Myrskyjen jälkeen – hätäapua Ranskassa
Myrskyjen jälkeen – hätäapua Ranskassa
HERÄTKÄÄ!-LEHDEN RANSKAN-KIRJEENVAIHTAJALTA
FRANÇOISE avasi oven hakeakseen puita takkaan. ”En ollut uskoa silmiäni”, hän muistelee. ”Vesi ulottui kynnykselle saakka, ja portilta oli tulossa valtava aalto.” Hänen miehensä Thierry kahlasi kaulaansa myöten vedessä hakemaan autotallista tikapuut. Perhe kapusi ullakolle, ja Thierry teki siellä kattoon aukon. Läpimärkinä ja peloissaan tuo pariskunta ja heidän kolme lastaan odottivat pelastajia neljä pitkää tuntia. Viimein ranskalainen poliisihelikopteri havaitsi heidät ja poimi heidät turvaan.
Rankkasateet saivat joet tulvimaan yli äyräidensä, jolloin padot murtuivat ja sillat tuhoutuivat. Mutaiset aallot, jotka olivat välillä alun toistakymmentä metriä korkeita, veivät mukanaan kaiken, mikä niiden tielle sattui. Myrskyssä kuoli yli 30 henkeä, kun he jäivät loukkuun autoonsa tai hukkuivat nukkuessaan. Eräs turvaan päässyt uhri vertasi tuota marraskuista kauhun yötä ”lopun aikaan”. Suuri osa Lounais-Ranskaa – 329 kaupunkia ja kylää – julistettiin katastrofialueeksi.
Vielä pahempaa edessä
Seutu oli vasta toipumassa edellisestä sokista, kun sitä kohtasi uusi onnettomuus. Poikkeuksellisen voimakas matalapaine Atlantilla synnytti tuulia, joiden nopeus oli hirmumyrskyn luokkaa. Ensimmäinen rajuilma kiiti yli Pohjois-Ranskan 26. joulukuuta 1999, ja toinen runteli etelää seuraavana yönä. Tuulen nopeudeksi mitattiin jopa yli 55 metriä sekunnissa. Virallisten tilastojen mukaan Ranskassa ei ole koettu vastaavaa myrskyä ainakaan 1600-luvun jälkeen.
Hélène oli kahdeksannella kuukaudella raskaana myrskyn koittaessa. ”Olin äärettömän huolissani”, hän kertoo. ”Mieheni oli tulossa töistä kotiin moottoripyörällä, ja ulkona lenteli oksia sinne tänne. En voinut olla ajattelematta, ettei hän näkisi koskaan lastaan. Kun hän sitten saapui, vesi alkoi jo nousta sisälle taloon. Meidän täytyi hypätä ikkunasta ulos.”
Ranskassa kuoli ainakin 90 henkeä. He joko hukkuivat tai jäivät putoilevien kattotiilien, sortuvien savupiippujen tai kaatuvien puiden alle. Sadat loukkaantuivat pahasti, joukossa myös joitakin pelastustyössä olleita siviilejä ja varusmiehiä. Rajuilmat tuntuivat myös naapurimaissa, ja yli 40 ihmistä kuoli Espanjassa, Britanniassa, Saksassa ja Sveitsissä.
Tuhot
Ranskan 96 departementista 69 julistettiin virallisesti ”luonnononnettomuusalueiksi”. Vahinkojen on arvioitu nousevan noin 70 miljardiin frangiin (63 miljardia markkaa). Joissakin kaupungeissa, kylissä ja satamissa tuhot toivat mieleen sotatantereen. Kaatuneet puut ja sähköpylväät tukkivat maanteitä ja rautateitä. Katot olivat repeytyneet irti rakennuksista, torninosturit olivat katkenneet, ja alukset olivat viskautuneet laitureille. Tuhannet kauppapuutarhurit menettivät toimeentulonsa, kun kasvihuoneet ja hedelmätarhat tuhoutuivat.
Muutamassa tunnissa tuuli teki tuhojaan Ranskan metsissä ja puistoissa kaataen puita maan tasalle satojentuhansien hehtaarien alalta. Ranskan metsähallituksen mukaan arviolta 300 miljoonaa puuta tuhoutui. Satoja vuosia vanhat mahtavat puut vääntyivät maasta irti juuria myöten tai katkeilivat kuin tulitikut. Tuuli niitti valtavia väyliä Aquitainen ja Lothringenin metsiin.
”Lähdin kierrokselle metsään myrskyä seuraavana päivänä”, kertoo Bernard, Jehovan todistaja joka toimii metsänvartijana. ”En voinut kuin haukkoa henkeäni. Sellaista näkyä ei kukaan voi katsoa välinpitämättömänä! Meidän seurakuntamme jäsenistä 80 prosenttia saa elantonsa metsästä. Ihmiset ovat järkyttyneitä, varsinkin iäkkäät.” Versailles’n palatsin metsissä kaatui 10000 puuta. ”Puisto on entisensä vasta kahdensadan vuoden kuluttua”, suri yksi sen pääpuutarhureista.
