Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Isättömät perheet – aikamme ominaispiirre

Isättömät perheet – aikamme ominaispiirre

Isättömät perheet – aikamme ominaispiirre

MIKÄ sinun mielestäsi on nykyajan merkittävin yhteiskunnallinen ongelma? Yhdysvalloissa tehdyssä galluptutkimuksessa lähes 80 prosenttia katsoi sellaiseksi ”isän fyysisen poissaolon kodista”. Gallupin mukaan yli 27 miljoonaa lasta Yhdysvalloissa elää erossa biologisesta isästään, ja luku kasvaa nopeaa vauhtia. YK:n lastenavun rahaston raportissa sanottiin, että Yhdysvalloissa vuodesta 1980 lähtien syntyneistä valkoisista lapsista noin 50 prosenttia ”elää osan lapsuudestaan yksinhuoltajaperheessä, mustista lapsista 80 prosenttia”. Eräässä lehdessä tuota maata sanottiin ”isättömien perheiden kärkimaaksi” (USA Today).

The Atlantic Monthly -lehdessä kuitenkin todettiin: ”Yhä useampien perheiden hajoaminen ei ole ominaista pelkästään amerikkalaiselle yhteiskunnalle. Se näkyy käytännössä kaikissa teollisuusmaissa Japania myöten.” Ja vaikka kehitysmaista on vaikea saada tilastolukuja, monet niistä näyttävät olevan samanlaisessa kriisissä. World Watch -lehti sanoo, että köyhien maiden ”miehet usein hylkäävät vaimonsa ja lapsensa kasvavien taloudellisten paineiden vuoksi”. Eräässä Karibianmeren maassa tehty tutkimus osoitti, että vain 22 prosenttia kahdeksanvuotiaiden lasten isistä asui lastensa kanssa. Suomessa yksinhuoltajaäidin kanssa eli vuonna 1997 runsaat 100000 lasta, mikä oli noin 16 prosenttia kaikista lapsista (Suomen tilastollinen vuosikirja 1998).

Isättömät lapset olivat tavallisia jopa Raamatun aikoina (5. Mooseksen kirja 27:19; Psalmit 94:6). Silloin yleisin syy isättömyyteen oli kuitenkin isän kuolema. ”Nykyään isättömyyttä aiheuttaa pääasiassa isän oma valinta”, kirjoittaa David Blankenhorn. Kuten tulemme näkemään, isättömien lasten määrän kasvu kertookin siitä, että monilta ihmisiltä puuttuu nykyään ”luonnollinen kiintymys”. Raamatun mukaan se on vain yksi todiste muiden joukossa siitä, että elämme ”viimeisiä päiviä”. (2. Timoteukselle 3:1–3.)

Pienille lapsille isän katoaminen elämästä merkitsee silti henkilökohtaista tragediaa. Se käynnistää tuskan ja järkytyksen kierteen, jolla voi olla pitkäaikaisia seurauksia. Kirjoitussarjamme käsittelee tätä kierrettä, mutta tarkoituksena ei ole masentaa lukijoita, vaan välittää tietoa, jonka avulla perheet voivat jarruttaa tätä tuhoisaa suuntausta.