Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Tarkkailemme maailmaa

Tarkkailemme maailmaa

Tarkkailemme maailmaa

Siemenvarasto

”Tiedemiehet ennustavat, että 25 % maailman kasveista voi kuolla sukupuuttoon seuraavien 50 vuoden aikana”, kertoo kanadalainen National Post. Suojellakseen uhanalaisia kasveja Englannin kuninkaallinen kasvitieteellinen puutarha Kew Gardens on perustanut Vuosituhannen siemenpankin (Millennium Seed Bank eli MSB). ”MSB-hankkeen on tarkoitus kerätä ja varastoida yli 25000 kasvilajia, runsaat kymmenen prosenttia maailman siemenkasveista”, lehti kertoo. MSB:n puuhamiehet toivovat voivansa siementen avulla elvyttää liikaviljeltyä maata, pienentää nälänhädän todennäköisyyttä ja tuottaa kasveja kansanomaisia ja farmaseuttisia lääkkeitä varten. Siemenpankkihankkeen johtaja Roger Smith sanoo: ”Ensimmäisinä häviävät yleensä ne kasvit, joista on eniten hyötyä ihmisille ja eläimille.”

Kivuton sydänkohtaus

Monet panevat valppaasti merkille sydänkohtauksen tavallisimman oireen, puristavan rintakivun. Mutta huomattavasti harvempi tietää, että ”kolmannes potilaista ei tunne lainkaan rintakipua sydänkohtauksen aikana”, kertoo Time-lehti. Tämä selittää, miksi ”ne, jotka eivät tunne rintakipua sydänkohtauksen aikana, siirtävät tavallisesti sairaalaan menoa keskimäärin kahdella tunnilla”, kerrotaan tutkimusraportissa, joka julkaistiin Yhdysvaltain lääkäriliiton kausijulkaisussa The Journal of the American Medical Association. On kuitenkin vaarallista viivytellä sellaiseen hoitoon hakeutumisessa, joka voi pelastaa elämän. Mitä pitäisi tarkkailla? ”Ehkä seuraavaksi merkittävin varoitus on voimakas hengenahdistus”, sanoo Time. Muita mahdollisia merkkejä ovat pahoinvointi, runsas hikoilu ja ”närästys, joka pahenee ihmisen kävellessä tai rasittaessa itseään muulla tavoin fyysisesti”, lehdessä sanotaan.

Tarravarpaat

Gekkolisko voi juosta vaivattomasti katossa, joka on sileä kuin lasi. Miten se pystyy siihen? Tiedemiehet ovat yrittäneet kymmenien vuosien ajan löytää vastausta tähän kysymykseen ja nyt he arvelevat löytäneensä selityksen. Ryhmä tiedemiehiä ja insinöörejä on havainnut, että ”kun gekon jalkapohjassa olevat pikkuriikkiset sukaset hankautuvat pintaa vasten, syntyy yllättävän suuri tarttumisvoima”, kertoo Science News -lehti. ”Jokaisesta sukasesta tulee esiin vielä pienempiä sauvamaisia ulokkeita. Kun gekko asettaa jalkansa jollekin pinnalle, nämä sen anturaa peittävät ulokkeet, joita on noin miljardi, painautuvat niin tiiviisti pintaa vasten, että kuvaan saattavat astua molekyylien väliset voimat.” Tutkijat sanovat lisäksi, että kun gekko laskee varpaansa alas, se ”ilmeisesti sekä painaa sukaset pintaa vasten että vetää ne samansuuntaisiksi sen kanssa”. Tämän ansiosta ”jokaisen sukasen ote on kymmenen kertaa lujempi kuin pelkästään painettaessa”, lehti kertoo.

Ortodoksinen kirkko suunniltaan hallituksen päätöksestä

Uskontoa koskevan merkinnän poistaminen Kreikan ”kansalaisten henkilökorteista on nostattanut ortodoksisen kirkon vihan”, kertoo uutispalvelu Newsroom.org. Päätös on seurausta raportista, jonka laati vuonna 1998 ihmisoikeuksien noudattamista tarkkaileva kansainvälinen Helsinki-liitto ja jossa sanottiin, että ”Kreikka syrjii ei-ortodoksisia kirkkoja ja että uskonnon pakollinen ilmoittaminen henkilökortissa johtaa siihen, että työnantajat ja poliisi kohtelevat ihmisiä puolueellisesti”. Kreikan hallitus sanoo, että tämä muutos ”saattaa kortit Euroopan unionin normiston ja maan vuonna 1997 säätämän yksityisyyttä suojelevan lain mukaisiksi”, uutispalvelu sanoo. Ortodoksisen kirkon johtaja on kuvaillut niitä, jotka haluavat poistaa korteista uskontomerkinnän, ”pahan voimiksi”.

Kiina taistelee hiekkamyrskyjä vastaan

Sisä-Mongolian aavikoilta alkunsa saaneet hiekkamyrskyt ovat viime vuosina pyyhkineet Pohjois-Kiinan yli ja tuhonneet miljoonien markkojen arvosta satoa ja karjaa, kertoo China Today. Vuonna 2000 monet hiekkamyrskyt ylsivät aina pääkaupunkiin Pekingiin asti. Eräs vuoden 1998 hiekkamyrsky turmeli 33000 hehtaaria peltoa ja tappoi 110000 kotieläintä. Pääsyynä pidetään sitä, että ihminen on riistänyt maata. Suunnattomilta alueilta on viety kasvillisuus, ja ne ovat muuttuneet aavikoiksi. Esimerkiksi vuonna 1984 Pohjois-Kiinassa sijaitsevalla Ningxian autonomisella alueella alettiin kerätä lakritsikasveja kiinalaisen yrttilääkinnän tarpeisiin. China Today -lehti sanoo: ”Alle kymmenessä vuodessa – – tuhottiin 600000 hehtaaria heinäaroa ja muutettiin aavikoksi 13333 hehtaaria viljelysmaata.” Aavikoitumista ovat aiheuttaneet myös liikalaiduntaminen ja paikallisten vesivarojen liikakäyttö. Jotta ongelma saataisiin voitetuksi ja aavikoituminen pysäytetyksi, puita ja ruohoja on istutettu suurella vaivalla uudelleen.

