Uusin keinoin kohti parempaa terveyttä?

Harva asia merkitsee ihmisille yhtä paljon kuin terveys. Joskus mielipiteitä tuntuu olevan saman verran kuin on lääkäreitä ja terapeutteja. Seuraavassa kirjoitussarjassa Herätkää!-lehti ei ota kantaa eri näkemyksiin, vaan pyrkii ainoastaan kertomaan niin sanottujen vaihtoehtoisten hoitomuotojen alati lisääntyvästä käytöstä. Emme puolla erityisesti niitä hoitomuotoja, joita tulemme käsittelemään, emmekä mitään muitakaan. Mainitsematta jää monia hoitoja, joista jotkin ovat hyvin suosittuja, toiset kiistanalaisia. Terveyskysymyksiä koskeva valistus on uskoaksemme yleishyödyllistä; niitä koskevat ratkaisut ovat täysin henkilökohtaisia.

KAIKKI haluavat olla terveitä. Hyvää terveyttä voi kuitenkin olla vaikea saavuttaa tai säilyttää, mikä voidaan päätellä niiden ihmisten määrästä, joilla on sairauksia ja vaivoja. Jotkut ajattelevat, että ihmiset sairastavat nykyään enemmän kuin koskaan ennen.

Monet lääkärit luottavat sairauksien hoidossa ensisijaisesti lääketehtaiden kehittämiin ja tehokkaasti mainostamiin lääkkeisiin. On merkille pantavaa, että tällaisten lääkkeiden vuosimyynti on viime vuosikymmeninä kasvanut muutamasta miljardista dollarista huimiin satoihin miljardeihin dollareihin. Mitä on ollut tuloksena?

Reseptilääkkeet ovat auttaneet monia. Mutta joissakin tapauksissa lääkkeet eivät ole vaikuttaneet lainkaan tai potilaan tila on huonontunut, ja siksi monet ovat viime aikoina alkaneet käyttää toisenlaisia hoitomenetelmiä.

Muita hoitomuotoja

Sellaisissa maissa, joissa moderni lääketiede on ollut vakiintunut hoitokäytäntö, monet etsivät nyt apua niin sanotuista vaihtoehtoisista eli täydentävistä hoidoista. ”Se Berliinin muuri, joka on pitkään erottanut vaihtoehtolääkinnän valtavirran lääketieteestä, näyttää olevan murenemassa”, sanottiin Consumer Reports -lehden toukokuun 2000 numerossa.

Yhdysvaltain lääkäriliiton julkaisemassa JAMA-lehdessä todettiin: ”Vaikka vaihtoehtoiset hoitomuodot, jotka toimintaperiaatteensa mukaan määritellään elimistön toimintaan puuttuviksi, eivät yleensä kuulu lääketieteellisten tiedekuntien opetusohjelmaan eivätkä amerikkalaisten sairaaloiden tarjoamiin hoitovaihtoehtoihin, ne ovat saaneet kautta maan yhä enemmän huomiota tiedotusvälineissä, terveydenhuollossa, valtion elimissä ja suuren yleisön keskuudessa.” (The Journal of the American Medical Association 11.11.1998.)

Eräässä toisessa alan lehdessä kiinnitettiin kuitenkin vuonna 1997 huomiota uusiin kehityssuuntiin: ”Koululääketieteen harjoittajat suhtautuivat aiemmin epäilevästi vaihtoehtolääkintään, mutta nykyään tämän alan kursseja voi ottaa valinnaisaineiksi Yhdysvalloissa 27:ssä [erään tuoreemman raportin mukaan 75:ssä] lääketieteellisessä tiedekunnassa, muun muassa Harvardissa, Stanfordissa, Arizonan yliopistossa ja Yalessa.” (Journal of Managed Care Pharmacy.)

JAMA-lehdessä kuvailtiin, mitä monet potilaat tekevät kohentaakseen terveyttään:  ”Vuonna 1990 arviolta joka viides (19,9 %) lääkärin vastaanotolla perussairauden vuoksi käynyt potilas hoiti itseään myös jollakin vaihtoehtoisella tavalla. Vuoteen 1997 tultaessa määrä oli noussut lähes joka kolmanteen (31,8 %).” Lisäksi kirjoituksessa mainittiin: ”Muissa maissa tehdyt tutkimukset viittaavat siihen, että vaihtoehtolääkintä on suosittua kaikissa teollisuusmaissa.”

JAMAn mukaan vaihtoehtoisia hoitoja käytti erään äskettäisen 12 kuukauden jakson aikana 15 prosenttia kanadalaisista, 33 prosenttia suomalaisista ja 49 prosenttia australialaisista. ”Vaihtoehtolääkinnän kysyntä on merkittävää”, lehdessä myönnetään. Tämä pitää paikkansa varsinkin kun otetaan huomioon, että nämä hoitomuodot harvoin kuuluvat vakuutusten piiriin. Kirjoituksessa pääteltiin: ”Niiden käyttö tulee todennäköisesti lisääntymään, jos vakuutukset alkavat korvata niitä.”

Vaihtoehtolääkinnän yhdistäminen tavanomaisiin hoitoihin on monissa maissa ollut jo pitkään yleistä. Lontoon kuninkaallisessa homeopaattisessa sairaalassa työskentelevän tri Peter Fisherin mukaan täydentävän lääketieteen keskeisimmät muodot ovat ”monin paikoin käytännössä vakiinnuttaneet asemansa. Enää ei ole erikseen koululääketiedettä ja täydentävää lääketiedettä”, hän väitti. ”On vain hyvää ja huonoa lääketiedettä.”

Monet terveydenhuollon ammattilaiset tunnustavat nykyään sekä koululääketieteen että vaihtoehtoisen hoidon arvon. He eivät vaadi, että potilas valitsisi niistä jommankumman, vaan suosittelevat hyödyntämään kaikkia erilaisia hoitomuotoja, joista vain on apua.

Mitkä hoitomenetelmät ovat niin sanottuja vaihtoehtoisia eli täydentäviä? Milloin ja missä ne ovat syntyneet? Entä miksi niin monet käyttävät niitä?