Lamu – saari jossa aika on pysähtynyt

HERÄTKÄÄ!-LEHDEN KENIAN-KIRJEENVAIHTAJALTA

SUOLAINEN tuulahdus paukautti purjeen pulleaksi ja antoi vauhtia pienelle puualukselle. Mastossa korkealla kannen yläpuolella tähystäjä etsi horisontista maata terästäen katsettaan Intian valtameren kimmellyksessä. Elettiin 1400-lukua, ja merimiehet pyrkivät kohti Lamun saarta.

Kultaa, norsunluuta, mausteita ja orjia – Afrikka tarjosi tätä kaikkea. Sen aarteet houkuttimena ja tutkimisen halu kannustimena huimapäiset miehet purjehtivat Itä-Afrikan rannikolle kaukaisista maista. Aarteiden tähden he uhmasivat myllertäviä meriä ja myrskytuulia ja ahtaisiin puualuksiin sulloutuen lähtivät pitkille matkoilleen.

Puolivälissä Itä-Afrikan rannikkoa on pieni saariryhmä, Lamun saaristo, joka tarjosi näille merenkulkijoille ja heidän heiveröisille laivoilleen syvän ja turvallisen sataman koralliriuttojen suojissa. Täällä he saattoivat täydentää vesi- ja muonavarastojaan.

Lamu oli 1400-luvulle tultaessa luonut itselleen vauraan kauppa- ja huoltokeskuksen aseman. 1500-luvulla saapuneet portugalilaiset purjehtijat tapasivat täällä varakkaita kauppiaita silkkiturbaaneissaan ja aaltoilevissa kaftaaneissaan. Kultarenkaat koristivat parfyymilta tuoksuvien naisten käsivarsia ja nilkkoja heidän liikkuessaan kapeilla kaduilla. Satamalaitureissa oli vieri vieressä laivoja latinalaispurjeet kokoon käärittyinä, kelluen syvällä vedessä ruumat täynnä vientitavaroita. Yhteen sidotut orjat painautuivat kiinni toisiinsa odottaessaan siirtoa aluksiin.

Varhaisten aikojen eurooppalaiset tutkimusmatkailijat kokivat yllätyksen nähdessään Lamun korkeatasoisen vesihuollon ja arkkitehtuurin. Merenrannan talot oli rakennettu korallilohkareista, joita louhittiin käsivoimin paikallisissa louhimoissa, ja sisäänkäyntejä vartioivat raskaat puuovet, joissa oli upeita kaiverruksia. Talot seisoivat täsmällisissä riveissä, jotka oli suunniteltu niin, että viileät merituulet pääsivät puhaltamaan niiden väliin jääville kapeille kaduille ja tuomaan helpotusta läkähdyttävään kuumuuteen.

Varakkaiden talot olivat suuria ja tilavia. Kylpyhuoneisiin tuli makeaa vettä yksinkertaisen putkiston kautta. Jätehuolto toimi yhtä vaikuttavasti, ja se oli kehittyneempi kuin monissa Euroopan maissa tuohon aikaan. Kiveen koverretut leveät kanavat laskeutuivat merta kohti ja ohjasivat jäteveden syviin imeytyskuoppiin, jotka oli sijoitettu kauas makean veden lähteistä. Talojen kivisissä vesisäiliöissä oli pikkukaloja, joiden ravintoa olivat moskiiton toukat, ja näin nuo pistävät hyönteiset pidettiin vähälukuisina.

1800-luvulla Lamusta lastattiin laivoihin valtavat määrät norsunluuta, öljyä, siemeniä, vuotia, kilpikonnan kilpiä, sarvikuonon sarvia ja orjia. Vähitellen Lamun vauraus alkoi kuitenkin hiipua. Kulkutaudit, vihollisheimojen ryöstöretket ja orjakaupan rajoitukset vähensivät Lamun taloudellista merkitystä.

Askel menneisyyteen

Lamun satamaan saapuminen nykyään on kuin astuisi menneisyyteen. Tuuli puhaltaa tasaisesti  Intian valtameren siniseltä aavalta. Turkoosin väriset aallot leviävät pehmeästi valkoisille hiekkarannoille ja vetäytyvät sitten takaisin mereen. Ikivanhan mallin mukaan rakennetut puualukset lipuvat rannikkoa pitkin kohti Lamun satamaa valkeat, kolmikulmaiset purjeet levällään kuin perhosen siivet, lastinaan kalaa, hedelmiä, kookospähkinöitä, lehmiä, kanoja ja matkustajia.

