JOKA vuosi menettää 50–60 miljoonaa syntymätöntä lasta henkensä abortin takia. Käsitämmekö, miten suurista luvuista tässä on kysymys? Se on samaa kuin jos joka viikko häviäisi suunnilleen Uudenmaan läänin väkimäärän verran ihmisiä!

Täsmällisten lukujen kokoaminen on vaikeaa sen takia, että useimmat hallitukset eivät pidä aborteista tarkkaa rekisteriä. Toisaalta asiantuntijat voivat vain arvailla, miten paljon abortteja tehdään siellä, missä aborttienteolle on asetettu rajoituksia tai se on kiellettyä. Koko maailmaa ajatellen aborttitilanne kuitenkin näyttää kutakuinkin tällaiselta:

Yhdysvalloissa abortit ovat nielurisojen poiston jälkeen toiseksi eniten tehty kirurginen toimenpide. Maassa tehdään vuosittain yli 1,5 miljoonaa aborttia. Näistä naisista on selvä enemmistö – 80 prosenttia – naimattomia. Heille tehtiin jokaista synnytystä kohden kaksi aborttia, kun taas naimisissa oleville naisille tehtiin keskimäärin kymmentä synnytystä kohden yksi abortti.

Keski- ja Etelä-Amerikassa, jossa valtauskontona on katolilaisuus, ovat aborttilait tiukemmat kuin missään muualla maailmassa. Silti siellä tehdään valtavat määrät laittomia abortteja, ja naiset antautuvat siihen senkin uhalla, että se voi vahingoittaa vakavasti heidän terveyttään. Esimerkiksi Brasiliassa tehtiin naisille viime vuonna noin neljä miljoonaa aborttia. Heistä yli 400000 joutui komplikaatioittensa takia hakeutumaan lääkärinhoitoon. Latinalaisessa Amerikassa päättyy noin joka neljäs raskaus aborttiin.

Afrikassa, Atlantin toisella puolella, ovat aborttilait myös tiukkoja. Vahingot ja kuolemantapaukset ovat yleisiä etenkin köyhien naisten parissa, kun he etsivät apua puoskareilta.

Monissa Lähi-idän maissa aborttienteolle on pantu tiukat suitset lainsäädännöllä, mutta silti niissä on aivan yleistä se, että naiset, jotka selviytyvät kalliista lääkärinpalkkioista, etsivät mahdollisuuksia aborttien saamiseen ja myös löytävät niitä.

Useimmissa Länsi-Euroopan maissa sallitaan abortti tietyin perustein, ja vapaamielisintä lainsäädäntö on Pohjoismaissa. Englannissa terveysviranomaiset ovat pitäneet kirjaa aborteista vuonna 1967 tapahtuneesta aborttien laillistamisesta lähtien. Siellä on havaittu, että samalla kun aborttien määrä on kaksinkertaistunut, myös aviottomien lasten määrä on lisääntynyt sekä sukupuolitaudit, prostituutio ja monenlaiset synnytyselinten sairaudet ovat lisääntyneet.

Itä-Euroopassa eletään nykyään suurten muutosten aikaa, ja sama heijastuu aborttilakeihin. Entisen Neuvostoliiton alueella tehdään vuosittain arviolta 11 miljoonaa aborttia, mikä on suurimpia lukuja koko maailmassa. Koska ehkäisyvälineiden saannin laita on niin ja näin ja taloudellinen tilanne on huono, saatetaan tällä alueella tehdä jokaiselle naiselle hänen elinaikanaan keskimäärin 6–9 aborttia.

Kaikkialla Itä-Euroopassa oloja halutaan kehittää vapaamielisempään suuntaan. Huomiota herättävänä esimerkkinä on Romania, joka väestönkasvun lisäämiseksi oli edellisen hallitusjärjestelmän aikana julistanut abortin ja ehkäisyn pannaan. Jokaisen naisen kiintiönä oli synnyttää vähintään neljä lasta, ja vuonna 1988 olivat Romanian orpokodit tupaten täynnä hylättyjä lapsia. Sen jälkeen kun vallankumoushallitus vuonna 1989 poisti aborttirajoitukset, ovat aborttiluvut olleet siellä suhteellisesti suurimmat koko Euroopassa, sillä jokaisesta neljästä lapsesta abortoidaan aina kolme.

Eniten abortteja tehdään Aasiassa. Kiinan kansantasavallassa, jonka tiukkaan väestöpolitiikkaan  kuuluvat yksilapsisten perheitten suosiminen ja pakolliset abortit, tehdään eniten abortteja koko maailmassa: tiettävästi 14 miljoonaa vuodessa. Japanissa naiset koristelevat leukalapuin ja leluin pieniä patsaita, jotka on omistettu heidän abortoitujen lastensa muistolle. Japanilaiset suhtautuvat hyvin epäluuloisesti ehkäisypillereihin, ja abortit ovat heille tärkein syntyvyyden säännöstelykeino.

