Siirry sisältöön

Siirry sisällysluetteloon

Nykyisen maailman kiihkeä tahti

Nykyisen maailman kiihkeä tahti

Nykyisen maailman kiihkeä tahti

TUNTUUKO ELÄMÄN TAHTI JOSKUS NÄÄNNYTTÄVÄLTÄ? TURHAUTTAAKO TAI VÄSYTTÄÄKÖ SE NIIN ETTÄ HÄDIN TUSKIN JAKSAT PYSYÄ SIINÄ MUKANA? JOS SINUSTA TUNTUU TÄLTÄ, ET OLE YKSIN.

MILJOONIEN varsinkin kaupungeissa asuvien ihmisten elämä on muuttunut pyörryttäväksi, uuvuttavaksi kilpajuoksuksi. Näin on etenkin länsimaissa. Hiljattain eräässä uskonnollisessa kokouksessa Yhdysvalloissa puhuja pyysi kuulijoita nostamaan kätensä ylös, jos he tunsivat olevansa väsyneitä suuren osan ajasta. Heti hänen eteensä nousi käsien meri.

Väsymystä käsittelevässä kirjassa Why Am I So Tired? sanotaan: ”Elämä on nykyään täynnä uudenlaisia paineita. On ehdittävä lentokoneisiin ajoissa, tehtävä työt määräaikaan mennessä, vietävä lapset päiväkotiin ja haettava heidät sieltä ajallaan – luettelo on loputon.” Ei varmaan ole yllättävää, että väsymystä on sanottu aikamme vitsaukseksi. *

Ennen vanhaan elämä oli yksinkertaisempaa ja sen tahti leppoisampi. Ihmiset elivät yleensä enemmän luonnon rytmin mukaan, niin että päivät tehtiin työtä, illat oltiin perheen kanssa ja yöt nukuttiin. Nykyään ihmiset ovat yhä väsyneempiä ja rasittuneempia useista eri syistä.

Yhtäkkiä pitemmät päivät

Yhtenä syynä väsymykseen saattaa olla se, että ihmiset nukkuvat vähemmän. Tähän suuntaan vaikutti merkittävästi muun muassa sähkövalon keksiminen. ”Päivän” pituuteen voitiin puuttua pelkällä katkaisimen napsautuksella, ja pian ihmiset alkoivat valvoa myöhempään. Monilla ei kyllä ollut paljon valinnanvaraakaan, sillä tehtaat alkoivat pyöriä kellon ympäri ja palvelualalla pidennettiin työaikoja. Muuan kirjoittaja tiivisti: ”24 tunnin yhteiskunta oli syntynyt.”

Tarvittavaa yöunta ovat verottaneet muutkin tekniikan saavutukset, kuten radio, televisio ja kotitietokone. Televisio-ohjelmia lähetetään monissa maissa 24 tuntia vuorokaudessa. Ei ole mitenkään tavatonta, että elokuvista tai urheilusta innostuneet työntekijät ilmaantuvat aamulla töihin unisina ja väsyneinä katsottuaan televisiota myöhään yöhön. Myös kotitietokoneet loputtomine ajanvietemahdollisuuksineen pitävät miljoonia ihmisiä valveilla pikkutunneille asti. Näissä laitteissa ei tietenkään itsessään ole mitään moittimista, mutta ne saavat omalta osaltaan jotkut laiminlyömään levon tarvetta.

Elämän tahti kiihtyy

Sen lisäksi että päivämme ovat pidentyneet, itse elämä tuntuu menevän nopeammin eteenpäin, jälleen tekniikan siivittämänä. Vajaan sadan vuoden takaiset hevosvaunut kertovat aivan toisenlaisesta maailmasta kuin nykypäivän nopeat autot, luotijunat ja suihkukoneet. Liikemies, jonka isoisä todennäköisesti joko käveli töihin tai taittoi matkan hevosella tai polkupyörällä, saattaa nykyään lentää Atlantin yli kahden aterian välissä!

Toimistoissakin on tapahtunut hiljainen vallankumous nopeudessa ja tuottavuudessa. Kirjoituskoneet ja perinnäinen posti ovat väistyneet tietokoneiden, faksien ja sähköpostin tieltä. Kannettavat tietokoneet, matkapuhelimet ja hakulaitteet ovat jopa hämärtäneet kodin ja toimiston välisen rajan.

Kukaan meistä ei tietenkään voi hidastaa maailman kiihtyvää tahtia. Voimme kuitenkin omassa elämässämme tehdä muutoksia, jotka tuovat siihen levollisuutta ja tasapainoisuutta. Mutta ennen kuin syvennymme tähän puoleen, tarkastelemme nykypäivän kuumeisen rytmin vaikutuksia meihin itseemme ja koko yhteiskuntaan.

[Alaviite]

^ kpl 4 Päivittäisten paineiden lisäksi pitkäaikaiseen väsymykseen voivat olla syynä tai sitä voivat pahentaa monet muutkin asiat. Se voi johtua muun muassa fyysisistä terveysongelmista, yksipuolisesta ruokavaliosta, lääkkeistä, kemiallisista saasteista, henkisistä ja tunneperäisistä ongelmista, vanhuudesta tai jostakin näiden tekijöiden yhdistelmästä.