Miksi sairaanhoitajia tarvitaan?

”Sairaanhoito on ammateista vaikeimpia. Sääliväisyys voi antaa työllemme vaikuttimen, mutta tieto on sen ainoa moottori.” (Mary Adelaide Nutting, 1925, maailman ensimmäinen sairaanhoidon opettaja)

SAIRAANHOITO yksinkertaisimmassa muodossaan juontaa juurensa tuhansien vuosien takaa, aina Raamatun ajoista asti (1. Kuninkaiden kirja 1:2–4). Monet huomattavat naiset ovat kautta historian hoitaneet sairaita. Yksi esimerkki heistä on Unkarin kuninkaan Andreas II:n tytär Elisabet (1207–31). Vuonna 1226 koittaneen nälänhädän aikana hän järjesti elintarvikejakelun ja perusti myöhemmin sairaaloita, joissa hän huolehti spitaalisista. Hän kuoli jo 24-vuotiaana käytettyään suurimman osan lyhyestä elämästään sairaiden hoitamiseen.

On mahdotonta puhua sairaanhoidon historiasta mainitsematta Florence Nightingalea. Tämä päättäväinen englantilainen nainen organisoi 38 sairaanhoitajansa kanssa uudelleen Konstantinopolin liepeillä sijainneen Scutarin sotasairaalan Krimin sodan aikana, joka käytiin vuosina 1853–56. Hänen saapuessaan sairaalaan kuolleisuus oli siellä lähes 60 prosenttia; kun hän lähti sieltä vuonna 1856, luku oli pudonnut alle 2 prosenttiin. (Ks. tekstiruutua s. 6.)

Sairaanhoitoalaan vaikutti merkittävästi myös Saksassa Kaiserswerthissä toiminut protestanttinen diakonissalaitos, jossa Nightingale oli opiskellut ennen lähtöään Krimille. Myöhemmin luotiin muita merkittäviä sairaanhoitajaryhmittymiä. Esimerkiksi vuonna 1903 Agnes Karll perusti saksalaisten sairaanhoitajien ammattijärjestön.

Nykyään sairaanhoitajat muodostavat ammattiryhmän, jota pidetään terveydenhuoltojärjestelmän suurimpana. Maailman terveysjärjestön mukaan 141 maassa toimii tätä nykyä runsaat 9 miljoonaa sairaanhoitajaa ja kätilöä. Ja miten tärkeää työtä he  tekevätkään! Eräs lehti kirjoitti, että hoitajat ”kietovat potilaan huolenpidon, tietämyksen ja luottamuksen kudelmaan, joka on ratkaisevan tärkeä potilaan toipumiselle” (The Atlantic Monthly). Meillä on siis täysi syy kysyä: mitä tekisimmekään ilman sairaanhoitajia?

Hoitajien osa paranemisessa

Eräässä tietosanakirjassa sairaanhoitajan työ määritellään ”tapahtumasarjaksi, jossa sairaanhoitaja auttaa potilasta toipumaan sairaudesta tai vammasta tai elämään jälleen mahdollisimman itsenäisesti”.

Tähän sisältyy tietysti monia seikkoja, paljon muutakin kuin pelkkiä rutiinitoimenpiteitä, kuten pulssin tai verenpaineen mittausta. Hoitajalla on olennainen osa potilaan toipumisessa. Erään lääketieteen hakuteoksen mukaan ”sairaanhoitaja on kiinnostuneempi potilaan yleisreaktiosta häiriöön kuin itse häiriöstä. Hän keskittyy lievittämään fyysisiä kipuja ja henkistä kärsimystä sekä mahdollisuuksien mukaan ehkäisemään komplikaatioita.” Lisäksi hoitaja tarjoaa ”ymmärtäväistä huolenpitoa, johon sisältyy huolien ja pelkojen kärsivällistä kuuntelemista sekä henkistä tukea ja lohdutusta”. Kuolevan potilaan hoidossa hänen tehtävänään on ”auttaa potilasta kohtaamaan kuolema mahdollisimman levollisesti ja arvokkaasti”. (The American Medical Association Encyclopedia of Medicine.)

Monet hoitajat tekevät enemmänkin kuin velvollisuus vaatii. Esimerkiksi Ellen D. Baer kirjoitti omasta kokemuksestaan eräässä newyorkilaisessa sairaalassa (Montefiore Medical Center). Leikkausryhmässä työskennellessään hän ei halunnut vetää aamuvuoroaan läpi pikavauhtia. ”Halusin viipyä potilaiden luona”, hän kirjoittaa. ”Halusin helpottaa heidän hengittämistään ja auttaa heitä liikkumaan, vaihtaa siteet miellyttävällä tavalla, vastata kysymyksiin, selittää asioita ja tarjota henkilökohtaista lohdutusta. Pidin siitä läheisyydestä, jonka yhteys potilaisiin ja kanssakäyminen heidän kanssaan toi mukanaan.”

Epäilemättä kaikki jolloinkin sairaalapotilaana olleet voivat muistaa jonkun ystävällisen hoitajan, joka oli yhtä uhrautuva. Mutta miten tullaan päteväksi sairaanhoitajaksi?

[Kuva s. 3]

Florence Nightingale

[Lähdemerkintä]

National Library of Medicine