Hirmuaallot – myyttejä ja tosiasioita

AURINKO oli juuri muutama minuutti aiemmin laskenut. Tänä rauhallisena perjantaina 17. heinäkuuta 1998 sattui yhtäkkiä maanjäristys, joka vavahdutti Papua-Uuden-Guinean pohjoisrannikon pikkukylien asukkaita. Sen voimakkuudeksi mitattiin 7,1. Scientific American -lehden mukaan ”pääjäristys sattui 30 kilometrin – – päässä rannikosta – – ja se murjoi hetkessä merenpohjan rannikon edustalla. Normaalisti tasainen merenpinta kohosi äkkiä ylöspäin, ja syntyi pelottava tsunami.”

Muuan silminnäkijä kertoo kuulleensa etäistä ukkosta muistuttavaa ääntä, joka vähitellen vaimeni meren vetäytyessä hitaasti kauemmas kuin normaalisti matalan veden aikaan. Muutaman minuutin kuluttua hän näki ensimmäisen aallon, joka oli noin kolme metriä korkea. Se tavoitti hänet, kun hän yritti juosta siltä turvaan. Seuraava aalto oli suurempi. Se hävitti hänen kotikylänsä maan tasalle ja vei häntä mukanaan lähes kilometrin läheiseen mangrovemetsään. ”Palmujen latvoissa roikkuvista roskista päätellen aallot olivat jopa 14 metrin korkuisia”, kirjoitti Science News.

Jättimäiset aallot vaativat tuona iltana ainakin 2500 ihmisen hengen. Oli ironista, että muuan puutavarayritys lahjoitti myöhemmin puuta uusia kouluja varten, kun kylissä ei käytännössä ollut jäljellä yhtään lasta koulua käymään. Tsunami surmasi heistä lähes kaikki, yli 230 lasta.

Mitä tsunamit ovat?

Tsunami on japania ja tarkoittaa ’satama-aaltoa’. ”Termi on kuvaava”, sanotaan kirjassa Tsunami!, ”sillä nämä jättimäiset aallot ovat vähän väliä kylväneet kuolemaa ja tuhoa Japanin satamissa ja rannikkokylissä.” Mistä nämä erikoiset aallot saavat pelottavan voimansa ja kokonsa?

 Tsunamit sekoitetaan joskus vuorovesiaaltoihin, mutta nämä aallot ovat yksinkertaisesti sitä nousevaa ja laskevaa veden liikettä, jota sanomme vuorovedeksi ja joka johtuu auringon ja kuun vetovoimasta. Tsunamien vertaisia eivät ole edes myrskytuulten nostattamat valtavat aallot, jotka voivat olla yli 25 metriä korkeita. Jos sinun pitäisi sukeltaa näiden myrskyaaltojen alitse, huomaisit, että niiden vaikutus heikkenee syvemmällä. Tietyssä syvyydessä vesi tuskin liikkuu. Toisin on tsunamien laita. Niiden vaikutus ulottuu pinnalta pohjaan saakka, vaikka vesimassoja olisi kilometrien paksuudelta!

Tsunamiaalto kulkee syvällä, koska sen synnyttää yleensä voimakas geologinen toiminta merenpohjassa. Tästä syystä tiedemiehet puhuvat tsunameista toisinaan seismisinä aaltoina. Merenpohja saattaa kohota, jolloin sen yläpuolella oleva vesipatsas nousee ja syntyy lievä pullistuma, joka saattaa ulottua 25000 neliökilometrin laajuudelle. Merenpohja voi myös vajota, jolloin pintaan syntyy äkisti kuoppa.

Kummassakin tapauksessa maan vetovoima saa vaikutusalueella olevan veden liikkumaan ylös ja alas, mikä aiheuttaa rengasmaisesti eteneviä perättäisiä aaltoja samaan tapaan kuin lampeen putoava kivi. Se yleinen käsitys, että tsunami olisi pelkkä yksinään etenevä aalto, ei siis pidä paikkaansa; tsunamit leviävät tavallisesti aaltojonona. Niitä synnyttävät myös tulivuorenpurkaukset ja vedenalaiset maanvyörymät.

Historian tuhoisimpiin kuuluva tsunamien sarja muodostui elokuussa 1883, kun Krakataun tulivuori purkautui Indonesiassa. Osa sen tuottamista aalloista ylsi uskomattomaan 41 metrin korkeuteen merenpinnan yläpuolelle ja pyyhkäisi mukaansa noin 300 rannikkokaupunkia ja -kylää. Kuolonuhreja oli todennäköisesti yli 40000.

