Tiedon peukalointi

”Viisaasti ja jatkuvasti käytetyn propagandan avulla kansalle voidaan itse taivaskin maalata hornaksi ja päinvastoin kaikkein kurjinkin elämä paratiisiksi.” (ADOLF HITLER, TAISTELUNI)

SITÄ mukaa kuin viestintävälineitä on tullut lisää – painetun sanan rinnalle on tullut puhelin, radio, televisio ja Internet – on suostuttelevien viestien virta paisunut valtavasti. Tämä viestintävallankumous on johtanut tiedon ylitarjontaan, kun ihmiset ovat hukkua joka suunnalta tuleviin viesteihin. Paineen alla monet ottavat tietoa vastaan entistä nopeammin ja hyväksyvät sen kyselemättä ja erittelemättä.

Viekas propagandisti rakastaa tällaista kritiikitöntä omaksumista, varsinkin jos järjen ääni sivuutetaan. Propaganda kannustaa tähän kuohuttamalla tunteita, käyttämällä hyväkseen ihmisten epävarmuutta, hyödyntämällä kielen moniselitteisyyttä ja vääristelemällä johdonmukaisen ajattelun sääntöjä. Kuten historia osoittaa, tällaiset menetelmät voivat olla äärettömän tehokkaita.

Propagandan historia

Sanassa ”propaganda” on nykyään kielteinen sävy – se vihjaa epärehelliseen menettelytapaan – mutta alun perin sen ei ollut tarkoitus välittää tällaista ajatusta. Sana juontaa juurensa ilmeisesti katolisten kardinaalien muodostaman viraston latinankielisestä nimestä Congregatio de Propaganda Fide (Uskon levittämisen kongregaatio). Tämän viraston, lyhyesti Propagandan, perusti paavi Gregorius XV vuonna 1622 valvomaan lähetyssaarnaajia. Vähitellen sana alkoi merkitä kaikenlaisia yrityksiä levittää jotakin uskonkäsitystä.

Propaganda ei kuitenkaan käsitteenä syntynyt tuolloin 1600-luvulla. Ihmiset ovat muinaisista ajoista saakka käyttäneet hyväkseen kaikkia mahdollisia keinoja levittääkseen aatteitaan tai lisätäkseen mainettaan ja valtaansa. Esimerkiksi taide on palvellut propagandistisia päämääriä Egyptin faraoiden päivistä lähtien. Nuo kuninkaat suunnittelivat pyramidinsa kuvastamaan valtaa ja pysyvyyttä. Samoin roomalaisten arkkitehtuuri palveli poliittista tarkoitusta: sen piti tuoda kunniaa ja loistoa valtiolle. Kielteisen sävyn sana ”propaganda” sai yleisesti ensimmäisen maailmansodan aikana, kun  hallitukset alkoivat aktiivisesti muokata tiedotusvälineiden esittämiä tietoja sodasta. Toisen maailmansodan aikana Adolf Hitler ja Joseph Goebbels osoittivat olevansa mestarillisia propagandisteja.

Toisen maailmansodan jälkeen propaganda valjastettiin entistä enemmän kansallisen politiikan käyttöön. Sekä länsi että itä kävivät mittavia kampanjoita voittaakseen puolelleen sitoutumattomien ihmisten suuret massat. Kansakunnan elämän ja politiikan kaikkia osa-alueita hyödynnettiin tarkoitushakuisesti. Viime vuosina ovat entistä hienovaraisemmat menetelmät heijastuneet vaalikampanjoista ja tupakkamainonnasta. Näitä mainoksia varten hankitut niin sanotut asiantuntijat ja muut johtohahmot ovat esittäneet tupakoinnin hohdokkaana ja terveellisenä tapana eivätkä sinä uhkana kansanterveydelle, joka se todellisuudessa on.

Valheita, valheita!

Propagandistin kätevin keino on varmasti suoranainen valhe. Ajattelehan esimerkiksi, mitä valheita Martti Luther kirjoitti  Euroopan juutalaisista vuonna 1543: ”He ovat kaivoja myrkyttäneet, tehneet salamurhia, lapsia varastaneet – – he ovat myrkyllisiä, vihaisia, kostonhimoisia, kavalia käärmeitä, salamurhaajia ja perkeleen lapsia, jotka salaisesti purevat ja tekevät vahinkoa.” Mitä hän kehotti niin sanottuja kristittyjä tekemään? ”Heidän synagoogansa tai koulunsa sytytettäköön tuleen – – heidän talonsakin samalla tavalla rikkirevittäköön ja hävitettäköön.”

