Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Avioliittosi on pelastettavissa

Avioliittosi on pelastettavissa

Avioliittosi on pelastettavissa

Raamattu on täynnä käytännöllisiä neuvoja, joista aviomiehet ja vaimot voivat hyötyä. Se ei ole mitenkään yllättävää, sillä Hän, jonka ohjauksessa Raamattu on kirjoitettu, on myös avioliittojärjestelyn Alkuunpanija.

RAAMATTU maalaa avioliitosta realistisen kuvan. Se tunnustaa, että aviopuolisot tulevat kokemaan ”ahdistusta” eli tuskaa ja murhetta (1. Korinttilaisille 7:28). Silti siinä sanotaan lisäksi, että avioliitto voi ja sen tulisi tuottaa iloa ja jopa hurmiota (Sananlaskut 5:18, 19). Nämä kaksi ajatusta eivät ole ristiriidassa keskenään. Ne vain osoittavat, että vakavista ongelmista huolimatta pariskunta voi rakentaa läheisen ja rakkaudellisen suhteen.

Puuttuuko tämä sinun liitostasi? Ovatko tuska ja pettymykset jättäneet varjoonsa sen läheisyyden ja ilon, joka kerran kuului suhteeseenne? Kadotettu voidaan löytää uudelleen, vaikka liitto olisi ollut rakkaudeton jo monia vuosia. Realistisuus on tietysti tarpeen. Kenenkään epätäydellisen miehen ja naisen avioliitto ei voi olla täydellinen. Jotakin on kuitenkin tehtävissä kielteisten suuntausten muuttamiseksi.

Yritä seuraavaa aineistoa lukiessasi tunnistaa, mitkä seikat sopivat erityisesti omaan avioliittoosi. Älä jää miettimään puolisosi puutteita, vaan valitse muutama ehdotus, joita sinä voit soveltaa käytännössä, ja toimi Raamatun neuvojen mukaisesti. Saatat huomata, että avioliittosi paranemisesta on enemmän toivoa kuin uskoitkaan.

Tarkastelemme ensin asenteita, sillä näkemyksesi sitoutumisesta ja tunteesi puolisoasi kohtaan ovat nyt avainasemassa.

Näkemyksesi sitoutumisesta

Pitkäjänteisyys on olennaista, jos haluaa työskennellä avioliittonsa hyväksi. Jumalahan suunnitteli avioliiton yhdistämään kaksi ihmistä erottamattomasti toisiinsa (1. Mooseksen kirja 2:24; Matteus 19:4, 5). Aviosuhde ei siis ole kuin työpaikka, josta voi lähteä, tai asunto, josta pääsee eroon pelkällä vuokrasopimuksen irtisanomisella ja muutolla. Avioituessaan puolisot ovat luvanneet juhlallisesti pysyä yhdessä, tulipa vastaan mitä hyvänsä. Voimakas sitoutuneisuus on sopusoinnussa sen kanssa, mitä Jeesus Kristus sanoi lähes kaksituhatta vuotta sitten: ”Minkä Jumala on sitonut yhteen, sitä älköön ihminen erottako.” (Matteus 19:6.)

Ehkä joku nyt ajattelee, että onhan hän edelleen yhdessä puolisonsa kanssa ja sen pitäisi todistaa sitoutuneisuudesta. Ehkä todistaakin. Mutta kuten kirjoitussarjamme johdannossa todettiin, jotkin yhdessä pysyvät avioparit ovat pysähtyneet seisovaan veteen ja jääneet rakkaudettoman liiton loukkuun. Tavoitteena ei ole saada liittoa vain kestämään, vaan tehdä siitä nautittava. Sitoutuneisuuden tulisi olla heijastuma uskollisuudesta paitsi avioliittoinstituuttia kohtaan myös sitä ihmistä kohtaan, jota olet valalla vakuuttanut rakastavasi ja vaalivasi (Efesolaisille 5:33).