Tsunamin kahdet kasvot

Tuulten synnyttämien aaltojen nopeus ei ole koskaan suurempi kuin sata kilometriä tunnissa, ja tavallisesti ne ovat paljon hitaampia. ”Toisaalta tsunamiaallot saattavat valtamerialtaan syvässä vedessä kulkea suihkukoneen nopeudella, hämmästyttävät 800 kilometriä tunnissa ja ylikin”, sanotaan kirjassa Tsunami! Nopeudestaan huolimatta ne eivät kuitenkaan ole vaarallisia syvässä vedessä. Mistä syystä?

Ensinnäkin yksi aalto on avomerellä tavallisesti alle kolmen metrin korkuinen, ja  toiseksi se voi olla satoja kilometrejä pitkä, minkä vuoksi se on hyvin laakea. Tsunamit voivatkin alittaa laivoja huomaamattomasti. Eräs kapteeni, jonka alus oli jonkin matkan päässä eräästä Havaijisaarten rannasta, ei edes tiennyt tsunamiaallon menneen ohi, ennen kuin hän näki valtavien aaltojen vyöryvän kaukaiselle rannalle. Yleissääntö on, että laiva on merellä turvassa, jos sen alla on vettä vähintään sata syltä eli 180 metriä.

Tsunamien luonne muuttuu, kun ne lähestyvät maata ja tulevat matalampaan veteen. Tällöin merenpohjan aiheuttama kitka jarruttaa aaltoa – mutta ei tasaisesti. Aallon peräpää on aina syvemmässä vedessä kuin sen alkupää ja etenee siksi hiukan nopeammin. Aalto kutistuu, ja pienenevä nopeus muuttuu kasvavaksi aallonkorkeudeksi. Samalla jäljessä tulevat aallot saavuttavat edeltävät aallot ja kasaantuvat niiden päälle.

Loppuvaiheessa tsunamit saattavat kohdata rannan tyrskynä tai pystysuorana vesimuurina, mutta yleensä ne tulevat nopeasti kohoavana, nousuveden kaltaisena tulvana, joka työntyy paljon pitemmälle kuin normaalisti korkean veden aikaan. Veden tiedetään nousseen yli 50 metriä merenpinnan normaalikorkeuden yläpuolelle ja kuljettaneen roskia, kaloja ja jopa korallinpalasia kilometrien päähän sisämaahan tuhoten samalla kaiken tielleen osuvan.

Ensimmäinen merkki lähestyvästä tsunamista voi olla petollinen. Rantaa ei aina lähestykään paisuva vesimassa, vaan ilmiö saattaa olla täysin päinvastainen: vesi vetäytyy epänormaalilla tavalla merelle päin jättäen rannat, lahdet ja satamat kuiviksi ja kalat sätkimään hiekalle tai mutaan. Alkuvaihe määräytyy sen mukaan, kumpi osa aallosta saapuu rannikolle ensin, harja vai pohja. *

Ranta kuivillaan

Oli rauhallinen ilta 7. marraskuuta 1837 Havaijiin kuuluvassa Mauisaaressa. Kirjassa Tsunami! kuvaillaan, miten kello seitsemän tienoilla vesi alkoi vetäytyä rannalta, jolloin koralliriutat paljastuivat ja kalat juuttuivat hiekkaan. Monet saarelaiset juoksivat innoissaan poimimaan kaloja talteen, mutta muutama valppaampi juoksi korkeammalle paikalle. He ehkä tiesivät kokemuksesta, mitä tuleman piti. Pian rantaan syöksyi hirvittävä hyökyaalto, joka työnsi koko 26 olkimajaa käsittävän kylän asukkaineen ja eläimineen 200 metrin päähän rannasta ja pudotti sen pieneen järveen.

Samana iltana eräässä toisessa saaressa oli tuhansia ihmisiä kokoontunut rannalle uskonnolliseen tilaisuuteen. Sielläkin veden yllättävä poisvetäytyminen houkutteli heti joukoittain uteliaita havaijilaisia rantaan. Silloin jättimäinen aalto, joka nousi kuusi metriä yli normaalin korkean veden rajan, ilmestyi kuin tyhjästä ja vyöryi rannalle  ”kilpahevosen nopeudella”, kuten muuan silminnäkijä kuvaili. Vetäytyvä vesi huuhtoi vahvojakin uimareita merelle, missä jotkut lopulta hukkuivat uupumuksen takia.

Kuinka usein tsunameja syntyy?

