Kiellon aikana useimmat seurakunnat kokoontuivat edelleen palvomaan Jehovaa yksityiskodeissa. Monet seurakunnat eivät kuitenkaan laulaneet valtakunnanlauluja, koska se olisi herättänyt tarpeettomasti huomiota. Viranomaiset tekivät ratsioita joihinkin kokouspaikkoihin, mutta veljet eivät yleensä antaneet sen häiritä itseään.

Veljet käyttivät usein perhe- tai hääjuhlia tilaisuuksina järjestää suuria konventteja. ”Parit yleensä rekisteröivät avioliittonsa ja hankkivat poliisilta luvan pitää suuri häävastaanotto”, selitti Tagor Hutasoit. ”Hääjuhlan aikana morsiuspari istui lavalla samalla kun veljet esittivät raamatullisia puheita.”

Eräässä konventissa poliisi tuli puhumaan Tagorille yksityisesti.

”Useimmat hääjuhlat kestävät vain kaksi tai kolme tuntia. Miksi teikäläisten häät kestävät aamusta iltaan?” poliisi kysyi.

 ”Joillakin morsiamilla ja sulhasilla on paljon ongelmia, ja he tarvitsevat runsaasti hyödyllisiä neuvoja Jumalan sanasta”, Tagor vastasi.

”Kuulostaa järkevältä”, poliisi myönsi.

Joukkohäiden varjolla veljet pitivät osan vuoden 1983 ”Valtakunnan ykseyden” piirikonventista Jakartan suurella urheilustadionilla. Konventissa oli läsnä enimmillään lähes 4 000 todistajaa ja kiinnostunutta, ja 125 ihmistä kastettiin yksityistilaisuudessa ennen ohjelmaa. Myöhemmin kun kiellon noudattamista  ei valvottu kovin tiukasti, veljet pitivät vieläkin suurempia konventteja, joista yhdessä oli läsnä yli 15 000 henkeä.

Haaratoimisto pyysi toistuvasti 1980- ja 1990-luvuilla hallitusta poistamaan Jehovan todistajia koskevan kiellon. Lisäksi veljet toisista maista kirjoittivat Indonesian hallitukselle ja sen suurlähettiläille ja kysyivät, miksi Jehovan todistajat oli kielletty Indonesiassa. Useat viranomaiset kannattivat kyllä kiellon poistamista, mutta vaikutusvaltainen kristilliselle yhteisölle ohjausta antava direktoraatti esti toistuvasti heidän yrityksensä.

Vuonna 1990 veljistä tuntui, että saattoi olla mahdollista rakentaa uusi haaratoimisto johonkin huomaamattomaan paikkaan. Tuona samana vuonna hallintoelin antoi luvan ostaa kiinteistö läheltä Bogoria, joka oli pieni kaupunki noin 40 kilometriä etelään Jakartasta. Mutta miten uudet tilat rakennettaisiin, kun vain muutamilla paikallisilla veljillä oli rakennusalan ammattitaitoa?

Todistajien kansainvälinen joukko tuli avuksi. Brooklynin rakennustoimistosta ja Australian alueellisesta suunnittelutoimistosta saatiin rakennuspiirustukset. Suunnilleen 100 eri maista tullutta vapaaehtoista toi tarvittavan asiantuntemuksen kaksi vuotta kestäneelle projektille.

Indonesialainen veli Hosea Mansur, joka toimi yhteyshenkilönä veljien ja useiden paikallisten viranomaisten välillä, muisteli: ”Kun muslimiviranomaiset näkivät kypärässäni nimikirjaimeni H.M., he ajattelivat  H:n edustavan sanaa Hājjī, joka oli Mekkaan pyhiinvaellusmatkan tehneiden suuresti kunnioitettu arvonimi. Siksi he kohtelivat minua hyvin kunnioittavasti. Tämä pieni väärinkäsitys helpotti työmme organisointia.”

Uudet haaratoimistotilat vihittiin käyttöön 19. heinäkuuta 1996. Hallintoelimen jäsen John Barr piti vihkiäispuheen. Paikalla oli 285 ihmistä, joiden joukossa oli 118 eri maista tullutta haaratoimiston edustajaa ja entistä lähetystyöntekijää sekä Indonesian 59 jäsentä käsittävä Betel-perhe. Seuraavina kahtena päivänä vihkiäisten jälkeen 8 793 henkeä osallistui ”Jumalisen rauhan sanansaattajien” piirikonventtiin Jakartassa.

Indonesian pitkäaikainen presidentti Soeharto (Suharto) luopui vallasta vuonna 1998, mikä tasoitti tietä uudelle hallitukselle. Veljet yrittivät nyt entistä kovemmin saada työtä koskevan kiellon kumotuksi.

Kun Indonesian ulkoministeri Djohan Effendi vieraili New Yorkissa vuonna 2001, hän meni kiertokäynnille Brooklynin Beteliin ja tapasi kolme hallintoelimen jäsentä. Se mitä hän näki, teki häneen vaikutuksen, ja hän myönsi, että Jehovan todistajilla on hyvä maine koko maailmassa. Ministeri Effendi kannatti kiellon poistamista mutta sanoi, että päätös riippui viime kädessä Indonesian oikeusministeristä Marzuki Darusmanista.

Oikeusministerikin kannatti kiellon poistamista, mutta hänen ministeriönsä vihamieliset virkamiehet lykkäsivät päätöstä siinä toivossa, että hänen tilalleen valittaisiin pian joku toinen. Lopulta 1. kesäkuuta 2001 Tagor Hutasoit kutsuttiin oikeusministerin toimistoon. ”Tuossa samassa toimistossa noin 25 vuotta aikaisemmin minulle oli ojennettu asiakirja, jonka mukaan Jehovan todistajat oli kielletty”, muisteli Tagor. ”Mutta tuona päivänä, viimeisenä työpäivänään, oikeusministeri antoi minulle asiakirjan, jossa oli ilmoitus kiellon kumoamisesta.”

Uskontoasiain ministeriö rekisteröi Indonesian Jehovan todistajien järjestön virallisesti 22. maaliskuuta 2002. Ministeriön pääjohtaja sanoi haaratoimiston edustajille: ”Tämä rekisteröinti ei takaa teille palvontavapautta. Tuo vapaus tulee Jumalalta. Tämä asiakirja on takeena siitä, että hallitus tunnustaa virallisesti uskontonne. Teillä on nyt samat oikeudet kuin muillakin uskonnoilla, ja hallitus on käytettävissänne.”