Mikä toi perheemme jälleen yhteen

Kertonut Lars ja Judith Westergaard

HEIDÄN talonsa näyttää aivan tavallisen mutta onnellisen tanskalaisperheen kodilta. Se on kodikas, sen yhteydessä on viihtyisä puutarha, ja se sijaitsee rauhallisessa kylässä. Sen sisäpuolella on seinällä suuri valokuva, jossa hymyilevät perheen hyvinvoivat lapset.

Perheen isä, Lars, kuuluu erään Jehovan todistajien seurakunnan vanhimmistoon. Hänen vaimonsa, Judith, on tienraivaaja (kokoaikainen evankelista). He ovat onnellinen pari, mutta näin ei ole ollut aina. Larsin ja Judithin elämässä oli vaikeita ja katkeria aikoja, jotka johtivat avioeroon ja perheen hajoamiseen. Nyt he ovat kuitenkin jälleen yhdessä. Mistä se johtuu? He selittävät itse, mitä tapahtui.

Lars ja Judith kertovat mielellään, mikä heidän avioliitossaan meni pahasti vikaan ja miten he palasivat yhteen. Heistä tuntuu, että heidän kokemuksestaan voi olla hyötyä toisille.

Kaikki alkoi hyvin

Lars: Olimme onnemme kukkuloilla, kun menimme naimisiin huhtikuussa 1973. Koko maailma näytti aukenevan edessämme. Emme tunteneet Raamattua eikä meillä ollut tietoa Jehovan todistajista, mutta olimme vakuuttuneita siitä, että ihmiset voisivat tehdä maailmasta paremman paikan elää, jos kaikki tekisivät riittävän lujasti töitä asian hyväksi. Niinpä menimme mukaan monenlaiseen poliittiseen toimintaan. Ilomme kasvoi, kun perheeseemme syntyi kolme tervettä, vilkasta poikaa: Martin, Thomas ja Jonas.

Judith: Olin johtavassa asemassa siviilihallinnon tehtävissä. Olin myös mukana politiikassa ja ammattiyhdistystoiminnassa. Pääsin vähitellen johtaviin asemiin.

Lars: Minä taas olin työssä suuressa ammattiyhdistyksessä, ja etenin merkittävään asemaan. Kohosimme urallamme nopeasti ylöspäin, eikä taivaalla näkynyt pilven pilveä.

Ajautuminen erilleen

Lars: Uppouduimme kuitenkin kumpikin tahollamme niin täysin omiin toimiimme, että käytimme yhä vähemmän aikaa toistemme kanssa. Työskentelimme samassa puolueessa mutta erityyppisissä tehtävissä. Muut pitivät huolta kolmesta pojastamme, joko yksityiset ihmiset tai kunnallinen päivähoito. Koska me kumpikin ajattelimme vain omia asioitamme, perhe-elämämme meni sekaisin. Kun satuimme olemaan kotona yhtä aikaa, aloimme usein riidellä suureen ääneen. Sitten aloin käyttää alkoholia eräänlaisena rauhoittavana lääkkeenä.

Judith: Rakastimme tietysti edelleen toisiamme ja lapsiamme, mutta emme nähneet vaivaa rakkautemme  hyväksi siten kuin olisi pitänyt. Se näytti kuihtuvan. Suhteemme muuttui hyvin kielteiseksi, ja lapset kärsivät sen vuoksi.

Lars: Yritin epätoivoisesti saada perhe-elämämme takaisin oikeille raiteille, ja niinpä päätin luopua työstäni. Vuonna 1985 muutimme kaupungista pieneen kylään, jossa asumme edelleen. Tilanne parani hieman, mutta me kumpikin keskityimme edelleen omiin asioihimme. Lopulta vuoden 1989 helmikuussa 16 vuotta kestänyt avioliittomme päättyi eroon. Perheemme oli raunioina.

Judith: Oli hirvittävää nähdä, miten oma perhe hajosi ja lapset kärsivät. Olimme niin katkeria, ettemme edes päässeet sopuun lastemme yhteishuollosta, joten sain kaikkien kolmen huoltajuuden.

