Tavoitteena täydellinen yhteiskunta

OLISI suurenmoista saada nähdä parempi maailma, jossa kukaan ei tuntisi kipua eikä olisi sairas tai vammainen; koko maapallon laajuinen yhteiskunta, jossa ei olisi rikollisuutta eikä erimielisyyttä; ihmissuku, joka olisi vapautettu kuolemasta!

Tällaisten tavoitteiden saavuttaminen edellyttäisi luonnollisesti merkittäviä muutoksia itse ihmisissä. Ajatus ihmisrodun ominaisuuksien parantamisesta ei ole uusi. Kreikkalainen filosofi Platon kirjoitti noin 2300 vuotta sitten: ”Kummankin sukupuolen parhaat yksilöt pitäisi yhdistää keskenään mahdollisimman usein ja huonommat mahdollisimman harvoin.” Mutta vasta lähempänä nykyaikaa ihmissuvun jalostamisyritykset alkoivat toden teolla. Tieteenala oli nimeltään eugeniikka eli rotuhygienia.

Termin ”eugeniikka” keksi vuonna 1883 Sir Francis Galton, brittiläinen tiedemies ja Charles Darwinin serkku. Ilmaus tulee kreikan sanoista, jotka tarkoittavat ’syntyperältään hyvää’ tai ’jalosyntyistä’. Galton tiesi, että kukkiin ja eläimiin voitiin saada tiettyjä toivottuja ominaisuuksia risteyttämällä niitä. Eikö ihmisiäkin voitaisi jalostaa samanlaisilla menetelmillä? Näin Galton uskoi. Hän ajatteli, että jos ”ihmisrodun parantamiseen” käytettäisiin pienikin osa niistä varoista ja voimista, joita hevosten ja karjan jalostamiseen käytettiin, tuloksena olisi ”loistava joukko neroja”.

Darwinin kirjoitusten innoittamana Galton päätteli, että ihmisten oli aika ottaa oman kehityksensä ohjat käsiinsä. Hänen ajatuksensa saavuttivat 1900-luvun ensimmäisinä vuosikymmeninä valtavan suosion poliitikkojen, tiedemiesten ja yliopistoväen piirissä niin Euroopassa kuin Yhdysvalloissakin. Erään suurvallan johtaja heijasteli aikansa yleisiä käsityksiä kirjoittaessaan: ”Yhteiskunta ei saa antaa rappeutuneiden ihmisten tuottaa itsensä kaltaisia jälkeläisiä. – – Sellaisten karjankasvattajien, jotka estäisivät karjansa valioyksilöitä parittelemasta ja lisäisivät sitä pelkästään huonoimpien yksilöiden välityksellä, katsottaisiin kuuluvan hullujenhuoneeseen. – – Jonain päivänä tajuamme, että oikeantyyppisten hyvien kansalaisten ensisijainen velvollisuus on jättää verenperintönsä maailmalle ja ettemme saa tehdä väärästä ihmistyypistä ikuista.” Nämä sanat kirjoitti Yhdysvaltain 26. presidentti, Theodore Roosevelt.

Niin Britanniassa kuin Amerikassakin perinnöllisyyslakeja havainnollistettiin  markkinoilla ja näyttelyissä. Esillä oli usein pystysuoria tauluja, joihin oli ryhmitelty täytettyjä marsuja. Kaavioista ilmeni, miten turkin väri periytyi sukupolvelta toiselle. Asian ydin tehtiin selväksi tekstikilvissä. Eräässä taulussa luki: ”Heikkomielisyys, kaatumatauti, rikollinen luonne, mielisairaus, alkoholismi, köyhäläisyys ja monet muut sopimattomat piirteet siirtyvät suvuissa eteenpäin ja periytyvät täsmälleen samalla tavalla kuin marsujen väri.” Toisessa kysyttiin: ”Kuinka kauan me amerikkalaiset aiomme vielä olla tarkkoja sikojemme, kanojemme ja karjamme sukupuista – ja jättää lastemme syntyperän sattuman varaan?”

