Pilkkuja näkökentässä?

Olet luultavasti nähnyt niitä – noita pieniä, harmaita hiukkasia, jotka näyttävät uiskentelevan näkökentässä aavistuksen verran epätarkkoina. Saatat panna ne merkille lukiessasi tai katsoessasi vaaleaa seinää tai pilvetöntä taivasta.

JOS olet joskus yrittänyt nähdä tuollaisen haituvan tarkemmin, tiedät, että se on mahdotonta. Vähäisinkin silmänliike lennättää sen saman tien pois, ja vaikka jokin pilkku liukuisikin taas näkyviin, et kuitenkaan saa selville, mikä se oikein on.

Mitä nämä hiukkaset ovat? Ovatko ne silmämunan pinnalla vai sen sisässä? Räpäytäpä luomia liikuttamatta silmiä. Jos pilkkujen liike muuttuu tai ne katoavat, ne ovat pinnalla, emmekä tässä kirjoituksessa käsittele niitä.

Jos kuitenkin liike muuttuu vain vähän tai ei ollenkaan, pilkut kelluvat silmämunan sisällä lasiaisnesteessä, joka täyttää silmämunan sisimmän ontelon. Koska ne ovat silmän mykiön takana, ne jäävät epäselviksi. Ja koska lasiainen on hyytelömäistä – vain hiukan jähmeämpää kuin vesi – ne voivat ajelehtia sinne tänne ja hypähtää näkymättömiin, kun yrität nähdä jonkin niistä tarkemmin. Tästä juontuu lääketieteen niille antama nimi hyttystanssi, latinaksi muscae volitantes eli kirjaimellisesti ’lentelevät kärpäset’.

Mistä niitä tulee?

Mistä nämä pilkut ovat peräisin? Osa niistä on rippeitä prosesseista syntymääsi edeltäneeltä ajalta. Sikiön kehityksen varhaisvaiheessa silmän sisus on hyvin syistä. Syntymän aikaan syyt ja muut solut ovat muuttuneet ja niistä on tullut lasiaisnestettä. Jäljelle voi kuitenkin jäädä joitakin soluja ja syynpätkiä, ja nämä kelluvat nesteessä vapaasti. Lisäksi näköhermosta menee mykiöön tiehyt, joka syntymättömällä lapsella sisältää mykiötä ravitsevan valtimon. Valtimo surkastuu ja hajoaa kudoksiin yleensä ennen syntymää, mutta siitä voi jäädä jäljelle pieniä palasia.

Pilkuilla on muitakin lähteitä. Lasiainen ei ole edes aikuisilla kauttaaltaan hyytelöä. Sitä ympäröi ohut kalvo. Tämä painautuu vasten verkkokalvoa, valoon reagoivaa kudosta, joka verhoaa silmän sisäpinnan lähes kokonaan ja jolle kuva nähdystä kohteesta piirtyy. Lasiaiskalvo on kiinnittynyt verkkokalvoon koko verkkokalvon etureunan alueella. Tästä liitoskohdasta lähtee säteittäin pieniä säikeitä joka puolelle lasiaista.

Vanhetessamme nämä säikeet alkavat tiivistyä, jolloin osa niistä irtoaa. Lisäksi lasiaisneste ohenee, joten irronneet säikeenpätkät voivat uiskennella siinä vapaammin. Itse lasiainenkin kutistuu hienoisesti ja alkaa vetäytyä etäämmälle verkkokalvosta, jolloin se mahdollisesti jättää jälkeensä muitakin solujen jäänteitä. Iän karttuessa näitä näkökentässä liikkuvia ”lenteleviä kärpäsiä” näkyy siis entistä enemmän.

Pienet kellujat voivat olla peräisin myös  verkkokalvon verisuonista. Isku päähän tai mikä tahansa silmämunaan kohdistuva kova paine voi vaikuttaa niin, että pienestä suonesta irtoaa punasoluja. Punasolut ovat tahmeita ja takertuvat helposti toisiinsa kokkareiksi tai nauhoiksi. Yksittäisiä soluja tai kokkareita saattaa kulkeutua lasiaiseen, ja jos ne jäävät lähelle verkkokalvoa, ne voivat näkyä. Elimistö pystyy ottamaan punasolut takaisin käyttöön, joten aikanaan ne häviävät. Tarkasti ottaen ne eivät kuitenkaan ole hyttystanssia, koska ne aiheutuvat pienestä vammasta.

Onko hyttystanssi merkki siitä, että jotain on vialla? Yleensä ei. Niitä näkevät ihmiset, joilla on normaalit silmät, ja jopa nuoret, ja vähitellen ne opitaan olemaan rekisteröimättä. Joskus ne kuitenkin voivat kertoa vaarasta.

