Louis Braille – valoa pimeyden vangeille

KUINKA paljon arvostat luku- ja kirjoitustaitoa? Jotkut voivat pitää sitä itsestään selvänä asiana, vaikka se muodostaa koko oppimisen perustan. Jos kyky ymmärtää kirjoitettua sanaa otetaan pois, avain tiedon varastohuoneisiin menetetään.

Kirjoitettu sana oli satojen vuosien ajan sokeilta suljettu maailma. Mutta 1800-luvulla vilpitön huoli heidän ahdingostaan sai erään nuorenmiehen kehittämään viestintämenetelmän, joka avasi uusia mahdollisuuksia hänelle itselleen sekä miljoonille muille.

Toivo sikiää murhenäytelmästä

Louis Braille syntyi vuonna 1809 Coupvrayn kylässä Ranskassa noin 40 kilometrin päässä Pariisista. Hänen isänsä Simon-René Braille hankki elannon valmistamalla valjaita, ja Louis leikki pikkupoikana ehkä useinkin isänsä verstaalla. Kerran siellä kuitenkin sattui hirvittävä tapaturma. Louis tarttui terävään työkaluun – mahdollisesti naskaliin – ja se lipsahti hänen silmäänsä. Vaurio oli peruuttamaton, ja mikä pahempaa, seurauksena ollut tulehdus levisi nopeasti pojan toiseenkin silmään. Jo kolmen vanhana Louis sokeutui täysin.

Louis’n vanhemmat ja seurakuntapappi Jacques Palluy tekivät sen, mitä tehtävissä oli, ja järjestivät pojan paikalliseen kouluun. Poika omaksui paljon kuulemastaan – joinakin vuosina hän oli luokkansa paras! Sillä oli kuitenkin rajansa, mitä sokea pystyi oppimaan näkeville tarkoitetuilla menetelmillä, ja vuonna 1819 Louis aloitti opiskelun kuninkaallisessa sokeainopistossa.

Opiston perustaja Valentin Haüy käynnisti ensimmäisten joukossa ohjelman, jonka avulla sokeita opetettiin lukemaan. Hän halusi taistella sitä vallalla olevaa käsitystä vastaan, että sokean oli mahdotonta hyötyä kouluopetuksesta. Varhaisissa kokeiluissaan hän teki paksulle paperille suuria kohokirjaimia. Menetelmän alkeellisuudesta huolimatta sen avulla kylvettiin siemen, joka myöhemmin juurtuisi.

Braille oppi lukemaan noita suuria kohokirjaimia, joilla Haüyn pienen kirjaston kirjat oli kirjoitettu. Hän kuitenkin tajusi, että tämä oppimismenetelmä oli hidas ja epäkäytännöllinen. Kirjaimethan on suunniteltu silmiä eikä sormia varten. Onneksi näyttämölle oli astumaisillaan eräs toinen, joka oivalsi nämä rajoitukset.

Idea odottamattomasta lähteestä

Vuonna 1821, kun Louis Braille oli vasta 12-vuotias, opistoon tuli vierailulle Charles Barbier, ranskalainen eläkkeelle jäänyt tykistökapteeni. Hän esitteli siellä niin sanotun pimeäkirjoituksen, joka oli kehitetty taistelukenttien tarpeita varten. Sitä luettiin tunnustelemalla sormin koholla olevia pisteitä, jotka oli järjestetty suorakaiteen muotoiselle alueelle, jossa oli kuusi pisteen paikkaa allekkain ja kaksi rinnakkain. Ajatus merkkien käyttämisestä foneettisten sanojen vastineena herätti opistossa heti vastakaikua. Braille paneutui tähän uuteen menetelmään täydellä innolla ja teki siihen jopa parannuksia. Mutta saadakseen siitä todella käyttökelpoisen hänen täytyi työskennellä sinnikkäästi. Hän kirjoitti päiväkirjaansa: ”Elleivät silmäni kerro minulle ihmisistä ja tapahtumista, aatteista ja opeista, niin minun  täytyy löytää sitä varten toinen keino.”