Muuan tuohon aikakauteen perehtynyt yhteiskuntatieteiden professori sanoi: ”Antisemitismillä ei pohjimmiltaan ole mitään tekemistä juutalaisten todellisen toiminnan kanssa, eikä sen kannattajilla ole pohjimmiltaan mitään käsitystä juutalaisten todellisesta luonnosta.” Hän sanoo myös: ”Juutalaiset edustivat kaikkea, mikä oli vinossa, joten luonnollisten tai yhteiskunnallisten vastoinkäymisten ajateltiin automaattisesti juontavan juurensa heistä.”

Yleistykset

Myös yleistykset ovat erittäin tehokas propagandan käyttämä keino. Yleistämällä on helppo hämärtää todellisiin kysymyksiin liittyviä tärkeitä seikkoja, ja sen avulla halvennetaan tämän tästä kokonaisia ihmisryhmiä. Esimerkiksi ”mustalaiset (tai siirtolaiset) ovat varkaita” on usein kuultu lause joissakin Euroopan maissa. Mutta pitääkö se paikkansa?

Kolumnisti Rikhardos Someritis kertoo, että eräässä maassa tällaiset käsitykset synnyttivät ”muukalaisvihan sävyttämää ja monissa tapauksissa rasistista kiihkoa” ulkomaalaisia vastaan. On kuitenkin osoitettu, että lainvastaisiin tekoihin syyllistyvät tuossa maassa yhtä todennäköisesti syntyperäiset asukkaat kuin vierasmaalaisetkin. Someritis mainitsee esimerkkinä, että selvitysten mukaan Kreikassa 96 prosenttia rikoksista on kreikkalaisten itsensä tekemiä. ”Rikosten syyt ovat taloudellisia ja yhteiskunnallisia”, hän huomauttaa. ”Ne eivät riipu ihmisen rodusta.” Hän syyttää tiedotusvälineitä siitä, että ne ”lietsovat järjestelmällisesti muukalaisvihaa ja rasismia” värittämällä rikoksia uutisissaan.

Nimittely

Jotkut solvaavat niitä, jotka ovat heidän kanssaan eri mieltä, asettamalla heidän persoonallisuutensa ja vaikuttimensa kyseenalaisiksi, sen sijaan että he keskittyisivät itse asioihin. Nimittelemällä saadaan ihmiseen, ryhmään tai ajatukseen lätkäistyä kielteinen leima, joka on helppo muistaa. Nimittelijä toivoo leiman pysyvän. Jos ihmiset torjuvat henkilön tai ajatuksen tuon kielteisen leiman perusteella sen sijaan että he punnitsisivat todisteita itse, nimittelijän strategia on tehonnut.

Esimerkiksi viime vuosina on voimakas lahkojen vastainen mieliala pyyhkäissyt monen maan yli Euroopassa ja muualla. Suuntaus on kuohuttanut tunteita, synnyttänyt mielikuvan vihollisesta ja voimistanut olemassa olevia ennakkoluuloja vähemmistöuskontoja kohtaan. ”Lahkosta” on usein tullut iskusana. ”’Lahko’ on ’kerettiläisen’ synonyymi”, kirjoitti saksalainen professori Martin Kriele vuonna 1993, ”ja kerettiläinen on nykypäivän Saksassa, kuten aiemminkin, – – [tuomittu hävitettäväksi perin pohjin] – ellei nyt aivan polttamalla tulessa – – niin mustaamalla hänen maineensa, sulkemalla hänet yhteisön ulkopuolelle ja saattamalla hänet taloudelliseen perikatoon.”

Eräs propagandaa tutkiva instituutti sanoo: ”Halventavilla nimillä on ollut valtavan voimakas vaikutus maailmanhistoriassa ja omassa henkilökohtaisessa kehityksessämme. Nimitykset ovat tuhonneet maineen, – – aiheuttaneet toisten joutumisen vankilaan ja tehneet miehistä niin järjettömiä, että he ovat lähteneet taisteluun teurastamaan lähimmäisiään.” (The Institute for Propaganda Analysis.)

Tunteiden hyödyntäminen

Vaikka tunteet ovat ehkä epäolennaisia silloin, kun on kyse asiallisista väitteistä tai johdonmukaisista perusteluista, niillä  on ratkaiseva merkitys pyrittäessä vaikuttamaan. Kokeneet mainosmiehet hyödyntävät tunteita yhtä taitavasti kuin pianovirtuoosi soittaa instrumenttiaan.