Rotuhygienian käytännön sovelluksia

Nämä ajatukset eivät jääneet pelkäksi teoriaksi. Sekä Pohjois-Amerikassa että Euroopassa steriloitiin kymmeniätuhansia ”kelvottomia”. Sen määritteleminen, kuka tai mikä oli kelvoton, riippui tietenkin pitkälti niiden mielipiteistä, jotka päättivät pakkosteriloinnista. Esimerkiksi Missourin osavaltiossa vaadittiin eräässä lakiehdotuksessa niiden sterilointia, jotka oli ”tuomittu murhasta, raiskauksesta, maantierosvouksesta, kanavarkaudesta, räjäyttelystä tai autovarkauksista”. Harhainen yritys luoda herrakansa yhden sukupolven aikana vei natsi-Saksan askelta pitemmälle. Siellä pakkosteriloitiin ensin peräti 225000 ihmistä, minkä jälkeen miljoonia muita – juutalaisia, romaneja, vammaisia ja muita ”kelvottomia” – tuhottiin rotuhygienian nimissä.

Natsiajan raakuus löi rotuhygieniaan vastenmielisyyden leiman, ja monet toivoivat, että tämä tutkimusala olisi haudattu niiden miljoonien mukana, jotka kuolivat sen johdosta. Mutta 1970-luvulla alkoi kuulua uutisia orastavan tieteenhaaran, molekyylibiologian, saavutuksista. Jotkut pelkäsivät edistysaskelten herättävän uudelleen henkiin ne ajatukset, joiden lumoihin Eurooppa ja Pohjois-Amerikka olivat vuosisadan alkupuolella joutuneet. Esimerkiksi vuonna 1977 muuan huomattava biologi varoitti Kansallisen tiedeakatemian kokouksessa kollegoitaan yhdistelmä-DNA:sta: ”Tutkimus vie meidät askeleen lähemmäs ihmisen geneettistä muokkaamista. Lähemmäksi sitä, että pohdimme miten voisimme tuottaa lapsia, joilla  on ideaaliset ominaisuudet... Viime kerralla ideaalisella lapsella oli vaaleat hiukset, siniset silmät ja arjalaiset geenit.”

Nykyään geenimanipulaation saavutusten vertaaminen Hitlerin rotuhygieniaohjelmaan tuntuisi monista kaukaa haetulta. Kuusikymmentä vuotta sitten rodullista puhtautta vaadittiin kovin ottein. Nykyään puhutaan terveyden ja elämänlaadun parantamisesta. Entisajan rotuhygienian juuret olivat politiikassa, ja se ammensi voimansa ahdasmielisyydestä ja vihasta. Geenitutkimuksen uusien edistysaskelien taustavoimana ovat kaupalliset edut ja kuluttajien toiveet paremmasta terveydestä. Merkittävistä eroista huolimatta voi pyrkimys muokata ihmisen perimää omien ennakkokäsitystemme mukaisiksi kuulostaa suuresti entisajan rotuhygienialta.

Tiede yhteiskunnan muuttamisen välikappaleena

Samaan aikaan kun luet näitä sanoja, tehokkaat tietokoneet selvittävät järjestelmällisesti ihmisen perimää eli perintötekijöidemme kokonaisuutta – niitä ohjeita, jotka vaikuttavat ratkaisevasti kasvuumme ja määräävät pitkälti, millaisia olemme. Noita perintötekijöitä eli geenejä on ihmisen DNA:ssa kymmeniätuhansia. (Ks. tekstiruutua ”DNA suurennuslasin alla”.) Tiedemiehet ennustavat, että kun kaikki tieto on koottu ja tallennettu, sitä hyödynnetään pitkälle tulevaisuuteen ihmisen biologisen ja lääketieteellisen tutkimuksen perustana. Lisäksi he toivovat, että sitä mukaa kuin perimän salaisuudet selviävät, voidaan kehitellä hoitoja, jotka korjaavat tai korvaavat viallisia geenejä.