Se mitä sanot puolisollesi, voi paljastaa, kuinka vahvasti olet sitoutunut. Esimerkiksi kiistellessään jostakin asiasta jotkut miehet ja vaimot saattavat sanoa äkkipikaisesti: ”Minä lähden!” tai: ”Löydän kyllä jonkun, joka ymmärtää minua!” Vaikkei näitä sanoja ole tarkoitus ottaa kirjaimellisesti, ne heikentävät sitoutuneisuutta vihjaamalla, että ovi on aina auki ja puhuja on koko ajan valmiina kävelemään siitä ulos.

Tällaiset uhkaukset tulee poistaa keskusteluista, jos haluaa palauttaa liittoon rakkauden. Sisustaisitko huoneiston, jos tietäisit, että saatat muuttaa siitä pois minä päivänä tahansa? Miksi sitten odottaisit, että puolisosi työskentelee sellaisen avioliiton hyväksi, joka ei kenties tule jatkumaan? Päätä yrittää vilpittömästi etsiä ratkaisuja.

Koettuaan kuohuvan vaiheen avioliitossaan eräs vaimo sanoi: ”Niin paljon kuin hän minua välillä tympäisikin, en ajatellut jättää häntä. Aioimme korjata jollain keinolla sen, mikä oli mennyt rikki. Ja nyt, kahden erittäin vaikean vuoden jälkeen, voin rehellisesti sanoa, että olemme jälleen melkoisen onnellisia yhdessä.”

Sitoutuminen merkitsee yhteispeliä – ei vain yhdessä elämistä, vaan työskentelemistä yhteisen päämäärän hyväksi. Tässä vaiheessa sinusta voi kuitenkin tuntua siltä, että avioliittoa pitää koossa ainoastaan velvollisuudentunne. Älä kuitenkaan menetä toivoasi. Rakkaus voidaan kenties sytyttää uudelleen. Miten?

Kunnioita puolisoasi

Raamatussa sanotaan: ”Pidettäköön avioliitto kunniassa kaikkien keskuudessa.” (Heprealaisille 13:4; Roomalaisille 12:10.) Jotkin muodot vastineella ”kunniassa” käännetystä kreikankielisestä sanasta on eräissä muissa raamatunkohdissa käännetty vastineilla ”kallis”, jonkun ”arvostama” ja ”kallisarvoinen”. Kun pidämme jotakin suuressa arvossa, yritämme kaikin tavoin pitää siitä huolta. Ehkä olet pannut merkille, että tämä pitää paikkansa kalliin uuden auton omistavasta miehestä. Hänelle tärkeä ajokki kiiltää ja on aina erinomaisessa kunnossa. Pienikin naarmu on miehelle suuri katastrofi. Toiset taas huolehtivat yhtä tarkasti terveydestään. Mistä syystä? Koska he antavat arvoa hyvinvoinnilleen ja haluavat varjella sitä.

Pidä yhtä hyvää huolta avioliitostasi. Raamatun mukaan rakkaus ’toivoo kaiken’ (1. Korinttilaisille 13:7). Sen sijaan että antaisit vallan tappiomielialalle – ehkä torjumalla edistymisen mahdollisuudenkin sanomalla, ettette koskaan oikeastaan rakastaneet toisianne, että menitte naimisiin liian nuorina tai että ette tajunneet, mitä olitte tekemässä – miksi et toivoisi parasta, työskentelisi sen hyväksi ja odottaisi kärsivällisesti tuloksia? ”Monet asiakkaani hokevat, etteivät he voi tilanteelle enää mitään”, kertoo eräs avioliittoneuvoja. ”He eivät erittele suhdettaan nähdäkseen, mitkä asiat kaipaavat parannusta, vaan ovat valmiita luopumaan saman tien koko liitosta, mukaan luettuina niistä arvoista, jotka heillä ovat yhteisiä, yhdessä koetuista hetkistä ja kaikista tulevaisuuden mahdollisuuksista.”