Kuumassa tuulenvireessä kahisevat palmut luovat hiukan varjoa satamalaiturilla työskentelevien miesten ylle, jotka purkavat lastia aluksista. Tori kuhisee ihmisiä, ja tavarat vaihtavat omistajaa kovaäänisen puheen säestyksellä. Siellä ei kysytä kultaa, norsunluuta eikä orjia, vaan banaaneja, kookospähkinöitä, kalaa ja koreja.

Valtavan mangopuun siimeksessä on miehiä, jotka punovat hampusta pitkiä köysiä ja korjailevat alustensa purjeita. Kadut ovat kapeita, ja ne kuhisevat ihmisiä. Pitkiin, valkoisiin kaapuihin pukeutuneet kauppiaat huutelevat ohikulkijoille liikkeittensä sekamelskan keskeltä ja viittovat heitä sisään tutustumaan valikoimiinsa. Ihmistungoksen läpi hakee tietään aasi perässään puurattaat täynnä raskaita jyväsäkkejä. Lamulaiset liikkuvat saaressaan jalan, sillä täällä ei ole moottoriajoneuvoja. Saareen pääsee vain laivalla.

Kun aurinko puoliltapäivin kipuaa lakipisteeseensä, aika tuntuu pysähtyvän. Harva ihminen lähtee minnekään tässä painostavassa kuumuudessa, ja aasitkin seisovat liikkumatta  paikoillaan silmät tiukasti kiinni odottaen, että paahde hellittäisi.

Auringon alkaessa laskea ja ilman muuttuessa vilpoisemmaksi unelias saari herää eloon. Kauppiaat heilauttavat raskaat, kaiverretut ovet auki jatkaakseen kaupankäyntiä, ja lamput palavat liikkeissä iltamyöhään saakka. Naiset pesevät pikkulapsiaan ja hankaavat heidän ihoonsa kookosöljyä, kunnes se kiiltelee. Ruoanlaittokin alkaa. Naiset istuvat palmunlehdistä sidotuilla matoilla ja keittävät ruoan vielä nykyäänkin avotulella. Maukkaat ateriat rakennetaan aromikkailla mausteilla höystetystä kalasta ja kookosmaidossa keitetystä riisistä. Ihmiset ovat ystävällisiä, vieraanvaraisia ja mutkattomia.

Vaikka Lamu on kadottanut entisen loistonsa, 1900-lukua edeltänyt perinteinen afrikkalainen kulttuuri on täällä vielä voimissaan. Elämä jatkuu tropiikin lämpimän auringon alla samanlaisena kuin se on ollut satojen vuosien ajan. Menneisyys ja nykyisyys ovat läsnä yhtaikaa. Lamu on ainutlaatuinen menneiden aikojen jäänne, saari jossa aika on pysähtynyt.

[Tekstiruutu/Kuvat s. 16, 17]

Vierailemme LAMUSSA

Vähän aikaa sitten meitä kävi Lamussa ryhmä, jonka tarkoituksena ei kuitenkaan ollut ostaa tai myydä mitään, vaan käydä tapaamassa kristittyjä veljiämme ja sisariamme, Jehovan todistajia. Lensimme pienkoneella pohjoiseen päin pitkin Kenian rosoista rannikkoa. Kaukana alapuolella lempeät aallot pyyhkivät rantaviivaa, joka valkeana hiekkanauhana kiersi vehreitä trooppisia metsiä. Sitten aivan kuin tyhjästä ilmestyivät eteemme Lamun saariston saaret, jotka kimaltelivat sinivihreässä meressä kuin jalokivet. Kiersimme saaret kuin valtaisa afrikkalainen kotka ja laskeuduimme taivaalta pienelle kiitoradalle mantereen puolelle. Kävelimme koneelta vedenrajaan ja nousimme puiseen alukseen, joka veisi meidät Lamuun.

