Tähtitaivaan kartoitusta ennen ja nykyään
Tähtitaivaan kartoitusta ennen ja nykyään
HERÄTKÄÄ!-LEHDEN ALANKOMAIDEN-KIRJEENVAIHTAJALTA
MUSTALLE, samettiselle yötaivaalle levittyvät tähdet ovat näky, joka on usein herättänyt ihmisessä syvää kunnioitusta, ja kautta historian se on saanut hänet ilmaisemaan Luojalle ihailuaan tällaista kauneutta kohtaan. Kauan sitten eräs runoilija huudahti: ”Taivaat julistavat Jumalan kunniaa, ja taivaanlaajuus kertoo hänen kättensä työstä.” (Psalmit 19:1.) Mutta muinaiset yöllisen taivaan tarkkailijat näkivät muutakin kuin sen kauneuden.
Tähdet kuvioiksi
Menneiden aikojen tähtitieteilijät havaitsivat, että koko tähtien kokonaisuus näytti liikkuvan järjestyksellisellä tavalla. Vaikka ne siirtyivät taivaan halki idästä länteen, niiden keskinäinen asema ei muuttunut. * Toisin sanoen nähtävissä oli joka yö samat tähtien ryhmittymät. Ihminen halusi saada järjestystä noihin lukemattomiin valopisteisiin ja yhdisti siksi tähdet kuvioiksi. Käyttämällä hieman mielikuvitusta ne muistuttivat eläimiä, ihmisiä tai esineitä. Näin eri tähtiryhmiä alettiin tarkastella tähdistöinä.
Jotkin nykyisin tuntemistamme tähdistöistä kuvailtiin ensimmäisen kerran muinaisessa Babyloniassa. Näitä ovat muun muassa eläinradan merkkejä edustavat 12 tähdistöä. Niillä oli – ja on yhä – tärkeä osa astrologiassa, joka pyrkii ennustamaan tähtien oletetun vaikutuksen ihmisten asioihin. Enteiden tähyileminen tähdistä kuitenkin tuomitaan Raamatussa (5. Mooseksen kirja 18:10–12). Jehova Jumalan palvojat tiesivät silti tähdistöjen olevan olemassa. Esimerkiksi Jobin kirjassa Raamatussa sanotaan Jehovasta, että ”hän tekee As-tähdistön, Kesil-tähdistön ja Kima-tähdistön” (Job 9:9).
Monien nykyisin tunnettujen tähdistöjen nimet ovat peräisin kreikkalaisesta mytologiasta. Nykypäivän tähtikartoista voi edelleen löytää esimerkiksi Kefeuksen, Kassiopeian, Andromedan ja Herkuleen.
Vanhoja tähtikarttoja
Kreikkalainen tähtitieteilijä Ptolemaios laati noin vuonna 150 yleisesityksen oman aikansa tähtitieteen tuntemuksesta. Tässä Almagest-nimellä tunnetussa teoksessa on luetteloituna 48 tähdistöä. Ptolemaioksen jälkeisinä vuosisatoina tehdyissä tähtitaivaan kartoissa ja atlaksissa on yleensä samat 48 tähdistöä; niiden määrä ei muuttunut ennen 1500-lukua. * Myöhemmin luetteloon lisättiin 40 muuta tähdistöä, ja vuonna 1922 Kansainvälinen tähtitieteellinen unioni vahvisti virallisesti luettelon näistä 88 tähdistöstä.
Tähdistöjen ohella Ptolemaioksen teoksessa on luettelo yli tuhannesta tähdestä sekä tietoja niiden kirkkaudesta ja paikasta taivaalla. Sen lisäksi että Ptolemaios määrittelee tähden paikan pituus- ja leveyskoordinaatteina, hän esittää myös muita yksityiskohtia. Esimerkiksi erään Isoon karhuun kuuluvan tähden kuvaillaan olevan ”hännänjuuressa oleva tähti” ja muuan komeetta löytyy ”Andromedan oikean polven vasemmalta puolelta”. Eräässä oppikirjassa sanotaankin: ”Jokaisen kunnon tähtitieteilijän piti osata taivaan anatomiansa!”
Miksi sitten useimmat vanhat tähdistöt sijaitsevat pohjoisella taivaalla? Tämä johtuu erään kartanpiirtäjän mukaan siitä, että tähtien ryhmittely tähdistöiksi sai alkunsa Välimeren alueelta, missä näkyvissä on pohjoinen tähtitaivas. Uusia tähdistöjä löydettiin vasta myöhemmin, kun alettiin tutkia eteläistä taivasta. Näillä uusilla tähdistöillä on sellaisia nimiä kuin Sulatusuuni, Heilurikello, Mikroskooppi ja Kaukoputki.
