Terveytesi vartijat

”HYVÄ ROUVA”, sanoi lääkäri tarkastellessaan verikokeiden tuloksia, ”teidän immuunipuolustuksenne on aika heikko.” Veronica oli ollut huonossa kunnossa jo jonkin aikaa. Toistuvat keuhkoputkentulehdukset olivat heikentäneet häntä, ja äskettäin hänellä oli ollut myös korvatulehdus ja hankala poskiontelontulehdus.

Mikä on immuunipuolustus, ja miksi se on niin tärkeä? Miten se toimii?

Suojassa hyökkäyksiltä

Immuunijärjestelmä on monimutkainen molekyylien ja erilaistuneiden solujen verkosto, jonka osaset tekevät tiivistä yhteistyötä nujertaakseen taudinaiheuttajat. Sen turvin puolustaudumme vieraita tunkeutujia, kuten bakteereja tai viruksia, vastaan.

Elimistöä voitaisiin asian havainnollistamiseksi verrata muinaisajan kaupunkiin. Monesti sellainen rakennettiin korkealle paikalle, josta vihollisen joukot voitiin havaita jo hyvissä ajoin, ja sen suojana oli lukuisia muureja ja portteja vartijoineen. Puolustusjärjestelmä teki kaupungista turvallisen paikan asua. Jos vertaamme elimistöä tällaiseen kaupunkiin, voimme ymmärtää paremmin, mitä sen suojaaminen hyökkäyksiltä vaatii.

Elimistön ensimmäisen puolustuslinjan pieneliöitä vastaan muodostavat iho ja limakalvot (jotka peittävät esimerkiksi nenän ja kurkun sisäpinnan). Iholla on tärkeä tehtävä luonnollisena muurina. Monet sillä olevista miljardeista pieneliöistä poistuvat samalla kun soluja irtoaa ihon uloimmasta kerroksesta.

Limakalvot eivät ole yhtä lujia kuin iho, ja siksi ne vahingoittuvat herkemmin. Niissä on kuitenkin monia aineita, jotka tehoavat pieneliöihin. Esimerkiksi kyynelnesteessä, syljessä ja hiessä on lysotsyymiä. Hien happoisuus jo sinänsä riittää pysäyttämään monien  mikrobien kasvun, mutta lisäksi lysotsyymi tuhoaa ne liuottamalla niiden solunseinämiä. Tästä syystä eläin voi hoitaa haavojaan pelkästään nuolemalla niitä.

Ensimmäiset vartijat: valkosolut

Kuvitellaanpa, että taudinaiheuttajabakteeri onnistuu tunkeutumaan ”kaupunkiimme” haavan kautta tai tartunnan välityksellä. Solujen armeija ryhtyy heti toimiin yksi ainoa päämäärä mielessään: tunkeutujan tuhoaminen ja elimistön parantaminen siten sairaudesta. Puolustustaistelua käyvät solut ovat nimeltään leukosyyttejä eli valkosoluja. Tässä vaiheessa kamppailua on mukana kolme tärkeää valkosolutyyppiä, nimittäin monosyytit, neutrofiilit ja lymfosyytit eli imusolut.

Kun monosyytit ”kuulevat” kemiallisia signaaleja, jotka viestittävät tietyn alueen tulehtuneen, ne poistuvat verenkierrosta ja tunkeutuvat sairastuneeseen kudokseen, jossa niistä tulee makrofageja, sananmukaisesti ’suursyömäreitä’. Kudoksessa ne ahmivat kaiken, mikä on elimistölle vierasta. Lisäksi ne erittävät tärkeitä aineita nimeltä sytokiinit, jotka valmistavat elimistöä taisteluun. Sytokiinit muun muassa nostavat kuumeen. Kuume on hyödyllinen siksi, että se osoittaa puolustusmekanismien käynnistyneen. Se voi nopeuttaa paranemista, ja sen avulla voidaan myös seurata sairauden kehitysvaiheita.

Seuraavaksi neutrofiilit ”kuulevat” tulehtuneelta alueelta tulevan kemiallisen signaalin ja rientävät makrofagien apuun. Nekin nielevät bakteereja. Kuoltuaan neutrofiilit poistuvat elimistöstä märkäeritteenä, joten märkiminenkin on yksi puolustuskeino. Tässä tapauksessa latinalainen ilmaus, jota lääkärit käyttivät satojen vuosien ajan, on hyvin sopiva: pus bonum et laudabile eli ’hyvä ja kiitettävä märkä’. Märkiminen edistää tulehduksen paranemista. Kun ystävämme makrofagit ovat syöneet pieneliöt, ne ”esittelevät” pieneliöt imusoluille eli asettavat nähtäväksi niiden palasia varoittaakseen imusoluja tunkeutujasta.

Imusolut muodostavat pitkälle erikoistuneen valiojoukon taistelussa taudinaiheuttajaa vastaan. Ne tuottavat vasta-aineita, jotka kiinnittyvät kukin jonkin nimenomaisen pieneliön palaseen. Imusoluja on kaksi pääryhmää, joilla on erilaiset kyvyt. Ensinnäkin B-solut erittävät tuottamiaan vasta-aineita verenkiertoon. B-soluja on kuvailtu immuunivasteen aseistetuiksi joukoiksi, ja ne ampuvat nuolensa – vasta-aineet – äärimmäisen tarkasti. Vasta-aineet ”etsivät” tuntemansa pieneliön ja iskevät johonkin sen elintärkeään kohtaan. Toinen keskeinen imusoluryhmä ovat T-solut, jotka pitävät tunnistamansa vasta-aineet kiinni pinnassaan. T-solut käyvät vihollisen kanssa ikään kuin lähitaistelua ja käyttävät vasta-aineita tässä ”käsirysyssä”.

