Tuskan hetkistä kivuttomuuteen

ENNEN 1840-lukua potilaat eivät vain jännittäneet leikkaukseen menoa – he olivat suunniltaan kauhusta. Tämä johtui siitä, että ei ollut anestesiaa eli potilaita ei nukutettu eikä puudutettu millään tavalla. Eräässä kirjassa kerrotaan: ”Kirurgien tiedettiin astuvan leikkaushuoneeseen viskipullo kummassakin kädessä: toinen potilasta varten ja toinen lääkäriä varten, jotta hän kestäisi potilaan tuskanhuudot.” (Dennis Fradin, ”We Have Conquered Pain”.)

Humala tai huumaus!

Lääkärit, hammaslääkärit ja potilaat kokeilivat melkein mitä tahansa vähentääkseen kärsimyksiä leikkauksen aikana. Kiinalaiset ja intialaiset lääkärit käyttivät marihuanaa ja hasista. Myös oopiumiin ja alkoholiin turvauduttiin yleisesti eri puolilla maailmaa. Antiikin Kreikassa elänyt lääkäri Dioskorides – joka tiettävästi ensimmäisenä käytti termiä ”anestesia” – piti alruunasta ja viinistä valmistettua juomaa anesteettisena eli tunnottomaksi tekevänä. Myöhemmin jotkut lääkärit kokeilivat jopa hypnoosia.

Kivunlievitys ei kuitenkaan ollut lähelläkään tyydyttävää tasoa. Siksi kirurgit ja hammaslääkärit pyrkivät työskentelemään mahdollisimman ripeästi; itse asiassa heidät laitettiin paremmuusjärjestykseen juuri nopeuden mukaan. Mutta nopeinkin heistä aiheutti silti valtavia kärsimyksiä, ja sen vuoksi ihmiset yleensä mieluummin kestivät vaikka minkälaisia vaivoja kasvaimista läpimätään hampaistoon kuin menivät tuskalliseen leikkaukseen tai hampaanpoistoon.

Suloista rikkihappoa ja ilokaasua

Vuonna 1275 espanjalainen lääkäri Raimundus Lullus teki kokeita kemikaaleilla ja sai aikaan herkästi höyrystyvää ja syttyvää nestettä, jota hän kutsui suloiseksi rikkihapoksi. 1500-luvulla sveitsiläissyntyinen lääkäri Paracelsus pani kanat hengittämään tuota ainetta ja havaitsi, että ne sekä nukahtivat että tulivat tunnottomiksi kivulle. Hän ei kokeillut ainetta ihmisiin, kuten ei Lulluskaan ennen häntä. Vuonna 1730 saksalainen kemisti Frobenius antoi nesteelle sen nykyisen nimen eetteri. Sana tulee kreikasta, jossa se tarkoittaa ’taivaallista’. Kului kuitenkin vielä 112 vuotta, ennen kuin eetterin anesteettiset ominaisuudet ymmärrettiin täysin.

Tällä välin, vuonna 1772, englantilainen  tiedemies Joseph Priestley keksi kaasun nimeltä typpioksiduuli. Sitä pidettiin aluksi tappavana jo pieninä määrinä, mutta vuonna 1799 brittiläinen kemisti ja keksijä Humphry Davy päätti ottaa asiasta selvän kokeilemalla kaasua itseensä. Hämmästyksekseen hän huomasi, että typpioksiduuli sai hänet nauramaan, joten hän antoi sille lempinimeksi ilokaasu. Hän kirjoitti sen mahdollisista anesteettisista ominaisuuksista, mutta kukaan ei tuolloin tutkinut asiaa enempää.

Eetteri- ja ilokaasujuhlia

Davyn ilveily ilokaasun vaikutuksen alaisena – hän tuli siitä joksikin aikaa riippuvaiseksi – tuli laajalti tunnetuksi. Pian tuon kaasun hengittäminen oli yleistä huvia. Kiertävät esiintyjätkin lisäsivät ohjelmiinsa numeron, jossa he pyysivät yleisön joukosta vapaaehtoisia tulemaan eteen ja hengittämään vuorollaan typpioksiduulia. Kaasu poisti estot, ja kohta vapaaehtoisten pidäkkeettömät toilailut saivat yleisön ulvomaan naurusta.

