. Sen jälkeen tuli suurempia lähetyksiä. Jakartan kymmenen julistajan ryhmä alkoi taas kääntää julkaisuja indonesiaksi.

Indonesian itsenäisyysliikkeen johtajat julistivat Indonesian itsenäiseksi tasavallaksi 17. elokuuta vuonna 1945, mikä aloitti neljä vuotta kestäneen vallankumouksen Hollannin siirtomaavaltaa vastaan. Kymmeniätuhansia ihmisiä kuoli julistusta seuranneessa kaaoksessa, ja yli seitsemän miljoonaa ihmistä joutui jättämään kotinsa.

Koko vallankumouksen ajan veljet jatkoivat saarnaamista talosta taloon. ”Isänmaalliset ihmiset yrittivät pakottaa meitä huutamaan sotahuutoa ’Merdeka’, joka tarkoittaa ’Vapaus’ ”, kertoi Josephine Elias. ”Mutta sanoimme heille, että olimme poliittisesti puolueettomia.” Vuonna 1949 hollantilaiset luovuttivat pitkäaikaisen siirtomaansa suvereniteetin Indonesian yhdysvaltojen tasavallalle (nykyään Indonesian tasavalta). *

Vuoteen 1950 mennessä Indonesian veljet olivat kestäneet lähes 10 vuotta konfliktitilannetta. Heidän edessään oli kuitenkin valtava työ. Miten he voisivat levittää hyvää uutista miljoonille indonesialaisille? Inhimillisesti katsoen tehtävä vaikutti mahdottomalta. Silti veljet olivat täynnä uskoa ja menivät eteenpäin vakuuttuneina siitä, että Jehova ”lähettäisi työntekijöitä elonkorjuuseensa” (Matt. 9:38). Ja niin Jehova tekikin.