Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Paljastavatko anakondat salaisuuksiaan?

Paljastavatko anakondat salaisuuksiaan?

Paljastavatko anakondat salaisuuksiaan?

Herätkää!-lehden toimittajalta

EN TIEDÄ, mitä sinä ajattelet, mutta minusta suuret käärmeet ovat lumoavampia kuin oikeastaan mitkään muut eläimet. Ja jos puhumme suurista käärmeistä, puhumme Boidae-heimoon kuuluvista anakondista. Ihme kyllä niiden suuresta koosta huolimatta niiden käyttäytymisestä ei ole tiedetty paljoakaan, ennen kuin aivan viime aikoina.

Vuonna 1992 biologi Jesús A. Rivas ja New Yorkissa tukikohtaansa pitävän luonnonsuojeluyhdistyksen (WCS:n) tutkijat alkoivat tutkia näitä jättiläisiä ensi kertaa luonnossa. * Kun luin, että tämän Venezuelan suoalueella suoritetun kuusi vuotta kestäneen tutkimuksen avulla oli saatu selville jotakin uutta, pohdin itsekseni, mitähän se on. Tänään koetan ottaa siitä selvää.

Nimistä ja lajeista

On aurinkoinen iltapäivä, kun lähden Brooklynissa sijaitsevasta toimistostani ja suuntaan kulkuni luonnonsuojeluyhdistyksen päätoimistoon, joka on New Yorkin kaupungin Bronxin eläintarhassa. Olin jo hiukan tutkinut aihetta, niin että tiesin anakondista jotakin.

On yllättävää, että nimi anakonda on saattanut saada alkunsa kaukana tuon eläimen asuinpaikasta Etelä-Amerikasta. Joidenkuiden mukaan se tulee tamilin kielen sanoista anai ’norsu’ ja kolra ’tappaja’. Toisten mielestä se tulee sinhalankielisestä sanasta henakandayā (hena ’salamointi’ ja kanda ’varsi’). Todennäköisesti portugalilaiset kauppiaat toivat Etelä-Amerikkaan mukanaan sinhalankieliset sanat, joita käytettiin alun perin pytoneista Sri Lankassa.

Harhaanjohtavista nimistä puheen ollen anakondan tieteellinenkään nimi Eunectes murinus ei ole aivan oikea. Eunectes merkitsee ’hyvää uimaria’ – mikä kyllä on osuva. Mutta murinus tarkoittaa ’hiiren väristä’. Tämä nimitys ”ei tunnu oikein sopivan” käärmeelle, joka on oliivinvihreä, todetaan eräässä lähdeteoksessa.

Vielä yksi seikka kannattaa mainita eläimen tieteellisestä nimestä ja luokituksesta. Anakondia käsittelevässä kirjallisuudessa sanotaan yleensä, että niitä on kahta lajia. Toinen niistä on vihreä anakonda eli vesiboa, jota käsitellään tässä kirjoituksessa. Se luikertelee pääasiassa Amazonin soilla ja Orinocon altaassa ja Guayanassa. Toinen on pienempi keltainen etelänanakonda (E. notaeus), joka asustaa Paraguayssa, Etelä-Brasiliassa ja Pohjois-Argentiinassa.

Tapaamme asiantuntijan

Täällä sitä nyt ollaan, Bronxin eläintarhassa. Tämä on eläinpuisto, joka käsittää 107 hehtaaria metsäistä maata ja jossa asuu yli 4000 eläintä, myös kymmenkunta anakondaa. Eläintarhan sisäänkäynnin luona tapaan khakiasuisen William Holmstromin WCS:n herpetologian (matelijoiden ja sammakkoeläinten tutkimus) osastolta. Holmstrom on 51-vuotias newyorkilainen – silmälasipäinen ja viiksekäs mies, jolla on hymy herkässä. Hän on vastuussa eläintarhan matelijakokoelmasta ja on osallistunut anakondien tutkimiseen luonnossa Venezuelassa. Hänen mukaansa tiedemiehet tuntevat nyt kolmannen anakondalajin (E. deschauenseei), joka asustaa Koillis-Brasiliassa ja Ranskan Guayanan rannikolla. * Tänä iltapäivänä Holmstrom toimii asiantuntijaoppaanani.

