KYSEESSÄ oli seurallinen nuoripari, jota seurakunnassa pidettiin suuressa arvossa. Aviomiehen äänessä oli kuitenkin vakava sävy hänen pyytäessään erästä vanhinta käymään heidän luonaan, ja vaimo oli kyynelissä silmin. Vaimo kärsi aika ajoin voimakkaasta depressiosta ja itseensä kohdistuvasta vihasta ja jopa itsemurha-ajatuksista. Häntä oli lapsena käytetty seksuaalisesti hyväksi. Vanhin oli kuitenkin kiitollinen siitä, että Jehovan järjestö on antanut ohjausta sen suhteen, miten tällaisten rikosten uhreja voidaan auttaa, ja niinpä hän tutki eräät Seuran vanhimmille lähettämät kirjeet, samoin Herätkää!-lehdessä 8.10.1991 olleet kirjoitukset ja Vartiotorni-lehdessä 1.1.1984 olleen kirjoituksen, joissa kaikissa tarkastellaan tätä aihetta. Seuraavassa joitakin näistä tietolähteistä poimittuja käyttökelpoisia kohtia.

1. Kuuntele, kuuntele, kuuntele. Kun lapsi kolhii polvensa verille, hänen ensi reaktionaan on rientää saamaan lohdutusta äidiltä tai isältä. Hyväksikäytetyllä lapsella ei ehkä ole edes ollut tällaista mahdollisuutta. Niinpä hänellä on aikuisena edelleen sama tarve – tarve kertoa, puhua asiansa selväksi ja saada lohdutusta myötätuntoiselta kuuntelijalta (vrt. Job 10:1; 32:20). Kun vanhin kävi edellä mainitun pariskunnan luona, aviomiehelle oli suuri yllätys se, miten vähän vanhin puhui ja miten paljon tämä kuunteli. Erittäin käytännöllinen, auttamishaluinen aviomies havaitsi, että hän oli yrittänyt ratkaista ongelman vastaamalla mielenkuohuun logiikalla ja yrittämällä oikaista tuntemuksia, jotka tuntuivat hänestä järjenvastaisilta. Hän oppi, että vaimo tarvitsi enemmän empatiaa, myötäelämistä, kuin vastauksia (vrt. Roomalaisille 12:15). Vaimon täytyi saada tietää, että hänellä oli tuntemuksiinsa aiheelliset syyt.

2. Paljasta väärät käsitykset. Hyväksikäytön uhriksi joutuminen opettaa lapsille sen, että he ovat inhottavia, epämiellyttäviä ja arvottomia. Väärien uskonnollisten oppien tavoin tällaiset käsitykset voivat vaikuttaa siten, että ihmisen on hyvin vaikea saada suhdettaan Jehovaan terveelle pohjalle. Paljasta siksi väärät käsitykset ja esitä niiden tilalle tosiasioita – lempeästi, toistuvasti ja kärsivällisesti. Perusta se, mitä sanot, Raamattuun (2. Korinttolaisille 10:4, 5). Voit esimerkiksi sanoa: ”Ymmärrän, että tunnet itsesi inhottavaksi. Mutta miten Jehova silti suhtautuu sinuun? Jos hän salli Poikansa kuolla ja antaa lunnaat puolestasi, niin eikö se merkitse sitä, että hän rakastaa sinua? [Johannes 3:16.] Tekikö hyväksikäytetyksi tuleminen sinut vai hyväksikäyttäjän inhottavaksi Hänen silmissään? Älä unohda, mitä Jeesus sanoi: ’Ei mikään, mikä ihmisen ulkopuolelta menee hänen sisäänsä, voi saastuttaa häntä, vaan mikä ihmisestä tulee ulos, se saastuttaa ihmisen.’ [Markus 7:15.] Oliko hyväksikäyttö tosiaankin lähtöisin sinusta, pikkulapsesta? Vai oliko se hyväksikäyttäjän omassa mielessä syntynyt ajatus?”

3. Puhu lohduttavasti. Jokainen meistä on erilainen, joten Paavalin neuvo ”puhua lohduttavasti masentuneille sieluille” soveltuu kuhunkin tapaukseen eri tavalla (1. Tessalonikalaisille 5:14). Näyttää kuitenkin siltä, että kovin ylimalkainen keskustelu lohduttaa vain harvoin. Jos hyväksikäytön uhriksi joutuneelle sanotaan esimerkiksi, että hänen pitäisi lukea Raamattua enemmän ja osallistua enemmän sananjulistamiseen tai että hänen pitäisi heittää vain murheensa Jehovan huomaan, niin tällaiset ehdotukset eivät ehkä johda tuloksiin, niin käyttökelpoisia kuin ne toisinaan voivatkin olla (Psalmit 55:23; vrt. Galatalaisille 6:2). Monet nimittäin jo tekevät näin parhaansa mukaan ja harrastavat säälimätöntä itsekritiikkiä sen johdosta, etteivät ole pystyneet parempaan (vrt. 1. Johanneksen kirje 3:19, 20).

   Samoin voi siitä, että hyväksikäytön uhreille sanotaan, että heidän pitäisi vain unohtaa menneet, olla enemmän vahinkoa kuin hyötyä. Jos he pystyisivät unohtamaan menneet, niin he olisivat jo tehneet sen – eivätkä he olisi tarvinneet apua voidakseen päätyä näin yksinkertaiseen ratkaisuun. * Tulee muistaa, että he kärsivät voimakkaan mielenjärkytyksen seurauksista. Kuvitellaanpa vertailun vuoksi, että saapuisit kolaripaikalle ja näkisit, että tuhon jälkien keskellä makaa voihkiva, valittava ihminen. Sanoisitko hänelle vain, että hänen olisi parasta olla ajattelematta kipujaan? On selvää, että tarvitaan myös jotakin muuta.

   Jos apua tarjoava ei ole varma siitä, onko se mitä hän sanoo, lohduttavaa ja hyödyllistä, hänen kannattaa kysyä masentuneelta, mitä tämä itse ajattelee hänen sanoistaan. Tulee muistaa, että sellaistenkin neuvojen, jotka ovat vilpittömiä ja Raamattuun perustuvia, täytyy olla tilanteeseen sopivia ja tarkoituksenmukaisia (vrt. Sananlaskut 25:11).

   Muutaman käynnin jälkeen alussa mainittu sisar alkoi havaita asenteensa muuttuneen paremmaksi, ja hänen miehensä oli paremmin varustautunut auttamaan häntä vaikeitten ajanjaksojen läpi. Kumpikin on kyennyt sen jälkeen puhumaan lohduttavasti toisille, joilla on ollut samanlaisia kärsimyksiä. Miten uskoa vahvistavaa onkaan nähdä, että Jehova, ”kaiken lohdutuksen Jumala”, pystyy Sanansa ja palvelijoittensa avulla ”sitomaan särjettyjä sydämiä” näinä vaikeina aikoina (2. Korinttolaisille 1:3; Jesaja 61:1).