Esimerkiksi pelko voi sumentaa arvostelukyvyn. Ja aivan niin kuin kateutta voidaan pelkoakin käyttää hyväksi. Kanadalaisessa sanomalehdessä The Globe and Mail kerrottiin 15.2.1999 seuraava tapaus Moskovasta: ”Kun kolme tyttöä teki itsemurhan Moskovassa viime viikolla, venäläiset tiedotusvälineet antoivat heti ymmärtää, että he olivat olleet Jehovan todistajien fanaattisia seuraajia.” Huomaa sana ”fanaattisia”. Ihmiset luonnollisestikin pelkäävät fanaattista uskonnollista järjestöä, jonka luullaan ajavan nuoria itsemurhaan. Oliko noilla onnettomilla tytöillä tosiaan yhteyksiä Jehovan todistajiin?

Globe-lehdessä jatkettiin: ”Myöhemmin poliisi myönsi, ettei tytöillä ollut mitään tekemistä – – [Jehovan todistajien] kanssa. Mutta siinä vaiheessa oli eräs Moskovan televisiokanava ehtinyt jo hyökätä uudelleen tuota lahkoa vastaan kertomalla katsojille, että Jehovan todistajat olivat olleet yhteistyössä Adolf Hitlerin kanssa natsi-Saksassa – vaikka historia todistaa tuhansien todistajien joutuneen natsien kuolemanleireihin.” Väärää tietoa saaneen ja kenties pelokkaan yleisön silmissä Jehovan todistajat olivat joko itsemurhakultti tai natsien avustajia!

Viha on propagandistien hyödyntämä voimakas tunne. Etenkin värittynyt kieli lietsoo sitä tehokkaasti. Ilkeitä sanoja näyttää olevan lähes loputon varasto, ja ne edistävät ja hyödyntävät vihaa, jota tunnetaan tiettyjä rotuja sekä etnisiä ja uskonnollisia ryhmiä kohtaan.

Jotkut propagandistit käyttävät hyväkseen ylpeyttä. Voimme usein tunnistaa ylpeyteen vetoavat kohdat seuraavanlaisista avainlauseista: ”Jokainen älykäs ihminen tietää että – –” tai: ”Niin koulutettu ihminen kuin sinä ei voi olla huomaamatta että – –.” Ylpeyteen voidaan vedota myös käänteisesti: ihmiset eivät yleensä halua näyttää typeriltä. Suostuttelun ammattilaiset tietävät tämän paremmin kuin hyvin.

Iskulauseet ja vertauskuvat

Iskulauseet ovat ympäripyöreitä sanontoja, joilla ilmaistaan tyypillisesti mielipiteitä tai päämääriä. Väljyytensä vuoksi niihin on helppo yhtyä.

Esimerkiksi kansallisen kriisin tai konfliktin aikoina kansankiihottajat voivat käyttää muun muassa seuraavia iskulauseita: ”Minun maani, olkoon se sitten oikeassa tai väärässä”, ”Koti, kirkko ja isänmaa” tai ”Vapaus tai kuolema”. Mutta erittelevätkö ihmiset yleensä tuon kriisin tai konfliktin todellisia kiistakysymyksiä? Vai hyväksyvätkö he vain sen, mitä heille sanotaan?

Kirjoittaessaan ensimmäisestä maailmansodasta Winston Churchill havainnoi: ”Tarvitaan vain pieni merkki, ja nämä rauhallisten talonpoikien ja työläisten massat muuttuvat mahtaviksi sotajoukoiksi, jotka repivät toisensa palasiksi.” Hän sanoi myös, että kun ihmisiä käsketään tekemään jotakin, he yleensä tottelevat ajattelematta asiaa sen enempää.

Propagandistilla on käytettävissään myös hyvin laaja valikoima vertauskuvia ja merkkejä viestinsä välittämiseen, vaikkapa kunnialaukaus, sotilastervehdys tai lippu. Myös rakkautta vanhempia kohtaan voidaan käyttää hyväksi. Isänmaa, emämaa tai äitikirkko ovatkin arvokkaita työkaluja ovelan vaikuttajan käsissä.

Laskelmoiva propaganda voi siis lamaannuttaa tai hämärtää ajattelun ja tarkkanäköisyyden ja saada yksilöt toimimaan massana. Miten voit suojautua tältä?