Lars: Judith ja minä olimme yrittäneet pitää hajoavan perheemme koossa joillakin hämmentävillä tavoilla. Me jopa rukoilimme apua Jumalalta. Tuolloin tiesimme kuitenkin Jumalasta kovin vähän.

Judith: Rukouksistamme jäi sellainen olo, ettei Jumala kuule. Olemme kiitollisia siitä, että sittemmin olemme havainneet Jumalan todella kuuntelevan rukouksia.

Lars: Emme ymmärtäneet, että meidän olisi pitänyt nähdä vaivaa ja muuttaa itseämme. Niinpä avioerosta tuli murheellista todellisuutta.

Odottamaton käänne Larsin elämässä

Lars: Kun asuin yksin, elämässäni tapahtui täysin odottamaton käänne. Otin eräänä päivänä kaksi lehteä Jehovan todistajilta. Ennen sitä olin käännyttänyt todistajat suoralta kädeltä pois. Mutta kun silmäilin noita lehtiä, havaitsin, että todistajat uskovatkin sekä Jumalaan että Jeesukseen Kristukseen. Olin hyvin yllättynyt. En tiennyt, että he olivat kristittyjä.

Samoihin aikoihin muutin yhteen erään naisen kanssa. Kävi ilmi, että hän oli aiemmin ollut Jehovan todistaja. Kun aloin esittää hänelle kysymyksiä, hän näytti minulle Raamatusta, että Jehova on Jumalan nimi. Nimi ”Jehovan todistajat” tarkoittaa siis ”Jumalan todistajat”!

Nainen järjesti minut eräässä Jehovan todistajien konventtisalissa pidettävään esitelmään. Se mitä näin siellä, sai kiinnostukseni todella heräämään. Menin paikalliseen valtakunnansaliin saadakseni lisää tietoa, ja kanssani alettiin tutkia Raamattua. Tajusin pian, että elämäntapani oli väärä, joten lähdin pois naisystäväni luota ja muutin asumaan yksin kotikaupunkiini. Epäröityäni jonkin aikaa otin siellä yhteyttä Jehovan todistajiin ja jatkoin Raamatun tutkimista.

Minulla oli silti epäilyksiä. Olivatko Jehovan todistajat todella Jumalan palvelijoita? Entä ne asiat, joita olin oppinut lapsena? Koska minut oli kasvatettu seitsemännen päivän adventistiksi, otin yhteyttä adventistipappiin. Hän suostui tutkimaan kanssani keskiviikkoisin, kun taas Jehovan todistajat tutkivat kanssani maanantaisin. Halusin, että minulle kerrotaan selvästi, mitä mieltä kumpikin ryhmä on neljästä asiasta: Kristuksen paluusta, ylösnousemuksesta ja kolminaisuusopista sekä siitä, miten seurakunta tulee järjestää. Ei kulunut montaakaan kuukautta, kun olin päässyt eroon epäilyksistäni. Jokaisella neljällä alueella – ja kaikessa muussakin – vain Jehovan todistajien näkemykset perustuivat täysin Raamattuun. Niinpä aloin tyytyväisenä osallistua kaikkeen seurakunnan toimintaan ja  vihkiydyin pian Jehovalle. Toukokuussa 1990 menin kasteelle.

Entä Judith?

Judith: Olin aviokriisimme kärjistyttyä alkanut taas käydä kirkossa. Kun kuulin, että Larsista oli tulossa Jehovan todistaja, olin kaikkea muuta kuin mielissäni. Nuorimmaisemme, kymmenvuotias Jonas, kävi silloin tällöin isänsä luona, mutta kielsin Larsia viemästä Jonasta todistajien kokouksiin. Lars kysyi viranomaisten kantaa, mutta he olivat minun puolellani.

Olin tavannut erään toisen miehen. Olin myös entistä enemmän mukana politiikassa ja kaikenlaisessa yhteiskunnallisessa toiminnassa. Jos siis joku olisi tuolloin puhunut perheemme mahdollisesta yhteen palaamisesta, ajatus olisi tuntunut mahdottomalta.

