Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Meluisaa lunta

Meluisaa lunta

Meluisaa lunta

TIEDEMIEHET ovat saaneet selville, että kun lumi putoaa veteen, jokainen lumihiutale saa aikaan äänen, jota ihminen ei kuule. Lähestyvän paloauton äänen tavoin tämäkin ääni voimistuu ylimmilleen ja sitten vaimenee olemattomiin – ja kaikki tämä tapahtuu vain noin sekunnin kymmenestuhannesosassa.

Sadepisara tai raekide menee vedenpinnan läpi, mutta kevyempi lumihiutale jää pinnalle. Pian se kuitenkin sulaa ja saa aikaan edellä mainitun ulvovan äänen. Tämä huomattiin noin 15 vuotta sitten, mutta silloin asiaa ei tutkittu. Myöhempinä vuosina kyseisestä äänestä on kuitenkin tullut maanvaiva Alaskassa toimiville biologeille, jotka käyttävät ääniluotainta vaeltavien lohien seuraamiseen. Kun satavan lumen taustamelu peittää kaloista lähtevän signaalin, seuranta on lopetettava. Mikä tämän ilmiön aiheuttaa?

New Scientist -lehti selittää, että kun lumihiutale kelluu veden pinnalla, sen alapuolelta ei kuulu juuri mitään. Mutta kun hiutale alkaa sulaa, vettä nousee kapillaari-ilmiön ansiosta ylöspäin. Saattaa olla, että tässä vaiheessa hiutaleesta erkaantuu ilmakuplia tai niitä jää nousevan veden vangeiksi. Jokainen ilmakupla värähtelee yrittäessään päästä tasapainoon ympäristönsä kanssa, ja niin tehdessään se lähettää ääniaaltoja, jotka kuulostavat soivan kellon ääneltä, mutta ääni on paljon korkeampi.

[Kuvan lähdemerkintä s. 31]

Snow Crystals/Dover