Raamatun näkökanta

Onko valehtelu koskaan hyväksyttävää?

”PIENI EPÄTARKKUUS SÄÄSTÄÄ TOISINAAN PALJOLTA SELITTELYLTÄ.”

TÄMÄ ajatus kuvaa sitä, miten monet ihmiset suhtautuvat valehtelemiseen. Heidän perustelunsa mukaan valehtelu ei ole väärin, jollei se vahingoita ketään. Tällaisella järkeilyllä on jopa oma akateeminen nimensä – tilanne-etiikka, jonka mukaan ainut laki, jota tulee noudattaa, on niin sanottu rakkauden laki. Toisin sanoen, kuten kirjailija Diane Komp selittää, ”jos vaikutin on oikea ja sydän rehti, niin sillä, että valehtelee – – ei ole suurta merkitystä”.

Tällainen näkemys on yleinen nykymaailmassa. Valheensekaiset kohujutut, joita huomattavat poliitikot ja muut maailman johtajat kertovat, ovat järkyttäneet yhteiskuntaa. Tällainen ilmapiiri on vaikuttanut moniin siten, että heillä ei ole enää yhtä ehdotonta näkemystä moraalisesta vastuustaan puhua totta. Joissakin piireissä valehtelusta on tullut jopa virallinen käytäntö. ”Minulle maksetaan valehtelusta. Voitan myyntikilpailuja ja saan vuosittain loistavat arvostelut, jos valehtelen. – – Tämä tuntuu olevan kaikkialla keskeinen osa myyntikoulutusta”, valittaa eräs liikeapulainen. Monet uskovat, että niin sanotuista pienistä valkoisista valheista ei ole haittaa. Onko asia näin? Onko tilanteita, jolloin kristityillä voi olla oikeus valehdella?

Raamatun korkea mittapuu

Raamattu tuomitsee voimakkaasti kaikenlaisen valehtelun. Psalmista julistaa, että Jumala ’tuhoaa valheenpuhujat’ (Psalmit 5:6; ks. Ilmestys 22:15). Raamatussa Sananlaskujen 6:16–19:ssä luetellaan seitsemän asiaa, joita Jehova inhoaa. ”Valheellinen kieli” ja ”väärä todistaja, joka laskettelee valheita”, on mainittu tuossa luettelossa painokkaasti. Miksi? Siksi, että Jehova vihaa sitä vahinkoa, jonka valhe aiheuttaa. Tämä on yksi syy, miksi Jeesus sanoi Saatanaa valehtelijaksi ja tappajaksi. Hänen valheensa syöksivät ihmiset kurjuuteen ja kuolemaan. (1. Mooseksen kirja 3:4, 5; Johannes 8:44; Roomalaisille 5:12.)

Jehovan vakavaa suhtautumista valehteluun tähdentää se, mitä tapahtui Ananiaalle ja Safiralle. Koska nämä kaksi yrittivät ilmeisesti vaikuttaa todellista anteliaammilta, he ehdoin tahdoin valehtelivat apostoleille. Heidän tekonsa oli tahallinen ja harkittu. Apostoli Pietari julistikin: ”Et sinä ole valehdellut ihmisille, vaan Jumalalle.” Tämän vuoksi he molemmat kuolivat Jumalan käsissä. (Apostolien teot 5:1–10.)

 Vuosia myöhemmin apostoli Paavali neuvoi kristittyjä vakavasti: ”Älkää valehdelko toisillenne.” (Kolossalaisille 3:9.) Tämä kehotus on erityisen tärkeä kristillisessä seurakunnassa. Jeesus sanoi, että periaatteeseen perustuva rakkaus olisi hänen tosi seuraajiensa tuntomerkki (Johannes 13:34, 35). Tällainen teeskentelemätön rakkaus voi kasvaa ja kukoistaa vain siellä, missä vallitsee täydellinen vilpittömyys ja luottamus. On vaikeaa rakastaa jotakuta, ellemme voi luottaa siihen, että hän puhuu meille aina totta.