Samoihin aikoihin myös eetteriä alettiin käyttää yleisesti huvittelussa. Kerran kuitenkin nuori amerikkalainen lääkäri Crawford W. Long pani merkille, että hänen ystävänsä eivät tunteneet kipua, kun he loukkasivat itsensä hoiperrellessaan ympäriinsä eetterihumalassa. Hänelle tuli heti mieleen, mitä mahdollisuuksia aineessa piili kirurgian kannalta. Eräällä noiden ”eetterijuhlien” osanottajalla, opiskelija James Venablella, sattui sopivasti olemaan kaksi pientä kasvainta, jotka hän halusi poistaa. Hän oli kuitenkin kivun pelosta lykännyt leikkaukseen menoa kerta toisensa jälkeen. Nyt Long ehdotti, että hänet leikattaisiin eetterin vaikutuksen alaisena. Venable suostui, ja 30. maaliskuuta 1842 kasvaimet leikattiin häneltä kivuttomasti. Long ei kuitenkaan ilmoittanut keksinnöstään ennen kuin vuonna 1849.

Hammaslääkäritkin keksivät anestesian

Joulukuussa 1844 amerikkalainen hammaslääkäri Horace Wells oli katsomassa kiertävää esitystä, jossa muuan Gardner Colton esitti typpioksiduulinumeron. Wells ilmoittautui vapaaehtoisena kokeilemaan kaasua, mutta pysyi sen verran järjissään, että huomasi, miten toinen osanottaja iski jalkansa kovaan penkkiin tuntematta kipua, vaikka hän alkoi vuotaa verta. Samana iltana Wells päätti, että hän kokeilisi typpioksiduulia hammaslääkärin toimessaan – mutta vasta kokeiltuaan sitä ensin itseensä. Hän pyysi Coltonia tuomaan hänelle kaasua ja kollegaansa John Riggsiä vetämään häneltä vihoittelevan viisaudenhampaan. Poisto onnistui erinomaisesti.

Wells päätti julkistaa keksintönsä antamalla siitä näytteen ammattitovereidensa edessä. Häntä kuitenkin jännitti niin valtavasti, että hän antoi potilaalle liian vähän kaasua, ja tämä huusi, kun hammas vedettiin  ulos. Katsojat alkoivat heti irvailla. Mutta heidän olisi pitänyt esittää kysymyksiä potilaalle, sillä myöhemmin tämä tunnusti Wellsille, että vaikka hän oli huutanut, poisto ei ollut sattunut juuri lainkaan.

30. syyskuuta 1846 amerikkalainen hammaslääkäri William Morton poisti hampaan kivuttomasti potilaalta, jolle oli annettu eetteriä – samaa yhdistettä, jota Long oli käyttänyt vuonna 1842. Morton valmisti eetterinsä taitavan kemistin Charles Thomas Jacksonin avustamana. Morton toimi kuitenkin toisin kuin Long ja esitteli eetterin anesteettiset ominaisuudet julkisesti leikkauksen yhteydessä Bostonissa Massachusettsin osavaltiossa 16. lokakuuta 1846. Ensin Morton nukutti potilaan, ja sitten kirurgi, muuan tri Warren, poisti kasvaimen potilaan leuasta. Leikkaus oli suuri menestys. Sana levisi kuin kulovalkea yli Yhdysvaltojen ja Euroopan.

Lisää keksintöjä

Näiden innostavien keksintöjen vanavedessä seurasi joukko muita kokeiluja erilaisilla kaasuilla. Kloroformia, joka oli keksitty vuonna 1831, käytettiin menestyksekkäästi vuonna 1847. Siitä tuli nopeasti suosikkinukutusaine joissakin paikoissa. Pian kloroformia annettiin synnyttäville naisille, muun muassa Englannin kuningatar Viktorialle huhtikuussa 1853.