Seuraavien kahden vuoden ajan Braille työskenteli määrätietoisesti yksinkertaistaakseen pimeäkirjoituksen merkkejä. Lopputuloksena oli pitkälle hiottu menetelmä, joka pohjautui vain kolme pistettä korkeaan ja kaksi pistettä leveään peruskuvioon. Vuonna 1824, ollessaan 15-vuotias, Braille sai valmiiksi kuuden pisteen järjestelmänsä. Pian sen jälkeen hän alkoi opettaa opistossa, ja vuonna 1829 hän julkaisi tämän ainutlaatuisen kirjoitusjärjestelmänsä, joka nykyään tunnetaan hänen nimellään (Suomessakin käytössä pistekirjoituksen rinnalla termi braillekirjoitus). Vähäisiä tarkennuksia lukuun ottamatta hänen järjestelmänsä on olennaisilta osiltaan sama vielä nykyäänkin.

Pistekirjoitus leviää maailmalle

1820-luvun lopulla julkaistiin ensimmäinen kirja, jossa selitettiin Braillen kohopistekeksintöä, mutta uusi järjestelmä valtasi alaa hitaasti. Opistossakin se otettiin virallisesti käyttöön vasta vuonna 1854, kaksi vuotta Braillen kuoleman jälkeen. Ajan myötä tämä vertaansa vailla oleva menetelmä saavutti kuitenkin suosiota.

Useat eri järjestöt ovat tuottaneet kirjallisuutta pistekirjoituksella. Vartiotorni-seura aloitti tällaisten julkaisujen valmistamisen vuonna 1912, kun järjestelmää vielä yhdenmukaistettiin englanninkielisessä maailmassa. Nykyään Seura käyttää pitkälle kehitettyjä pistekirjoituksen painomenetelmiä ja tuottaa vuosittain miljoonia sivuja kahdeksalla kielellä yli 70:tä maata varten. Hiljattain tuotantokyky kaksinkertaistettiin, koska tämäntyyppisen raamatullisen kirjallisuuden kysyntä kasvaa jatkuvasti.

Yksinkertainen ja kätevä pistekirjoitus tuo kirjoitetun sanan nykyään miljoonien näkövammaisten ulottuville – lähes 200 vuotta sitten eläneen nuoren pojan antaumuksellisten ponnistelujen ansiosta.

[Tekstiruutu/Kuvat s. 15]

SOKEAINAAKKOSET AVAUTUVAT

Pistekirjoitusta luetaan vasemmalta oikealle sormin yhdellä kädellä tai molemmin käsin. Jokaiseen peruskuvioon voidaan muodostaa 63 pisteyhdistelmää, joten useimpien aakkostojen kaikille kirjaimille ja välimerkeille on mahdollista antaa tietty pisteyhdistelmä. Monet kielet käyttävät lyhennettyä kirjoitusmuotoa, jossa jotkin peruskuviot vastaavat tiheään toistuvia kirjainyhdistelmiä tai kokonaisia sanoja. Jotkut hallitsevat tämän kirjoitusjärjestelmän niin hyvin, että he pystyvät lukemaan jopa 200 sanaa minuutissa!

[Kuvat]

Kymmenessä ensimmäisessä kirjaimessa käytetään vain kahden ylimmän rivin pisteitä

Kymmenessä seuraavassa kirjaimessa otetaan käyttöön alimman rivin vasemmanpuoleinen piste, joka lisätään kuhunkin kymmenestä ensimmäisestä kirjaimesta

Viidessä seuraavassa kirjaimessa viiteen ensimmäiseen kirjaimeen lisätään molemmat alimman rivin pisteet. Å-, ä- ja ö-kirjaimet ovat poikkeuksia, samoin w-kirjain, joka lisättiin ranskalaisiin aakkosiin vasta myöhemmin

[Kuvan lähdemerkintä s. 14]

Muotokuva: © Maison Natale de Louis Braille – Coupvray, France/Photo Jean-Claude Yon