Mitä olette kokeneet yhdessä kumppanisi kanssa? Vaikeuksistanne huolimatta voit varmasti muistaa mukavia aikoja ja aikaansaannoksia sekä haasteita, joihin tartuitte yhteisvoimin. Muistele näitä tilanteita ja osoita, että kunnioitat avioliittoanne ja puolisoasi, työskentelemällä tosissasi suhteenne parantamiseksi. Raamattu osoittaa, että Jehova Jumala on erittäin kiinnostunut siitä, miten aviopuolisot kohtelevat toisiaan. Esimerkiksi profeetta Malakian päivinä Jehova tuomitsi israelilaiset aviomiehet, jotka kohtelivat petollisesti vaimoaan ottamalla heistä kevyin perustein eron (Malakia 2:13–16). Kristityt haluavat avioliittonsa tuovan kunniaa Jehova Jumalalle.

Ristiriidat – kuinka vakavia?

Eräs keskeinen piirre rakkaudettomissa avioliitoissa näyttää olevan puolisoiden kyvyttömyys selvittää ristiriitatilanteita. Koska ei ole kahta samanlaista ihmistä, kaikissa avioliitoissa syntyy silloin tällöin erimielisyyttä. Mutta jatkuvasti napit vastakkain olevat parit saattavat huomata, että vuosien varrella heidän rakkautensa viilenee. He saattavat jopa tulla siihen tulokseen, etteivät he sovi yhteen, koska he ovat aina riitelemässä.

Ristiriidat sinänsä eivät kuitenkaan välttämättä merkitse liitolle kuoliniskua. Olennaista on se, miten ne selvitetään. Menestyksellisessä liitossa mies ja vaimo ovat oppineet keskustelemaan ongelmistaan tulematta toisilleen ”läheisiksi vihollisiksi”, kuten muuan tutkija asian ilmaisee.

”Kielen valta”

Osaatteko puolisosi kanssa keskustella ongelmistanne? Molempien tulisi olla siihen halukkaita. Se on kieltämättä taitolaji, jota ei välttämättä ole helppo oppia. Miksei? Ensinnäkin koska me kaikki silloin tällöin ”kompastumme – – sanassa” epätäydellisyyden takia (Jaakobin kirje 3:2). Lisäksi jotkut ovat kasvaneet kodissa, jossa toinen vanhemmista päästi suuttumuksensa säännöllisesti valloilleen. He ovat jo pienestä pitäen oppineet uskomaan, että raivostuminen ja loukkaava puhe kuuluvat normaaliin elämään. Tällaisessa ympäristössä pojasta voi kasvaa ”helposti suuttuva mies”, joka on ”vihastukseen taipuvainen” (Sananlaskut 29:22). Vastaavasti tällaisen kasvatuksen saaneesta tytöstä voi tulla ”pahansisuinen nainen” (Sananlaskut 21:19, vuoden 1992 kirkkoraamattu). Syvään juurtuneiden ajattelu- ja vuorovaikutusmallien muuttaminen saattaa olla vaikeaa. *

Ristiriitojen selvittämiseksi on siis opeteltava ilmaisemaan ajatuksiaan uudella tavalla. Tämä ei ole mikään pikkuasia, sillä Raamatun sananlasku sanoo: ”Kuolema ja elämä ovat kielen vallassa.” (Sananlaskut 18:21.) Niin yksinkertaiselta kuin tämä ehkä kuulostaakin, se miten puhut puolisollesi, voi tuhota suhteenne tai antaa sille voimaa. ”Joku puhuu ajattelemattomasti kuin miekan pistoin”, kuvailee Raamatun sananlasku, ”mutta viisaiden kieli on lääkitystä.” (Sananlaskut 12:18.)

