Amazonin sademetsää uudistetaan

HERÄTKÄÄ!-LEHDEN KIRJOITTAJALTA BRASILIASTA

MAAILMA menetti 1990-luvulla miljoonia hehtaareja luonnonmetsää vuodessa, raportoi YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestö (FAO). Yksistään Brasiliaan kuuluvalla Amazonin alueella ovat pörisevät moottorisahat ja ritisevät tulipalot jo tähän mennessä muuttaneet pinta-alaltaan Saksaa suuremman alueen sademetsää pelkäksi laidunmaaksi. Maisema ei olekaan enää loputonta puunlatvamerta, vaan tuon lehväkatoksen rikkovat halkeilleet savimaalaikut, joita peittävät auringossa paahtuvat harvat rikkakasvit ja paljaat kannot.

Vaikka tämä jatkuva metsien hävittäminen on huolestuttavaa, joitakin toivon pilkahduksiakin on saatu. Eräs lupaava ohjelma on jo tuottanut tuloksia. Kyse on peltometsätaloudesta, ja eräs lähde kuvailee sitä ”menetelmäksi, jossa puiden kasvattamiseen yhdistetään peltoviljely tai laiduntaminen ekologisesti – – kestävällä tavalla”. Miten peltometsätalous toimii? Mitä sen avulla on saatu aikaan? Millaisia ovat tämän menetelmän tulevaisuudennäkymät? Herätkää!-lehti otti näistä kysymyksistä selvää ja vieraili Brasilian Amazonin tutkimuslaitoksessa (INPA), joka sijaitsee Brasilian osavaltion Amazonasin pääkaupungissa Manausissa.

Epätoivoinen pako

Johannes van Leeuwen, INPA:n agronomian osastolla työskentelevä saksalainen agronomi, on toiminut Amazonin alueen maanviljelijöiden parissa 11 viime vuotta. Miten nuo monet maanviljelijät alun alkaen päätyivät Amazonin sademetsään? Kun suurimittainen teollistunut maatalous vähitellen riisti maan ja elannon Brasilian keski- ja eteläosien pienviljelijöiltä, he joutuivat muuttamaan muualle. Toiset, säkkikankaan tekoon  käytettävää juuttia viljelleet maanviljelijät, menettivät elantonsa, kun muovisäkit korvasivat perinteiset säkit. Ja edelleen joidenkin, jotka asuivat kuivuuden vitsaamilla alueilla, oli pakko lähteä etsimään hedelmällisempää maaperää. Mutta minne mennä? Kuultuaan lupauksia maasta, asunnoista ja hedelmällisestä maaperästä, jotka odottivat Amazonilla, he suuntasivat kohti sademetsää.

Pian maanviljelijät kuitenkin huomasivat asettuneensa alueelle, jossa sateet ovat runsaita, ilmasto kuuma ja hyvin kostea ja maaperä kehno. Kahdesta neljään vuoden kuluessa maaperä oli imetty täysin tyhjiin ja sama ongelma oli edessä: köyhiä ihmisiä köyhällä maaperällä. Epätoivoiset viljelijät ratkaisivat ongelman raivaamalla yhä enemmän metsää pelloksi.

Pienviljelijät eivät tosin ole suurin syy Amazonin sademetsän tuhoutumiseen. Suuret karjatilat ja maatalousyritykset, kaivos- ja metsäyhtiöt ja vesivoimaloiden patohankkeet ovat aiheuttaneet suurimmat tuhot. Silti pienviljelijöiden alueelle muutto ja heidän harjoittamansa kaskiviljely ovat olleet osasyy metsien tuhoutumiseen.

”Elävät kirjastot” tietolähteinä

”Miten paljon nämä köyhät viljelijät sitten metsään vaikuttavatkin”, sanoo van  Leeuwen, ”he ovat nyt täällä, eikä heillä ole muutakaan paikkaa. Jotta voisimme hidastaa metsien hävittämistä, meidän täytyy auttaa heitä saamaan elantonsa maasta heidän tarvitsematta hakata enempää metsää.” Ja juuri tässä peltometsätalousohjelma tulee mukaan kuvaan. Maanviljelijöille opetetaan viljelymenetelmä, joka ehkäisee maaperän köyhtymistä ja jonka ansiosta he pystyvät hyödyntämään samaa metsästä raivattua aluetta useiden vuosien ajan. Miten tutkijat ratkaisivat ohjelman yksityiskohdat?