Kaikkialla Aasiassa ja etenkin Intiassa ovat uudet lääketieteelliset tutkimusmenetelmät saattaneet tiukan linjan feministit kiusalliseen asemaan. Lapsivesitutkimuksella ja ultraäänikuvauksella voidaan näet selvittää lapsen sukupuoli entistä varhaisemmassa vaiheessa raskaudentilan aikana. Aasialainen kulttuuri on jo vanhastaan pitänyt poikia parempina kuin tyttöjä. Siellä missä sukupuolenmäärityksiin ja abortintekoon on hyvät mahdollisuudet, abortoidaan tyttölapsia valtavasti, ja seurauksena on ollut väestön sukupuolijaon muuttuminen miesvoittoiseksi. Naisliike onkin nyt siinä nurinkurisessa tilanteessa, että se itse asiassa vaatii naiselle oikeutta saada vapautua naispuolisesta sikiöstään.

Muiden kirurgisten toimenpiteitten tavoin aborttikin aiheuttaa joitakin riskejä ja jonkin verran kipuja. Lapsen turvallisuuden varmistamiseksi kohdunsuu pysyy koko raskauden ajan tiukasti suljettuna. Kohdunsuun laajentaminen ja instrumenttien sisäänvienti kohtuun voivat aiheuttaa kipuja ja vammoja. Imulaitteella tehtävään aborttiin voi kulua puolisen tuntia, ja sen aikana jotkut naiset voivat tuntea lievää tai voimakasta kipua ja saada lihaskouristuksia. Suola-aborttia tehtäessä äidille provosoidaan keskenmeno esimerkiksi prostaglandiinilla, kohdun supistuksia aiheuttavalla aineella. Supistelua saattaa kestää monta tuntia tai jopa monta päivää, ja se voi olla tuskallista ja psyykkisesti kuluttavaa.

Abortteihin liittyviä välittömiä komplikaatioita ovat esimerkiksi verenvuoto, kohdunsuun vaurioituminen tai siihen syntyneet repeämät, kohdun puhkeaminen, verihyytymät, puudutuksen aiheuttama reaktio, kouristukset, kuume, vilunväristykset ja oksentelu. Jos lapsesta tai istukasta jää joitakin palasia kohtuun, on tulehdusten vaara erittäin suuri. On tavallista, että abortti jää vaillinaiseksi, ja seurauksena voi olla, että kohtuun jääneet mätänevät kudokset tai jopa koko kohtu joudutaan poistamaan kirurgisesti. Viranomaisten Yhdysvalloissa, Englannissa ja entisessä Tšekkoslovakiassa tekemät tutkimukset viittaavat siihen, että abortti suuresti lisää myöhemmän hedelmättömyyden, munatorviraskauden, keskenmenojen, ennenaikaisten synnytysten ja lasten vammaisina syntymisen riskiä.

Yhdysvaltain lääkintöhallituksen entinen pääjohtaja C. Everett Koop totesi, ettei kukaan ole tehnyt ”tutkimusta sellaisen naisen mielenliikkeistä tai syyllisyydentunteista, joka on hankkinut  abortin ja haluaa nyt epätoivoisesti saada lapsen, jota hän ei voi saada”.

Aborttitutkimuksissa olisi pitänyt käyttää vertailuryhminä puhdasta elämää viettäviä nuoria kristittyjä, jotka kunnioituksesta Jumalan lakeja ja elämää kohtaan ovat halunneet säilyttää neitsyytensä. Niissä olisi paljastunut, että tällaisilla nuorilla on terveemmät ihmissuhteet ja vahvempi itsetunto kuin muilla tutkimuksiin osallistuneilla ja että he myös tuntevat pysyvää mielenrauhaa.

Miltä syntymättömästä lapsesta tuntuu sen ollessa äitinsä kohdun lämmössä, turvassa ja mukavaan asentoon käpertyneenä, kun sen kimppuun yhtäkkiä käydään vakaassa tappamistarkoituksessa? Voimme vain kuvitella sitä, sillä siitä ei ole omien kokemustensa kertojaksi.

Useimmat abortit tehdään ennen 12. raskausviikon päättymistä. Tässä vaiheessa pienen pieni sikiö jo harjoittelee hengittämistä ja nielemistä, ja sen sydän sykkii. Se pystyy kipristelemään varpaitaan, puristamaan kätensä nyrkkiin ja näpsäyttämään sormiaan märässä maailmassaan – ja tuntemaan kipua.

