Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Tarkkailemme maailmaa

Tarkkailemme maailmaa

Tarkkailemme maailmaa

Maailman nykyinen nälkätilanne

”Maailman terveysjärjestö (WHO) arvelee, että suunnilleen puolet kaikkien kansojen – rikkaiden ja köyhien – väestöstä kärsii tavalla tai toisella kehnosta ravitsemuksesta”, kerrotaan Maailman tila 2000 -raportissa. Arviolta 1,2 miljardia ihmistä kautta maailman kärsii vajaaravitsemuksesta. Lisäksi miljardien muiden sanotaan kärsivän ’piilonälästä’. Tämä viittaa niihin, jotka näyttävät hyvin ravituilta mutta joita heikentää välttämättömien vitamiinien ja kivennäisaineiden puute. ”Yhä edelleen on vallalla sellainen uskomus, että nälkä seuraa ruokatarvikkeiden niukkuudesta”, kerrotaan Worldwatch-instituutista, joka on vuotuisen Maailman tila -raportin julkaisija. ”Tosiasiassa nälkä on seurausta ihmisten ratkaisuista – –. Siihen, kuka syö ja kuka ei, vaikuttaa maatalouden voimavaroja paljon voimakkaammin se, onko ihmisillä riittävä toimeentulo, millainen asema on suotu naisille ja onko hallitus vastuuvelvollinen kansalle.”

Itsemurhat Ranskassa

”Kolmekymmentä prosenttia ranskalaisista aikuisista on harkinnut itsemurhaa”, kerrotaan Le Monde -sanomalehdessä. Ranskan kaikkien aikojen ensimmäisessä itsemurhia koskeneessa tutkimuksessa 13 prosenttia haastatelluista sanoi hautoneensa itsemurhaa vakavasti ja 17 prosenttia myönsi ajatelleensa sitä ohimennen. Saint-Étiennen yliopistollisen sairaalan oikeuslääketieteen professori Michel Debout sanoo kuitenkin, että todelliset luvut ovat paljon suuremmat, sillä monet ovat taipuvaisia salaamaan tällaiset ajatukset syyllisyydentunteiden vuoksi. Valtaosa haastatelluista piti itsemurhaa ”epätoivoisena tekona”, johon johtavat pikemminkin sosiaaliset ongelmat kuin perheolot. Ranskassa tehdään vuosittain 160000 itsemurhayritystä ja noin 12000 itsemurhaa.

À la carte -uskonto

Mielipidetutkimusten tekijän George Gallup nuoremman tutkimus osoittaa, että useimmat yhdysvaltalaiset pitävät uskontoa ”sillisalaattina”. Perinteisten oppijärjestelmien noudattamisen sijasta ”[pohjois]amerikkalaiset ’napsivat’ itseään miellyttävät asiat ja valmistavat oman sekoituksen jonkin yksittäisen uskonnon käsityksistä tai yhdistelevät kahdesta tai useammasta uskonnosta henkilökohtaisen oppijärjestelmänsä”, kerrotaan kanadalaisessa National Post -lehdessä. Lehden mukaan tutkimus paljastaa lisäksi, että ”Raamatun ja oman uskonnon perusoppien ja perinteiden tuntemus on silmiinpistävän puutteellista” ja että ”uskonnollisuus on usein vain pinnallista, eivätkä ihmiset tiedä, mihin he uskovat ja miksi”. Albertassa Kanadassa sijaitsevan Lethbridgen yliopiston sosiologian professori Reginald Bibby sanoo: ”Suuri enemmistö kannattaa edelleen merkittävimpiä katolisia ja protestanttisia perinteitä, mutta he poimivat joukosta jotkin käsitykset, tavat ja palvelut, esimerkiksi kasteen, avioliittoon vihkimisen ja hautajaiset.”

Kahvi ja myrkyt

Äskettäin tehdyn tutkimuksen mukaan kahvi voi poistaa vesijohtovedestä ”78–90 prosenttia siihen liuenneista raskasmetalleista, muun muassa lyijystä ja kuparista, sillä kahvinporot, jotka sisältävät varauksettomia tai negatiivisesti varautuneita molekyylejä, vetävät puoleensa positiivisesti varautuneita raskasmetalleja”, kerrotaan Australian-lehdessä. ”Mitä vahvempaa kahvia, sitä tehokkaampi vaikutus”, sanoi ympäristökemisti tri Mike McLaughlin. Samanlaisia kokeita tehtiin teepusseilla, mutta vaikka tee poistaakin noin kolmasosan lyijystä, sillä ei näyttänyt olevan sanottavaa vaikutusta kupariin.

Lumiukkoja sapattina?

Israelin viime talven runsaat lumisateet ovat herättäneet paikallisten ortodoksijuutalaisten parissa joitakin kiperiä kysymyksiä: Saako sapattina olla lumisotasilla? Miten on lumiukon tekemisen laita? Israelilaisen uutispalvelun (IsraelWire) mukaan entinen israelilainen päärabbi Mordehai Eliyahu on tarjonnut joitakin suuntaviivoja niille uskoville, jotka ovat epävarmoja siitä, mikä on sallittua ja mikä ei. Lumiukon tekeminen on rabbin mukaan ”työtä”, vaikka se onkin pelkkää huvia. Se on siis sapattirajoitusten alaista. Toisaalta lumisota ei ole työtä, joten se on sallittua. On kuitenkin yksi ehto: kaikkien osallisten on suostuttava lumisotaan, joten ohikulkijoiden heittely lumipalloilla on kielletty.