Varsin pian voi huomata, että oppaani pitää käärmeistä samalla tavalla kuin jotkut muut villakoirista tai papukaijoista. Hän kertoo, että aina siitä asti kun hän oli lapsi, hänen vanhempiensa kotona on ollut salamantereita, sammakoita ynnä muita otuksia. ”Isä piti niistä. Äiti sieti niitä.” Tarpeetonta sanoakaan, että Holmstrom on tullut isäänsä.

Hämmästyttäviä mittasuhteita ja valtavia eroja

Sata vuotta vanhassa matelijoiden rakennuksessa me kaksi pysähdymme häkin eteen, jossa asuu anakonda. Vaikka odotinkin näkeväni juuri tämän eläimen, en pysty peittelemään hämmästystäni. Ihailen sen valtavaa kokoa ja erikoisia mittasuhteita. Sen tylppäkuonoinen pää, joka on miehen nyrkkiä suurempi, näyttää pieneltä verrattuna sen paksuun ruumiiseen. Oppaani kertoo, että tämä vaikuttava matelija on 5 metriä pitkä naaras, joka painaa noin 80 kiloa. Vaikka sen ruumis on melkein yhtä paksu kuin puhelinpylväs, saan tietää, että se kuuluu höyhensarjaan verrattuna yksilöön, jolla on hallussaan maailmanennätys: vuonna 1960 pyydystettyyn pulskaan naarasanakondaan, joka painoi arviolta runsaat 220 kiloa!

Koiras ei voi edes uneksia tällaisten hämmästyttävien mittojen saavuttamisesta. Vaikka matelijoiden tutkijat tiesivät, että koirasanakondat ovat pienempiä kuin naaraat, niin luonnossa tehdyissä tutkimuksissa havaittiin koiraiden olevan niin paljon pienempiä, että ne näyttävät naaraiden pienoismalleilta. Tutkimuksissa havaittiin, että naaraat ovat keskimäärin lähes viisi kertaa koiraita suurempia. Sukupuolten välinen valtava kokoero voi johtaa harhaan, kuten biologi Jesús Rivas huomasi. Hänellä oli tapana pitää anakondan poikasta lemmikkinä, mutta hän ihmetteli aina, miksi pikkukäärme puraisi häntä usein. Vasta luonnossa tekemiensä tutkimusten yhteydessä hänelle valkeni, että hän oli pitänyt lemmikkinä täysikasvuista ärtynyttä koirasta!

Löytöpalkkio!

Vaikka anakondan paksuus on sen tunnetuin ominaisuus, sen pituus on yhtä vaikuttava. Anakondat eivät tosin ole niin jättiläismäisiä kuin Hollywood kuvailee – eräässä elokuvassa näytettiin 12-metrinen anakonda – mutta niiden maksimipituus, noin 9 metriä, on jo henkeäsalpaava.

Noin suuria anakondia on varsin harvassa. Suurimmat tutkimuksen aikana kiinni saadut naaraat olivat 90-kiloisia ja 5 metriä pitkiä. Suurempia anakondia on niin vaikea löytää, että kukaan ei ole vieläkään tullut vaatimaan sitä tuhannen dollarin (6000 markan) palkkiota, jonka New Yorkin eläintieteellinen seura (WCS:n edeltäjä) lupasi jo 90 vuotta sitten sille, joka löytää elävänä yli yhdeksänmetrisen käärmeen. ”Meille soitetaan Etelä-Amerikasta pari kolme kertaa vuodessa ja vaaditaan tuota palkkiota”, sanoo Holmstrom, ”mutta kun pyydämme heitä lähettämään löydöstään todisteen, jonka perusteella menisimme sinne tarkistamaan asian, todistetta ei koskaan kuulu.” Palkkio yhdeksänmetrisestä käärmeestä on muuten nykyään 50000 dollaria (300000 markkaa)!

