Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Maailma koukussa

Maailma koukussa

Maailma koukussa

BILL oli ystävällinen ja älykäs mies, fyysisesti vahva ja hyvä perheenisä. Hän alkoi kuitenkin jo nuorena polttaa tupakkaa. Myöhemmin hän inhosi tuota tapaa ja saattoi kesken sauhujenkin vilpittömästi varoittaa poikiaan tupakoinnin typeryydestä. Joskus hän rusensi tupakkarasian vahvoissa kourissaan ja lennätti sen huoneen poikki vannoen, ettei enää ikinä polttaisi. Mutta pian vanha tapa sai hänestä jälleen voiton, ja hän jatkoi tupakointia ensin salaa ja sitten avoimesti. Hän oli jäänyt koukkuun.

Bill kuoli syöpään 15 vuotta sitten, kuukausia kestäneiden ankarien kipujen jälkeen. Ellei hän olisi tupakoinut, hän olisi ehkä vieläkin elossa. Hänen vaimollaan olisi yhä mies, ja pojilla olisi yhä isä.

Niin järkyttävältä kuin Billin kuolema tuntuikin hänen perheestään, se ei ole mikään poikkeustapaus. Maailman terveysjärjestön WHO:n mukaan tupakoinnista johtuviin sairauksiin kuolee vuosittain noin neljä miljoonaa ihmistä eli yksi ihminen joka kahdeksas sekunti. Se on huomattavin ehkäistävissä oleva sairauksien syy ympäri maailman. Mikäli nykyinen suuntaus jatkuu, tupakointi on 20 vuoden kuluttua merkittävin kuolinsyy ja työkyvyttömyyden aiheuttaja, ja se vie silloin ihmisiä hautaan enemmän kuin aids, tuberkuloosi, äitiyskuolleisuus, liikenneonnettomuudet, itsemurhat ja surmatyöt yhteensä.

Tupakka tappaa. Silti tupakoitsijoita on kaikkialla. WHO:n mukaan heitä on maailmassa ainakin 1,1 miljardia, mikä merkitsee suunnilleen joka kolmatta kaikista aikuisista.

Asiantuntijat arvioivat, että vaikka tupakkayhtiöt maksavat nykyään satoja miljoonia dollareita niitä vastaan nostettujen oikeusjuttujen vuoksi, ne ovat pikkurahoja verrattuina yhtiöiden miljardien dollarien voittoihin. Yksistään Yhdysvalloissa tupakkatehtaiden tuotantolinjoilta valmistuu arviolta 1,5 miljardia savuketta joka päivä. Tupakkayhtiöt ja valtioiden monopolit myyvät kautta maailman yli viisi biljoonaa savuketta joka vuosi!

Miksi niin monet ihmiset pitävät kiinni hengenvaarallisesta tavasta? Jos sinä tupakoit, miten voit päästä siitä eroon? Seuraavat kirjoitukset vastaavat näihin kysymyksiin.