”Vuoden 1990 jälkeen kymmenen tsunamia on vaatinut yli 4000 ihmisen hengen”, sanotaan Scientific American -lehdessä. ”Kaikkiaan eri puolilla maailmaa havaittiin 82 tsunamia, mikä on paljon enemmän kuin historiallinen keskiarvo eli 57 tsunamia vuosikymmentä kohti.” Raporteissa näkyvä kasvu johtuu lehden mukaan kuitenkin suureksi osaksi paremmista viestintäyhteyksistä, kun puolestaan kuolonuhrien korkea määrä selittyy osittain rannikkoseutujen väestönkasvulla.

Erityisesti Tyynimeri on tunnettu tsunameista, koska sen allas on seismisesti aktiivisempi kuin mikään muu valtameriallas. ”Tuskin vuotta kuluu niin ettei jossain päin Tyyntämerta synny ainakin yksi tuhoisa tsunami”, sanotaan eräässä lähdeteoksessa. Siinä kerrotaan myös, että ”kuluneiden 50 vuoden aikana on 62 prosenttia kaikista maanjäristysten aiheuttamista kuolemantapauksista Yhdysvalloissa johtunut tsunameista”.

Tsunamit ennustettavissa?

Vuosina 1948–98 noin 75 prosenttia Havaijissa annetuista tsunamivaroituksista oli vääriä hälytyksiä. Tällainen suhde tuudittaa ihmiset ymmärrettävästikin petolliseen turvallisuudentunteeseen. Käyttöön onkin nyt otettu huomattavasti parempi havaintojärjestelmä, jossa hyödynnetään uusinta tekniikkaa. Sen keskeisin osa on pohjapaineen rekisteröintilaite, joka sijoitetaan tuhansien metrien syvyyteen valtameren pohjaan, kuten sen nimestäkin jo voi päätellä.

Tämä erittäin herkkä laite pystyy rekisteröimään vedenpaineen muutoksen, kun sen yli kulkee tsunami – vaikkei aalto olisi senttimetriä korkeampi. Tieto siirtyy ääniaaltoina erikoispoijuun, josta se välittyy satelliittiin, ja satelliitti puolestaan lähettää viestin valvontakeskukseen. Tiedemiehet uskovat vakaasti, että tämä tarkempi varoitusjärjestelmä vähentää väärien hälytysten määrää.

Kenties tärkeintä turvallisuuden kannalta on se, että suuri yleisö tietää vaarasta ja sitä valistetaan siitä. Parhainkin varoitusjärjestelmä on hyödytön, elleivät ihmiset reagoi hälytyksiin. Jos siis asut alavalla rannikkoseudulla, jolle voi saapua tsunamiaaltoja, ja paikalliset viranomaiset antavat varoituksen tai tunnet maanjäristyksen tai näet veden vetäytyvän rannalta epänormaalilla tavalla, hakeudu viipymättä korkeammalle paikalle. Tulee muistaa, että tsunamit voivat avomerellä edetä suihkukoneen nopeudella ja lähellä rantaa moottoritienopeuksilla. Kun siis näet aallon, et luultavasti ehdi sitä pakoon. Jos taas kohtaat tsunamin ollessasi merellä purjehtimassa tai kalastamassa, voit hengähtää helpotuksesta – pöydällä oleva kahvikuppisi tai viinilasisi ei todennäköisesti värähdäkään.

[Alaviite]

[Kaavio s. 25]

(Ks. painettu julkaisu)

Tsunameja syntyy usein merenpohjan seismisten häiriöiden seurauksena

SIIRROS

SYNTYMINEN

LEVIÄMINEN

TULVIMINEN

[Kaavio s. 27]

(Ks. painettu julkaisu)

Tsunamien tulo yritetään ennustaa uuden tekniikan avulla käyttämällä syvänmerenilmaisimia

SATELLIITTILINKKI

POIJU

HYDROFONI

ANKKURI

AKUSTINEN LINKKI

TSUNAMI-ILMAISIN

5000 metriä

[Lähdemerkintä]

Karen Birchfield/NOAA/Pacific Marine Environmental Laboratory

[Kuva s. 25]

Tsunami on työntänyt laudan kuorma-auton renkaan läpi

[Lähdemerkintä]

U.S. Geological Survey

[Kuvat s. 26]

Scotch Capin majakka Alaskassa ennen vuonna 1946 iskenyttä tsunamia (vasemmalla)

Täydellinen tuho tsunamin jälkeen (yllä)

[Lähdemerkintä]

U.S. Coast Guard

[Kuvan lähdemerkintä s. 24]

U.S. Department of the Interior