Lääkärit odottavat, että geenitutkimuksen pohjalta päästään kehittelemään uuden sukupolven lääkkeitä, jotka olisivat turvallisia mutta silti tehokkaita sairauksien hoidossa ja ehkäisyssä. Tekniikka voi mahdollistaa myös sen, että lääkärillä on käytössään potilaan geeniprofiili – tiedot tämän perimästä – jonka perusteella hän voi valita tälle parhaiten sopivan lääkkeen.

Geenimanipulaation tarjoamiin mahdollisuuksiin uskotaan sisältyvän lääketieteellisten edistysaskelten lisäksi myös ratkaisuja yhteiskunnallisiin ongelmiin. Toisen maailmansodan ja 1990-luvun alun välillä tutkijat väittivät, että sosiaalisia ongelmia voitaisiin vähentää uudistamalla taloutta ja instituutioita sekä kohentamalla elinympäristöä. Ongelmat ovat viime vuosina kuitenkin vain pahentuneet. Monet ovat alkaneet uskoa, että niiden ratkaisu piilee geeneissä. Jotkut ovat nykyään jopa sitä mieltä, että geenit vaikuttavat yksilöiden ja ryhmien käyttäytymiseen merkittävämmin kuin ympäristö.

Entä kuolema? Tämäkin ongelma on joidenkin tutkijoiden mukaan ratkaistavissa virittelemällä DNA:ta. Tiedemiehet ovat jo pidentäneet banaanikärpästen ja matojen elämän kaksinkertaiseksi menetelmin, joita heidän mukaansa voitaisiin jonain päivänä soveltaa ihmisiin. Erään biotekniikkayrityksen (Human Genome Sciences Inc.) johtaja on sanonut: ”Näköpiirissämme on nyt ensi kertaa ihmisen kuolemattomuus.”

Mittatilauslapsia?

Toinen toistaan lupaavammat raportit nykytutkimuksista ja tulevaisuudennäkymistä saavat helposti unohtamaan, millaisia rajoituksia ja mahdollisia ongelmia uusiin  tekniikoihin liittyy. Palataanpa siksi lasten hankkimiseen. Geenitestit ovat jo tavallisia. Yleisin testi tuli käyttöön 1960-luvulla. Siinä lääkäri ottaa raskaana olevan naisen kohdusta neulalla näytteen sikiötä ympäröivästä lapsivedestä. Näytteestä voidaan seuloa kymmeniä geneettisiä häiriöitä, esimerkiksi Downin syndrooma ja selkärankahalkio. Lapsivesitutkimus tehdään yleensä 16. raskausviikon jälkeen. Eräs uudempi testi paljastaa yksityiskohtia alkion perimästä jo 6. ja 10. raskausviikon välillä.

Näiden testien avulla lääkärit voivat tunnistaa monia geneettisiä häiriöitä, mutta vain noin 15 prosenttia niistä voidaan hoitaa. Kun testi paljastaa geenivirheen tai tulos on epäselvä, monet vanhemmat ovat vaikean valinnan edessä: pitäisikö sikiö abortoida vai antaa lapsen syntyä? The UNESCO Courier -lehdessä kirjoitettiin: ”Vaikka DNA-testejä – jotka kaikki ovat patentoituja ja voittoa tuottavia – tulee kovalla vauhdilla lisää, perinnöllisyystiede ei ole toistaiseksi onnistunut lunastamaan itsevarmoja  lupauksiaan geenihoidoista. Lääkärit seulovat sairauksia ja häiriöitä, joita he eivät pysty parantamaan, ja siksi hoidoksi ehdotetaan usein aborttia.”

