Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Miten suhtautua sukupuoliseen häirintään?

Miten suhtautua sukupuoliseen häirintään?

Nuoret kysyvät:

Miten suhtautua sukupuoliseen häirintään?

”Pojat viheltävät perääni.” (Carla, Irlanti)

”Tytöt soittelevat minulle koko ajan. Käyvät uuvutustaistelua.” (Jason, Yhdysvallat)

”Hän kosketti käsivarttani jatkuvasti ja yritti pitää minua kädestä.” (Yukiko, Japani)

”Tytöt vihjailevat minulle.” (Alexander, Irlanti)

”Eräs poika huuteli minulle aina koulubussista. Hän ei oikeastaan halunnut lähteä kanssani ulos, kiusasi vain.” (Rosilyn, Yhdysvallat)

FLIRTTAILEVA katse, seksuaalisia sävyjä sisältävä ”kohteliaisuus”, kaksimielinen vitsi, avoimen seksuaalinen kosketus – tällainen kohtelu voidaan usein lukea sukupuoliseksi häirinnäksi, kun se ei ole tervetullutta ja kun se toistuu. Maailmantilastoja on vaikea saada, mutta selvitysten perusteella näyttää siltä, että Yhdysvalloissa suurin osa kouluikäisistä nuorista on joutunut sen kohteeksi.

Mitä sukupuolinen häirintä on? Filosofian tohtori Victoria Shaw määrittelee sen tätä aihetta käsittelevässä kirjassaan ”toisen ahdistelemiseksi seksuaalisella tavalla. – – Se voi olla fyysistä (esimerkiksi seksuaalisesti latautunut kosketus), sanallista (esimerkiksi ulkonäön kommentoiminen silloin kun sitä ei kaivata) tai sanatonta.” (Coping With Sexual Harassment and Gender Bias.) Joskus häirintään sisältyy säädyttömiä ehdotuksia.

Koulumaailmassa häirintä tulee luultavasti useimmiten ikätovereiden taholta, mutta joissakin tapauksissa siihen on syyllistynyt aikuinen ihminen, kuten opettaja. Redbook-lehdessä olleessa kirjoituksessa arveltiin, että se suhteellisen pieni määrä opettajia, joka todetaan syylliseksi häirintään, ”edustaa todennäköisesti vain jäävuoren huippua”.

Naisia – ja toisinaan miehiäkin – kohdeltiin tällä tavoin jo Raamatun aikoina (1. Mooseksen kirja 39:7; Ruut 2:8, 9, 15). Ja Raamatussa on synkkä ennustus: ”Viimeisinä päivinä koittavat vaikeat ajat. Ihmiset ovat silloin itsekkäitä, rahanahneita, rehenteleviä ja itserakkaita. He esiintyvät loukkaavasti – – he ovat epäystävällisiä, kovia, panettelevia, väkivaltaisia ja raakoja.” (2. Timoteukselle 3:1–3, Uusi testamentti nykysuomeksi.) On siis mahdollista ja jopa todennäköistä, että myös sinä joudut sukupuolisen häirinnän kohteeksi.

Jumalan näkemys

Seksuaalisesti hyökkäävä käytös ei kieltämättä häiritse kaikkia nuoria. Joidenkuiden mielestä se on hauskaa tai jopa imartelevaa. Eräs amerikkalainen tutkimus osoitti hälyttävästi, että sukupuolisen häirinnän kohteeksi joutuneista 75 prosenttia myönsi itsekin syyllistyneensä samaan. Jotkut aikuiset saattavat pahentaa ongelmaa vähättelemällä tällaisen käytöksen vakavuutta ja sivuuttamalla sen pelkkänä lapsellisena kokeiluna. Mutta mitä Jumala ajattelee siitä?