Ennen INPA:n peltometsätalousohjelman käynnistämistä käytettiin vuosia aikaa tutkimuksiin, kyselyihin ja kasvi- ja maaperänäytteiden keräämiseen. Arvokasta tietoa saatiin varsinkin ”eläviltä kirjastoilta” – intiaaneilta ja cabocloilta, jotka ovat valkoisten, mustien ja intiaanien jälkeläisiä ja joiden esi-isät asuivat Amazonin liepeillä.

Näillä Amazonin asukkailla on valtavasti tietoa. He tuntevat paikallisen ilmaston ja erilaiset maaperät – mustan maan, punaisen saven, valkoisen saven, punaisen maan ja myös hiekan ja saven sekoituksen – sekä laajan valikoiman paikallisia hedelmiä, mausteita ja lääkekasveja, joita metsä tuottaa. Kun agronomit utelivat näitä tietoja, viljelijöistä tuli heidän tutkimuskumppaneitaan, ja tämä toveruus nosti ohjelman tasoa.

Metsä ei ole kaivos

Peltometsätalousohjelma toteutettiin vähitellen. Ensimmäinen askel oli saada maanviljelijät ymmärtämään, ettei metsään tule suhtautua kuin kaivokseen, jossa ensin työskennellään mutta joka myöhemmin hylätään, vaan sitä tulee pitää uudistuvana luonnonvarana. Seuraavaksi heitä neuvottiin kasvattamaan nopeakasvuisten viljelykasvien, kuten maniokin, banaanin, maissin, riisin ja pavun, ohella myös puita. ”Puita?” viljelijät kummeksuivat. ”Mutta miksi?”

Monet viljelijät olivat kotoisin alueilta, joissa puilla ei ole osaa eikä arpaa maanviljelyssä, eivätkä he myöskään tunteneet Amazonin puulajeja. Niinpä tutkijat selvittivät heille yksityiskohtaisesti puiden istutuksen edut. He selittivät, etteivät ravintokasvien tarvitsemat ravinteet säily metsän maaperässä. Ennen kuin ravinteet ehtivät imeytyä viljelykasveihin, esimerkiksi maissiin, sade huuhtoo ne pois. Toisaalta puut pystyvät imemään ravinteita ja varastoimaan niitä sekä säilyttämään maaperän hedelmällisenä. Lisäksi puut antavat ravintoa ja suojaa eläimille. Viljelijät voivat käyttää puita elävänä aitana tiluksiensa rajojen merkitsemiseen. Ja tietysti hedelmäpuut voivat olla tulolähteenä niistä saatavien hedelmien ja puutavaran ansiosta.

Maanviljelijöitä kannustettiin myös istuttamaan useita eri puulajeja ja -lajikkeita. Miksi? Jotta saataisiin useita erilaisia hedelmiä ja erilaista puuta. Siten maanviljelijät välttävät sellaisen tilanteen, että he saavat vain yhtä tai kahta hedelmälajia olevan suuren sadon, joka heidän on myytävä alhaiseen hintaan, koska kaikki muut myyvät samanaikaisesti samaa tuotetta.

Nupuillaan oleva ohjelma kantaa jo nyt hedelmää

Millaisia puita ohjelmassa istutetaan? ”Tällä hetkellä käytämme 30–40:tä tässä mainittua hedelmäpuuta”, sanoo agronomi van Leeuwen ja ojentaa listan, jossa on lueteltu 65 eksoottista puun nimeä. Osoittaakseen ohjelman toimivuuden van Leeuwen näyttää useita valokuvia, jotka on otettu eri aikoina samasta alkujaan paljaaksi hävitetystä metsäalueesta. (Ks. tekstiruutua ”Miten metsä voi palautua”.)

Vierailu Manausin ruokakaupoissa osoittaa, että nupuillaan oleva ohjelma kantaa hedelmää. Näissä kaupoissa myydään jo nyt yli 60:tä erilaista paikallisesti kasvatettavaa hedelmälajia. Agronomit toivovat, että tulevaisuudessa peltometsätalouden yleistyminen hidastaisi metsien hävittämistä. Eihän maanviljelijän tarvitse hakata metsää rakentaakseen uuden maatilan, jos hän on oppinut käyttämään uudelleen vanhaa tilaa.

Nämä kiitettävät ponnistukset eivät todennäköisesti poista maailmanlaajuista ekologista uhkaa, mutta ne osoittavat, mitä voidaan saada aikaan, kun kallisarvoisiin luonnonvaroihimme suhtaudutaan kunnioittavasti.