Kertomus saa vielä monimutkaisempia käänteitä. T-solujen alaryhmä nimeltä auttaja-T-solut auttavat tovereitaan B-soluja erittämään suuria vasta-ainemääriä. Ennen hyökkäystä auttaja-T-solut viestivät keskenään. Tuoreet tutkimukset ovat osoittaneet, että nämä solut ”puhuvat” vilkkaasti keskenään kemiallisin signaalein ja vaihtavat tietoja vieraasta agentista.

Apua tulee myös tärkeältä ryhmältä nimeltä luonnolliset tappajasolut. Ne eivät tuota vasta-aineita, mutta ovat valmiita tuhoamaan soluja, joista on tartunnan vuoksi  tullut elimistölle ”vieraita”. Nekin siis vartioivat elimistön koskemattomuutta.

Lopuksi imusolut pystyvät vielä immunologisen muistinsa ansiosta muistamaan pieneliön ominaisuudet, aivan kuin niillä olisi siitä merkintä arkistossa. Jos samanlainen pieneliö joskus vielä ilmaantuu elimistöön uudelleen, näillä imusoluilla on jo tietty vasta-aine sen tuhoamiseksi viipymättä.

Immuunivasteen käynnistävillä makrofageilla on osansa myös työn viimeistelyssä, sillä ne pysyvät lähettyvillä avustaakseen tulehduksen lopullisessa nujertamisessa. Taistelun jälkeen ne puhdistavat ”taistelukentän” kaikista kuolleista soluista, solunpalasista tai jätteistä ja palauttavat ”kaupunkiin” rauhan ja järjestyksen.

Kun immuunipuolustus on heikko

Edellä on kuvattu vain pääpiirteittäin, miten immuunijärjestelmän arvellaan toimivan. Immuunipuolustus voi kuitenkin olla heikko eri syistä: heikkous voi johtua immuunijärjestelmän synnynnäisistä vajavuuksista tai sairaudet ovat heikentäneet sitä elämän varrella.

Vakavimpia tällaisia sairauksia on aids, pelottava pandemia, joka lisääntyi räjähdysmäisesti 1980-luvulla. Sen aiheuttaa immuunikatovirus, HIV, joka voi iskeä immuunijärjestelmän ytimeen ja tuhota vähitellen tietyn imusolutyypin. Tällöin yksi elimistön puolustusmekanismin ratkaisevan tärkeä osa lamaantuu. Sen jälkeen tulehdukset uusivat eivätkä koskaan parane täysin. Ne pikemminkin pahenevat, eikä elimistöllä ole mahdollisuutta puolustautua. Se on kuin raunioitunut, muuriton kaupunki, jonka kuka tahansa voi valloittaa.

Onneksi kaikki immunologiset vajavuudet eivät ole yhtä vakavia. Johdannossa mainitun Veronican tapauksessa elimistö ei kyennyt tuottamaan kunnolla erästä vasta-ainetta, jota on tavallisesti varsinkin hengitysteiden limakalvoilla. Se selitti hänen toistuvat ja sitkeät tulehduksensa.

Veronican kunto parani. Kuunneltuaan lääkärin selityksen hän päätti noudattaa tämän määräämää hoitoa tunnontarkasti. Voitettuaan poskiontelontulehduksen hän suostui ottamaan ruiskeita, jotka kiihdyttäisivät vasta-aineiden tuotantoa. * Lisäksi hän lopetti tupakoinnin ja huolehti siitä, että sai enemmän lepoa. Pian hänen terveytensä koheni huomattavasti.

Meidät on tosiaan suunniteltu nauttimaan elämästä terveinä. Kun mietimme immuunijärjestelmän ja muiden ihmiselimistön monimutkaisten mekanismien hämmästyttävää rikkautta, emme voi muuta kuin ihailla Luojamme viisautta ja tuntea siitä kiitollisuutta (Psalmit 139:14; Ilmestys 15:3). Ja vaikkemme tänä aikana olekaan aina täysin terveitä epätäydellisyytemme takia, Jumalan henkeytetyssä sanassa vakuutetaan, että pian tulevassa uudessa maailmassa ihmiset ennallistetaan mielen ja ruumiin täydellisyyteen, niin että ”yksikään siellä asuva ei sano: ’Minä olen sairas.’” (Jesaja 33:24.)

[Alaviite]

[Tekstiruutu s. 13]

PUOLUSTUSLINJAT:

• IHO JA LIMAKALVOT

• LEUKOSYYTIT ELI VALKOSOLUT

Monosyytit siirtyvät sairastuneeseen kudokseen ja syövät elimistöön tunkeutuneita bakteereja

Neutrofiilit nielevät bakteereja ja poistuvat elimistöstä märkäeritteenä

Lymfosyyteillä eli imusoluilla on immunologinen muisti; jos sama pieneliötyyppi ilmaantuu elimistöön uudelleen, vasta-aineet tuhoavat sen viipymättä

• B-solut erittävät vasta-aineita, jotka ovat kuin tarkasti suunnattuja nuolia; nämä ”etsivät” pieneliöitä ja käyvät niiden kimppuun

• T-solut auttavat tuottamaan vasta-aineita, jotka ryhtyvät ”käsirysyyn” pieneliöiden kanssa

– Auttaja-T-solut auttavat B-soluja erittämään suuria vasta-ainemääriä

– Luonnolliset tappajasolut tappavat sairastuneita soluja suoraan ilman vasta-aineita

[Kuva s. 15]

Valkosolut hyökkäävät bakteerien kimppuun

[Lähdemerkintä]

Lennart Nilsson