Sähkölinjojen romahdettua alas useamman kuin joka kuudennen ranskalaisen koti pimeni. Julkisten laitosten urhoollisista ponnisteluista huolimatta kymmenettuhannet ihmiset olivat edelleen ilman sähköä tai puhelinyhteyttä vielä kaksi viikkoa myrskyjen jälkeen. Jotkin pikkukylät joutuivat täysin eristyksiin muusta maailmasta. Perheistä, joiden täytyi nostaa vesi kaivoista ja turvautua kynttilöihin, tuntui siltä kuin he olisivat eläneet edellisellä vuosisadalla eivätkä 2000-luvun kynnyksellä.
Myrskyiltä eivät säästyneet myöskään julkiset rakennukset, linnat eivätkä katedraalit. Lukemattomat uskonnolliset rakennukset, muun muassa 15 Jehovan todistajien valtakunnansalia, vaurioituivat. Kokouksia pidettiin paikoin kynttilöiden tai öljylamppujen valossa.
Noin kaksituhatta Jehovan todistaja -perhettä kärsi omaisuusvahinkoja, jotka vaihtelivat kaatuneista puista tai irronneista kattotiilistä tulvissa täysin tuhoutuneisiin koteihin. Monet todistajat loukkaantuivat. Charenten alueella muuan 77-vuotias todistaja hukkui hänen vaimonsa katsoessa avuttomana vierestä. Useat muut olivat vähällä saada surmansa. 70-vuotias Gilbert muistelee: ”On ihme, etten kuollut. Ovi antoi periksi, ja vesi syöksyi sisään uskomattomalla voimalla. Sitä oli ympärilläni hetkessä puolitoista metriä. Selvisin siitä riippumalla kiinni vaatekaapissa.”
Hätäapu
Myrskyt herättivät ainutlaatuista solidaarisuutta Ranskassa ja kaikkialla Euroopassa. Le Midi libre -sanomalehti kirjoitti: ”On aikoja, jolloin hyväntekeväisyydestä tulee väistämätön velvollisuus; se on automaattinen reaktio, ystävyyden ilmaus tai omantunnon sanelema pakko.”
Heti myrskyjen jälkeen Jehovan todistajat perustivat hätäapukomiteoita auttamaan paikallisten seurakuntien jäseniä sekä muita tuhon uhreja. Alueelliset rakennuskomiteat, jotka normaalisti huolehtivat valtakunnansalien rakentamisesta, organisoivat vapaaehtoisten ryhmiä. Lounaisosissa riehuneen marraskuisen myrskyn jälkeen kolmetuhatta todistajaa osallistui pelastus- ja raivaustyöhön ja auttoi uhreja siivoamaan kotinsa mudasta ja vedestä. Joissakin kylissä todistajat olivat ensimmäisiä vapaaehtoisia, jotka saapuivat paikalle. He siivosivat julkisia rakennuksia, kuten kouluja, postitoimistoja ja kaupungintaloja, sekä vanhainkoteja ja jopa hautausmaan. Monissa tapauksissa he työskentelivät rinta rinnan avustustyöntekijöiden kanssa.
Apua annettiin kaikille riippumatta heidän uskonnostaan. ”Autoimme kylän pappia. Siivosimme hänen kellarinsa”, mainitsi muuan todistaja. Hän lisäsi viitaten muihin todistajilta apua saaneisiin ihmisiin: ”Heistä oli kuin olisimme pudonneet taivaasta auttamaan heitä.” Eräs viranomainen sanoi: ”Siinä voi nähdä yhden tavan lukea evankeliumia: auta lähimmäistäsi. Ne jotka tulivat, elivät minun mielestäni evankeliumin ja uskontonsa mukaisesti.” Eräs todistajiin kuuluva vapaaehtoinen kuvaili: ”Sydän se panee auttamaan tällä tavalla. On todellinen ilo voida tehdä jotain lähimmäisensä hyväksi.”
Joulukuun kahden myrskyn jälkeen kymmenet todistajaperheet menettivät yhteyden kristittyihin veljiinsä useiksi päiviksi. Hätäapu organisoitiin matkavalvojien ja paikallisten vanhinten ohjauksessa. Vain muutaman kilometrin päässä asuviin ystäviin oli joissakin tapauksissa mahdotonta saada yhteyttä, koska tiet olivat poikki ja puhelimet mykkinä. Päästäkseen auttamaan eristyksiin jääneitä seurakuntansa jäseniä jotkut todistajat lähtivät menemään tuhoutuneiden metsien poikki jalan tai pyörällä huolimatta siitä hyvin todellisesta vaarasta, että puita voisi vielä kaatua matkan varrella. Vapaaehtoiset tekivät taas lujasti töitä siivotessaan kouluja, kirjastoja, leirintäalueita ja ihmisten koteja sekä raivatessaan metsäteitä auki.