[Tekstiruutu/Kuvat s. 24]

Vielä parempi kuin appelsiini ja barbadoskirsikka

C-vitamiinin symbolina käytetty appelsiini kalpenee sen hedelmän rinnalla, jota kutsutaan ”C-vitamiinin uudeksi kuningattareksi”. Jopa barbadoskirsikan eli ns. acerolakirsikan, runsaasti C-vitamiinia sisältävien hedelmien suvereenin, täytyy tunnustaa tappio. Mikä on uusi hallitsija? Pieni mutta tehokas purppuranvärinen hedelmä, joka on suurin piirtein viinirypäleen kokoinen ja kasvaa luonnonvaraisena Amazon-joen tulvivilla rantamilla. Sen latinalainen nimi on Myrciaria dubia. Paikalliset kutsuvat sitä camu-camuksi. Miksi se ansaitsee kruununsa? Eräässä brasilialaisessa lehdessä kerrotaan, että sadassa grammassa appelsiinia on 41 milligrammaa C-vitamiinia, kun taas sadassa grammassa barbadoskirsikkaa on 1790 milligrammaa C-vitamiinia. Mutta vastaavassa määrässä ”camu-camua” on huimaavat 2880 milligrammaa C-vitamiinia – 70 kertaa enemmän kuin appelsiinissa!

[Lähdemerkintä]

Barbadoskirsikka ja Myrciaria dubia: Silvestre Silva/Reflexo

[Tekstiruutu/Kuvat s. 25]

Puiden sijoittelu vaatii asiantuntemusta

Sen jälkeen kun viljelijät ovat suostuneet lähtemään osittain mukaan peltometsätalousohjelmaan, agronomi Johannes van Leeuwen voi antaa heille yksityiskohtaisemman suunnitelman – hahmotelman heidän tulevasta puufarmistaan. Puita ei valita eikä yhdistellä satunnaisesti, vaan lajien valinnassa ja istutusten järjestämisessä käytetään apuna agroekosysteemeistä tehtyjä tietokonesimulaatioita. Pienien, keskikokoisten ja suurien puulajien ryhmitteleminen vaatii asiantuntemusta.

Esimerkiksi ensimmäisen ryhmän puut, joita ovat guava, guarana ja kaakaopuiden sukuun kuuluva Theobroma grandiflorum, istutetaan lähelle toisiaan. Nämä puut pysyvät pieninä ja alkavat kantaa hedelmää jo varhain. Toinen ryhmä muodostuu keskikokoisista puista, kuten Rollinia mucosasta, avokadosta ja murumurupalmusta. Tämän ryhmän puut tarvitsevat enemmän tilaa ja alkavat yleensä kantaa hedelmää myöhemmin kuin ensimmäisen ryhmän puut. Kolmanteen ryhmään kuuluu suuria puita, kuten parapähkinä, Caryocar villosum ja mahonki, ja ne tarvitsevat jopa vielä enemmän tilaa. Joistakin tämän viimeisen ryhmän puista saadaan hedelmää, joistakin arvokasta puutavaraa ja joistakin molempia. Kun kaikki nämä kolme puuryhmää kasvavat yhdessä, farmi muistuttaa luonnonmetsää.

[Kuvat]

Johannes van Leeuwen (äärimmäisenä oikealla)

Paikallisesti kasvatettavia hedelmiä myytävänä Manauksessa

[Lähdemerkintä]

J. van Leeuwen, INPA, Manaus, Brazil

 [Tekstiruutu/Kuvat s. 26]

Miten metsä voi palautua

1. Helmikuu 1993: Tämä metsälohko keskellä Amazonin sademetsää hakattiin ja poltettiin syyskuussa 1992. Tammikuussa 1993 siihen istutettiin ananaksen taimia. Kuukautta myöhemmin istutettiin myös hedelmäpuita.

2. Maaliskuu 1994: Ananakset ovat kasvaneet, ja myös hedelmäpuut ovat tulleet kookkaammiksi. Pienet kyltit puiden viereen pannuissa merkkikepeissä kertovat, että maahan on istutettu muun muassa parapähkinäpuita ja persikkapalmuja. Myös se, että viljelijät kitkivät rikkaruohot viljelysten ympäriltä, hyödytti puita. Kuin osoittaakseen kiitollisuuttaan puut ovat alkaneet palauttaa maaperän hedelmällisyyttä.

3. Huhtikuu 1995: Nopeakasvuinen sato on korjattu ja syöty tai myyty, ja erilaiset hedelmäpuut kasvavat yhä.

[Lähdemerkintä]

Kuvat 1–3: J. van Leeuwen, INPA-CPCA, Manaus, Brazil