Uskonnollisen suvaitsemattomuuden tunnustus

HERÄTKÄÄ!-LEHDEN BRITANNIAN-KIRJEENVAIHTAJALTA

”PIISPAT pahoittelevat kuningatar Marian ’kauhistuttavia rikoksia’”, otsikoi brittiläinen sanomalehti Catholic Herald uutisensa 11.12.1998. Englannin ja Walesin roomalaiskatoliset piispat myönsivät, että ”katolisen uskonnon nimissä on tehty kauhistuttavia vääryyksiä, esimerkiksi protestanteille Ison-Britannian uskonpuhdistuksen aikaan”. Kuka oli kuningatar Maria? Mihin sellaisiin vääryyksiin hän syyllistyi, jotka johtivat tällaiseen tunnustukseen? Entä miksi Englannin ja Walesin piispat päättivät julkistaa lausuntonsa juuri tuona ajankohtana?

Maria Tudor syntyi roomalaiskatolisessa Englannissa vuonna 1516. Hän oli kuningas Henrik VIII:n ensimmäisen puolison Katariina Aragonialaisen ainoa eloon jäänyt lapsi ja sai äidiltään vankan katolisen kasvatuksen. Hänen isänsä olisi halunnut miespuolisen perillisen, mutta Katariina ei synnyttänyt poikaa. Koska paavi kieltäytyi purkamasta kuninkaan avioliittoa Katariinan kanssa, Henrik otti ohjat omiin käsiinsä ja valmisti näin tietä Englannin protestanttiselle uskonpuhdistukselle. Hän avioitui Anna Boleynin kanssa vuonna 1533, neljä kuukautta ennen kuin Canterburyn piispa Thomas Cranmer mitätöi Henrikin ensimmäisen avioliiton.

Seuraavana vuonna uhmakas Henrik katkaisi kaikki siteet Roomaan ja hänestä tuli Englannin kirkon päämies. Maria,  joka katsottiin nyt aviottomaksi lapseksi, ei enää koskaan nähnyt äitiään, sillä Katariina pakotettiin viettämään viimeiset vuotensa sivussa julkisesta elämästä.

Protestanttien suvaitsemattomuus

Seuraavien 13 vuoden aikana teloitettiin niitä, jotka kieltäytyivät tunnustamasta Henrikin asemaa kirkon päänä tai jotka yhä hyväksyivät paavinvallan. Henrik kuoli vuonna 1547, ja häntä seurasi valtaistuimelle yhdeksänvuotias Edvard, hänen ainoa avioliitossa syntynyt poikansa, jonka äiti oli ollut kolmas hänen kuudesta puolisostaan. Edvard ja hänen neuvonantajansa yrittivät tehdä Englannista protestanttisen. Roomalaiskatolilaisia vainottiin uskontonsa harjoittamisen vuoksi, ja kirkot riisuttiin paljaiksi kuvista ja alttareista.

Englanninkielisen Raamatun painamista ja lukemista koskevat rajoitukset poistettiin pian, ja jumalanpalveluksiin sisältyvän raamatunluvun kieleksi määrättiin latinan sijasta englanti. Mutta vuonna 1553 Edvard kuoli tuberkuloosiin ollessaan vasta 15-vuotias, ja Mariasta, jonka katsottiin olevan laillinen seuraaja, tuli Englannin kuningatar.

Katolilaisten suvaitsemattomuus

Kansa otti 37-vuotiaan Marian tervetulleena vastaan, mutta pian hänen suosionsa laski. Alamaiset olivat tottuneet protestanttisuuteen, mutta nyt Maria päätti tehdä maasta jälleen roomalaiskatolisen. Lyhyessä ajassa kaikki Edvardin asettamat uskonnolliset säädökset peruutettiin, ja Maria pyysi paavilta anteeksi kansansa puolesta. Englannista tuli taas roomalaiskatolinen.

Sovinto Rooman kanssa synnytti vuorostaan uuden vainon aallon, tällä kertaa protestantteja vastaan. Heitä verrattiin mätäpaiseeseen, joka piti poistaa ennen kuin se peittäisi koko ruumiin. Monet niistä, jotka kieltäytyivät tunnustamasta roomalaiskatolisen kirkon opetuksia, poltettiin roviolla.

