Jatkuvaa ratkaisujen etsintää

YHDISTYNEET KANSAKUNNAT on aivan alusta saakka ollut kiinnostunut lapsista ja heidän ongelmistaan. Loppuvuodesta 1946 perustettiin Yhdistyneiden kansakuntien kansainvälinen lasten hätäapujärjestö (United Nations International Children’s Emergency Fund eli UNICEF) määräaikaiseksi elimeksi, jonka tehtävänä oli huolehtia sodan runtelemilla alueilla asuvista lapsista.

Vuonna 1953 tämä hätäapujärjestö muutettiin pysyväksi. Vaikka se tunnetaan nykyään virallisesti YK:n lastenavun rahastona, alkuperäinen lyhenne UNICEF on säilytetty. Tämä järjestö on yli puolen vuosisadan ajan järjestänyt lapsille eri puolille maailmaa ruokaa, vaatteita ja lääkärinhoitoa sekä koettanut huolehtia lasten tarpeista muutenkin.

Lasten tarpeet saivat osakseen aiempaa suurempaa huomiota vuonna 1959, kun Yhdistyneet kansakunnat hyväksyi lapsen oikeuksien julistuksen (ks. tekstiruutua s. 5). Asiakirjan toivottiin herättävän kiinnostusta lasten ongelmia kohtaan ja auttavan niiden ratkaisemisessa siten, että asiaa ryhdyttäisiin tukemaan muun muassa taloudellisesti.

Eräässä lähteessä kuitenkin todetaan: ”Kaksikymmentä vuotta myöhemmin monet maailman 1,5 miljardista lapsesta olivat yhä suurelta osin ilman noita ’oikeuksia’, varsinkin niitä, jotka liittyvät ravitsemukseen, terveyteen ja aineelliseen hyvinvointiin.” (Collierin 1980 Year Book.) Yhdistyneet kansakunnat tunnusti lasten ongelmien odottavan edelleen ratkaisujaan ja julisti julki lausuttujen tavoitteidensa mukaisesti vuoden 1979 kansainväliseksi lasten vuodeksi. Valtiolliset ja uskonnolliset sekä kansalais- ja hyväntekeväisyysjärjestöt ilmaisivat nopeasti joka puolella maailmaa vastakaikua tälle pyrkimykselle löytää tilanteeseen ratkaisuja.

 Pelkkä ”julma vitsi”?

Valitettavasti kehitysmaiden lapset eivät UNICEFin raportin mukaan voineet hyvin tuona kansainvälisenä lasten vuonna. Sen päättyessä noin 200 miljoonaa heistä oli yhä aliravittuja ja puolet niistä 15 miljoonasta, jotka kuolivat ennen viidettä ikävuottaan, menehtyivät juuri aliravitsemuksen takia. Noissa maissa syntyi tuona vuonna sata lasta minuutissa, ja heistä todennäköisesti 15 kuoli ennen ensimmäisen elinvuotensa loppua. Alle 40 prosenttia kävi alkeiskoulun loppuun. Indian Express -sanomalehden pääkirjoituksessa sanottiin tuohon UNICEFin raporttiin viitaten, että lasten vuodesta tuli ”julma vitsi”.

Jotkut osasivat odottaakin tätä epäonnistumista. Esimerkiksi Fabrizio Dentice kirjoitti L’Espresso-lehdessä jo vuoden alussa: ”Tilanteen korjaamiseksi tarvitaan jotain muuta kuin lasten vuosi.” Lehdessä sanottiin: ”Nykyinen elämäntyyli tekee meistä sellaisia kuin olemme, ja juuri tähän tarvitaan muutosta.”

Jatkuva pyrkimys löytää ratkaisuja lasten ongelmiin johti syyskuussa 1990 huippukokoukseen, joka pidettiin YK:n päämajassa. Se oli suurimpia maailman johtajien kokouksia, mitä historia tuntee: läsnä oli yli 70 johtajaa eri maista. Kokous liittyi lapsen oikeuksien yleissopimukseen, joka oli allekirjoitettu 20. marraskuuta 1989 ja joka astui voimaan 2. syyskuuta 1990. Tuon kuukauden lopussa sopimuksen oli vahvistanut jo 39 valtiota.