”Kristillinen tähtitaivas”
Vuonna 1627 saksalainen oppinut Julius Schiller julkaisi tähtiatlaksen nimeltä Coelum Stellatum Christianum (Kristillinen tähtitaivas). Hänen mielestään oli aika siivota taivaat pakanallisuudesta, ja niin hän ryhtyi poistamaan sieltä pakanallisia hahmoja ja korvaamaan niitä Raamatun henkilöillä. Eräässä lähdeteoksessa selitetään, että hän yhdisti ”pohjoisen taivaan Uuteen testamenttiin ja eteläisen Vanhaan testamenttiin”. ”Schillerin eteläinen taivaanpuolisko muuttui Vanhan testamentin henkilöiden kavalkadiksi: Job astui Intiaanin ja Riikinkukon sijaan ja Kentauri muuttui Abrahamiksi ja Iisakiksi.” Pohjoisella taivaanpuoliskolla ”Kassiopeiasta tuli Maria Magdaleena, Perseuksesta Pyhä Paavali ja eläinradan 12 merkkiä korvautuivat sopivasti 12 apostolilla”. (The Mapping of the Heavens.)
Tässä puhdistuksessa säilyi vain yksi pieni tähdistö: Kyyhkynen. Sen ajateltiin edustavan kyyhkystä, jonka Nooa lähetti etsimään kuivaa maata.
Kartat muutostilassa
Aikanaan tähtikarttojen ulkoasu muuttui. Kaukoputken keksimisen jälkeen 1600-luvulla heräsi tarve kartoista, joissa tähtien paikat olisivat täsmällisempiä. Lisäksi vanhempia karttoja sekavoittaneet koristeelliset piirrokset alkoivat jäädä sivuseikaksi, ja lopulta ne katosivat karttalehdiltä kokonaan. Nykyään useimpiin atlaksiin on merkitty vain tähdet, tähtiparvet, tähtisumut, galaksit ja muut yöllisen taivaan tarkkailijaa kiinnostavat kohteet.
Entistä kattavampia luetteloita alettiin laatia 1800-luvun puolivälissä. Alan uranuurtajiin kuului saksalainen tähtitieteilijä Friedrich Wilhelm Argelander. Hän ryhtyi avustajineen valtavaan hankkeeseen, jossa tarkoituksena oli luetteloida pohjoisen taivaan tähdet. He etsivät kaukoputkella noin 325000 tähteä sekä mittasivat niiden paikan ja arvioivat niiden kirkkauden. Koska observatorio, jossa he työskentelivät, sijaitsi Bonnissa Saksassa, luettelo tuli tunnetuksi nimellä Bonner Durchmusterung (Bonnin yleiskatsausluettelo). Se julkaistiin vuonna 1863. Argelanderin kuoltua työtä jatkoi yksi hänen avustajistaan. Tämä kartoitti eteläisen taivaan ja julkaisi työnsä tulokset nimellä Südliche Bonner Durchmusterung (Bonnin yleiskatsausluettelo eteläisestä taivaasta). Lopullinen luettelo julkaistiin vuonna 1930 Cordobassa Argentiinassa. Näitä luetteloita pidetään arvossa vielä nykyäänkin.
Nykypäivä ja tulevaisuus
Argelanderin ja hänen seuraajiensa teoksen jälkeen luettelot paranivat entisestään. Mutta avaruusteleskooppien tulo lähempänä meidän aikaamme on tehnyt mahdolliseksi ennenkuulumattomat saavutukset. Tähtitieteilijät ovat Hubble-avaruusteleskoopin avulla laatineet luettelon noin 15 miljoonasta tähdestä!
Uusimpia kehitysvaiheita tähtitaivaan kartoituksessa edustaa kaksi uutta luetteloa, jotka on julkaissut Euroopan avaruusjärjestö. Ne perustuvat Hipparcos-satelliitin avaruusteleskoopin havaintoihin ja ovat tarkkuudeltaan toistaiseksi vertaansa vailla. Niiden pohjalta on piirretty uusia painettuja tähtiatlaksia, muun muassa laaja, kolmiosainen Millennium Star Atlas (Vuosituhannen tähtiatlas).
Tuo nimi saattaa tuoda Raamatun lukijoiden mieleen Kristuksen tuhatvuotisen rauhan kauden, joka mainitaan Raamatussa (Ilmestys 20:4). Sen aikana ihmiset oppivat epäilemättä paljon lisää kunnioitusta herättävästä maailmankaikkeudesta, josta nykyajan suurimmatkin tähtiatlakset kattavat vain pienen osan.
[Alaviitteet]
^ kpl 5 Muinaiset kansat eivät tienneet, että tämä tähtien näennäinen liike johtuu maapallon pyörimisliikkeestä akselinsa ympäri. Samasta syystä aurinko näyttää nousevan ja laskevan.
^ kpl 9 Nämä 48 tähdistöä tunnettiin Mesopotamiassa, Välimeren maissa ja Euroopassa sekä myöhemmin myös Pohjois-Amerikan ja Australian siirtolaisten keskuudessa. Muut kansat, esimerkiksi kiinalaiset ja intiaanit, jakoivat taivaan eri tavalla.
[Kuva s. 25]
Apian observatorion tähtikartta vuodelta 1540
[Lähdemerkintä]
Lupa: British Library (Maps C.6.d.5.: Apian’s Star Chart)
[Kuva s. 26]
Eteläinen tähtitaivas 1800-luvun kartassa
[Lähdemerkintä]
© 1998 Visual Language
[Kuva s. 27]
Orionin tähdistö nykyaikaisessa tähtikartassa
[Kuvan lähdemerkintä s. 27]
Tausta sivuilla 25–27: ROE/Anglo-Australian Observatory, photograph by David Malin