Monet sikiöt imetään kohdusta teräväsärmäisellä putkella säiliöön. Menetelmää sanotaan imumenetelmäksi. Suuri imuvoima (29 kertaa voimakkaampi kuin tavallisen pölynimurin imuteho) repii pienen ruumiin palasiksi. Toiset lapset abortoidaan kohdunkaavinnalla, eli kun  kohtuontelo kaavitaan silmukan muotoisella veitsellä, tulee lapsi samalla paloitelluksi.

Yli 16-viikkoisten sikiöitten surmaaminen voi tapahtua suolaliuoksen avulla. Vesikalvopussi, johon tehdään pieni reikä pitkällä neulalla, tyhjennetään osittain lapsivedestä, ja tilalle pannaan väkevää suolaliuosta. Kun lapsi nielee myrkyllistä liuosta ja vetää sitä arat keuhkonsa täyteen, se rimpuilee ja saa kouristuksia. Myrkky syövyttää ihosta pintakerroksen, ja iho muuttuu verestäväksi ja kurttuiseksi. Lapsi voi saada aivoverenvuotoja. Muutaman tunnin sisällä seuraa tuskallinen kuolema, vaikka aika ajoin tapahtuukin sellaista, että kun äidin synnytyspoltot alkavat noin vuorokauden kuluttua, hän synnyttää elävän mutta kuolemaa tekevän lapsen.

Jos lapsi on jo niin kehittynyt, ettei sitä voida tappaa näillä tai muilla vastaavanlaisilla menetelmillä, jäljellä on vielä yksi keino: kohdun leikkaus (ns. pieni keisarileikkaus), jonka tarkoituksena ei kuitenkaan ole elämän pelastaminen, vaan sen tuhoaminen. Äidin vatsa avataan kirurgisesti, ja melkein aina sieltä otetaan pois elävä lapsi. Lapsi voi jopa itkeä. Se täytyy kuitenkin jättää kuolemaan. Jotkin lapset harkitusti tapetaan tukehduttamalla, hukuttamalla tai muilla keinoin.

Lääkärit ovat vuosisatoja halunneet noudattaa niitä arvoja, jotka on ilmaistu kuuluisassa Hippokrateen valassa. Siinä sanotaan muun muassa: ”En tule antamaan kenellekään mitään kuolettavaa myrkkyä, jos minulta sellaista pyydetään, enkä mitään neuvoa sellaisen valmistamiseen. Samoin en tule antamaan naisille sikiötä tuhoavia aineita. Puhtaasti ja hurskaasti olen viettävä elämäni ja harjoittava tointani.”

Millaista moraalista painia joutuvat käymään lääkärit, jotka lopettavat syntymättömiä ihmisenalkuja? Tri George Flesh selittää: ”Ensimmäiset abortit, joita tein lääkäriharjoittelijana, eivät järkyttäneet mielenrauhaani. – – Tyytymättömyyteni alkoi kehittyä vasta tehtyäni sadoittain abortteja. – – Mistä moinen muutos? Lääkärinurani alkupuolella luokseni tuli eräs pariskunta pyytämään aborttia. Koska potilaan kohdunkaula oli kova, en kyennyt laajentamaan sitä ja abortti jäi tekemättä. Pyysin heitä palaamaan viikon kuluttua, jolloin kohdunkaula olisi ehkä pehmeämpi. Mies ja vaimo palasivat, ja he sanoivat muuttaneensa mieltään. Autoin heidän lapsensa synnytyksessä seitsemän kuukauden kuluttua.

”Vuosia myöhemmin leikin pikku Jeffreyn kanssa tenniskerhon uima-altaassa, sillä olimme hänen vanhempiensa kanssa saman kerhon jäseniä. Hän oli iloinen ja reipas poika. Kauhistuin ajatellessani, että vain eräs teknillinen seikka oli estänyt minua tuhoamasta Jeffreyn elämää. – – Olen sitä mieltä, että pitkälle kehittyneen sikiön paloitteleminen raaja raajalta vain äidin pyynnöstä on niin turmeltunut teko, että yhteiskunnan ei pitäisi sallia sellaista.”

Sairaanhoitaja, joka lakkasi avustamasta aborttienteossa, kertoo työstään, jota hän oli tehnyt aborttiklinikalla: ”Tehtäviimme kuului ruumiinosien laskeminen. – – Jos tyttö palaa kotiin ja hänellä yhä on lapsen palasia kohdussaan, siitä voi olla seurauksena vakavia ongelmia. Kävin osat huolellisesti läpi varmistautuakseni siitä, että oli kaksi kättä, kaksi jalkaa, ruumis ja pää. – – Minulla on neljä lasta. – – En kyennyt mitenkään sovittamaan ammattielämääni ja yksityiselämääni yhteen. – – Abortti on vaikea asia.”