Kerettiläisiä rangaistaan

Ensimmäinen Marian hallituskauden uhreista oli John Rogers. Hän oli laatinut ”Matteuksen Raamattuna” tunnetun laitoksen, joka loi pohjan Kuningas Jaakon käännökselle. Pidettyään katolisuuden vastaisen saarnan, jossa hän varoitti ”turmiollisesta paavinkirkosta, epäjumalanpalveluksesta ja taikauskosta”, hän joutui istumaan vankilassa vuoden, minkä jälkeen hänet poltettiin kerettiläisenä helmikuussa 1555.

Myös Gloucesterin ja Worcesterin piispa John Hooper leimattiin kerettiläiseksi. Hän julisti, että papit saivat mennä naimisiin ja ottaa aviorikoksen perusteella eron, sekä kiisti, että Kristus olisi fyysisesti läsnä messu-uhrissa. Hooper paahdettiin elävältä, ja hänen tuskallinen kuolemansa kesti lähes 45 minuuttia. Kun 70-vuotiaan protestanttisen saarnaajan Hugh Latimerin oli vuoro astua liekkeihin, hän rohkaisi toista uskonpuhdistajaa ja yhtaikaa roviolle vietyä Nicholas Ridleyä sanoen: ”Ole rauhallisella mielellä, opettaja Ridley, ja ole kuin mies. Tänä päivänä sytytämme Jumalan armosta sellaisen kynttilän Englannissa, ettei sitä toivoakseni koskaan puhalleta sammuksiin.”

Kerettiläiseksi tuomittiin myös Thomas Cranmer, Henrikin ja Edvardin aikainen ensimmäinen protestanttinen Canterburyn arkkipiispa. Vaikka hän oli julkisesti kieltänyt protestanttiset uskonkäsityksensä, hän teki viime hetkellä täyskäännöksen, julisti paavin Kristuksen viholliseksi ja työnsi ensimmäiseksi oikean kätensä tuleen, koska se oli syyllistynyt julkisen peruutuksen allekirjoittamiseen.

Ainakin 800 varakasta protestanttia pakeni ulkomaille turvaan, mutta seuraavien kolmen vuoden ja yhdeksän kuukauden aikana, jotka Maria vielä eli, vähintään 277 henkeä  poltettiin Englannissa roviolla. Monet uhrit olivat tavallisia ihmisiä, jotka eivät enää tienneet, mihin heidän olisi pitänyt uskoa. Nuoret olivat kasvuvuosinaan saaneet kuulla, miten paavia suomittiin, ja nyt heitä rangaistiin siitä, että he puhuivat häntä vastaan. Toiset olivat oppineet lukemaan Raamattua itse ja muodostaneet omia uskonnollisia näkemyksiään.

Roviolla kuolevien miesten, naisten ja lasten hidas, tuskallinen kuolema kauhistutti monia. Historioitsija Carolly Erickson kuvailee tyypillistä tilannetta: ”Roviolla käytetty puu oli aivan liian usein tuoretta, tai kaislat olivat liian märkiä palaakseen nopeasti. Uhreihin sidotut ruutipussit, joiden piti lyhentää heidän kuolintuskiaan, eivät syttyneet tai ne räjähtäessään vain silpoivat heitä mutta eivät tappaneet.” Uhrien suuta ei sidottu, joten ”heidän kirkunansa ja rukouksensa kuuluivat usein aina kuolinhetkeen saakka”.

Yhä useammat alkoivat tuntea epäilyä uskontoa kohtaan, jonka piti polttaa ihmisiä roviolla pitääkseen opetuksensa voimassa. Uhreja kohtaan tunnettu myötätunto sai balladien tekijät sepittämään lauluja protestanttisista marttyyreista. John Foxe alkoi koota ”Marttyyrien kirjaa”, josta myöhemmin tulisi protestanttisille uskonpuhdistajille miltei yhtä vaikutusvaltainen kuin oli Raamattu. Monet sellaiset, jotka olivat olleet roomalaiskatolisia Marian hallituskauden alkaessa, olivat kääntyneet protestanttisuuteen sen päättyessä.