Etsiessäni aineistoa Jehovan todistajia vastaan menin tapaamaan paikallisen seurakunnan pappia, joka myönsi heti alkuun, ettei hänellä ollut mitään tietoa eikä kirjallisuutta todistajista. Hän vain sanoi, että minun on parasta pysyä heistä erossa. Se ei tietenkään muuttanut kielteistä näkemystäni Jehovan todistajista. Mutta sitten jouduin tekemisiin heidän kanssaan täysin odottamattomalla tavalla.

Ruotsissa asuvasta veljestäni oli tullut Jehovan todistaja, ja minut kutsuttiin hänen häihinsä, jotka pidettäisiin valtakunnansalilla! Tämä kokemus muutti jyrkästi näkemystäni todistajista. Hämmästyksekseni he eivät olleetkaan ikävystyttäviä ihmisiä, kuten olin kuvitellut. He olivat huomaavaisia ja iloisia. Heillä oli jopa hyvä huumorintaju.

Sillä välin entisestä miehestäni Larsista oli tullut kuin eri mies. Hän oli vastuuntuntoisempi ja vietti aikaa lastemme kanssa. Hän oli huomaavainen ja hillitsi kielensä. Eikä hän juonut kohtuuttomasti, kuten ennen. Hänen persoonallisuutensa oli hyvin vetoava! Hän oli nyt juuri sellainen kuin olin aina halunnut hänen olevan. Oli turhauttavaa ajatella, etten ollut enää naimisissa hänen kanssaan ja että jonain päivänä jostakusta toisesta naisesta saattaisi tulla hänen vaimonsa!

Sitten suunnittelin ovelan ”hyökkäyksen”. Erään kerran kun Jonas oli isänsä luona, matkustin kahden sisareni kanssa tapaamaan Jonasta ja Larsia sillä verukkeella, että tädeillä pitää olla tilaisuus nähdä sisarenpoikaansa. Tapasimme huvipuistossa. Kun tädit huolehtivat pojastamme, Lars ja minä etsimme penkin ja istuuduimme alas.

Heti kun otin puheeksi tulevaisuutemme, Lars kaivoi yllätyksekseni taskustaan kirjan. Sen nimi oli Tee perhe-elämäsi onnelliseksi. * Hän antoi kirjan minulle ja ehdotti, että lukisin ne luvut, joissa käsitellään aviomiehen ja vaimon osaa perheessä. Hän kehotti minua varta vasten etsimään raamatunkohdat.

Kun sitten nousimme penkiltä, halusin tarttua häntä käsipuolesta, mutta hän torjui minut ystävällisesti. Lars ei aikonut solmia kanssani uutta liittoa ennen kuin hän saisi tietää, miten suhtauduin hänen uuteen uskoonsa. Se loukkasi minua hieman, mutta sitten tajusin, että hänen asenteensa oli varsin järkevä ja hyödyttäisi minua itseäni, jos hänestä joskus tulisi jälleen aviomieheni.

Kaiken tämän vuoksi Jehovan todistajat herättivät minussa entistä enemmän uteliaisuutta. Otin seuraavana päivänä yhteyttä naiseen, jonka tiesin todistajaksi, ja sovimme, että hän ja hänen miehensä kertoisivat minulle kaiken, mitä halusin tietää tästä uskonnosta. He vastasivat kaikkiin kysymyksiini Raamatun avulla. Saatoin havaita, että Jehovan todistajien opetukset perustuivat vankasti Raamattuun. Asiassa toisensa jälkeen minun oli antauduttava totuuden edessä.

 Tuon vaiheen aikana erosin evankelisluterilaisesta kirkosta ja luovuin politiikasta. Lopetin jopa tupakoinnin. Se oli kaikkein vaikein askel. Aloin tutkia Raamattua elokuussa 1990, ja huhtikuussa 1991 minusta tuli kastettu Jehovan todistaja.