Lähikuva

Seuraan opastani, kun hän vie minut matelijoiden rakennuksen toiseen kerrokseen, jossa käärmeitä säilytetään ja jossa ne lisääntyvät. Siellä on kuumaa ja kosteaa. Jotta saisin katsella esteettä kiinnostuksen kohdettani, Holmstrom avaa häkin oven, jonka takana on valtava naarasanakonda.

Tässä vaiheessa meidän ja tuon eläimen välillä on vain pari metriä. Sitten anakonda nostaa hitaasti päätään ja liikuttaa sitä meihin päin. Nyt meidän ja anakondan pään välillä on enää metri.

”Meidän on parasta perääntyä”, sanoo herra Holmstrom kuivan asiallisesti. ”Se saattaa haluta ruokaa.” Suostun mukisematta. Hän sulkee oven, ja anakonda vetää päänsä takaisin ja painaa sen vähitellen kerälle kiertyneen ruumiinsa keskikohdan päälle.

Jos onnistuu sivuuttamaan anakondan pahansuovalta näyttävän tuijotuksen ja katsomaan sen punaraitaista päätä, voi havaita, että sillä on ainutlaatuisia piirteitä. Esimerkiksi anakondan silmät ja sieraimet ovat sen pään korkeimmat kohdat. Tämän ansiosta käärme voi painaa päänsä ja ruumiinsa veden alle niin, että vain silmät ja sieraimet jäävät pinnan yläpuolelle – paljolti samalla tavalla kuin alligaattorit tekevät. Tämä selittää sen, miten käärme pystyy lähestymään saalista naamioituneena.

Tiukka kierre ja irtonaiset leuat

Anakonda ei ole myrkyllinen. Se tappaa saaliinsa kiertymällä monta kertaa tiukasti uhrinsa ympärille. Käärme ei murskaa uhriaan, vaan joka kerta kun uhri hengittää ulos, se tiukentaa otettaan, kunnes avuton uhri tukehtuu. Melkein kaikki otukset ankoista peuroihin ovat kelvollista riistaa. Luotettavat kertomukset siitä, että anakonda olisi syönyt ihmisiä, ovat kuitenkin harvinaisia.

Koska käärmeet eivät pysty pureskelemaan eivätkä repimään ruokaansa, anakondalla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin niellä kuollut saalis kokonaisena, silloinkin kun se on huomattavasti suurempi kuin käärme itse. Jos pystyisit käymään ruokaan käsiksi anakondan tavoin, pystyisit venyttämään huulesi kookospähkinän ympärille ja nielaisemaan sen kokonaisena yhtä helposti kuin maapähkinän. Miten anakonda oikein tekee sen?

”Se ujuttaa päänsä saaliin yli vähitellen”, sanoo Holmstrom. Hän selittää, että anakondan leuat ovat löysästi kiinni sen päässä. Ennen kuin se iskee hampaansa suurikokoiseen uhriin, sen alaleuka voi pudota alaspäin ja levitä. Sitten anakonda työntää alaleukansa toista puolta eteenpäin, iskee taaksepäin kaareutuvat hampaansa uhriin ja vetää leuan tätä puolta takaisin päin ja samalla uhria suuhunsa. Seuraavaksi se toistaa saman alaleukansa toisella puoliskolla. Yläleuallaan se voi tehdä jossain määrin samoin. Tällä vuorottaisella liikkeellä se näyttää ikään kuin ”kävelyttävän” leukaansa uhrinsa yli. Kun uhri on nielty – mihin voi kulua useita tunteja – käärme haukottelee muutamia kertoja, ja sen pään joustavat osat palaavat oikeille paikoilleen.