Aikuisten aivot tuottavat uusia hermosoluja?

”Vuosikymmenten ajan pidettiin itsestään selvänä, että ihmisillä on jo syntyessään kaikki käytettävissään olevat aivosolut”, sanotaan The New York Timesissa. Vaikka joillakin eläimillä tehdyt kokeet osoittivat jo vuonna 1965, että niiden aivot tuottivat uusia hermosoluja, monet neurologit uskoivat, ettei näin tapahdu ihmisillä. Viimeksi kuluneina kymmenenä vuotena on kuitenkin kertynyt todisteita siitä, että aivot sittenkin tuottavat uusia hermosoluja ja että ne voivat uudistua jatkuvasti. Viime vuonna tutkijat huomasivat, että uusia hermosoluja muodostui siinä ihmisaivojen osassa, jossa sijaitsee lyhytkestoinen muisti. Jotkut tiedemiehet uskovat nyt, että ”aivot saattavat korjata itseään kaiken aikaa”.

Ankara stressi yhteydessä lapsuudessa koettuun pahoinpitelyyn

”Sellaiset naiset, joita on lapsuudessa pahoinpidelty fyysisesti tai seksuaalisesti, voivat reagoida stressiin vääristyneesti koko elämänsä ajan”, kerrotaan The Dallas Morning News -lehdessä. Atlantalaisessa Emoryn yliopistossa tutkijat vertasivat menneisyydessä pahoinpideltyjen naisten stressihormonitasoa ja sydämen sykettä stressitilanteessa niiden naisten vastaaviin lukuihin, joita ei ollut pahoinpidelty. Lapsuusaikana pahoinpideltyjen stressihormonimäärä ja syketaajuus olivat selvästi suuremmat. Tutkijat päättelivät, että ”siinä tavassa, jolla näiden naisten elimistö reagoi stressiin ja säätelee sitä, voi olla pysyviä biokemiallisia häiriöitä”, lehdessä sanotaan.

Painavia selkäreppuja

Yhdysvaltain ortopedien akatemian tekemä tutkimus on osoittanut, että lasten selkä- ja hartiakivut ovat läheisessä yhteydessä joidenkin lasten painaviin selkäreppuihin. Sullottuaan reppunsa täyteen koulukirjoja, eväitä, soittimia ja vaihtovaatteita jotkut lapset raahaavat jopa 18 kilon taakkoja. Lastenlääkärit varoittavat, että jos ala-asteen oppilaat kantavat kouluun päivittäin sellaisia raskaita kuormia, he voivat ajan mittaan joutua kärsimään vakavista selkävaivoista, muun muassa selkärangan vääränlaisesta kaareutumisesta. Jotkut asiantuntijat muistuttavat rehtoreita ja opettajia, että repun paino saisi olla enintään 20 prosenttia lapsen painosta. Lisäksi reput tulisi voida kuljettaa ”pyörien varassa tai niissä pitäisi olla lantiovyö tai pehmustettu selkäosa”, kuten sanotaan meksikolaisessa Excelsior -lehdessä.

300-vuotiasta viiniä

Lontoossa ilmestyvässä The Times -lehdessä kerrotaan, että erään vuonna 1682 tuhoutuneen lontoolaisen rakennuksen raunioista on löydetty kaksi pulloa viiniä. Toisen korkki oli hajonnut, ja viini oli muuttunut etikaksi, mutta toisen pullon korkki, joka oli metallilangan ja vahan ansiosta pysynyt paikoillaan, oli pitänyt pullon täysin ilmatiiviinä. Museum of Londonin järjestämässä erityisessä maistajaistilaisuudessa viiniasiantuntijat maistelivat satoja vuosia vanhaa juomaa, joka oli imetty pullosta ruiskun avulla. He päättelivät viinin olevan kuivaa madeiraa ja kuvailivat sen makua ”raikkaaksi, puhtaaksi, eloisaksi ja tasapainoiseksi”.

Maailman joet vakavissa vaikeuksissa

”Yli puolet maailman suurista joista on kuivumassa tai ne ovat saastuneet”, kerrotaan lehdessä USA Today. Monet vesitiet ovat ”vakavasti huvenneet ja saastuneet” maan ja veden liiallisen ja vääränlaisen käytön vuoksi, kertoo ongelmaa käsittelevä toimikunta (World Commission on Water for the 21st Century). Tuon luonnonvaran, veden, pilaaminen ”uhkaa niiden ihmisten terveyttä ja toimeentuloa, jotka tarvitsevat sitä kipeästi kasteluun, juomavedeksi ja teollisuuden käyttöön”, komissio sanoo. On kiinnostavaa, että maailman 500 suuresta joesta kaksi ”terveintä” ovat Etelä-Amerikan Amazon ja Afrikan Kongo. Syy? ”Molempien varrella on vain vähän teollisuuskeskuksia”, raportissa kerrotaan.