Luonnollisesti lääkärit odottavat, että biotekniikan kehittyessä he voivat paljon tehokkaammin löytää ja korjata geenivirheitä, jotka joko aiheuttavat sairauksia tai altistavat niille. Lisäksi tiedemiehet toivovat, että ihmisen alkioon pystytään jonain päivänä siirtämään keinotekoisia kromosomeja, jotka antavat suojan esimerkiksi Parkinsonin tautia, aidsia, sokeritautia sekä eturauhas- ja rintasyöpää vastaan. Lapsella olisi tällöin jo syntyessään vahvistettu immuunijärjestelmä. Tulevaisuudennäkymiin kuuluvat myös lääkkeet, jotka ”parantavat” kehittyvää sikiötä vaikkapa muokkaamalla geenejä siten, että lapsesta tulee älykkäämpi tai hyvämuistisempi kuin muuten.

Vaikka optimistisimmatkin tiedemiehet ymmärtävät, että kestää vielä kauan ennen kuin vanhemmat voivat valita mieleisensä lapsen luettelosta, mahdollisuus saada  unelmien lapsi tuntuu monista erittäin vetoavalta. Jotkut väittävät, että olisi vastuutonta olla käyttämättä tekniikkaa geenivirheiden poistamiseen: ellei ole väärin lähettää lastaan parhaisiin kouluihin ja viedä häntä parhaille lääkäreille, niin miksei yhtä hyvin voi yrittää saada parasta mahdollista lasta?

Huoli tulevaisuudesta

Myös huolestuneita ääniä on kuultu. Esimerkiksi kirjassa Biotekniikan aika sanotaan: ”Jos sokeritauti, sirppisoluanemia ja syöpä voidaan ehkäistä muuttamalla yksilöiden genetiikkaa, niin miksi ei edettäisi muihin vähemmän vakaviin ’häiriöihin’, kuten likinäköisyyteen, värisokeuteen, sanasokeuteen, liikalihavuuteen ja vasenkätisyyteen? Eihän mikään estä yhteiskuntaa päättämästä, että tietyt ihonvärit ovat häiriöitä.”

Vakuutusyhtiöt tulevat varmasti olemaan erittäin kiinnostuneita geenitiedosta.  Entä jos sikiötesti paljastaa mahdollisen ongelman? Painostavatko vakuutusyhtiöt äitiä aborttiin? Voivatko ne kieltäytyä myöntämästä vakuutusta, jos äiti kieltäytyy abortista?

Kemian, lääketeollisuuden ja biotekniikan yritykset kilpailevat geenien ja organismien patentoimisesta ja muokkaamisesta. Kannustimena ovat tietysti taloudelliset hyödyt – tulevaisuuden tekniikalla halutaan tehdä rahaa. Monet bioetiikan asiantuntijat pelkäävät tämän johtavan ”kuluttajan rotuhygieniaan”, jolloin vanhempia voitaisiin painostaa valitsemaan ”geneettisesti hyväksyttyjä” lapsia. On helppo kuvitella, millaisen osan mainostaminen saisi tässä suuntauksessa.

Uudet tekniikat eivät tietenkään olisi yhtä helposti käytettävissä maailman köyhemmissä osissa. Monista maista puuttuu edelleen jopa perusterveydenhuolto. Geenihoidosta saattaa kehittyneimmissäkin maissa tulla ainoastaan varakkaille mahdollinen vaihtoehto.

Täydellinen yhteiskunta

Alati lisääntyvässä biotekniikan kirjallisuudessa esiintyy tämän tästä ajatus Jumalan alueelle astumisesta. Koska Jumala on suunnitellut ja luonut elämän, on sopivaa ottaa huomioon, mitä hän ajattelee täydellisyyteen pyrkimisestä. Raamattu sanoo 1. Mooseksen kirjassa, että luotuaan elämän maan päälle ”Jumala katsoi kaikkea, minkä hän oli tehnyt, ja katso, se oli erittäin hyvää” (1. Mooseksen kirja 1:31). Ensimmäinen ihmispari oli perimältään täydellinen. Kapinoimalla Jumalaa vastaan he saattoivat itsensä ja jälkeläisensä epätäydellisyyden ja kuoleman alaisuuteen (1. Mooseksen kirja 3:6, 16–19; Roomalaisille 5:12).