Vaikka puolisosi näyttäisi olevan suurempi syypää tässä suhteessa, kiinnitä huomiota siihen, mitä itse sanot erimielisyyttä selvitellessänne. Ovatko sanasi loukkaavia vai lääkitseviä? Herättävätkö ne raivoa, vai tyynnyttelevätkö ne? ”Tuskaa aiheuttava sana nostattaa suuttumuksen”, sanoo Raamattu. Sitä vastoin ”kun vastaus on lempeä, se kääntää pois vihastuksen”. (Sananlaskut 15:1.) Tuskaa aiheuttavat sanat – hillitystikin esitettynä – vain kuumentavat tunteita.

Jos sinua häiritsee jokin asia, sinulla on tietysti oikeus puhua siitä (1. Mooseksen kirja 21:9–12). Sen voi kuitenkin tehdä piikittelemättä, loukkaamatta ja nolaamatta. Aseta itsellesi selvät rajat; päätä, mitä asioita et sano puolisollesi. Niihin voisivat kuulua esimerkiksi puuskahdukset ”minä inhoan sinua” tai ”kunpa emme olisi ikinä menneet naimisiin”. On myös viisasta välttää ”sanoja koskevia väittelyjä” ja ”kiivaita kiistoja pikkuasioista”, joista apostoli Paavali puhui, vaikkei hän viitannutkaan tällöin erityisesti avioliittoon (1. Timoteukselle 6:4, 5). * Jos puolisosi käyttää näitä menetelmiä, sinun ei tarvitse vastata samalla mitalla. Pyri rauhaan, sikäli kuin se riippuu sinusta. (Roomalaisille 12:17, 18; Filippiläisille 2:14.)

On kieltämättä vaikeaa hillitä sanojaan, kun ilmassa kipinöi. ”[Kieli] on tuli”, sanoo raamatunkirjoittaja Jaakob. Sitä ”ei kukaan ihmisistä voi kesyttää. Se on levoton ja vahingollinen, täynnä kuoleman tuottavaa myrkkyä.” (Jaakobin kirje 3:6, 8.) Mitä siis on tehtävissä, kun sisuksissa alkaa kuohua? Miten voit puhua puolisollesi sellaisella tavalla, että sanat eivät lietso riitaa vaan saavat sen raukeamaan?

Laukaise jännitys

Jotkut ovat havainneet, että on helpompaa hillitä suuttumus ja keskittyä varsinaisiin asioihin, jos painottaa enemmän omia tunteita kuin toisen osapuolen tekoja. Esimerkiksi ”minusta tuntuu pahalta se, mitä sanoit” on paljon tehokkaampi kuin ”sinä loukkaat minua” tai ”miettisit sinäkin vähän, mitä sanot”. Omia tuntemuksia ei tietenkään pitäisi esittää katkeraan tai halveksivaan äänensävyyn. Tulisi pyrkiä tuomaan esiin itse ongelma eikä hyökätä toista vastaan. (1. Mooseksen kirja 27:46–28:1.)

Lisäksi on hyvä muistaa aina, että on ”aika pysyä hiljaa ja aika puhua” (Saarnaaja 3:7). Kun kaksi ihmistä on äänessä yhtaikaa, kumpikaan ei kuuntele ja keskustelu on hyödytön. Kun on sinun vuorosi kuunnella, ole ”nopea kuulemaan, hidas puhumaan”. Yhtä tärkeää on olla ”hidas vihastumaan”. (Jaakobin kirje 1:19.) Älä ota kirjaimellisesti jokaista tylyä sanaa, joka toiselta pääsee, äläkä ”ole hengessäsi hätäinen loukkaantumaan” (Saarnaaja 7:9). Yritä sen sijaan erottaa sanojen takana olevat tunteet. ”Ihmisen ymmärtäväisyys hillitsee hänen suuttumuksensa”, sanotaan Raamatussa, ”ja hänen on kaunista sivuuttaa rikkomus.” (Sananlaskut 19:11.) Ymmärtäväisyys voi auttaa miestä tai vaimoa näkemään erimielisyyden pintaa syvemmältä.