Heidän toiset häänsä

Judith: Olimme nyt molemmat kastettuja todistajia. Vaikka tiemme olivat eronneet, kumpikin oli tutkinut Raamattua. Sen suurenmoisten opetusten ansiosta olimme erilaisia kuin ennen. Pidimme edelleen toisistamme, ehkä jopa syvemmin kuin aiemmin. Olimme siis vapaita avioitumaan uudelleen – ja niin myös teimme. Lupauduimme toisillemme toisen kerran mutta tällä kertaa Jehovan todistajien valtakunnansalissa.

Lars: Uskomattomasta oli tullut totta: perheemme oli jälleen koossa! Miten onnellisia ja iloisia olimmekaan!

Judith: Häissämme olivat läsnä poikamme, monet sukulaisemme sekä monet uudet ja vanhat ystävämme. Se oli suurenmoinen kokemus. Vieraiden joukossa oli joitakuita, jotka olivat tunteneet meidät edellisen avioliittomme aikana. He olivat hyvillään nähdessään meidät jälleen yhdessä ja yllättyneitä havaitessaan Jehovan todistajien keskuudessa vallitsevan aidon ilon.

Lapset

Lars: Kasteemme jälkeen olemme saaneet nähdä kahden pojistamme vihkivän elämänsä Jehovalle.

Judith: Jonas on arvostanut Raamatun totuutta aina siitä lähtien kun hän poikana sai tietää siitä käydessään isänsä luona. Jo kymmenvuotiaana hän kertoi minulle haluavansa muuttaa isän luo, koska, kuten hän selitti, ”isä elää Raamatun mukaan”. Jonas kastettiin 14-vuotiaana. Hän on päättänyt koulunkäyntinsä ja on nyt kokoaikainen sananpalvelija.

Lars: Vanhin poikamme Martin on nyt 27-vuotias. Muutokset, joita hän näki meidän tekevän, antoivat hänelle paljon ajateltavaa. Hän muutti pois kotoa ja asettui asumaan eri puolelle maata. Kaksi vuotta sitten hän alkoi tutkia Raamattua paikallisen Jehovan todistajien seurakunnan yhteydessä. Jo viiden kuukauden kuluttua hän oli valmis menemään kasteelle. Hänellä on hyviä kristillisiä tavoitteita.

Keskimmäinen lapsista, Thomas, ei ole tällä hetkellä Jehovan todistaja. Tietenkin rakastamme häntä silti, ja meillä on hyvä suhde häneen. Hän on iloinen perheessämme tapahtuneesta muutoksesta. Ja olemme kaikki yhtä mieltä siitä, että perheemme on jälleen yhdessä niiden periaatteiden ansiosta, joita me vanhemmat olemme oppineet Raamatusta. Miten suuri siunaus onkaan, että voimme säännöllisesti kokoontua perheenä – kaikki kolme poikaa ja molemmat vanhemmat – saman katon alle!

Elämämme nykyään

Lars: Emme väitä, että meistä olisi tullut täydellisiä. Mutta olemme oppineet jotain: toimivan avioliiton avaintekijöitä ovat rakkaus ja keskinäinen kunnioitus. Avioliittomme rakentuu nyt aivan eri pohjalle kuin ennen. Nyt me kumpikin olemme hyväksyneet itseämme korkeamman auktoriteetin, sillä me molemmat tunnustamme elävämme Jehovalle. Judith ja minä tunnemme olevamme todella yhtä ja katsomme luottavaisina tulevaisuuteen.

Judith: Me taidamme olla elävä todiste siitä, että Jehova on paras avioliitto- ja perheneuvoja.

[Alaviite]

[Kuva s. 20]

Lars ja Judith silloin kun heidät vihittiin ensimmäisen kerran vuonna 1973

[Kuva s. 21]

Kolme poikaa menetti ehjän perheen mutta sai sen takaisin

[Kuva s. 23]

Lars ja Judith nykyään: jälleen yhdessä Raamatun periaatteiden ansiosta