Uutta elämänhalua

MARYLLA oli kliininen depressio ja muita terveysongelmia. Hän ei kuitenkaan eristäytynyt perheestään eikä käyttänyt väärin alkoholia tai huumeita. Hänen tapauksensa valaisee hyvin sitä, että itsemurhayritys ei edellytä kaikkien riskitekijöiden läsnäoloa.

Jonkin aikaa näytti siltä, että Marysta tulisi yksi tilastoluku lisää kertomaan iäkkäiden onnistuneista yrityksistä riistää itseltään henki. Hän pysyi muutaman päivän koomassa paikallisen sairaalan teho-osastolla, reagoimatta mihinkään, valvontalaitteiden välittäessä heikkoja elonmerkkejä. Hänen järkyttynyt miehensä John poistui vain harvoin hänen viereltään. Lääkärit varoittivat Johnia ja perhettä siitä, että Mary ei ehkä selviäisi ja että odotettavissa saattaisi olla pysyvä aivovaurio, vaikka hän vielä heräisi koomasta.

Maryn luona kävi päivittäin hänen naapurinsa Sally, joka on Jehovan todistaja. ”Kannustin perhettä olemaan menettämättä toivoaan”, hän kertoi. ”Diabetesta sairastava äitini oli pari vuotta sitten koomassa useita viikkoja, ja lääkärit sanoivat meille, ettei hän heräisi siitä, mutta niin kuitenkin kävi. Pidin Marya kädestä kiinni ja puhelin hänelle, niin kuin olin tehnyt äidilleni, ja minusta tuntui, että hän reagoi siihen heikosti.” Kolmantena päivänä reaktio oli vahvempi ja Mary näytti tunnistavan ihmisiä, vaikkei hän pystynytkään puhumaan.

”Olisinko voinut estää sen jotenkin?”

”John oli syyllisyydentunteiden murtama”, kertoo Sally. ”Hän oli varma, että kaikki oli hänen syytään.” Tämä on tavallinen reaktio läheisen itsemurhaan tai sen yritykseen. ”Muistutin häntä siitä, että Mary sai hoitoa kliiniseen depressioon. Hän oli sairas eikä voinut masennukselleen yhtään sen enempää kuin John fyysiselle sairaudelleen.”

Niitä, joiden läheinen tekee itsemurhan, vaivaa usein kysymys, olisivatko he voineet estää sen jotenkin. Varoitusmerkkien ja riskitekijöiden huomaaminen saattaa ehkäistä yrityksen. Mutta ellei näin käy, jälkeen jääneiden on muistettava, että he eivät ole vastuussa toisen ihmisen itsetuhoisesta teosta (Galatalaisille 6:5). Tämä on tärkeää muistaa varsinkin silloin, kun itsemurhaa hautova perheenjäsen yrittää tieten tahtoen syyllistää muita. Edellä lainattu lääkäri Hendin sanoo: ”On pidettävä mielessä, että kohtalokkaaseen itsemurhayritykseen lähtevät usein  ihmiset, jotka toivovat vaikuttavansa toisten tunteisiin tai manipuloivansa niitä, vaikka he eivät olekaan myöhemmin todistamassa tarkoitustensa onnistumista tai epäonnistumista.”

Hendin jatkaa: ”Itsemurhaan taipuvaisilla iäkkäillä on usein aikuisia lapsia sekä sisaruksia tai puoliso, joihin potilas haluaa vaikuttaa, joita hän haluaa hallita tai jotka hän haluaa pakottaa omaksumaan suojelevamman roolin. Potilaan vaatimuksia on yleensä mahdoton täyttää, hän on monesti ehdoton niiden suhteen, ja puolivakavissaan tehtyjä itsemurhayrityksiä seuraa usein todellinen itsemurhayritys.”

Tällaisessa tilanteessa perheenjäsenet voivat tuntea olevansa äärimmäisessä paineessa, joka ylittää heidän voimavaransa. Heidän ei kuitenkaan koskaan pidä unohtaa, että Jehova Jumala herättää kuolleet ja että näihin voivat hyvin sisältyä sellaisetkin omaiset, jotka ovat riistäneet henkensä masennuksen, mielenterveyshäiriön tai epätoivon vaikutuksesta (ks. ”Raamatun näkökanta: saavatko  itsemurhan tehneet ylösnousemuksen?” Herätkää!-lehdessä 8.9.1990 s. 22, 23).

Vaikkei itsemurha ole koskaan perusteltavissa, on lohduttavaa muistaa, että läheistemme tulevaisuudentoivo riippuu Jumalasta, joka ymmärtää täysin, että heikkoudet voivat ajaa ihmisen tällaiseen epätoivoiseen tekoon. Raamatussa sanotaan Jehovasta: ”Niin kuin taivaat ovat maata korkeammat, niin on hänen rakkaudellinen huomaavaisuutensa ylivertainen häntä pelkääviä kohtaan. Niin kaukana kuin auringonnousu on auringonlaskusta, niin kauas meistä hän on siirtänyt rikkomuksemme. Niin kuin isä osoittaa armoa pojilleen, niin Jehova on osoittanut armoa häntä pelkääville. Sillä hän tietää hyvin, miten meidät on muovattu, hän muistaa, että me olemme tomua.” (Psalmit 103:11–14.)