Esimerkiksi kun vaimo valittaa, että mies ei ole hänen kanssaan tarpeeksi, kyse ei luultavasti ole pelkistä tunneista ja minuuteista. Asiaan liittyy ehkä enemmänkin tunne siitä, että on laiminlyöty eikä saa osakseen arvostusta. Vastaavasti vaimon tekemän impulssiostoksen herättämä närä miehessä ei luultavasti johdu ainoastaan käytetyistä markoista ja penneistä, vaan siitä, että häntä ei kuultu päätöksenteossa. Ymmärtäväinen mies tai vaimo katsoo asiaa pintaa syvemmältä ja näkee ongelman ytimen. (Sananlaskut 16:23.)

Tämä on tietenkin helpommin sanottu kuin tehty. Vilpittömistä yrityksistä huolimatta epäystävälliset sanat karkaavat välillä huulilta ja maltti menee. Kun huomaat olevasi tässä pisteessä, sinun täytyy ehkä toimia Sananlaskujen 17:14:n neuvon mukaisesti: ”Lähde siis pois, ennen kuin riitely on puhjennut.” Ei ole väärin lykätä keskustelua, kunnes tunteet ovat tasaantuneet. Jos puhuminen ei tahdo onnistua tyynesti, saattaa olla hyvä pyytää keskusteluun mukaan kypsää ystävää, joka voi auttaa teitä selvittämään erimielisyyksiänne. *

Säilytä realistinen näkemys

Älä lannistu, jos avioliittosi ei ole sellainen kuin kuvittelit seurusteluaikana. Muuan asiantuntijaryhmä sanoo: ”Useimmille ihmisille avioliitto ei ole loputonta autuutta ja onnea. Se on välillä suurenmoista ja välillä todella kovaa.”

Avioliitto ei ehkä tosiaankaan ole samanlainen romanssi kuin kirjoissa, mutta ei sen tarvitse murhenäytelmäkään olla. Vaikka tulee olemaan aikoja, jolloin teidän täytyy vain kestää toisianne, edessä on myös tilaisuuksia työntää erilaisuus syrjään ja nauttia siitä, että saatte olla yhdessä, nauttia elämästä ja jutella keskenänne ystävinä (Efesolaisille 4:2; Kolossalaisille 3:13). Juuri silloin voitte ehkä sytyttää uudelleen sen rakkauden, joka on sammunut.

Muista, ettei kahden epätäydellisen ihmisen avioliitto voi olla täydellinen. He voivat kuitenkin olla onnellisia. Vaikeuksista huolimatta puolisosi ja sinun välinen suhde voi tuottaa suurta tyydytystä. Yksi asia on varma: jos te molemmat näette vaivaa ja haluatte joustaa ja etsiä toisen parasta, on hyvät syyt uskoa, että avioliittonne voidaan pelastaa (1. Korinttilaisille 10:24).

[Alaviitteet]

^ kpl 22 Puolisolle osoitettua tylyä puhetta ei voi puolustella vanhempien vaikutuksella. Heidän antamansa malli voi kuitenkin osaltaan selittää, miten tuo taipumus on voinut juurtua syvälle ja miksi sitä voi olla vaikea muuttaa.

^ kpl 25 Ilmauksella ”kiivaita kiistoja pikkuasioista” käännetty alkuperäinen kreikkalainen sana voidaan kääntää myös ”keskinäisiksi hankauksiksi”.

^ kpl 31 Jehovan todistajat voivat turvautua seurakunnan vanhimpiin. Näiden tehtävänä ei ole puuttua avioparien yksityiselämään, mutta he voivat kuitenkin olla virkistävänä apuna vaikeuksissa oleville pariskunnille (Jaakobin kirje 5:14, 15).

[Huomioteksti s. 12]

Ovatko sanasi loukkaavia vai lääkitseviä?