Jumalan sana, Raamattu, tuomitsee selvästi kaikenlaisen sukupuolisen häirinnän. Emme saa ’loukata toisten oikeuksia’ ylittämällä sukupuolikäyttäytymistä sääteleviä rajoja (1. Tessalonikalaisille 4:3–8). Nuoriamiehiä käsketään nimenomaisesti kohtelemaan ”nuorempia naisia kuin sisaria kaikessa siveellisessä puhtaudessa” (1. Timoteukselle 5:1, 2). Lisäksi Raamattu tuomitsee ”rivon leikinlaskun” (Efesolaisille 5:3, 4). Kun sinua ahdistellaan, sinulla on siis oikeus tuntea suuttumusta, järkytystä ja hämmennystä ja jopa kokea tällainen käytös alentavaksi.

Mitä sanoa?

Mitä sinun tulisi tehdä, jos sinua kohdellaan tällä tavoin? Joskus vaisu tai ympäripyöreä vastaus vain innostaa häiritsijää. Raamatussa kerrotaan, että kun Joosefin työnantajan vaimo esitti Joosefille sopimattomia ehdotuksia, tämä ei tyytynyt vain ummistamaan siltä korviaan, vaan torjui päättäväisesti naisen moraalittomat lähentelyt (1. Mooseksen kirja 39:8, 9, 12). Päättäväisyys ja suoruus ovat vielä nykyäänkin valttia häirinnän torjumisessa.

Se joka sinua kiusaa, ei tosin ehkä tarkoita loukata sinua. Häirinnältä vaikuttava käytös voi olla kömpelö yritys saada sinulta huomiota. Ei siis ole tarpeen turvautua töykeään käytökseen silloin kun lähestymisyritys on ei-toivottu. Voit esimerkiksi sanoa yksinkertaisesti, että ”en pidä tuollaisesta puheesta” tai ”pidäpä kätesi kurissa”, niin viesti menee ehkä perille. Sanoitpa sen miten hyvänsä, älä vesitä ydintä. Seiso sanojesi takana. Nuori Andrea ilmaisee saman asian näin: ”Jos ystävälliset vihjeet eivät riitä, asia täytyy sanoa suoraan. Usein onkin turvauduttava suoraan puheeseen.” Luja kehotus ”lopeta!” saattaa tepsiä.

Jos tilanne pahenee, älä yritä selviytyä siitä yksin. Koeta puhua siitä vanhemmillesi tai muille kypsille aikuisille. Heillä saattaa olla hyviä käytännön ehdotuksia. Viimeisenä keinona he saattavat katsoa tarpeelliseksi tiedottaa asiasta koulun johdolle. Niin ikävältä kuin se ehkä tuntuukin sinusta, se voi suojella sinua tällaiselta kohtelulta vastaisuudessa.

Häirinnän ehkäiseminen

Tietysti on parasta pyrkiä välttämään tällaisen käytöksen kohteeksi joutumista alun alkaenkin. Mikä voisi auttaa? Andrea neuvoo: ”Älä koskaan anna sellaista vaikutelmaa, että olet ehkä vähän kiinnostunutkin. Toiset kuulevat siitä, ja paine jatkuu.” Pukeutumisella voi olla suuri merkitys. Nuori Mara sanoo: ”En halua näyttää mummolta, mutta vältän sellaisia vaatteita, jotka kiinnittävät huomiota vartalooni.” Lähentelyn torjuminen ja toisaalta vaatteet, jotka herättävät muissa eroottisia ajatuksia, on yhdistelmä, joka saattaa hämärtää viestin. Raamattu suosittelee pukeutumaan ”häveliäästi ja tervemielisesti” (1. Timoteukselle 2:9).

Myös seurasi vaikuttaa siihen, miten sinua kohdellaan (Sananlaskut 13:20). Rosilyn pohtii: ”Kun osa samassa ryhmässä olevista tytöistä nauttii poikien huomiosta, nämä saattavat luulla, että kaikki ryhmän tytöt ovat samanlaisia.” Carla kiinnitti huomiota samaan asiaan: ”Jos liikkuu sellaisten kanssa, jotka näyttävät vihreää valoa tai nauttivat huomiosta, saa itsekin osakseen häirintää.”