Valitettavasti yleisanestesian historiaan liittyy ikäviäkin asioita. Syntyi kiihkeä väittely siitä, kenelle kuului kunnia anestesian keksimisestä (ei tietenkään itse yhdisteiden keksimisestä): Longille, Wellsille, Mortonille vai Jacksonille, Mortonia avustaneelle taitavalle kemistille. Asiasta ei ole vieläkään päästy yksimielisyyteen, mutta nyt jälkeenpäin tunteiden tyynnyttyä monet tunnustavat kaikkien neljän miehen panoksen.

Samoihin aikoihin kehittyi myös paikallisanestesia eli puuduttaminen. Nykyään hammaskirurgit käyttävät sitä yleisesti hampaiden ja ikenien hoidossa ja lääkärit pienissä leikkauksissa ja pienten vaurioiden korjaamisessa. Synnyttäville naisille annetaan monesti paikallisanestesia.

Anestesiologia eli nukutus- ja puudutusoppi on ajan mittaan kehittynyt omaksi lääketieteen erikoisalakseen. Nykyään anestesiologit ovat mukana valmistamassa potilaita leikkaukseen. He suorittavat nukutuksen monimutkaisten laitteiden ja nukutusaineiden avulla, jotka ovat monen aineen seoksia ja joissa on lisäksi happea. Monet potilaat eivät edes tiedä saaneensa anesteettisia kaasuja, koska ne annetaan usein vasta sen jälkeen, kun nukutusaineita on annettu heille suoneen. Anestesiologi huolehtii kivunlievityksestä myös leikkauksen jälkeen.

Jos siis tarvitset leikkausta jonain päivänä, yritä olla jännittämättä sitä liikaa. Kuvittele makaavasi alkeellisella leikkauspöydällä parisataa vuotta sitten. Ovi aukeaa ja sisään astuu kirurgi käsissään kaksi viskipulloa. Yhtäkkiä nykypäivän anestesiologin hienot laitteet näyttävätkin miltei ystävällisiltä, eikö totta?

[Tekstiruutu s. 22]

AKUPUNKTUURI – kivunlievitystä idästä

Akupunktuuri on ikivanha kiinalainen hoitomuoto, jonka sanotaan lievittävän kipua. Siinä pistellään neuloja tiettyihin ruumiin kohtiin, usein etäälle hoidettavasta alueesta. Kun neulat ovat paikallaan, niitä saatetaan pyöritellä tai ne kytketään pieneen sähkövirtaan. Tietosanakirjassa Encyclopædia Britannica sanotaan, että akupunktuuria ”käytetään Kiinassa rutiininomaisesti leikkausten aikana kivun poistamiseen. Länsimaiset vierailijat ovat nähneet, miten täysin tajuissaan oleville kiinalaisille potilaille on tehty vaikeita (ja normaalisti tuskallisia) kirurgisia toimenpiteitä pelkän akupunktuuripuudutuksen turvin.”

Akupunktuuriterapeutin tulisi aina olla pätevä, lääketieteellistä koulutusta saanut henkilö. Tietosanakirjassa Encyclopedia Americana huomautetaan: ”On sattunut vakavia vahinkoja, kun akupunktuurineulat ovat osuneet sydämeen tai keuhkoihin, ja steriloimattomat neulat voivat aiheuttaa maksatulehduksen, paikallisen tulehduksen tai muita vastaavia komplikaatioita.” Tietysti myös yleisanestesiaan eli nukutukseen liittyy riskejä, kuten itse leikkauksiinkin, käytettiinpä millaista anestesiaa tahansa.

[Kuva s. 23]

Anestesiologiasta on tullut lääketieteen erikoisala

[Lähdemerkintä]

Departments of Anesthesia and Bloodless Medicine and Surgery, Bridgeport Hospital – CT

[Kuvien lähdemerkintä s. 21]

Sivut 2 ja 21: teoksen Medicine and the Artist (Ars Medica) pohjalta; Philadelphia Museum of Art/Carl Zigrosser/Dover Publications, Inc.