Mikä estää anakondaa tukehtumasta? Sen suun alapinnassa oleva henkitorvi. Samalla kun anakonda vetää saalista sisäänpäin, se työntää henkitorveaan ulospäin suunsa etuosaan. Näin anakonda saa snorkkelin kaltaisen henkitorvensa kautta ilmaa syödessäänkin.

Kuka kukin on?

Oppaani poistaa nyt terraarion kannen, ja katsomme kahta nuorta anakondaa. Niiden yhdennäköisyys saa minut pohtimaan, miten tutkijat pystyivät erottamaan toisistaan sadat villit anakondat, joita he tutkivat Venezuelan projektin aikana.

Holmstrom selittää, että he yrittivät ratkaista tunnistamisongelman valmistamalla paperiliittimistä pikkuruisia poltinrautoja. He kuumensivat ”raudat” ja polttivat anakondien päähän pieniä numeroita. Menetelmä toimi hyvin siihen saakka, kun käärmeet loivat nahkansa – ja sen mukana numeronsa. Tutkijat kuitenkin huomasivat, että kaikilla anakondilla on oma synnynnäinen tunnusmerkkinsä. Jokaisella niistä on hännän keltapohjaisella alapinnalla mustista läiskistä koostuva kuvio, joka on yhtä ainutlaatuinen kuin ihmisen sormenjälki. ”Meidän ei tarvinnut muuta kuin piirtää kuvio viidentoista suomun pituiselta matkalta, ja näiden toisistaan poikkeavien kuvioiden avulla saatoimme tunnistaa ne 800 käärmettä, joita tutkimme.”

Nopein, hyväkuntoisin vai vahvin?

Kun lopettelemme haastattelua Holmstromin toimistossa, hän näyttää minulle Venezuelassa ottamaansa valokuvaa koirasanakondista, jotka ovat kaikki kiertyneet toistensa ympärille. Se on lumoava näky. Hän selittää, että tämä kimppu toisiinsa kietoutuneita anakondia muodostaa eräänlaisen ”parittelupallon” (ks. kuva s. 26). ”Jossakin tämän pallon keskellä on naarasanakonda. Kerran löysimme naaraan, jonka ympärille oli kietoutunut 13 koirasta. Se oli ennätys.”

Taistelevatko koiraat? Tavallaan, joskin kamppailu muistuttaa paremminkin hidastettua painiottelua. Jokainen koiras yrittää puristaa toiset pois ja päästä itse paritteluasentoon naaraan kanssa. Ottelu voi kestää jopa kahdesta neljään viikkoa. Kuka voittaa? Nopein (koiras, joka löytää naaraan ensin), hyväkuntoisin (koiras, joka tuottaa eniten spermaa) vai vahvin (koiras, joka voittaa painissa muut)? Tutkijat toivovat saavansa vastauksen lähiaikoina.

Iltapäivän päättyessä kiitän opastani erittäin kiinnostavasta kiertokäynnistä. Matkatessani takaisin toimistooni mietin, mitä olen oppinut. Minun on myönnettävä, etten ole vieläkään samaa mieltä biologi Jesús Rivasin kanssa, joka sanoi, että ”anakondat ovat kivoja”, mutta tunnustan, että ne totisesti vangitsivat huomioni. Samalla kun tutkijat jäljittävät anakondia luonnossa, on kiinnostavaa saada tietää, ovatko nämä jättiläiskäärmeet halukkaita paljastamaan lisää kiehtovia salaisuuksiaan.

[Alaviitteet]

^ kpl 4 Venezuelan luonnonsuojeluvirasto ja Villieläimistön ja -kasviston uhanalaisten lajien kansainvälistä kauppaa koskevan yleissopimuksen osapuolet olivat rahoittamassa tutkimusta.

^ kpl 11 Journal of Herpetology, nro 4, 1997, s. 607–609; julkaissut Society for the Study of Amphibians and Reptiles.

[Kuva s. 24]

Anakondien tutkimista luonnossa Venezuelassa

[Kuva s. 25]

William Holmstrom

[Kuva s. 26]

Naaraan ympärille kietoutuneita koiraita