Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Iloisella mielellä kiihkeätempoisessa maailmassa

Iloisella mielellä kiihkeätempoisessa maailmassa

Iloisella mielellä kiihkeätempoisessa maailmassa

USEIMMAT IHMISET KESTÄVÄT ELÄMÄN PAINEITA, MUTTA HARVAT ILOISIN MIELIN. SIIHEN TARVITAAN TIETYNLAISTA VIISAUTTA.

KIRJASSA The 24-Hour Society myönnetään edellä mainittu ja sanotaan: ”Meidän täytyy kehittää viisautta, jonka avulla voimme suojella ihmisen tarpeita ja olemusta tässä luomassamme teknisessä maailmassa.”

Onneksi käytännöllistä viisautta voi saada helposti maailman levinneimmästä kirjasta, Jumalan sanasta Raamatusta. Koska sen kirjoittamista on ohjannut hän, joka ymmärtää ihmisen tarpeita ja olemusta täydellisesti, sen periaatteet toimivat. Niitä soveltamalla voit saada elämäsi paremmin hallintaan, jolloin tunnet ainakin jossain määrin iloa tämän kiihkeätempoisen maailman keskellä. (Jesaja 48:18; 2. Timoteukselle 3:16.)

Nuo periaatteet liittyvät kolmeen keskeiseen alueeseen. Ensinnäkin ne osoittavat, mitä kannattaa karsia pois. Toiseksi niiden avulla voi panna asiat oikeaan tärkeysjärjestykseen. Kolmanneksi ne antavat elämään hengellisen näkökulman, joka on paljon suuriarvoisempi kuin pelkkä maallinen näkökulma. Tarkastelemme nyt näitä kolmea aluetta.

Pidä elämä yksinkertaisena ja selkeänä

Kuvitellaanpa, että olet lähdössä telttailemaan muutamaksi päiväksi. Haluat lomailla mukavasti, joten otat mukaan suuren teltan ja kaikki kuviteltavissa olevat lisävarusteet. Pakkaat peräkärryyn ruokatarvikkeiden lisäksi huonekaluja, keittovälineitä, jäähdytyslaitteen, sähkögeneraattorin, valaisimia, television ja paljon muuta. Kaiken tämän asettaminen perillä paikoilleen vie kuitenkin tuntikausia. Ja kun lyhyt lomasi päättyy, pakkaamiseen menee vielä saman verran aikaa – puhumattakaan tavaroiden purkamisesta kotona. Ajatellessasi lomaa jälkeenpäin huomaat, ettet ehtinyt nauttia siitä kunnolla, ja päivittelet, kannattiko sille loppujen lopuksi edes lähteä.

Miljoonien ihmisten elämä muistuttaa nykyään hiukan tuota telttaretkeä. He käyttävät valtavasti aikaa saadakseen hankituksi loputtomasti aineellista ja pitääkseen siitä sitten huolta. Maailma haluaisi meidän uskovan, että muuten emme voi olla onnellisia, mutta Jeesus Kristus sanoi: ”Vaikka jollakulla on runsaastikin, niin hänen elämänsä ei johdu siitä, mitä hän omistaa.” (Luukas 12:15.) Elämänlaatua ei tosiaan mitata aineellisella vauraudella. Usein omaisuus pikemminkin lisää stressiä ja huolta. ”Rikkaan yltäkylläisyys ei salli hänen nukkua”, sanotaan Saarnaajan 5:12:ssa.

Katsohan siis tarkkaan jokaista tavaraasi ja kysy itseltäsi, tarvitsetko sitä todella vai onko se turhaa roinaa. Parantaako se elämäsi laatua, vai viekö se arvokasta aikaasi? Erään väsymystä käsittelevän kirjan johdannossa huomautetaan: ”Erilaisten kotitöitä helpottavien koneiden keksiminen on johtanut siihen, että kotiäitien on täytynyt lähteä töihin kodin ulkopuolelle voidakseen ostaa noita laitteita ja kustantaa niiden ylläpidon.” (Leonie McMahon, Why Am I So Tired?)

Elämän yksinkertaistaminen tuo enemmän aikaa perheelle, ystäville ja itselle. Tämä aika on ratkaisevan tärkeää onnellisuudelle. Älä ole niiden kaltainen, jotka liian myöhään tajuavat, että ystävät ja perhe ovat paljon tärkeämpiä – ja mielenkiintoisempia – kuin raha ja tavarat. Vain ihmiset voivat rakastaa sinua. Pankkitileillä, osakesalkuilla, tietokoneilla, televisioilla ja muilla laitteilla saattaa olla oma paikkansa elämässä, mutta ne ovat sen kuorta, eivät ydintä. Ne jotka pitävät tavaroita kaikkein tärkeimpinä, eivät anna elämälle sille kuuluvaa arvoa, ja lopulta he tulevat tyytymättömiksi tai jopa katkeriksi. (1. Timoteukselle 6:6–10.)

Ajankäyttö hallintaan ja asiat tärkeysjärjestykseen

Ajankäytön hallinta on joissakin suhteissa samanlaista kuin menojen ja tulojen pitäminen tasapainossa. Jos yrittää mahduttaa liian paljon tekemistä käytössä oleviin rajallisiin tunteihin, elää yli aikavarojensa. Tällainen elämäntyyli johtaa väistämättä pettymykseen, stressiin ja uupumukseen. On siksi opeteltava panemaan asiat tärkeysjärjestykseen.