[Tekstiruutu/Kuvat s. 10]

HEITÄ PALLO PEHMEÄSTI

Raamatussa sanotaan: ”Olkoon puheenne aina miellyttävää, suolalla höystettyä, tietääksenne kuinka teidän pitää kullekin vastata.” (Kolossalaisille 4:6.) Tämä varmasti soveltuu avioliittoon! Asiaa voisi havainnollistaa pelillä, jossa pallo heitetään toiselle siten että hän saa helposti kopin. Palloa ei singota sellaisella voimalla, että toinen pelaaja vahingoittuu. Sovella tätä periaatetta, kun puhut puolisosi kanssa. Katkerien sanojen sinkoaminen vain satuttaa. Puhu sen sijaan lempeästi – miellyttävästi – jotta puolisosi saa kiinni asian ytimestä.

[Tekstiruutu/Kuva s. 11]

MUISTELE MENNEITÄ!

Lue vanhoja kirjeitä ja kortteja. Katsele valokuvia. Esitä itsellesi kysymyksiä: Mikä minua viehätti puolisossani? Mitä ominaisuuksia ihailin eniten? Mitä teimme yhdessä? Mikä sai meidät nauramaan? Puhu sitten näistä muistoista puolisosi kanssa. Keskustelu, joka alkaa sanoilla ”muistatko kun”, voi auttaa teitä herättämään vanhat tunteenne uudelleen henkiin.

[Tekstiruutu s. 12]

UUSI PUOLISO, VANHAT ONGELMAT

Jotkut rakkaudettoman avioliiton loukkuun jääneet puolisot tuntevat halua aloittaa kaiken alusta uuden kumppanin kanssa. Raamattu kuitenkin tuomitsee aviorikoksen ja sanoo, että tällaisen synnin tekijältä ’puuttuu sydäntä [hän ”on järjetön hölmö”, The New English Bible]’ ja hän ”saattaa oman sielunsa turmioon” (Sananlaskut 6:32). Katumaton avionrikkoja menettää viime kädessä Jumalan hyväksymyksen, mikä on pahin mahdollinen onnettomuus (Heprealaisille 13:4).

Aviorikoksen järjettömyys näkyy muillakin tavoin. Ensinnäkin uuden puolison kanssa aloittava avionrikkoja kohtaa todennäköisesti samat ongelmat kuin ensimmäisessä avioliitossaan. Tutkija Diane Medved tuo esiin toisen pohtimisen arvoisen näkökohdan: ”Ensimmäinen asia, jonka uusi kumppanisi saa tietää sinusta, on se, että olet valmis uskottomuuteen. Hän tietää, että voit pettää sen, jota olet luvannut kunnioittaa. Että olet hyvä selittelemään. Että sitoumuksesi ei välttämättä pidäkään. Että aistillinen nautinto tai oma tyydytys ovat syöttejä, joihin tartut. – – mistä uusi puolisosi tietää, ettet lankea jälleen ansaan?”

[Tekstiruutu s. 14]

RAAMATUN SANANLASKUJEN VIISAUTTA

Sananlaskut 10:19: ”Sanojen runsaudesta ei puutu rikkomusta, mutta joka pitää huulensa kurissa, toimii ymmärtäväisesti.”

Kun olemme poissa tolaltamme, saatamme sanoa enemmän kuin tarkoitammekaan, ja myöhemmin kadumme sitä.

Sananlaskut 15:18: ”Raivostunut mies lietsoo riitaa, mutta joka on hidas vihastumaan, saa riitelyn asettumaan.”

Syyttäminen saa toisen helposti puolustuskannalle, kun taas kärsivällinen kuunteleminen auttaa molempia työskentelemään ratkaisun hyväksi.

Sananlaskut 17:27: ”Sanojaan pidättelevällä on tietoa, ja tarkkanäköinen mies on hengeltään viileän rauhallinen.”

Kun tunnemme suuttumuksen heräävän, on parasta pysyä hiljaa, jottei tilanne kehity täydeksi yhteenotoksi.

Sananlaskut 29:11: ”Koko henkensä typerä purkaa, mutta viisas säilyttää sen tyynenä loppuun asti.”

On erittäin tärkeää hillitä itsensä. Purkaukset ja kirpeät sanat vain saavat toisen etääntymään.