Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Rakkaudettoman avioliiton loukussa

Rakkaudettoman avioliiton loukussa

Rakkaudettoman avioliiton loukussa

”Yhteiskunnassa, jossa avioerot ovat erittäin yleisiä, on todennäköistä, että eivät ainoastaan yhä useammat onnettomat avioliitot pääty eroon vaan myös yhä useammat avioliitot muuttuvat onnettomiksi.” (COUNCIL ON FAMILIES IN AMERICA)

ON SANOTTU, että suuri osa elämän onnellisuudesta ja toisaalta sen kurjuudesta on peräisin samasta lähteestä: omasta avioliitosta. Harva asia elämässä voi tosiaankaan tuottaa niin suurta hurmiota – tai niin syvää ahdistusta. Kuten oheinen tekstiruutu osoittaa, monet pariskunnat saavat enemmän kuin osansa jälkimmäisestä.

Avioerotilastot paljastavat kuitenkin vain yhden puolen ongelmasta. Kutakin haaksirikon kärsivää liittoa kohti on nimittäin lukemattomia muita, jotka pysyvät pinnalla mutta ovat pysähtyneet seisovaan veteen. ”Olimme ennen onnellinen perhe, mutta 12 viime vuotta ovat olleet hirvittäviä”, tunnusti yli 30 vuotta naimisissa ollut nainen. ”Mieheni ei ole kiinnostunut tunteistani. Hän on tunne-elämäni pahin vihollinen.” Samoin lähes 25 vuotta naimisissa ollut mies suree: ”Vaimoni on ilmoittanut, ettei hän rakasta minua enää. Hän sanoo, että jos voimme olla pelkkiä asuintovereita ja kulkea kumpikin omia teitämme vapaa-aikana, tilanne on siedettävissä.”

Jotkut näin ahtaalla olevista pareista tietysti purkavat liittonsa. Monille avioero ei kuitenkaan tule kysymykseen. Mistä syystä? Tutkija Karen Kayserin mukaan esimerkiksi lapset, sosiaalisen häpeän pelko, taloudellinen tilanne, ystävät, sukulaiset ja uskonnolliset käsitykset voivat pitää parin yhdessä, vaikka liitosta puuttuisi rakkaus. Hän sanoo, että ”tällaiset aviopuolisot eivät todennäköisesti eroa virallisesti, vaan he päättävät pysyä yhdessä kumppanin kanssa, josta he ovat eronneet tunneperäisesti”.

Onko avioparin alistuttava epätyydyttävään elämään, jos heidän suhteensa on viilennyt? Onko rakkaudeton avioliitto ainoa vaihtoehto avioerolle? Kokemus osoittaa, että monet ongelmalliset liitot ovat pelastettavissa – paitsi tuskalliselta hajoamiselta myös ahdistavalta rakkaudettomuudelta.

[Tekstiruutu s. 3]

AVIOEROTILANNE ERI PUOLILLA MAAILMAA

Australia: avioerojen määrä on lähes nelinkertaistunut 1960-luvun alkuun verrattuna.

Britannia: ennusteiden mukaan 4 liittoa 10:stä päättyy eroon.

Japani ja Kanada: noin kolmannes avioliitoista purkautuu.

Suomi: vuonna 1998 avioerojen määrä oli 50 prosenttia solmittujen liittojen määrästä.

Yhdysvallat: 1970-luvulta lähtien avioliitot ovat kestäneet vain 50 prosentin todennäköisyydellä.

Zimbabwe: noin 2 liittoa 5:stä päättyy eroon.