”Yleissopimuksesta on nopeasti tullut kaikkien aikojen laajimmin hyväksytty ihmisoikeussopimus, ja se on edistänyt lasten asiaa maailmanlaajuisesti”, totesi UNICEF hiljakkoin. Marraskuussa 1999 sen olikin hyväksynyt 191 valtiota. UNICEF kehui: ”Lasten oikeuksien toteuttamisessa ja suojelemisessa edistyttiin yleissopimuksen allekirjoittamisen jälkeisenä vuosikymmenenä enemmän kuin minään muuna vastaavana ajanjaksona ihmiskunnan historiassa.”

Edistysaskelista huolimatta Saksan presidentti Johannes Rau totesi: ”On surullista, että vielä nykyäänkin meitä täytyy muistuttaa lasten oikeuksista.” Tai siitä, että heillä  on edelleen vakavia ongelmia! UNICEF myönsi marraskuussa 1999, että ”vielä on paljon tehtävää”, ja selitti: ”Maailmassa kuolee joka vuosi arviolta 12 miljoonaa alle viisivuotiasta lasta, enimmäkseen syistä, jotka olisivat helposti ehkäistävissä. Noin 130 miljoonaa kehitysmaiden lasta ei käy alkeiskoulua – –. Noin 160 miljoonaa lasta on vakavasti tai jossain määrin aliravittuja. – – Monet ei-toivotut lapset riutuvat orpokodeissa ja muissa laitoksissa, joissa he jäävät ilman opetusta ja kunnollista terveydenhuoltoa. Usein näitä lapsia pahoinpidellään. Arviolta 250 miljoonaa lasta on jonkinlaisessa työssä.” Raportissa mainittiin myös, että 600 miljoonaa lasta elää absoluuttisessa köyhyydessä ja 13 miljoonaa lasta menettää ainakin toisen vanhempansa aidsin takia vuoden 2000 loppuun mennessä.

Tyydyttävät ratkaisut näihin ongelmiin näyttävät olevan poliittisten johtajien ulottumattomissa. Lapsilla ei kuitenkaan ole ongelmia pelkästään kehitysmaissa. Länsimaissa monet heistä jäävät vaille jotakin muuta.

[Huomioteksti s. 4]

”On surullista, että vielä nykyäänkin meitä täytyy muistuttaa lasten oikeuksista”

[Tekstiruutu/Kuva s. 5]

YK:n hyväksymä lapsen oikeuksien julistus:

● Oikeus nimeen ja kansalaisuuteen.

● Oikeus rakkauteen, ymmärtämykseen ja aineelliseen turvallisuuteen.

● Oikeus asianmukaiseen ravintoon, asumiseen ja lääkintähuoltoon.

● Oikeus erikoishoitoon, jos lapsi on ruumiillisesti, henkisesti tai sosiaalisesti vajaakykyinen.

● Oikeus olla aina ja kaikissa olosuhteissa ensi sijalla suojelua ja apua annettaessa.

● Oikeus saada suojelua kaikelta laiminlyönniltä, julmuudelta ja väärinkäytöltä.

● Oikeus saada riittävät mahdollisuudet leikkiin ja virkistykseen ja yhtäläiset mahdollisuudet koulutukseen, jonka tulee olla maksutonta ja pakollista ja joka suo lapselle mahdollisuuden kehittää kykyjään tullakseen hyödylliseksi yhteiskunnan jäseneksi.

● Oikeus täysipainoiseen kehitykseen vapaissa ja ihmisarvon mukaisissa oloissa.

● Oikeus tulla kasvatetuksi ymmärtämyksen, suvaitsevaisuuden, kansojen välisen ystävyyden, rauhan ja yleismaailmallisen veljeyden hengessä.

● Oikeus nauttia näitä oikeuksia katsomatta rotuun, ihonväriin, sukupuoleen, uskontoon, poliittiseen tai muuhun vakaumukseen, kansalliseen tai sosiaaliseen alkuperään, varallisuuteen tai syntyperästä tai muusta johtuvaan asemaan.

[Lähdemerkintä]

Tiivistelmä Suomen YK-liiton Internet-sivuilla olevasta lapsen oikeuksien julistuksesta

[Kuvien lähdemerkinnät s. 3]

UN PHOTO 148038/Jean Pierre Laffont

UN photo

[Kuvan lähdemerkintä s. 4]

Kuvat s. 4 ja 5 Giacomo Pirozzi/Panos Pictures