Kun vaara uhkaa

Jos pilkut lisääntyvät yhtäkkiä huomattavasti, se saattaa olla merkki jostakin epätavallisesta. Näin on varsinkin jos silmän sisäpuolella näkyy samalla pieniä salaman tapaisia valonvälähdyksiä. Ne syntyvät verkkokalvossa, missä valo muuttuu hermoimpulsseiksi. Nokisadetta muistuttava pilkkujen ryöppy sekä salamointi johtuvat tavallisesti verkkokalvon jonkinasteisesta irtoamisesta. Miten niin käy?

Verkkokalvo on koostumukseltaan ja paksuudeltaan kuin kosteaa silkkipaperia ja likimain yhtä haurasta. Valoon reagoiva kerros on kiinnittynyt sen takana olevaan kerrokseen ja lasiaiseen ainoastaan etulaidasta ja näköhermon kohdalta sekä löyhästi silmänpohjan keskikuopasta. Muilta osin verkkokalvon pitää paikoillaan  lasiainen. Silmä on niin kimmoisa, etteivät yleensä edes iskut saa verkkokalvoa repeytymään tai irtoamaan alustastaan.

Isku voi kuitenkin aiheuttaa vaurion, joka heikentää verkkokalvoa joltakin kohtaa tai tekee siihen pienen repeämän tai reiän. Reiän voi aiheuttaa myös lasiaisen ja verkkokalvon välinen kiinnike: äkillisen liikkeen tai loukkaantumisen vuoksi lasiainen nykäisee verkkokalvoa ja siihen syntyy pieni repeämä. Lasiaisnestettä pääsee sitten vuotamaan verkkokalvon taakse, jolloin se alkaa irrota alustastaan. Häiriö saa aikaan ärsytystä valoon reagoivissa hermosoluissa, mikä näkyy salamoina.

Toisinaan irtoamiseen liittyy pieniä tai suuria verenvuotoja, sillä verkkokalvon sisäpinnassa on oma verisuonistonsa. Lasiaisnesteeseen pääsee verisoluja, jotka ilmestyvät yhtäkkiä parvena näkyviin. Pian tämän jälkeen, irtauman edetessä, näkökenttään alkaa ilmestyä sokeuttava, esirippumainen varjo.

Jos siis joskus huomaat, että pilkkujen määrä kasvaa äkisti, ja varsinkin jos ilmiöön liittyy salamointia, lähde silmälääkäriin tai sairaalaan heti paikalla! Kyseessä saattaa olla verkkokalvon irtauma. Vauriota voi olla mahdotonta korjata, jos verkkokalvo ehtii irrota pitkältä matkalta.

Onko näkökentässäsi liikkunut pilkkuja jo vuosia ilman valonvälähdyksiä? Silloin ei luultavasti ole syytä huoleen. Samanlaisia pilkkuja näkevät lähes kaikki. Jos et kiinnitä niihin huomiota, ne eivät katoa mutta aivot oppivat sivuuttamaan niiden kuvat hoitaessasi jokapäiväisiä toimiasi. Se että ne voivat olla olemassa aiheuttamatta haittaa näölle, todistaa silmän rakenteen korkeatasoisesta sopeutumiskyvystä ja aivojen mukautumiskyvystä.

Täyden varmuuden pilkkujen vaarattomuudesta saa kuitenkin vain tutkituttamalla silmänsä silmälääkärillä.

[Tekstiruutu/Kuva s. 25]

Taittovirheiden nykyaikaisen korjaamisen lähtökohta

Jos sinulla on silmälasit tai käytät piilolinssejä, olet eräässä mielessä kiitoksen velkaa hyttystanssille. Uteliaisuus tätä ilmiötä kohtaan sai 1800-luvulla eläneen huomattavan hollantilaisen lääkärin Frans Cornelis Dondersin käynnistämään tieteellisen tutkimuksen silmän fysiologiasta ja patologiasta. Sen lisäksi että hän tunnisti joitakin hyttystanssissa näkyvien pilkkujen lähteitä, hän havaitsi, että kaukotaittoisuus johtuu silmämunan lyhyydestä ja että hajataittoisen silmän muodostama epäselvä kuva johtuu sarveiskalvon ja mykiön epätasaisista pinnoista. Hänen tutkimustensa ansiosta voitiin kehittää nykyisenlaiset silmälasit.

[Kuva]

Donders

[Lähdemerkintä]

National Library of Medicine

[Kaavio s. 24]

(Ks. painettu julkaisu)

Verkkokalvon irtauma

Punasoluja

Repeytymä verkkokalvossa

Lasiaiskalvo

Mykiö

Pupilli

Värikalvo

Sädekehä

Lasiainen

Verisuonia

Aivoihin johtava näköhermo