Lontoossa Englannissa pidetty kansainvälinen konventti oli innostava tapahtuma sekä konventtivieraille että paikallisille todistajille. Andrew ja Elizabeth menivät erääseen Lontoon hotelliin tervehtimään joitakin ulkomailta tulleita konventtivieraita. Elizabeth huomasikin hyvin pukeutuneen naisen hotellin vastaanotossa. Koska hän  luuli naista konventtivieraaksi, hän halasi tätä sydämellisesti. Nainen vaikutti hämmentyneeltä, joten Elizabeth pyysi anteeksi. ”Olen pahoillani”, hän sanoi. ”Luulin, että olit yksi tapahtumaan tulleista vieraista!”

”Siis mihin tapahtumaan?” nainen kysyi.

Elizabeth osoitti hotellin vastaanotossa olevaa kylttiä, jossa Jehovan todistajat toivotettiin tervetulleiksi konventtiin, ja yllättyi iloisesti naisen reaktiosta. ”Oi, onpa mukavaa!” hän sanoi. ”Näytänkö siltä, että sopisin joukkoon?”

Heidän keskustellessaan Elizabeth sai tietää, että naisen nimi oli Vivien, että hän oli lähtöisin Nigeriasta ja että hän ja Elizabeth asuivat vain lyhyen matkan päässä toisistaan. Vivieniä kiinnosti hänelle tarjottu raamattukurssi, ja hän halusi myös lastensa osallistuvan siihen. Andrew ja Elizabeth menivät Vivienin kotiin, ja nyt oli heidän vuoronsa saada lämmin tervetuliaishalaus. Heidän suunnittelematon kohtaamisensa Lontoon keskustassa oli selvästi tehnyt myönteisen vaikutuksen Vivieniin. Kun Andrew ja Elizabeth näyttivät hänelle Raamattu opettaa -kirjaa, hän yllättäen sanoi, että hänellä oli jo tuo kirja ja että hän luki sitä neljän lapsensa kanssa. Kun Vivien kuuli, että tämä on se kirja, jota ilmaisessa raamattukurssissa käytetään, hän huudahti innoissaan: ”Aloitetaan heti!”

Marraskuussa 2014 Slovakiaan perustettiin ensimmäinen romanikielinen seurakunta. Äskettäin pidetyssä kierroskonventissa meni kasteelle 21 romanikielistä  julistajaa. Kaikki olivat kotoisin samasta kylästä. Romanikielisen seurakunnan muistonvietossa oli läsnä 495. Eräs vastakastettu veli kirjoitti seuraavat sanat:

”Olen romani ja kotoisin Žehrasta Slovakiasta. Kotiseudullani monet valkoihoiset pitävät meitä mustalaisina ja ajattelevat meidän olevan likaisia, valehtelijoita ja varkaita. Kun halusin mennä kirkkoon, kirkonvartija sanoi minulle, etten kuulu sinne ja että minun pitäisi lähteä pois. Voit vain kuvitella, miten tällaisten kokemusten jälkeen suhtauduin valkoihoisiin. Sitten Jehovan todistajat kutsuivat minut valtakunnansaliin. Menin sinne hyvin epäluuloisena, koska ajattelin pettyväni taas. Ennen kuin edes astuin sisään valtakunnansaliin, valkoinen mies yllätyksekseni kätteli minua ja toivotti minut lämpimästi tervetulleeksi. En pystynyt keskittymään puheeseen. Mielessäni vain pyöri kysymys: miten ihmeessä kaikki ovat niin ystävällisiä minulle?”

”Tuona yönä en saanut ollenkaan unta, koska mietin sitä, mitä oli tapahtunut valtakunnansalissa. Päätin mennä sinne uudestaan selvittääkseni, oliko minulle osoitettu ystävällisyys ollut vain sattumaa. Tällä kerralla ihmiset olivat entistä mukavampia ja kohtelivat minua kuin vanhaa ystävää. En lakannut käymästä kokouksissa, ja aikanaan minut kastettiin. Veljien ystävällisyys ei hävinnyt kasteeni jälkeenkään, ja he osoittavat edelleen arvostavansa minua. Joskus he jopa tarjoavat minulle parempaa ruokaa kuin he itse syövät! Haluan aina olla osa tätä järjestöä, ja Jehova on se Jumala, jota haluan palvoa ikuisesti.”

Aysel matkusti bussilla Ganjan kaupungista Bakuun Azerbaidžanissa. Tämä sisar esitti Jehovalle rukouksen,  jossa hän ilmaisi halunsa puhua jollekulle Raamatusta matkan aikana. Vaikka Ayselille oli jo annettu tietty paikka bussissa, eräs nainen vaatimalla vaati häntä istumaan viereensä. Aysel alkoi puhua naisen kanssa ja pystyi lopulta ohjaamaan keskustelun raamatullisiin aiheisiin. Nainen selitti, että hän rakasti Jeesusta ja halusi tietää tästä enemmän. He vaihtoivat puhelinnumeroitaan ja sopivat uudesta tapaamisesta. Nainen pyysi Ayselia tuomaan hänelle Raamatun, jos mahdollista.

Kun Aysel palasi Ganjaan, hän kävi tapaamassa kiinnostunutta naista tämän työpaikalla. Nainen mainitsi, että hänellä oli ”rukouskirja”, jota hän luki joka päivä. Sisaremme yllätykseksi tuo ”rukouskirja” oli tosiasiassa Tutkimme Raamattua päivittäin -kirjanen vuodelta 2013. Naiselle aloitettiin raamatuntutkistelu, ja Aysel oli iloinen, että Jehova oli antanut hänelle rohkeutta todistaa vapaamuotoisesti.

Seuraava kirje tulee Espanjasta:

”Tunsin aina sisäistä tyhjyyttä ja olin tuuliajolla. Yritin jatkuvasti etsiä sisäistä rauhaa, joka näytti pakenevan minua”, sanoo Ruotsissa asuva 68-vuotias Felicity. Koska hänen katoliset uskonkäsityksensä eivät tyydyttäneet häntä, hän alkoi tutkia erilaisia uskonnollisia suuntauksia ja sotkeutui pahasti noituuteen ja ennusteluun.

Kun hän ei löytänyt todellista tarkoitusta elämälleen, hän tuli niin epätoivoiseksi, että harkitsi itsemurhaa. ”Kyyneleiden valuessa pitkin poskiani huusin kovaan ääneen Jumalaa ja pyysin häntä kertomaan minulle, mitä hän halusi minun tekevän. Kaksi viikkoa myöhemmin oveani koputettiin kevyesti. Hymyilevä nuori mies kysyi minulta, olinko kiinnostunut kuuntelemaan Jumalan sanaa. Ajattelin itsekseni: voi hyvä Jumala, en minä tätä tarkoittanut – ei Jehovan todistajia!”

Vaikka hänen tekikin ensiksi mieli sulkea ovi, hän päätti kuunnella ja hänen kanssaan alettiin tutkia Raamattu opettaa -kirjaa. ”Sen avulla sain Raamattuun uuden näkökulman”, hän sanoo. Felicity kastettiin aluekonventissa Ruotsissa vuonna 2014. Hän kertoo nyt: ”Tätä olen etsinyt koko elämäni ajan. Olen lopultakin saavuttanut mielenrauhan.”