Ensimmäiseksi on päätettävä, mitkä asiat ovat tärkeimpiä, ja sitten niille on varattava riittävästi aikaa. Kristityillä hengellinen toiminta on aina ykkössijalla (Matteus 6:31–34). Jos tärkeät tehtävät hoidetaan hätäisesti tai pintapuolisesti, seurauksena on usein vakavia ongelmia. Siksi on kenties tarpeen karsia pois kaikki, mikä vie aikaa mutta ei anna paljon mitään.

Tärkeysjärjestystä pohdittaessa täytyy ottaa huomioon, että jokainen tarvitsee jonkin verran yksinoloa – aikaa rakentavaan miettimiseen ja omien akkujen lataamiseen. ”Sisällökäs yksinolo”, kirjoittaa Psychology Today -lehti, on ”välttämätön piristysruiske nykypäivän nopeatempoisessa maailmassa. – – Yksinolo on elämän polttoainetta.” Jos ihminen on liian kiireinen ehtiäkseen mietiskelemään, hänen elämänasenteensa voi muuttua pinnalliseksi.

Vaatimattomuus ja hengellisyys

Vaatimattomuus ja hengellisyys kuuluvat parhaisiin mahdollisiin ominaisuuksiin, jos haluaa elää onnellista ja tasapainoista elämää. Vaatimattomuus on tärkeää, koska se estää ottamasta harteilleen epärealistisen suurta työtaakkaa ja vastuuta. Vaatimaton ihminen tietää, milloin on kieltäydyttävä ylityöstä tai muusta menemisestä, joka veisi aikaa jostakin tärkeämmästä. Vaatimattomat eivät kadehdi sitä, mitä toisilla on tai mitä he tekevät, ja siksi he ovat yleensä tyytyväisempiä. Aito vaatimattomuus on yksi puoli hengellisyyttä, toista keskeistä ominaisuutta, jonka avulla voimme saada elämämme paremmin hallintaan. (Miika 6:8; 1. Johanneksen kirje 2:15–17.)

Raamatun täsmälliseen tuntemukseen perustuva hengellisyys tekee ihmisestä arvostelukykyisemmän ja tarkkanäköisemmän, sellaisen jota menestyksen halvat, maallistuneet määritelmät eivät hämää. Hän suhtautuu vakavasti 1. Korinttilaiskirjeen 7:31:ssä olevaan viisaaseen neuvoon: ”[Olkoot] ne, jotka käyttävät maailmaa hyväkseen, kuin ne, jotka eivät käytä sitä täysin hyväkseen; sillä tämän maailman näyttämö vaihtuu.” Kristityt ”käyttävät maailmaa hyväkseen” hankkiessaan elatuksen itselleen ja perheelleen, mutta he eivät anna tämän maailman temmata heitä mukaansa. He tietävät, ettei se tarjoa todellista turvallisuutta, että pian se häviää lopullisesti ja että todellinen menestys – turvallisuus ja ikuinen elämä paratiisimaassa – riippuu siitä, millainen asema ihmisellä on Jumalan edessä (Psalmit 1:1–3; 37:11, 29). Noudata siis Jeesuksen vakavaa kehotusta ja tee viisas sijoitus keräämällä ”aarteita taivaaseen, missä ei koi eikä ruoste syö ja missä varkaat eivät murtaudu sisään eivätkä varasta” (Matteus 6:20).

Vältä huolia ja löydä todellinen rauha

Sitä mukaa kuin tämä nykyinen järjestelmä lähestyy loppuaan, käytössämme olevaan aikaan kohdistuu epäilemättä yhä enemmän paineita ja vaatimuksia. Miten tärkeää siksi onkaan, että yritämme noudattaa Raamatun neuvoa: ”Älkää olko mistään huolissanne, vaan antakaa anomustenne tulla kaikessa rukouksen ja nöyrän pyynnön avulla kiitoksen ohella Jumalalle tunnetuiksi, niin Jumalan rauha, joka ylittää kaiken ajatuksen, varjelee teidän sydämenne ja mielenne Kristuksen Jeesuksen välityksellä.” Tätä rauhaa ei saa kukaan sellainen, jolla on puhtaasti maallinen asenne ja joka ei pidä rukoilemista minkään arvoisena. (Filippiläisille 4:6, 7.)

Mutta Jehova tekee muutakin kuin vain antaa mielenrauhan. Hän auttaa meitä joka päivä kantamaan tehtäväkuormamme, jos ’heitämme kaiken huolemme hänelle’ (1. Pietarin kirje 5:7; Psalmit 68:19). On siksi viisasta kuunnella Jumalaa päivittäin lukemalla jonkin matkaa hänen Sanaansa. Kukapa voisi antaa meille parempia neuvoja kuin Luojamme? (Psalmit 119:99, 100, 105.) Kokemus on osoittanut, että ne, joiden elämässä Jumala on keskeisellä sijalla, saavat paljon apua jaksaakseen iloisella mielellä nykypäivän kiihkeätempoisessa maailmassa. (Sananlaskut 1:33; 3:5, 6.)

[Huomioteksti s. 11]

Pane asiat tärkeysjärjestykseen äläkä unohda yksinolon ja hengellisyyden tarvetta

[Kuva s. 9]

Voitko yksinkertaistaa ja selkeyttää elämääsi?

[Kuva s. 10]

Panetko etusijalle tavarat vai ihmiset?