Marian perintö

Tultuaan kuningattareksi Maria ilmoitti avioituvansa serkkunsa Filipin kanssa, joka oli Espanjan kruununperijä. Hän oli ulkomainen kuningas ja kiihkeä roomalaiskatolilainen, juuri sitä, mitä monet englantilaiset olisivat viimeiseksi kaivanneet. Protestanttinen kapina, joka järjestettiin vastalauseeksi tuon liiton johdosta, epäonnistui, ja sata kapinallista teloitettiin. Filip ja Maria vihittiin 25. heinäkuuta 1554, mutta Filipiä ei koskaan kruunattu Englannissa. Heidän lapsettomaksi jäänyt avioliittonsa aiheutti kuitenkin ahdistusta Marialle, joka olisi halunnut itselleen roomalaiskatolisen perijän.

Marian terveys petti, ja hän kuoli 42-vuotiaana hallittuaan vain viisi vuotta. Hän meni hautaan surujen murtamana. Hänen miehensä oli väsynyt häneen, ja suurin osa hänen alamaisistaan vihasi häntä. Monet lontoolaiset juhlivat kaduilla hänen kuolemaansa. Sen sijaan että hän olisi palauttanut roomalaiskatolisuuden ennalleen, hän fanaattisuudellaan edisti protestanttisuutta. Hänen jättämänsä perintö tiivistyy nimeen, jolla hänet tunnetaan: Maria Verinen.

Väärään ohjaava omatunto

Miksi Maria määräsi niin paljon ihmisiä poltettavaksi? Hänelle oli opetettu, että kerettiläiset olivat Jumalan pettäjiä, ja hän katsoi velvollisuudekseen tehdä heidän vaikutuksestaan lopun ennen kuin he turmelisivat koko kansan. Hän kuunteli omaatuntoaan mutta sivuutti niiden oikeudet, joiden omatunto johti heitä toiseen suuntaan.

Protestantit olivat kuitenkin yhtä suvaitsemattomia. Ihmisiä oli poltettu uskonkäsitystensä vuoksi myös Henrikin ja Edvardin aikana. Marian protestanttinen seuraaja, Elisabet I, teki roomalaiskatolisuuden harjoittamisesta valtiopetoksen, ja hänen hallituskaudellaan teloitettiin yli 180 englantilaista roomalaiskatolilaista. Seuraavalla vuosisadalla vielä sadat ihmiset kuolivat uskonnollisten näkemystensä takia.

Miksi anteeksipyyntö tuli nyt?

YK:n toimesta laadittu ihmisoikeuksien yleismaailmallinen julistus täytti 50 vuotta 10. joulukuuta 1998. Sen 18. artiklassa tunnustetaan ”ajatuksen, omantunnon ja uskonnon vapaus”, johon sisältyy vapaus vaihtaa uskontoa sekä opettaa ja harjoittaa sitä. Englannin ja Walesin roomalaiskatolisten piispojen mielestä tämä 50-vuotisjuhla oli ”sopiva tilaisuus katolilaisille tutkia omaatuntoaan näissä kysymyksissä” ja tunnustaa ”kauhistuttavat vääryydet”, joihin syyllistyttiin etenkin Maria Tudorin aikana.

Vaikka lähes 450 vuoden takaista uskonnollista suvaitsemattomuutta nyt pahoitellaan, onko mikään muuttunut? Ihmisiä ei enää polteta roviolla, mutta monet niin sanotut kristityt raiskaavat ja teurastavat edelleen muihin uskontoihin kuuluvia. Tällainen suvaitsemattomuus ei miellytä Jumalaa. Jeesus Kristus, joka heijastaa täydellisesti Jumalan persoonallisuutta, julisti: ”Tästä kaikki tuntevat teidät minun opetuslapsikseni, jos teillä on rakkaus keskuudessanne.” (Johannes 13:35.)

[Kuva s. 12]

Kuningatar Maria

[Lähdemerkintä]

Kirjasta A Short History of the English People

[Kuva s. 13]

Latimer ja Ridley poltettiin roviolla

[Lähdemerkintä]

Kirjasta Foxe’s Book of Martyrs

[Kuva s. 13]

Cranmer varmistaa, että hänen oikea kätensä palaa ensimmäiseksi

[Lähdemerkintä]

Kirjasta The History of England (1. osa)

[Kuvan lähdemerkintä s. 12]

Reunus: 200 Decorative Title-Pages/Alexander Nesbitt/Dover Publications, Inc.