Rakkauden ympäröimänä
Nämä onnettomuudet olivat henkisesti raskas kokemus monille uhreille, varsinkin lapsille ja vanhuksille. Kotinsa tai rakkaan omaisensa menettäneet tarvitsevat paljon aikaa sekä perheen ja ystävien tukea päästäkseen takaisin jaloilleen. Tulvien peittämällä Auden alueella psykiatrista apua antaneeseen komiteaan kuulunut lääkäri Gabriel Cottin sanoi: ”Kaikki tuki, jota uhri voi saada oman uskontonsa jäseniltä, on todella tärkeää.”
Jehovan todistajat pitävät sellaista apua moraalisena ja raamatullisena velvollisuutena. ”Ruumiissa – – [ei saisi olla] mitään jakaumaa”, kirjoitti apostoli Paavali viitaten tosi kristilliseen yhteisöön. ”Sen jäsenten – – [tulee pitää] samaa huolta toisistaan. Ja jos yksi jäsen kärsii, niin kaikki toiset jäsenet kärsivät sen kanssa.” (1. Korinttilaisille 12:25, 26.)
”Seuraavien tuntien aikana meille tuli kymmenkunta kristittyä veljeä ja sisarta siivoamaan paikkoja”, kertoo edellä mainittu Hélène, joka on nyt pirteän tyttövauvan äiti. ”Auttamaan tuli sellaisiakin todistajia, joiden oma koti oli kärsinyt vahinkoja. Apu oli suurenmoista – se tuli pyytämättä ja sydämestä!”
Odette, jonka koti tuhoutui tulvissa, sanoi todistajatovereistaan: ”He todella lohduttivat minua. Sitä ei voi sanoin kuvailla. Olin äärettömän liikuttunut kaikesta siitä, mitä ympärilläni tapahtui.” Eräs toinen tiivisti monien tuntemukset huudahtaessaan arvostaen: ”Meitä tosiaan ympäröi joka puolelta rakkaus!”
[Tekstiruutu/Kuva s. 18, 19]
”MUSTA VUOROVESI”
Joulukuun puolivälissä juuri ennen myrskyjä supertankkeri Erika upposi myrskyävällä merellä noin 50 kilometrin päässä Ranskan länsirannikolta, ja siitä valui veteen 10000 tonnia öljyä. Noin 400 kilometriä rannikkoa Bretagnesta Vendéehen saastui. Myrsky pahensi tätä ympäristötuhoa vispaamalla öljyn lukemattomiksi pieniksi, tahmeiksi läikiksi, jolloin saaste levisi vielä laajemmalle ja sen kerääminen vaikeutui entisestään. Joka puolelta Ranskaa saapui tuhansia vapaaehtoisia, nuoria ja vanhoja, puhdistamaan kiviä ja hiekkarantoja tuosta paksusta tahnasta.
Onnettomuus aiheutti vakavia vahinkoja ympäristölle. Osteri- ja äyriäiselinkeinoala kärsi pahoin. Lintutieteilijöiden mukaan ainakin 400000 merilintua – lunneja, uikkuja, suulia ja etenkin kiisloja – kuoli. Määrä on jopa kymmenen kertaa suurempi kuin niiden lintujen määrä, jotka menehtyivät supertankkeri Amoco Cadizin ajettua karille Bretagnen rannikolla maaliskuussa 1978. Monet linnut olivat talvehtimassa Ranskan rannikoilla muuttomatkallaan Englannista, Irlannista ja Skotlannista. Rochefortin lintujensuojeluyhdistyksen johtaja sanoi: ”Öljylautta on katastrofaalinen. Se on selvästi pahin, mitä koskaan on nähty. – – Pelkäämme, että lintukannat heikkenevät tai jopa häviävät Ranskan rannikoilta.”
[Lähdemerkintä]
© La Marine Nationale, France
[Kuva s. 15]
Satoja ihmisiä pelastettiin helikoptereilla, kuten täällä Cuxac d’Audessa
[Lähdemerkintä]
B.I.M.
[Kuva s. 15]
Tuhoutuneiden viinitarhojen keskellä kulkeva rikkoutunut rautatie ei johda enää minnekään
[Lähdemerkintä]
B.I.M.
[Kuva s. 15]
Sadat autot romuttuivat
[Kuva s. 16]
Tämä mies Villedaignessa ei päässyt mihinkään seitsemään tuntiin
[Lähdemerkintä]
J.-M. Colombier
[Kuva s. 16, 17]
Männyt katkeilivat kuin tulitikut Creusen departementissa
[Lähdemerkintä]
© Chareyton/La Montagne/MAXPPP
[Kuva s. 16, 17]
Yksistään Versailles’n palatsin puistossa kaatui 10000 puuta
[Lähdemerkintä]
© Charles Platiau/Reuters/MAXPPP
[Kuva s. 17]
Myrskyn jälkeinen aamu Saint-Pierre-sur-Divesissä Normandiassa
[Lähdemerkintä]
© M. Daniau/AFP
[Kuvat s. 18]
Jehovan todistajien ryhmät siivoamassa vanhainkotia La Redortessa (yllä) ja Raissac d’Auden kaupungintaloa (oikealla)