Onnellinen lopputulos

Mary häilyi elämän ja kuoleman rajoilla kaksi päivää, mutta hän selviytyi. Vähitellen hänen mielensä kirkastui, ja John vei hänet kotiin, taloon jossa kaikki lääkkeet oli suljettu huolellisesti lukkojen taakse. Maryn toipumista käy nyt seuraamassa säännöllisesti mielenterveyshoitaja, ja Mary sanoo, ettei hän pysty selittämään tai edes muistamaan sitä pimeää hetkeä, joka melkein maksoi hänen henkensä.

Nykyään Johnin ja Maryn naapuri Sally tutkii viikoittain heidän kanssaan Raamattua. He ovat oppineet siitä, että hyvin pian Jumala selvittää juuri ne ongelmat, jotka varsinkin iäkkäistä näyttävät ratkaisemattomilta. ”Raamattu ei tietysti sinänsä ole mikään ihmelääke”, selittää Sally. ”Ihmisen on todistettava itselleen Raamatun avulla, että sen lupaukset ovat totta, ja sitten opittua täytyy soveltaa käytäntöön. Mutta John ja Mary ovat minusta saamassa otteen todellisesta tulevaisuudentoivosta.”

Jos tulevaisuus näyttää sinusta synkältä ja haluaisit todellisen toivon, mikset ottaisi yhteyttä Jehovan todistajiin? Anna heidän osoittaa sinulle niin kuin Johnille ja Marylle, että sellaista ongelmaa ei ole, jota Jumala ei kykenisi ratkaisemaan eikä ratkaisisi lähitulevaisuudessa. Tuntuvatpa asiat olevan kuinka huonosti tahansa juuri nyt, niihin on olemassa ratkaisu. Tarkastellaanpa yhdessä sitä varmaa tulevaisuudentoivoa, joka on antanut monille uutta elämänhalua.

[Tekstiruutu s. 6]

Riskitekijöitä ja varoitusmerkkejä

”Itsemurhan riskitekijät ovat iäkkäillä ja nuorilla erilaiset”, kerrotaan Yhdysvaltain lääkäriliiton kausijulkaisussa The Journal of the American Medical Association. Iäkkäiden itsemurhariskiä lisäävät muun muassa ”runsaampi alkoholin käyttö, yleisempi masennus, sosiaalinen eristyneisyys sekä se, että he turvautuvat muita useammin erittäin tehokkaisiin [itsemurha]menetelmiin. Lisäksi iäkkäillä – – on enemmän fyysisiä sairauksia ja tunne-elämän häiriöitä.” Stephen Flanders listaa kirjassaan Suicide seuraavat riskitekijät, joista mikä tahansa on huomion arvoinen.

Krooninen masennus: ”Tutkijoiden mukaan ainakin 50 prosenttia niistä, jotka tappavat itsensä, on kärsinyt vakavasta depressiosta.”

Toivottomuus: joidenkin tutkimusten mukaan sellaisetkin, jotka eivät näyttäneet masentuneilta, olivat paljon todennäköisemmin taipuvaisia yrittämään itsemurhaa, jos heiltä puuttui tulevaisuudentoivo.

Alkoholismi ja huumeidenkäyttö: ”Arviolta 7–21 prosenttia [alkoholisteista] tappaa itsensä, kun vastaava osuus väestöstä keskimäärin on vajaa 1 prosentti.”

Perheen vaikutus: ”Tutkimukset osoittavat, että jos perheessä on tehty itsemurha, toiset siihen kuuluvat ovat suuremmassa vaarassa tehdä itsekin itsemurhan.”

Sairaus: ”Pelko fyysisestä rappeutumisesta, joka mahdollisesti johtaa laitoshoitoon, voi riittää herättämään joissakin iäkkäissä itsemurha-ajatuksia.”

Menetykset: ”Menetys saattaa olla konkreettinen, esimerkiksi puolison, ystävän, työpaikan tai terveyden menetys. Kyseessä voi olla myös vaikkapa itsetunnon, aseman tai turvallisuudentunteen menetys.”

Näiden riskitekijöiden lisäksi Flandersin kirjassa luetellaan seuraavat varoitusmerkit, joihin ei koskaan tulisi suhtautua kevyesti.

Aiempi itsemurhayritys: ”Tämä on selvin yksittäinen merkki mahdollisesta uudesta yrityksestä.”

Itsemurhapuheet: ”Esimerkiksi lausahdukset ’minusta ei tarvitse huolehtia enää kauan’ tai ’parempi jos minua ei olisi’ kertovat selvästä uhkasta.”

Viimeiset järjestelyt: näitä ovat ”esimerkiksi testamentin laatiminen, arvoesineiden jakaminen pois ja lemmikkieläinten hoidon järjestäminen”.

Muutos persoonallisuudessa tai käyttäytymisessä: kun siihen ”liittyy ilmauksia arvottomuuden tunteista tai toivottomuudesta”, se saattaa olla ”merkki niin vakavasta masennuksesta, että masennus voi johtaa itsetuhoiseen käyttäytymiseen”.

[Kuva s. 7]

Leski tarvitsee usein apua selviytyäkseen puolisonsa itsemurhasta