Jehova Jumala haluaa nähdä sairauden, kärsimyksen ja kuoleman poistuvan, ja hän ryhtyi kauan sitten järjestelyihin, joiden avulla ihmiskunta vapautetaan näistä ongelmista. Raamatun Ilmestyskirjassa on ennustus ajasta, jolloin Jumala puuttuu ihmisten asioihin. Siinä kuvaillaan: ”[Jumala] pyyhkii pois kaikki kyyneleet heidän silmistään, eikä kuolemaa enää ole, eikä surua eikä valitushuutoa eikä kipua enää ole. Entiset ovat kadonneet.” Nämä huomattavat muutokset eivät tule olemaan ihmisten tieteellisten läpimurtojen tulosta, ihmisten joista monet eivät edes tunnusta Jumalaa, saati ylistävät häntä. Raamatunkohta jatkuu: ”Valtaistuimella istuva [Jehova Jumala] sanoi: ’Katso! Minä teen kaiken uudeksi.’” (Ilmestys 21:4, 5.)

[Huomioteksti s. 5]

Natsi-Saksassa pakkosteriloitiin ensin peräti 225000 ihmistä, minkä jälkeen miljoonia muita ”kelvottomia” tuhottiin rotuhygienian nimissä

[Huomioteksti s. 6]

Lääkärit odottavat, että geenitutkimuksen pohjalta päästään kehittelemään uuden sukupolven lääkkeitä, jotka olisivat turvallisia mutta silti tehokkaita sairauksien hoidossa ja ehkäisyssä

[Huomioteksti s. 11]

Dolly-lampaan jälkeen tiedemiehet ovat kloonanneet kymmeniä yksittäisiä eläimiä, kussakin tapauksessa aikuisten soluista. Voidaanko aikuisia ihmisiä kloonata samalla tekniikalla?

 [Tekstiruutu/Kuvat s. 7]

Voidaanko ihmisiä kloonata?

Vuonna 1997 uutisotsikot kautta maapallon kertoivat Dolly-lampaasta. Mikä siinä oli niin erikoista? Se oli ensimmäinen nisäkäs, joka oli onnistuttu kloonaamaan aikuisen yksilön solusta, tässä tapauksessa emälampaan utaresolusta. Dolly oli siis sen lampaan nuorempi ”kaksonen”, josta solu oli otettu. Aiemmin tutkijat olivat kymmenien vuosien ajan kloonanneet eläimiä alkion soluista. Harva uskoi, että aikuisen nisäkkään solu voitaisiin ohjelmoida uudelleen tuottamaan geneettisesti täsmälleen samanlainen uusi eläin. Kun aikuisen solu kloonataan, voidaan nähdä etukäteen, millainen jälkeläisestä tulee.

Tiedemiesten tavoitteena Dollyn kloonaamisessa oli jalostaa hyötyeläimiä siten, että ne erittäisivät maitoonsa arvokkaita lääkeaineita. Onnistuneesta kloonauksesta kerrottiin ensimmäisen kerran Nature-tiedelehden helmikuun 1997 numerossa otsikoin ”Nisäkkäiden elinkykyisiä jälkeläisiä sikiön ja aikuisen soluista”. Tiedotusvälineet tarttuivat aiheeseen heti. Kaksi viikkoa myöhemmin Time-lehden kannessa oli valokuva Dollysta sekä otsikkoteksti ”Onko sinua jonain päivänä kaksi kappaletta?” Samalla viikolla Newsweekin kansikirjoitusten teemana oli ”Voimmeko kloonata ihmisiä?”