Vaikka kaikki valehtelu on tuomittavaa, jotkin valheet ovat vakavampia kuin toiset. Esimerkiksi joku saattaa valehdella ollessaan kiusaantunut tai peloissaan. Jollakulla toisella taas saattaa olla pahansuopa tapa valehdella tarkoituksenaan vahingoittaa tai loukata toisia. Ilkeämielisten vaikuttimiensa takia tällainen tahallinen valehtelija on vaaraksi muille, ja hänet erotetaan seurakunnasta, jollei hän kadu. Koska kaikki valheet eivät johdu ilkeämielisyydestä, on varottava tuomitsemasta toisia tarpeettomasti. Kun joku on valehdellut, on sen sijaan varmistuttava siitä, että kaikki asiaan liittyvät seikat ovat tiedossa. Tulisi ottaa huomioon vaikuttimet ja lieventävät asianhaarat. (Jaakobin kirje 2:13.)

”Varovaisia kuin käärmeet”

Rehellisyys ei tietenkään merkitse sitä, että meillä on velvollisuus paljastaa kaikki tiedot kenelle tahansa, joka kysyy. ”Älkää antako pyhää koirille älkääkä heittäkö helmiänne sikojen eteen, etteivät ne vain – – kääntyisi ja raatelisi teitä”, Jeesus varoitti Matteuksen 7:6:ssa. Esimerkiksi pahaa aikovilla ihmisillä ei ehkä ole oikeutta tietää joitakin nimenomaisia asioita. Kristityt ymmärtävät elävänsä vihamielisessä maailmassa. Niinpä Jeesus neuvoi opetuslapsiaan olemaan ”varovaisia kuin käärmeet” samalla kun he pysyisivät ”viattomina kuin kyyhkyset”. (Matteus 10:16; Johannes 15:19.) Jeesus ei aina paljastanut koko totuutta, varsinkaan silloin, kun kaikkien yksityiskohtien kertominen olisi voinut aiheuttaa tarpeetonta vahinkoa hänelle itselleen tai hänen opetuslapsilleen. Silti hän ei sellaisissakaan tilanteissa valehdellut. Sen sijaan hän joko pysyi vaiti tai ohjasi keskustelun toisaalle. (Matteus 15:1–6; 21:23–27; Johannes 7:3–10.)

Raamatussa mainitut uskolliset miehet ja naiset, muun muassa Abraham, Iisak, Rahab ja Daavid, olivat samalla tavoin terävänäköisiä ja varovaisia ollessaan tekemisissä mahdollisten vihollisten kanssa (1. Mooseksen kirja 20:11–13; 26:9; Joosua 2:1–6; 1. Samuelin kirja 21:10–14). Raamatussa nämä miehet ja naiset luetaan niiden uskollisten palvojien joukkoon, joiden elämää leimasi tottelevaisuus. He ovat siksi jäljittelemisen arvoisia. (Roomalaisille 15:4; Heprealaisille 11:8–10, 20, 31–39.)

Voi tulla hetkiä, jolloin valehteleminen näyttää helpoimmalta ratkaisulta. Mutta kun nykyajan kristityt kohtaavat erityisen vaikeita tilanteita, heidän on hyvä jäljitellä Jeesusta ja noudattaa Raamatun avulla valmennettua omaatuntoaan (Heprealaisille 5:14).

Raamattu kehottaa meitä olemaan vilpittömiä ja rehellisiä. Valehteleminen on väärin, ja meidän pitäisi noudattaa Raamatun neuvoa: ”Puhukaa totta, kukin teistä lähimmäisensä kanssa.” (Efesolaisille 4:25.) Siten säilytämme puhtaan omantunnon ja edistämme rauhaa ja rakkautta seurakunnassa sekä osoitamme jatkuvasti kunnioitusta ”totuuden Jumalaa” kohtaan (Psalmit 31:5; Heprealaisille 13:18).

[Kuva s. 20]

Ananias ja Safira menettivät valehtelemisen takia henkensä