Oli kaunis, auringonpaisteinen päivä, ja merituuli tuntui lämpimältä ja raikkaalta. Lähestyessämme saarta huomasimme, että rantalaituri kuhisi ihmisiä. Vahvat selät nostivat laivoista raskaita kuormia, ja naiset kantoivat tavaroitaan taitavasti päänsä päällä. Pujottauduimme matkatavarat käsissämme väkijoukon läpi ja jäimme seisomaan palmun alle. Muutaman minuutin kuluttua kristityt veljemme saivat meidät silmiinsä, ja meidät toivotettiin sydämellisesti tervetulleiksi heidän kotisaareensa.

Aamulla heräsimme hyvissä ajoin ennen auringonnousua, sillä meidän oli määrä tavata rannalla veljiä ja sisaria. Matka seurakunnankokoukseen oli pitkä ja veisi useita tunteja. Olimme varanneet mukaamme juomavettä, leveälieriset hatut ja hyvät kävelykengät. Aamuauringon noustessa selkämme takana lähdimme laivalla kohti mannerta, missä kokoukset pidettiin.

Veljet käyttivät tilaisuuden hyödykseen todistaakseen matkustajille,  ja perille saapuessamme olimme saaneet keskustella Raamatusta muutamien kanssa ja levittää useita lehtiä. Edessämme odottava autio tie oli kuuma ja pölyinen. Koska reitti kulkisi läpi asumattomien seutujen, meitä neuvottiin pitämään silmällä villieläimiä, muun muassa norsuja, jollainen saattaisi kulkea tien poikki. Veljet olivat iloisia ja onnellisia kävellessämme verkalleen kohti määränpäätämme.

Ennen pitkää saavuimme pieneen kylään, missä tapasimme muita kaukaa tulleita seurakunnan jäseniä. Pitkien välimatkojen vuoksi tänä yhtenä päivänä pidettäisiin neljä seurakunnankokousta.

Kokoukset olivat pienessä koulussa, joka oli rakennettu rosoisesta kivestä ja jonka ikkunat ja ovet olivat puolivalmiit. Meitä oli 15 henkeä istumassa eräässä luokkahuoneessa kapeilla puupenkeillä ja seuraamassa Raamattuun perustuvaa rohkaisevaa ja opettavaa ohjelmaa. Kukaan ei tuntunut välittävän painostavasta kuumuudesta, joka huokui yllämme olevasta peltikatosta. Kaikki olivat vain onnellisia siitä, että oltiin yhdessä. Neljä tuntia kestäneiden kokousten jälkeen hyvästelimme toisemme ja ryhmä hajaantui kukin omaan suuntaansa. Tullessamme takaisin Lamuun kullankeltainen aurinko oli jo painumassa horisonttiin.

Illan viileydessä nautimme yksinkertaisen aterian Lamussa asuvien todistajaperheiden seurassa. Seuraavina päivinä saarnasimme heidän kanssaan kapeilla, kiemurtelevilla kaduilla etsien Raamatun totuutta janoavia ihmisiä. Näiden harvalukuisten veljien ja sisarten into ja rohkeus kannustivat meitäkin.

Viimein koitti päivä, jolloin meidän piti lähteä. Veljet veivät meidät satamaan, ja haikeina hyvästelimme toisemme. He sanoivat vierailumme rohkaisseen heitä, mutta me mietimme, tiesivätköhän he, miten paljon he olivat rohkaisseet meitä! Mantereella astuimme taas pienkoneeseen. Noustessamme yhä korkeammalle ilmaan katselimme alas kauniiseen Lamun saareen. Ajatuksemme viipyivät sikäläisten veljien vahvassa uskossa, heidän pitkissä kokousmatkoissaan ja heidän totuutta kohtaan tuntemassaan palavassa innossa ja rakkaudessa. Psalmiin 97:1 kirjoitettiin kauan sitten ennustus: ”Jehova itse on tullut kuninkaaksi! Riemuitkoon maa. Iloitkoot monet saaret.” Ihmiset saavat tosiaan jopa syrjäisessä Lamussa mahdollisuuden iloita suurenmoisesta toivosta elää tulevaisuudessa paratiisissa Jumalan valtakunnan alaisuudessa. (Lähetetty.)

[Kartta/Kuva s. 15]

(Ks. painettu julkaisu)

AFRIKKA

KENIA

LAMU

[Kuvan lähdemerkintä s. 15]

© Alice Garrard

[Kuvan lähdemerkintä s. 16]

© Alice Garrard