Dollyn jälkeen tiedemiehet ovat kloonanneet kymmeniä yksittäisiä eläimiä, kussakin tapauksessa aikuisten soluista. Voidaanko aikuisia ihmisiä kloonata samalla tekniikalla? Joidenkin biologien mukaan voidaan, mutta vielä näin ei ole tehty. Brittitutkija Ian Wilmut, joka johti Dollyn kloonannutta työryhmää, huomauttaa, että kloonaaminen on toistaiseksi ”erittäin tehoton menetelmä”, sillä sikiöitä kuolee prosessin aikana noin kymmenen kertaa enemmän kuin luonnollisessa lisääntymisessä.

Entä jos kävisi niin kuin jotkut pelkäävät, että joku kehittelisi tekniikan huippuunsa ja kloonaisi vaikkapa joukon Hitlereitä? Wilmut rauhoittelee selittämällä, että vaikka kloonattu lapsi olisi perimältään identtinen kaksonen sen kanssa, josta se on kloonattu, ympäristö vaikuttaisi häneen ja hänelle kehittyisi selvästi erilainen persoonallisuus, aivan kuten luonnolliset kaksoset kasvavat erilaisiksi.

[Tekstiruutu/Kaavio s. 8, 9]

DNA suurennuslasin alla

Ihminen muodostuu noin sadasta biljoonasta solusta. Useimmissa soluissa on tuma. Kussakin tumassa on 46 pientä pakkausta nimeltä kromosomi. Jokaisessa kromosomissa on yksi nauhamainen, tiiviiksi vyyhdiksi kiertynyt molekyyli nimeltä DNA. DNA:ssa on arviolta jopa 100000 geeniä eli perintötekijää, jotka ovat ryhmittyneet kuin kaupungit päätien varrelle. Geenit määräävät pitkälti ihmisen fyysisen puolen – kehittymisen kohdussa, sukupuolen, ulkoiset piirteet ja kasvun aikuiseksi. Tutkijat uskovat myös, että DNA:ssa on ”kello”, joka määrää yksilön elämän pituuden.

Ihmisten ja eläinten DNA on huomattavan samankaltainen. Esimerkiksi simpanssit eroavat ihmisistä geneettisesti vain prosentin verran. Aukko on silti kymmenen kertaa suurempi kuin keiden tahansa kahden ihmisen DNA:n väliset erot. Silti nämä äärettömän pienet erot määräävät ne monet piirteet, jotka tekevät meistä jokaisesta ainutlaatuisen yksilön.

Vajaat kymmenen vuotta sitten tiedemiehet ryhtyivät vaativaan urakkaan. Tavoitteena oli selvittää ihmisen DNA:n kemiallisten yksiköiden tarkka järjestys. Tämä tehtävä, joka tunnetaan genomiprojektina eli ihmisen perimän kartoitushankkeena (Human Genome Project), on kunnianhimoinen ja mittava, ja se tulee maksamaan miljardeja dollareja. Kootusta perusaineistosta saataisiin aikanaan arviolta 200 tuhatsivuisen puhelinluettelon kokoista kirjaa. Yhdeltä ihmiseltä menisi niiden lukemiseen 26 vuotta, jos hän tekisi työtä ympäri vuorokauden!

Tiedotusvälineet ovat usein jättäneet vähemmälle huomiolle sen, että kun nämä tiedot jonain päivänä on koottu, ne pitää vielä tulkita. Erittelyyn tarvitaan uusia työvälineitä. Geenien tunnistaminen on aivan eri asia kuin sen tietäminen, mitä ne tekevät ja millaisessa vuorovaikutuksessa ne ovat keskenään ihmisen rakentamisessa. Muuan maineikas biologi sanoi genomiprojektia ”genetiikan Pyhäksi Graaliksi”. Maanläheisemmän kuvauksen esitti perinnöllisyystieteilijä Eric Lander: ”Kyseessä on luettelo osista. Jos antaisin sinulle luettelon Boeing 777:n osista, joita olisi 100000 kappaletta, et luultavasti osaisi koota niitä yhteen koneeksi etkä varmasti tietäisi, miten se pysyy ilmassa.”

[Kaavio]

(Ks. painettu julkaisu)

SOLU

TUMA

KROMOSOMI

DNA

EMÄSPARI