Henkilötietovarkaita

Varo rikollisia, jotka anastavat toisten henkilötietoja pettääkseen luotonantajia, neuvoo meksikolainen El Economista -lehti. Rikolliset ottavat selville ihmisen henkilötiedot varastamalla hänelle lähetettyä postia tai hänen lompakkonsa, hankkivat hänen nimellään luottokortin ja pyytävät, että se lähetetään heidän osoitteeseensa. Sitten he ostavat tavaroita tai tekevät vuokrasopimuksia kyseisen henkilön nimellä puhelimen tai Internetin välityksellä. Lehden mukaan tilanteen korjaaminen voi viedä tällaisten rikosten uhreilta vuosia, jopa vuosikymmeniä. Miten voit suojella itseäsi henkilötietovarkailta? El Economista neuvoo: Älä pidä mukanasi tärkeitä asiapapereita, ellet aio käyttää niitä; pidä kirjaa kaikista luottokorttiostoksista ja tarkista laskuerittelyt näiden tietojen avulla; revi luottokorttiostoksista saadut kuitit ennen niiden pois heittämistä; älä lähetä henkilötietoja sähköpostin välityksellä; kirjoita muistiin luottokorttiesi numerot ja viimeiset voimassaolopäivät sekä kyseisten luottokorttiyhtiöiden puhelinnumerot, jotta voisit tehdä ilmoituksen kadonneesta tai varastetusta kortista.

Perusteetonta sotaa bakteereja vastaan

”Yhdysvaltalaiset kuluttajat käyvät väärin suunnattua sotaa kodin mikrobeja vastaan”, kertoo USA Today -lehti. Lehden mukaan Tuftsin yliopiston lääkäri ja mikrobiologi Stuart Levy sanoo, että ”antibakteeristen tuotteiden lisääntyminen – – on vaarassa vaikuttaa sellaisten bakteerien kehittymiseen, jotka eivät ole vastustuskykyisiä vain antibakteerisille saippuoille vaan myös antibiooteille”. Kotiympäristön steriloiminen bakteereja tappavilla aineilla on Levyn mukaan rinnastettavissa siihen, että tappaisi kärpäsiä nuijalla. Toisaalta sellaiset kodin pesuaineet kuin valkaisuaineet, vetyperoksidi sekä kuuma vesi ja saippua puhdistavat lian mutta eivät saa bakteereja muuntumaan näille tuotteille vastustuskykyisiksi muodoiksi. ”Bakteerit ovat liittolaisiamme”, sanoo Levy. ”Meidän on tehtävä rauha.”

Televisiota katsotaan eniten Britanniassa

”Lähes neljännes briteistä käyttää televisionkatseluun yhtä paljon aikaa kuin tavallisen viikon aikana työntekoon”, kertoo lontoolainen The Independent -lehti. Tutkijoiden mukaan keskivertobritti katselee televisiota 25 tuntia viikossa, kun taas 21 prosenttia viettää vastaanottimen ääressä yli 36 tuntia. Lehden mukaan ”televisiota eivät katselleet runsaasti ainoastaan nuoret, sillä tällainen havainto tehtiin myös miehistä ja naisista sekä vanhuksista”. Muuan televisiota noin 30 tuntia viikossa katseleva perhe sanoi, että televisio tarjoaa tilaisuuden ”välttämättömälle paolle todellisuudesta”. Runsaalla televisionkatselulla on kuitenkin hintansa. Eräässä 20:tä maata koskeneessa tutkimuksessa Britannia ”on kirkkaasti televisionkatselulistan kärjessä”, kertoo lontoolainen The Guardian Weekly, mutta ”Britannia on kaukana puolivälin alapuolella, kun arviontiperusteena käytetään kolmea merkittävintä lukutaidon mittaria”.

Sukupuolivalistusta varhaisvaiheessa

Bangkokissa Thaimaassa annetaan pian sukupuolivalistusta lastentarhan taaperoille, kertoo Bangkok Post -lehti. Lehden mukaan tri Suwanna Vorakamin, joka johtaa perhesuunnittelua ja väestönkasvua valvovaa osastoa, sanoo, että ”opettajille ja terveydenhuoltoalan työntekijöille tullaan antamaan erikoisvalmennusta, jotta he osaisivat opettaa sukupuoliasioita ja puhua niistä tieteellisellä tavalla”. Hän lisää: ”Sillä, että sukupuolivalistusta aletaan antaa aivan lastentarhaiästä lähtien, ei – – [ole] tarkoitus kannustaa lapsia seksuaaliseen käyttäytymiseen pienestä pitäen. – – Pikkulapsille annettavat tiedot auttavat heitä välttämään haitallista käyttäytymistä ja ei-toivotun raskauden vaarat, kun he varttuvat teini-ikään”, lehti kertoo.