[Huomioteksti s. 8]

Laskelmoiva propaganda voi lamaannuttaa tai hämärtää ajattelun

 [Tekstiruutu/Kuvat s. 7]

ONKO JEHOVAN TODISTAJIEN TYÖ PROPAGANDISTISTA?

Jehovan todistajien vastustajat ovat väittäneet heidän levittävän sionistista propagandaa. Toiset taas ovat syyttäneet heitä kommunismin tukemisesta sananpalveluksen välityksellä. Heistä on myös sanottu, että he edistävät työllään ”amerikkalaisen imperialismin” ihanteita ja etuja. Ja vielä jotkut ovat sitä mieltä, että he ovat anarkisteja, jotka kylvävät epäjärjestystä tarkoituksenaan muuttaa yhteiskunnallista, taloudellista, poliittista tai laillista järjestystä. On selvää, että nämä keskenään ristiriitaiset syytökset eivät kaikki voi pitää paikkaansa.

Yksinkertainen totuus on, että Jehovan todistajiin ei sovellu mikään edellä mainituista väitteistä. Todistajat tekevät työtään uskollisina sille tehtävälle, jonka Jeesus Kristus antoi opetuslapsilleen: ”Te tulette olemaan todistajiani – – maan ääriin asti.” (Apostolien teot 1:8.) Heidän työnsä keskittyy vain ja ainoastaan hyvään uutiseen taivaallisesta Valtakunnasta, välikappaleesta jonka avulla Jumala tuo rauhan koko maapallolle (Matteus 6:10; 24:14).

Jehovan todistajia tarkkailleet ihmiset eivät ole löytäneet mitään todisteita siitä, että tämä kristillinen yhteisö olisi milloinkaan häirinnyt järjestystä missään maassa.

Muun muassa monet toimittajat ja tuomarit ovat kommentoineet Jehovan todistajien myönteistä vaikutusta heidän omaan elinympäristöönsä. Otetaanpa muutama esimerkki. Käytyään eräässä Jehovan todistajien konventissa muuan eteläeurooppalainen toimittaja sanoi: ”Heillä on kiinteät perhesiteet, ja heitä opetetaan rakastamaan toisia ja kuuntelemaan omaatuntoaan, jotteivät he vahingoittaisi muita ihmisiä.”

Eräs lehtimies, joka oli aiemmin suhtautunut todistajiin kielteisesti, havainnoi: ”He elävät esimerkillisesti. He eivät loukkaa normeja, jotka koskevat sitä, mikä on siveellistä ja oikein.” Muuan valtiotieteilijä sanoi todistajista: ”He käyttäytyvät toisia ihmisiä kohtaan aidon huomaavaisesti, rakkaudellisesti ja lempeästi.”

Jehovan todistajat opettavat, että on oikein olla alamainen vallanpitäjille. Lainkuuliaisina kansalaisina he noudattavat rehellisyyteen, totuudenmukaisuuteen ja puhtauteen liittyviä Raamatun normeja. He rakentavat omaan perheeseensä vahvan moraalin ja auttavat muita tekemään samoin. He elävät rauhassa kaikkien kanssa eivätkä osallistu ihmisiä jakaviin mielenosoituksiin tai poliittisiin vallankumouksiin. Todistajat pyrkivät noudattamaan esimerkillisesti maallisten esivaltojen laatimia lakeja, samalla kun he odottavat kärsivällisesti, että Ylin Vallanpitäjä, Suvereeni Herra Jehova, ennallistaa maan päälle täydellisen rauhan sekä vanhurskaan hallinnon.

Jehovan todistajien työ on samalla kasvattavaa. Raamatun pohjalta he opettavat ihmisiä joka puolella maailmaa miettimään Raamatun periaatteita ja asettamaan siten itselleen oikeanlaisia mittapuita käytökselleen ja moraalilleen. He kannattavat arvoja, jotka parantavat perhe-elämää ja auttavat nuoria selviytymään omista erikoishaasteistaan. He myös auttavat ihmisiä pääsemään eroon huonoista tavoista ja tulemaan toimeen muiden kanssa. Tällaista työtä tuskin voi nimittää ”propagandaksi”. The World Book Encyclopediassa sanotaan, että ilmapiirissä, jossa erilaiset ajatukset saavat liikkua vapaasti, ”propaganda ja opetustyö ovat kaksi eri asiaa”.

[Kuvat]

Jehovan todistajien julkaisut vahvistavat perhearvoja ja korkeaa moraalia

[Kuvat s. 5]

Sotaa ja tupakointia edistävä propaganda on myötävaikuttanut monien ihmisten kuolemaan