Raamatussa kerrotaan nuoresta Dinasta, joka viihtyi kanaanilaisten tyttöjen seurassa – ja Kanaanin naiset tunnettiin kevytkenkäisyydestään. Seurauksena oli, että Dina raiskattiin. (1. Mooseksen kirja 34:1, 2.) Raamattu sanoo syystäkin: ”Pitäkää siis tarkoin silmällä, ettette vaella niin kuin epäviisaat, vaan niin kuin viisaat.” (Efesolaisille 5:15.) ’Tarkkuus’ siinä, miten pukeudut ja puhut ja kenen seurassa olet, voi suurelta osin suojella sinua häirinnältä.

Kristityillä nuorilla yksi tehokkaimmista keinoista torjua häirintä on yksinkertaisesti se, että he kertovat toisille uskonnollisesta kannastaan. Jehovan todistajiin kuuluva nuori Timon muistelee: ”Toiset tiesivät, että olen todistaja, ja häirintä loppui melkein kokonaan.” Andrea sanoo: ”Sillä on suuri merkitys, että kerrot olevasi todistaja. Toiset tajuavat, että olet monessa suhteessa erilainen kuin he ja että sinulla on selvät moraalinormit.” (Matteus 5:15, 16.)

Häirinnän kohteena

Karkeista, loukkaavista ihmisistä ei pääse kokonaan eroon, vaikka kuinka paljon yrittäisi. Jos kuitenkin joudut häirinnän kohteeksi, sinun ei tarvitse tuntea siitä syyllisyyttä, niin kauan kuin käyttäydyt kristillisesti (1. Pietarin kirje 3:16, 17). Jos tilanne rasittaa sinua henkisesti, etsi tukea puhumalla asiasta vanhemmillesi tai kristillisen seurakunnan kypsille jäsenille. Rosilyn myöntää, että on vaikea olla tyytyväinen itseensä, jos joutuu ahdistelluksi. ”Jo pelkkä toveruus, se että voi puhua jollekulle, tekee todella hyvää”, hän sanoo. Muista myös, että ”Jehova on lähellä kaikkia, jotka huutavat häntä avukseen” (Psalmit 145:18, 19).

Ei ole helppoa torjua sopimatonta kohtelua, mutta se kannattaa. Ajattelehan esimerkiksi Raamatun kertomusta nuoresta sunemilaisesta naisesta. Vaikkei hän joutunut varsinaisen häirinnän kohteeksi sanan nykyisessä merkityksessä, niin Juudan rikas ja vaikutusvaltainen kuningas Salomo yritti lähestyä häntä hänen rohkaisematta siihen mitenkään. Koska sunemilainen rakasti toista miestä, hän torjui Salomon ehdotukset. Siksi hän saattoi sanoa tuntien tervettä ylpeyttä: ”Minä olen muuri.” (Laulujen laulu 8:4, 10.)

Osoita samanlaista moraalista ryhtiä ja päättäväisyyttä. Ole ”muuri” lähentelyä vastaan. Tee kristillinen kantasi selväksi kaikille, joiden kanssa olet tekemisissä. Silloin voit pysyä ’moitteettomana ja viattomana’ ja luottaa siihen, että olet miellyttänyt Jumalaa (Filippiläisille 2:15). *

[Alaviite]

^ kpl 27 Lisää aineistoa sukupuolisesta häirinnästä Herätkää!-lehdissä 22.5.1996, 22.8.1995 ja 22.5.1991.

[Kuva s. 26]

Jos kristillinen vakaumuksesi on yleisessä tiedossa, se voi suojella sinua

[Kuva s. 26]

Voit ehkä välttyä häirinnältä, kun kartat vääränlaista seuraa